Lars Arnell syntyi ruotsalaiseen aatelissukuun vuonna 1781. Majuri Lars Arnellin ja vapaaherratar Sofia Elisabet von Rosenin perheeseen kuului kuusi vuosina 1775–1783 syntynyttä lasta, joista Lars oli ainoa poika. Lars oli vasta yhdeksänvuotias, kun isä kuoli 59-vuotiaana. Majuri-isän kuollessa hänen seuraaja-asiansa ei ollut vielä tullut ajankohtaiseksi, joten silloisen järjestelmän mukainen akordi- eli viranostosumma jäi saamatta. Leski sai sentään anomuksen perusteella valtiokonttorilta pientä eläkettä.
Lars liittyi jo vuonna 1790 vapaaehtoisena armeijaan ja yleni sotilasuralla ripeästi. Vuonna 1813 hän sai eron Kalmarin rykmentin majurin virasta. Upseerinuran jälkeen Arnell mieli virkamiesuralle ja pääsikin vuonna 1817 Jämtlannin ja seuraavana vuonna Hallandin läänin maaherraksi. Kumpikin virka tuli maksamaan hänelle sievoisen summan rahaa, sillä akordijärjestelmä oli Ruotsissa yhä voimissaan. Vuoden 1823 lopulla Arnell sai nimityksen väliaikaiseksi valtiosihteeriksi ja muutti Halmstadista Tukholmaan. Virka vakinaistettiin vuonna 1824, mutta jo vuoden päästä Arnellin oli pakko anoa eroa virasta kohua herättäneen konkurssinsa takia.
Arnellin syöksivät konkurssiin lähinnä kallis maku ja holtiton pelaaminen, mutta vaikutuksensa lienee ollut myös edellä mainitulla akordijärjestelmällä. Tukala tilanne sai Arnellin katoamaan maan alle, ja vuonna 1826 hän oli runsaat puoli vuotta Hampurissa mutta palasi sieltä kotimaahan syyskuussa. Maaliskuussa 1827 Ruotsin korkein oikeus tuomitsi hänet törkeästä velallisen piittaamattomuudesta kahdeksi vuodeksi rangaistustyöhön Kristianstadin linnoitukseen. Samalla hän menetti kunniansa. Kaikki, mitä Arnell sen jälkeen perisi tai ansaitsisi, menisi velkojen maksuun. Koska Ruotsissa ei näyttänyt olevan tulevaisuutta, varaton ja viraton Arnell lähti pakkotyön välttääkseen Suomeen. Siellä hänet otti vastaan hänen vuotta nuorempi sisarensa Beata Maria Pippingsköld, joka asui Kaarinan pitäjässä sijaitsevassa Kakkaraisten puustellissa. Arnellin vaimo ja lapset jäivät Ruotsiin. Lars Arnell ja majurin tytär Anna Ulrica Hammers oli vihitty vuonna 1812, ja heille oli syntynyt kolme tytärtä: Anna Sophia Fredrica (1813), Henrika Gustava (1814) ja Ulrica Vilhelmina Eleonora Liboria (1818).
Kenraalikuvernööri Zakrevski lähetti 17. heinäkuuta 1828 Suomen maaherroille salaisen kirjelmän, jossa hän antoi heille tehtäväksi ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin Suomeen saapuneen Lars Arnellin silmällä pitämiseksi. Kenraalikuvernööri tiesi kirjoittaa, että Arnell on asettunut maaseudun rauhaan pois maailman silmistä ja paneutuu romaanien kääntämiseen. Zakrevski määräsi etenkin poliisia pitämään Arnellia tarkasti silmällä, mutta valvonnan piti tapahtua niin, etteivät Arnell itse eikä suuri yleisö sitä huomaa.
Kielitaitoinen Arnell totisesti paneutui sisarensa luona kääntämiseen – ja oli paneutunut aikaisemminkin, kuten Åbo Tidningar -lehdessä 11.11.1829 julkaistun käännösluettelon pituudesta voi päätellä. Luettelossa mainitaan viisitoista Arnellin vuosina 1825–1829 julkaisemaa käännösnimikettä, joista osassa oli jopa tuhat sivua. Alkuteokset olivat historiallisia romaaneja, matkakuvauksia ja runokertomuksia, joiden kirjoittajia olivat esimerkiksi Johanna Schopenhauer, Walter Scott, vicomte d’Arlincourt, Washington Irving ja Thomas Moore. Hurjasta työtahdista huolimatta Arnell sai aherruksensa tuloksista runsaasti kiitosta, joskin moitteitakin tuli. Kielentutkija Johan Erik Rydqvist kirjoitti Heimdall-viikkolehdessä seikkaperäisiä kirja- ja käännösarvosteluja. Niissä hän kiitti vuolaasti Arnellin käännösten sujuvuutta sekä alku- ja kohdekielen tuntemusta mutta nosti esiin myös käännösvirheitä ja epätarkkuuksia. Poikkeuksellisen laajan arvion Rydqvist esitti Walter Scottin parisataasivuisen The Lady of the Lake -runoelman ruotsinkielisestä käännöksestä. Siinä hän moitti Arnellia esimerkiksi liiallisesta miespuolisten eli yksitavuisten loppusointujen käytöstä, joka teki ruotsinkielisestä tekstistä töksähtelevää.
Lars Arnellin viimeinen suuri käännöstyö oli Washington Irvingin vuonna 1829 julkaisema Chronicle of the Conquest of Granada. Arnellin käännös julkaistiin jo seuraavana vuonna. Käännöksestä esitettiin Helsingfors Tidningar -lehdessä 26.1.1831 varsin mairitteleva arvostelu. Tämän niin kuin muutaman aikaisemmankin kirjan kustansi Christian Ludvig Hjelt, turkulainen kirjanpainaja, kustantaja ja kirjakauppias, joka oli myös Åbo Underrättelser -lehden perustaja ja toimittaja.
Syksyllä 1830 Arnell pääsi Hjeltin kirjakaupan osakkaaksi ja kehittyi vuosien mittaan taitavaksi ja pidetyksi kirjakauppiaaksi. Marraskuussa 1830 hän aloitti myös toimittajana Åbo Underrättelser -lehdessä, jossa häneltä oli jo aikaisemmin julkaistu runoja ja käännöksiä. Arnell ryhtyi heti suunnittelemaan lehdelle uutta ilmettä, sillä lukijakunta oli pakosta muuttunut, kun Aleksanterin yliopisto oli siirtynyt Turun palon jälkeen Helsinkiin vuonna 1828. Arnell halusi tarjota varsinaisten uutisten ja kirjallisuuskatsauksien ohessa osin kevyempääkin aineistoa, jokaiselle jotakin. Uudistus onnistui, sillä tilaajamäärä lähti nousuun. Kun Arnell aloitti työskentelyn lehdessä, tilaajia oli vain 77 mutta jo vuoden päästä 450. Lehteen tulivat uusina aihepiireinä esimerkiksi kauppa ja merenkulku. Lisäksi Arnell viihdytti lukijoita ranskasta, saksasta, englannista ja venäjästä käännetyillä tarinoilla ja muotiuutisilla. Hän käänsi todennäköisesti lähes kaiken itse. Lehdessä oli vakiopalstoja, kuten Parisiska Moder (Muotia Pariisista) ja Hwarjehanda ur Utländska Källor (Kaikenlaista ulkomailta). Viimeksi mainitun otsikon alla lukijat saivat 9.2.1833 lukea esimerkiksi uutisia Pariisista. Ensinnäkään pariisitar ei antanut enää räätälin ottaa mittoja vaan antoi hänen käyttöönsä mittojensa mukaan tehdyn sovitusnuken. Toiseksi Pariisissa valmistettiin teatterikiikareita, joilla näki taaksepäin, minkä ansiosta teatterissa kävijät saattoivat seurata sekä esitystä että aitioissa istuvia daameja.
Arnellilla riitti puhtia ja mielenkiintoa muuhunkin kuin aktiiviseen kirjakauppa- ja lehtimiestyöhön. Suomen Talousseuran sihteeri C. C. Böcker pyysi maaliskuussa 1832 vuoden virkavapautta sihteerin virastaan ja ehdotti tilalleen Lars Arnellia, joka otti sijaisuuden vastaan. Seuraavana vuonna Böcker erosi virasta ja Arnell valittiin seuran sihteeriksi. Samalla Arnell pääsi muuttamaan Talousseuran yläkertaan Hämeenkadulle. Valinta Talousseuraan oli luonnollinen siitäkin syystä, että Arnell oli Jämtlannin ja Hallandin maaherrana ollessaan toiminut sikäläisten talousseurojen puheenjohtajana.
Arnell kiinnostui Talousseuran sihteerinä ollessaan pellavanviljelystä. Hän kävi esimerkiksi Saksassa tutustumassa kehruu- ja kutomotoimintaan ja toi sieltä laadukkaita pellavanäytteitä, jotka herättivät seuran piirissä ajatuksia pellavanviljelyn opetuksen järjestämisestä. Arnell osallistui merkittävästi myös Mustialan maanviljelysopiston perustamiseen. Kaiken kaikkiaan monitaitoista Arnellia pidettiin Talousseuralle niin korvaamattomana, ettei hän anomuksistaan huolimatta saanut eroa. Ensimmäisen eronpyyntönsä hän jätti jo vuonna 1843. Lopulta ero oli kuitenkin vuonna 1854 väistämätön, ja syynä olivat jälleen taloussotkut: Arnell oli käyttänyt seuran rahoja väärin.
Pelastavana enkelinä oli tälläkin kertaa sisar Beata Maria, joka asui ainakin ajoittain tyttärensä ja vävynsä luona Ekmanin talossa Turussa. Arnell kuoli Turussa 6.9.1856. Hänen kuolemastaan kerrottiin lehdissä hyvin eri tavoin. Suomettaressa todettiin 19.9.1856 lakonisesti: ”Suomen talousseuran entinen sihteeri Lars Arnell on Turussa kuollut 75 wuoden wanhana monta waihetta elettyänsä.” Kuopio Tidning sen sijaan julkaisi Arnellista 20.9.1856 pitkähkön artikkelin, jonka lopussa oli myös hänen teos- ja käännösluettelonsa. Ruotsissa seikkaperäisin uutinen oli Göteborgs Handels- och Sjöfartstidning -lehdessä samaten 20.9.1856.
Lähteitä:
KA Oulu Oulun lh lka, Ea3:7 Kenraalikuvernööriltä saapuneet kirjeet 1828.
Dahlström, Svante 1948: Lars Arnell. Bidrag till hans biografi. Åbo: Acta Academiae Aboensis.
Monié, Karin 2013: Inte bara Walter Scott. Lars Arnell – översättare, spelare, landshövding. Stockholm: Atlantis.
