Sapiskaa Kemin kievareille

Peteri

Oulun lääninhallituksen lääninkansliaan saapui tammikuussa 1828 asessori ja ritari Carl Eric Nordbergiltä kirje, jossa hän ilmoitti, että matkustajat valittavat Kemin kirkonkylässä sijaitsevasta Peterin kestikievarista. Samalla Nordberg pyysi, että mainitusta kievarista laaditaan joka kuukaudelta kestikievaripöytäkirja, että vänrikki Ståhlberg määrätään tarkastamaan kestikievari viikoittain ja että taloon lähetetään kestikievarijärjestys.  

Lokakuun lopussa varamaaherra, eversti ja ritari Johan Abram Stjernschantz piti kansliakuulustelun, jossa oli tarkoitus kuulustella Peterin kievarin isäntäväkeä, Juho ja Elsa Peteriä. Sihteerinä kuulustelussa toimi varalääninsihteeri Fredrik Elfgren.

Lääninsihteeri, laamanni ja ritari Johan Fredrik Clásen saapui paikalle ja kertoi vastoinkäymisistä, joita hän oli joutunut kokemaan hiljattain Tornioon tekemänsä virkamatkan aikana. Hän oli yöpynyt 6. lokakuuta vastaisen yön Kemin pappilassa kontrahtirovasti Matias Castrénin luona. Aamulla Clásen oli lähettänyt hakemaan hevosta Peterin kestikievarista kaksikin kertaa, mutta hevosta ei ollut tuotu, vaikka kievarin velvollisuutena oli antaa hevonen. Lopulta herra laamanni oli lähtenyt itse kestikievariin. 

Isäntä Juho Peteri ei ollut kotona, ja vaimo Elsa kieltäytyi luovuttamasta hevosta, koska hän ei ollut saanut määräystä pitäjän kruununpalvelijalta. Elsa käyttäytyi koko ajan röyhkeästi (visat sig stursk) mutta suostui vihdoin sanomaan, että hevosia oli käytettävissä.

Kestikievarin isäntä Juho Peteri saapui kuulusteluun ilman vaimoaan. Hän sanoi, ettei ollut Clásenin käydessä kotona ja että kievariin tulee usein tuntemattomia matkalaisia, joiden kanssa saa olla tarkka. Lopuksi Peteri jätti todistuksen vaimonsa sairastumisesta. 

Asian käsittelyä päätettiin lykätä joulukuuhun, jolloin vaimon piti ehdottomasti olla paikalla. Mieskin sai tulla kuulusteluun, jos hän katsoi oikeutensa niin vaativan.

Ote 29.10.1828 pidetystä kansliakuulustelusta. Kuulustelua päätettiin pöytäkirjan mukaan jatkaa 20. joulukuuta, mutta se jatkui vasta 29.12.

Kun kuulustelua jatkettiin 29. joulukuuta lääninkamreeri Carl Gustaf Bergbomin johdolla, huomattiin, että paikalla oli jälleen vain Juho Peteri ilman vaimoa. Peteri ojensi papintodistuksen samoin kuin Elsa Peterin varamaaherra Stjernschantzille osoittaman kirjoituksen, jossa vaimo ilmoitti olevansa sairas. Koska varamaaherra oli merkinnyt kirjoitukseen toivomuksen, että Elsa Peteri vapautettaisiin velvollisuudesta saapua henkilökohtaisesti paikalle, asia päätettiin jättää sikseen. Juho Peteri määrättiin kuitenkin pitämään kestikievari järjestyksessä lakien ja asetusten mukaisesti sekä ohjaamaan vaimonsa kuuliaisuuteen, kunnioitukseen ja kohteliaisuuteen matkustavaisia kohtaan. 

Kievarin pitäjä Juho Peteri, alkuaan Knuuti, tuli Peterin taloon vasta vuonna 1827, kun hän meni naimisiin Elsan kanssa. Elsa oli sitä ennen jäänyt leskeksi kaksi kertaa. Hänen aikaisemmat aviomiehensä olivat Jaakko Tiekso ja Niilo Piessa, joiden kanssa Elsa sai yhteensä kymmenen lasta. Vuosien 1827–1833 rippikirjan mukaan Elsa sai vuonna 1829 sakot ensikertaisesta juopu­muksesta ja sapatin rikkomisesta. Seuraavassa rippikirjassa on merkinnät Juhon lähdöstä Norjaan vuonna 1833 ja Elsan kuolemasta vuonna 1837.

Peterin kestikievaria ei ole mainittu Hornborgin vuonna 1821 julkaisemassa Vägvisare genom Stor­furstendömet Fin­land -oppaassa eikä myöhemmissä vastaavissa oppaissa. Seuraavaksi käsiteltävä kestikievari niissä sen sijaan mainitaan, ja se toimikin jo 1600-luvulla.

Ruikka

Helmikuun 6. päivänä vuonna 1829 Oulun lääninkansliassa pidettiin lääninkamreeri Bergbomin johdolla kansliakuulustelu, jossa lääninmaanmittari Herman Josef Hällström valitti saman vuoden tammikuussa saamastaan kohtelusta. Kun Hällström oli 25. tammikuuta virkamatkalla Tornioon, hän pysähtyi Kemin pitäjän Simonkylässä sijaitsevaan Ruikan kestikievariin, mistä hän sai hollikyydin eteenpäin. Talollisen vävy Juho Pekka Ruikka ajoi Hällströmin harmiksi erittäin verkkaisesti, mistä syystä lääninmaanmittari jäi selvästi muista matkalaisista jälkeen. Kun Hällström kehotti Ruikkaa ajamaan nopeammin, hänellä kun oli hyvä hevonenkin, Ruikka vastasi hävyttömästi ja kirosanoja kaihtamatta. Läänin­maan­mittari vaati Ruikkaa moisesta käytöksestä puhutteluun ja vastuuseen.

Juho Pekka Ruikka toi kuulusteluun mukanaan kirjoituksen, jossa hän teki selkoa matkanteosta omasta näkökulmastaan. Ruikka kielsi olleensa nenäkäs ja hävytön ja syytti hitaasta ajosta huonoa hevostaan. Hän anoi yhtä kaikki anteeksiantoa ja esitti toiveen, ettei hänen enää koskaan tarvitsisi aiheuttaa esivallalle harmia tällaisesta syystä. Hällström huomautti, että Ruikka oli yleisesti tunnettu röyhkeydestään ja huonoista tavoistaan (sturskhet och dåliga seder), ja vaati miestä lain mukaan tuomittavaksi. 

Kuulustelun päätteeksi kruununnimismies Ståhlberg määrättiin haastamaan Ruikka käräjille. Tapauksen myöhemmät vaiheet selviävät vasta sitten, kun tieni vie seuraavan kerran Ouluun.

Lähteitä:
KA Oulu Oulun lh lka,
Aa:41 Kirjediaari 1828; Ca:6 Lääninkanslian pöytäkirjatoisteet 1828–1829

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *