Pari tonnia pellavaa

Talonpoika Ivan Mitrofanov Vuokkiniemen pitäjän Jyvöälahden kylästä jätti kesällä 1828 nöyrimmän anomuksen Arkangelin ja Aunuksen kuvernementtien sotilas­kuvernöörille, Stepan Ivanovitš Minitskille. Anomus alkoi näin:

Isäni Dmitrei Mitrofanov lähetti minut joulukuussa 1827 asianmukaisella passilla varustettuna Uudessa Suomessa sijaitsevaan Tornion kau­pun­kiin myymään omaa ja kymmenen muun kyläläisen itse viljelemää pellavaa. Koska määränpää oli 520 virstan päässä, olin rova­nieme­läisiltä talonpojilta hankittujen hevosten ja kuskien kanssa perillä vasta tammikuun 10./22. päivänä. Jätin 129 puudan pellavaerän tuntemani Petter Mansikan luo viiden virstan päähän Tornion kaupun­gista odot­ta­maan helmikuisia markkinoita. Muutaman päivän päästä nimismies Matts Heickell kuitenkin takavarikoi koko pellavaerän.

Ivan Mitrofanov vaati Alatornion kruununnimismies Heickelliä vastuuseen perusteettomasta pellavan takavarikoinnista ja peräsi korvauksia hänen ja muiden jyvöälahteleisten talonpoikien kärsimistä tappioista. Alatornion kihlakunnanoikeus oli jo 7. huhtikuuta päättänyt, että pellavaerä tulee palauttaa Mitrofanoville ja että Heickellin pitää maksaa sata ruplaa pankkoassignaatteina korvauksena takavarikon ja oikeudenkäynnin aiheuttamista kustannuksista ja kärsimyksistä. Heickell oli kuitenkin valittanut päätöksestä Vaasan hovioikeuteen.

Sotilaskuvernööri Minitski toimitti Mitrofanovin anomuksen edelleen kenraali­kuver­nööri Zakrevskille, joka vuorostaan kirjoitti heinäkuussa Oulun läänin varamaaherra Abraham Johan Stjernschantzille ja pyysi tätä ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin.

Stjernschantz vastasi Zakrevskille elokuun lopulla ja liitti vastauskirjeeseen nimismies Heickelliltä saamansa selvityksen liitteineen. Koska asia oli vielä Vaasan hovioikeuden käsittelyssä, varamaaherra totesi, ettei hän voinut tehdä asiassa enempää, sillä ulosottokaaren ensimmäisen luvun toisessa pykälässä nimen­omaisesti kiellettiin keisarin käskynhaltijaa puuttumasta tuomarin virkaan kuuluviin asioihin.

Heickell ilmoitti lääninkansliaan toimittamassaan selvityksessä noudattaneensa voimassa olevia lakeja ja asetuksia. Hän oli takavarikoinut tammikuun 21. päivänä 129 puutaa eli 254 leiviskää 10 naulaa (yli kaksituhatta kiloa) venäläistä pellavaa, jonka Mitrofanov oli varastoinut alaraumolaisen Nils Petter Mansikan luo laittoman maakaupan harjoittamista varten. Koska Mansikan talo sijaitsi puolen peninkulman päässä kaupungista ja usean sadan sylen päässä yleisestä talvitiestä, siellä oli hyvät edellytykset harjoittaa maakauppaa ennen Tornion markkinoita. Heickell muis­tutti, että kaikkia kruununpalvelijoita ja viskaaleja oli kehotettu pitämään tarkasti silmällä etenkin Arkangelin kuvernementin asukkaiden Suomessa tekemiä laittomuuksia. Nimismies vetosi myös kauppakaaren  (Handelsbalken) sekä viiden­nen että kuudennen luvun toiseen pykälään:

V. Cap. Huru utländsk man kiöpenskap drifwa må 2. §. Tå han med sina wahror til Stapelstad kommer, skal han ther sälja them i gross, och ej til annan ort här i Riket föra, wid plicht, som i 4. Cap. 1. §. stadgadt är. Hafwer han af någon wahra mindre; sälje then icke utan altsamman.		5. luku Miten ulkomaalainen saapi kauppaa harjoittaa 2 § Tawaroinensa tapulikaupunkiin tultu­ansa, myy­köön hän ne siellä tukuittain, ja elköön muualle tässä walta­kunnassa wiekö, 4:n Luwun 1:ssä §:ssä määrätyn sakon haas­tolla. Jos hänellä jotakin tawaraa on waan wähempi, elköön sitä myykö muu­toin kuin kaikki kerrassaan.
VI. Cap. Om landskiöp 2. §. Samma lag ware om them, som å landet hafwa något nederlag: Doch ware ej förbudit, at lägga sin egen afwel och afrad up, och then sälja hwar han wil.		6. luku Maakaupasta 2 § Sama laki olkoon niille, jotka maalla pitäwät kauppa­tawaroita waras­tossa. Olkoon kuitenkin lupa panna oma tuotteensa ja wuosi­tulonsa waralle, ja myydä ne missä tahansa.

Pykälien lisäksi Heickell vetosi kymmenen vuoden takaisiin, huhti- ja lokakuussa 1818 annettuihin julkisiin kuulutuksiin, joissa Oulun läänin silloinen maaherra Ehrenstolpe kielsi Arkangelin kuvernementin talonpoikia kiertelemästä Suomessa maakauppaa harjoittamassa. Näillä perusteilla Heickell katsoi, että hänellä oli virka­miehenä ehdoton velvollisuus vaatia Ivan Mitrofanovin hallussa olevaa laitonta pellavaerää takavarikoitavaksi ja jättää juttu kihlakunnanoikeuden käsiteltäväksi.

Vaasan hovioikeus piti kuitenkin Alatornion kihlakunnanoikeuden päätöksen voimassa. Mitrofanovin passiin oli kirjattu oikeus matkustaa Kajaaniin, Ouluun ja Torni­oon myymään omia maalaistuotteita. Lisäksi Heickell oli tunnustanut, että taka­­varikoitu pellava oli venäläistä, eikä sitä voitu väittää saati todistaa muilta oste­tuksi. Vastaaja Mitrofanov ei myöskään ollut harjoittanut maakauppaa vaan oli valaehtoisten todistajien mukaan päinvastoin kieltäytynyt myymästä pellavaa ennen Tornion vapaamarkkinoita.

Tornioon vuonna 1828 lähtenyt Ivan Mitrofanov syntyi Vuokkiniemen Enonsuussa Dmitrei (Miitrei) Mitrofanovin vanhimpana poikana noin vuonna 1805. Elias Lönnrot mainitsi Ivanin kotitalon kirjoittaessaan vuoden 1834 matkastaan:

Uhtuasta tulin jälleen Jyvöälahteen. [–] Rikkaan talollisen Dmitrein luona en nyt voinut käydä, sillä hän asuu peninkulman päässä syrjässä kylästä, Enonsuun kosken partaalla, joka erottaa toisistaan molemmat Kuittijärvet. Tämä Dmitrei on epäilemättä rikkain talonpoika Vuokki­niemen pitäjässä. Hänen omaisuuttaan kuulin arvioitavan 60 tuhan­neksi ruplaksi, jopa toiset arvioivat sen 100 tuhanneksi.

Ivanin alkuperäisessä anomuksessa mainittiin myös muut jyvöälahtelaiset talon­pojat, joiden pellavaa Tornion markkinoille kuljetettiin. Kirjoitan nimet tähän siinä muodossa kuin ne on kirjoitettu anomuksen ruotsinkieliseen käännökseen: Moses Nasarief, Petter Jegorof, Wasilej Petroff, Semeon Timofejeff, Clemens Jegorof, Roman Demidof, Mina Rossianof, Pamphil Ustinof, Wasilej Wasilief ja Ferapont Ivanof. Etunimen perässä oleva nimi on ainakin useimmiten patronyymi: Moses Nasarinpoika, Petter Jegorinpoika jne.

Ivan Mitrofanov kuoli Vuokkiniemessä 24.9.1888. Nuorin hänen neljästä pojastaan oli isänsä tavoin Ivan (1837–1896). Ivan nuorempi meni naimisiin laihialaisen Maria Hukan kanssa, ja yhdestä heidän lapsistaan tuli kuuluisa kauppaneuvos: Aleksei Mitro syntyi Laihialla vuonna 1871 ja kuoli Jyväskylässä 1952.

Lähteitä:
KA Hki Kenraalikuvernöörinkanslian arkisto, Fa:366 Yleiset aktit 1828.
KA Oulu Oulun lh lka, Da:26 Kirjetoisteet 1828; Ea3:7 Kenraalikuvernööriltä saapuneet kirjeet 1828.
Lönnrot, Elias 1980. Matkat 1828–1844. Espoo: Weilin+Göös.
Ruotsin valtakunnan laki: hyväksytty ja vahvistettu valtiopäivillä vuonna 1734. Uusi suomennos 1867. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.