Vaaralliset myötäjäiset

Heikki Tanelinpoika Karjalainen Kerimäen Hevossalosta vihittiin toukokuussa 1795 Anna Niilon­tytär Karjalaisen kanssa. Kerimäen Vaaran kylässä asuva Annan perhe antoi sulhasen perheelle myötäjäisinä lehmän ja lampaan. Kun Heikki lähti syksyn ensimmäisellä rekikelillä noutamaan myötäjäisiä Vaarasta, Annan velipuoli Antti Niilonpoika Karjalainen kieltäytyi luovuttamasta eläimiä. Heikki haastoi Antin käräjille, ja talvikäräjillä 26.3.1796 Antti velvoitettiin luovuttamaan lehmä ja lammas Heikille sekä korvaamaan Heikille matka- ja käräjäkulut. 

Heikki ja Anna lähtivät hakemaan myötäjäisiä 26.5.1796 mukanaan Kerimäen nimismies Johan Olsonius. Kun asia oli hoidettu, talonväki saattoi vieraat rantaan ja palasi sitten pihaan. 

Eipä aikaakaan, kun nimismiestä tultiin hakemaan Vaaran kylään uudestaan: Antti Karjalainen oli tarttunut kirveeseen ja tappanut äitipuolensa Maria Silvennoisen. Antti otettiin heti kiinni ja vietiin kesäkuun alussa Kuopion vankilaan.

Tappoa käsiteltiin ensimmäisen kerran Kerimäen välikäräjillä 26.7.1796. Todistajina olivat talolliset Heikki ja Mikko Tynkkynen Vaaran kylästä. Heikki Tynkkynen ilmoitti valaehtoisessa lausunnossaan olleensa talonväen mukana rannalla, kun Olsonius ja nuoripari lähtivät kohti Hevossaloa. Sen jälkeen Heikki meni joksikin aikaa Karjalaisten asuinpirttiin. Siellä juteltiin niitä näitä, eikä Heikki huomannut Antin ja Marian välillä minkäänlaista erimielisyyttä. Kun Heikki poistui pirtistä, sinne jäivät Antti, Maria, Antin vähäneuvoinen (fåkunnig) täti Anna ja piika Kaarina Löppönen. Maria istui kolpitsalla uunin vieressä. Melko pian Antti tuli kuitenkin porstuaan Heikin ja velipuolensa Niilon luo ja sanoi: ”Tehty, mikä tehty.” (Nu har det händt, som har händt.) Heikki säntäsi pirttiin ja näki Marian makaavan verissään uunin vieressä. Antti tunnusti oitis tappaneensa äitipuolensa. Mikko Tynkkynen kertoi omassa lausunnossaan, että hänet hälytettiin Karjalaisen talolle tapon jälkeen. Hänkin kuuli Antin tunnustavan tekonsa.

Antti todettiin osittain oman tunnustuksensa, osittain todistajanlausuntojen perusteella syylliseksi äitipuolensa tappoon. Tuomioksi tuli pahanteon kaaren luvun 14 pykälän 1 mukaisesti kaulan katkaisu ja teilaus. Tuomio alistettiin Vaasan hovioikeudelle, joka määräsi elokuussa kihlakunnanoikeuden tekemään tarkempia tutkimuksia ja kuulemaan piika Kaarina Löppöstä ja muita, joilla voisi olla tietoa Marian ja Antin väleistä ja Antin maineesta. 

Asiaa käsiteltiin toisen kerran 15.10.1796 pidetyillä välikäräjillä. Tällä kertaa todistajiksi oli kutsuttu piika Kaarina Löppönen, torpparinvaimo Susanna Kautonen ja talollinen Petter Tynkkynen. Muut olivat selvästi jäävittömiä, mutta Kaarina oli ollut tapon aikana ja sen jälkeenkin piikana Karjalaisen talossa. Oikeus kuitenkin katsoi oikeudenkäymiskaaren luvun 17 pykälän 1 nojalla, ettei palvelus­suhde estä hänen kuulemistaan, koska suuri rikos oli huoneen sisälle tapahtunut. Todistajat vannoivat valan ja antoivat lausuntonsa kukin vuorollaan.

Kaarina Löppönen kertoi, että kun talonväki palasi tapahtumapäivänä rannalta saattamasta myötäjäisten hakijoita, Antti oli jonkin aikaa pirtissä muiden kanssa. Kun hän hetken poissaolon jälkeen palasi pirttiin, Heikki Tynkkynen ja Antin velipuoli Niilo Karjalainen olivat jo poistuneet. Huoneessa olivat tuolloin Kaarinan lisäksi vain Antti, Antin vähäneuvoinen täti Anna ja uunin vieressä kolpitsalla istuva äitipuoli Maria Silvennoinen. Antilla oli kädessään kirves, jonka terällä hän iski Mariaa niskaan. Maria kaatui lyönnin voimasta mutta yritti nousta heti ylös. Silloin Antti löi äitipuoltaan kirveen hamaralla otsaan, jonka lyönnin voimasta Maria menetti henkensä. 

Kaarina oli ollut talossa piikana edellisestä joulusta alkaen. Sinä aikana Antin ja Marian välillä oli ollut pieniä, ohimeneviä riitoja, jotka olivat johtuneet siitä, että Antin sisarpuoli Anna oli mennyt naimisiin Heikki Karjalaisen kanssa vastoin Antin tahtoa. Kaarinan mielestä riidat oli yleensä pannut alulle pahansisuisuuteen taipuvaisempi äitipuoli. Antti oli Kaarinan mukaan rauhallinen ja sävyisä mies, josta hän ei ollut kuullut mitään pahaa.

Susanna Kautonen ei tiennyt taposta mitään, mutta koska hän asui naapurissa ja oli ollut usein töissä Karjalaisen talossa, hänellä oli käsitys Maria Silvennoisen ja poikapuoli Antti Karjalaisen väleistä. Maria oli asunut talossa 28 vuotta ja oli elänyt poikapuolensa kanssa sulassa sovussa viime vuoteen asti. Anna-tyttären avioliiton jälkeen Marian ja Antin välillä oli ollut silloin tällöin sanaharkkaa. Muuten Karjalainen oli ollut aina kunnollinen ja hyvämaineiseksi tunnettu mies, kun taas Maria Silvennoinen oli pahansisuisempi.

Viimeisenä todisti Petter Tynkkynen, niin ikään Karjalaisten naapuri. Hänenkin mielestään Antin ja Marian välillä alkoi olla jonkin verran kahnausta vasta Anna Karjalaisen ja Heikki Karjalaisen naimisiinmenon jälkeen.

Hovioikeus alisti jutun marraskuussa 1796 kuninkaan ratkaistavaksi. Tuomio ei muuttunut edes Antin kuninkaalle jättämän armonanomuksen jälkeen, vaan Antti teloitettiin Kerimäellä 14.6.1797.

Jutun selvittelyssä aiheutti päänvaivaa sinänsä merkityksetön yksityiskohta: istuin, jolla esiäitini Maria Silvennoinen istui viimeisinä elonhetkinään. Ruotsinkielisissä käräjäpöytäkirjoissa käytettiin johdonmukaisesti ilmaisua den så kallade kolbitsen. Kesti aikansa, ennen kuin sanan hiiltä tarkoittavasta kol-alusta pääsi irtautumaan ja ajattelemaan sanaa kokonaisuutena. Kolbits-sanan taustalla on venäjän kielen sana golbets (голбец) – savokarjalaiseen tuvanuuniin liittyvä uunin­vieruspenkki eli kolpitsa. 

Lähteitä:
KA Astia Kerimäen talvikäräjät 1797.
KA Astia VHO, Di:31–32 Alistettujen asiain päätöstaltiot 1796, 1797.
KA Vsa VHO, Ece:41 Alistusaktit 1797.