Suomen Talousseura jakoi rahapalkintoja pellavan- ja hampunviljelyn sekä pellavankudonnan lisäksi kahden muun tärkeän kehityskohteensa eli rokotuksen ja perunanviljelyn edistämisestä. Lisäksi rahvaalle annettiin mitaleita ja erilaisia hopeaesineitä maaseudun elinkeinoihin liittyvistä ”suurista, rohkeista ja hyödyllisistä talousyrityksistä” ja muista merkittävistä teoista. Omien palkintojensa ohella seura jakoi työnantajien maksamia huomionosoituksia pitkästä ja uskollisesta palveluksesta.
Palkinnonsaajat ilmoitettiin maaherralle, jonka tehtävä oli välittää tieto edelleen kirkkoherralle ja sitä kautta kaikelle kansalle. Nimet ja palkintoperusteet julkaistiin myös sanomalehdissä. Alkuaikoina seuran ilmoituslehdet olivat Åbo Tidningar, joka vuosina 1800–1809 ilmestyi nimellä Åbo Tidning, ja muutaman vuoden ilmestynyt Åbo Allmänna Tidning. Vuoden 1820 jälkeen seuran uutisia julkaisivat kaikki Suomessa ilmestyvät sanomalehdet eli Åbo Tidningar, Turun Wiikko-Sanomat ja Finlands Allmänna Tidning. Vuonna 1824 alkoi ilmestyä Åbo Underrättelser. Kansan keskuuteen tieto kuitenkin levisi sanomalehtiä tehokkaammin kirkon saarnastuolista. Seuraavassa muutamia lehdistä ja arkistoista poimittuja esimerkkejä vuosisadan alkupuolen palkinnoista.
Åbo Allmänna Tidningissä 1.6.1815 julkaistussa palkinnonsaajien luettelossa mainitaan kaksi henkilöä rokotuksen hyväksi tehdystä työstä: maanmittarin leski, rouva Anna Margaretha Sterner sai 200 ruplaa, koska oli uutterasti ja menestyksekkäästi edistänyt asiaa Kemissä ja lähipitäjissä, ja lukkari Carl Plathan Saarijärveltä sai 50 ruplan palkinnon lasten rokottamisesta. Vuodesta 1817 lähtien Talousseura maksoi jokaisesta rahvaan lapsen rokottamisesta 50 kopeekan palkkion. Rokotustoiminta oli annettu Suomen Talousseuran tehtäväksi vuosisadan alussa ja siirrettiin vuonna 1825 lääkintökollegion valvontaan. Sinä aikana kun seura johti rokotustointa, noin 300 000 henkeä suojattiin tautia vastaan.
Perunanviljelystä myönnettiin runsaasti palkintoja. Edellä mainitussa vuoden 1815 palkintojenjaossa saivat entinen lippumies Anders Storck Perniöstä ja sotilas Jacob Rönnblad Isostakyröstä palkinnot siitä, että he olivat Pommerin sodasta palatessaan tuoneet kotiseuduilleen perunanviljelytaidon, ”josta niin monet tuhannet nyt saavat elantonsa”. Storckille annettiin 33 riikintaalaria 16 killinkiä Ruotsin setelirahassa, kun taas Rönnblad sai kullatun hopeapikarin. Pommerin sodasta oli kulunut jo puoli vuosisataa, mutta korkean iän saavuttaneet palkitut ehtivät kuitenkin muutaman vuoden nauttia kunnianosoituksesta. Molemmat kuolivat vuonna 1819. Storck oli silloin 92- ja Rönnblad 90-vuotias.
Maatalouden alalla palkittiin muun muassa uudisraivaajia. Lopen Sajaniemessä asunut uudistilallinen Matti Eerikinpoika Mattila oli kymmenessä vuodessa saattanut asumuksensa ja peltonsa erinomaiseen kuntoon. Hän oli myös kuivattanut suon hyväksi heinämaaksi. Mattilan sanotaan olleen ensimmäinen, joka pitäjässä ryhtyi harjoittamaan suoviljelyä. Tilalla oli suoritettu katselmus, jonka jälkeen yleisessä pitäjänkokouksessa 27.11.1814 päätettiin suositella palkinnon myöntämistä Mattilalle. Seuraavana vuonna Matti Eerikinpoika sai ansioistaan asianmukaisilla kaiverruksilla varustetun kullatun hopeapikarin.
Myös käsityöläisiä oli palkittujen joukossa. Vuonna 1812 saivat raumalaiset Regina Lempelin ja Hedwig Antin pitsinnypläyksestään hopeamedaljongit ketjuineen. Ikänsä puolesta harvinainen palkinnonsaaja oli turkulaisen kirvesmiehen Johan Ahlströmin kuusivuotias tytär Ulrica Carolina, jonka kehräämästä mainiosta langasta oli lähetetty näyte Talousseuralle vuonna 1821. Kotiteollisuusvaliokunta päätti kokouksessaan lahjoittaa tytölle palkintona pienen sievän rukin. Hattulassa annettiin rahapalkinnot vuonna 1836 kahdelle miespuoliselle pellavankutojalle. Kutojamestari Johan Michel Reinicke sai 18 ruplan palkkion ja hänen oppilaansa Elias Grönvall 9 ruplaa. Rippikirjan merkintöjen mukaan Königerodissa syntynyt Reinicke oli tullut Hattulan Iso-Paturiin Pietarista vuonna 1828. Reinicken perhe muutti Preussiin vuonna 1837. [Päivitetty: Rennicke ei muuttanut Preussiin. Hänen myöhemmistä vaiheistaan kerrotaan blogissa 30.1.2020, Pellavakankureita Hattulassa Maria Lakan aikaan.] Elias Grönvall toimi pellavakankurina Hattulan Tenhiälässä kuolemaansa saakka, vuoteen 1867.
Gustaf Cygnaeuksen mukaan vuosina 1810–27 sai 324 henkilöä palkinnon maamiesansioista, 31 rokotuksesta, 77 perunanviljelyn edistämisestä, 136 miestä ja 60 naista pitkästä palveluksesta ja 10 kivirakennusten rakentamisesta. Palkintoja annettiin myös muun muuassa merimerkkien pystyttämisestä, salpietarinkeitosta, vaunusepäntöistä, tulipalon sammutuksessa osoitetusta reippaudesta, metallitöistä, petoeläinten taposta sekä lastenopetuksesta.
Lähteitä:
Cygnaeus, Gustaf 1897: K. Suomen Talousseura 1797–1897. Turku.
ÅAB FHS, A II 4 Kotiteollisuusvaliokunnan pöytäkirja 25.5.1821.
KA Sta, Gs:28 Talousseuran tilitykset 1836, tosite 164.
