Vuonna 1874 huhtikuun 17. päivänä syntyi Lopen Topenolla sahan kirjanpitäjän Anders Gustaf Hollmingin ja Amanda Loviisa Hjorthin tytär, Hulda Hilda Loviisa, kutsumanimeltään Hilda. Sukulaisuus Hildan äidin puolelta innosti tutkimaan tyttärenkin vaiheita. Koska Hildasta tuli yhteiskunnallisesti aktiivinen henkilö, hänen elämäänsä pääsee kurkistamaan myös sanomalehtien välityksellä. Tässä kirjoituksessa olenkin käyttänyt lähteinä runsaasti Kansalliskirjaston digitoituja sanomalehtiä.
Amanda Loviisa Hjort oli syntynyt 28.11.1841 Lopella pappilan Vuotavan torpassa Johan Erikinpoika Hjorthin (1804–1866) ja Eeva Kaisa Matintyttären (1813–1867) perheeseen. Hän lähti jo 14-vuotiaana piikomaan Topenon Vähä-Peuralle, jossa asui äidin sukua. Myös muu perhe muutti samoihin aikoihin Topenolle. Amanda Loviisa kävi rippikoulun vuonna 1857 ja palveli vuosien mittaan useissa kylän taloissa. Isän kuoltua hän asui äitinsä ja sisarensa kanssa. Äiti Eeva Kaisa kuoli marraskuun alussa 1867 lavantautiepidemian uhrina.
Vain kolme viikkoa myöhemmin menehtyi lavantautiin myös sahan kirjanpitäjä Hollmingin puoliso Brita Katarina Pettersson jättäen jälkeensä puolison lisäksi seitsemän lasta. Kotona asuivat tyttäret Eveliina Augusta ja Hilma Sofia sekä pojista vanhin, Gustaf Adolf. Muut pojat eli Frans Victor, Anders Johan, August Fredrik ja Axel Emil olivat opiskelemassa tai koulussa Helsingissä. Amanda Loviisa tuli Hollmingin palvelukseen seuraavana vuonna. Helmikuussa 1874 kirkkoherra Brander vihki hänet ja Anders Gustaf Hollmingin, ja tytär Hilda syntyi huhtikuussa. Seuraavana vuonna perhe muutti Janakkalaan ja sieltä vuoden päästä Hämeenlinnaan, josta Hollming jo aiemmin oli ostanut talon Gymnaasikatu 128:sta.
![]() |
Amanda Loviisa Hjorthin kuolinilmoitus Hämäläinen-lehdessä 14.4.1886. Hän oli kuollessaan 44-vuotias. Silloin hänen sisaruksistaan Lopella olivat elossa veli Juho (Johan) ja sisar Maria Matilda. Anders Gustaf Hollming kuoli vuonna 1900. Hämäläinen-lehdessä oli muistokirjoitus 18.7.1900. |
Hilda pääsi opintielle ja kävi Hämeenlinnan kuusiluokkaisen tyttökoulun. Hänet hyväksyttiin Jyväskylän seminaarin naisjaostoon vuonna 1892. Päästötodistuksen seminaarista Hilda sai vuonna 1896. Hän aloitti pitkän uransa opettajattarena ensin Hämeenlinnan tyttökoulussa ja kansakoulussa Elimäellä, vuodesta 1897 lähtien Hämeenlinnan kansakoulussa.
Suurena nimien suomalaistamisvuonna 1906 Hilda Hollming muutti sukunimensä Honkavaaraksi. Hän oli naimaton, kuten ammatissa toimivat naiset yleensä siihen aikaan. Hilda omistautui työlleen, osallistui moniin yhteiskunnallisiin rientoihin ja oli mukana kunnalliselämässäkin. Erityisesti raittiusaate oli hänen sydäntään lähellä. Hän oli johtotehtävissä Nuorten Naisten Kristillisessä Yhdistyksessä ja toimi muun muassa sen kuoron johtajana. Hän kuului kansankirjaston ja lukusalin johtokuntiin ja toimi opettajayhdistyksessä. Hilda oli myös mukana järjestämässä kaupungin kansakoululasten ensimmäistä kesäsiirtolaa vuonna 1906. Poliittinen kannanotto oli tapaus, josta oli Hämäläinen-lehdessä uutinen kesäkuussa 1900:
Kaunis teko kansakoulutytöiltä. Talwen ja kewään kuluessa owat tyttöoppilaat Hämeenlinnan kansakoulun ylimmällä luokalla wähitellen koonneet keskenään pienen rahasumman seppeltä varten Aleksanteri II:n muistopatsaalle sekä kukin erikseen säästölantteja matkaa warten Helsinkiin. Tällä tawoin saivat he aikaan soman kukkaisseppeleen, jonka nauhoissa seisoo: ”Aleksanteri II:lle” ja toisessa: ”Sun muistosi ei milloinkaan, tääll’ häädy murheen alle. Hämeenlinnan tyttökansakoulun 6:lta luokalta.” Ja eilen aamulla lähtiwät tyttöset, jotka nyt kaikki oliwat saaneet erotodistuksen koulustaan, pienillä säästörahoillaan matkalle Helsinkiin, laskeakseen siewän seppeleensä tuon rakkaan patsaan juurelle. Opastajana matkalla on heidän opettajattarensa neiti Hilda Hollming. Samat oppilaat kokosiwat keskenään talwen kuluessa wähän toista sataa markkaa nälkää-kärsiwiä varten Koillis-Suomessa.
Sama uutinen julkaistiin useissa muissakin sanomalehdissä eri puolilla maata. Kansakoulutyttöjen teko oli verhottu mielenosoitus. Elettiin sortokauden aikaa, ja edellisenä vuonna oli kerätty Suuri adressi vastustamaan Nikolai II:n helmikuun manifestia. Aleksanteri II:ta pidettiin suurena Suomen ystävänä ja hänen aikaansa vapauden aikana, vastakohtana vuosisadan vaihteen oloille.
Vuodesta 1913 Hilda oli opettajana ja johtajattarenakin Myllymäen kaupunginosaan perustetussa kansakoulussa. Vuonna 1925 hän joutui sairauden vuoksi jättämään työnsä ja menehtyi seuraavana vuonna vain 51-vuotiaana. Häme-lehden kuvauksen mukaan hautajaisista muodostui vaikuttava muistotilaisuus. Naiskuoro lauloi, kun hautaa luotiin umpeen. Omaiset, työtoverit ja Hildaa lähellä olleet yhdistykset laskivat seppeleensä. Hämeenlinnan tyttökoulusta 30 vuotta aikaisemmin valmistuneiden luokkatovereiden seppeleen laskivat kirjailija Hilja Haahti ja opettajatar Siiri Lampén, ”joista ensinmainittu omisti kauniita sanoja vainajan muistolle”. ”Erityisen liikuttavaksi muodostui hetki, jolloin vainajan viimeiset oppilaat istuttivat kasvavan kukan pidetyn opettajansa haudalle”.
Lähteitä:
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot, sanomalehdet:
Häme 8.6.1926, s. 1 ja 12.6.1926, s. 3; Hämeen Kansa 7.10.1924, s. 2 ja 8.6.1926, s. 2; Hämeen Sanomat 23.8.1892, s. 2, 10.2.1905, s. 3–4, 18.4.1906, s. 4, 24.4.1907, s. 2 ja 30.12.1925, s. 2; Hämetär 10.2.1906, s. 3 ja 10.2.1910, s. 2; Hämäläinen 14.4.1886, s. 1, 9.6.1900, s. 2 ja 18.7.1900, s. 1 ja 2; Tammerfors Nyheter 22.12.1909, s. 2; Uusi Suomi 8.6.1926, s. 3 ja 6.