Tiistai 3. marraskuuta 1835 ei ollut hyvä päivä Kemin Lautiosaaressa asuvalle Olli Aatsingille. Kun hän käski vaimoaan Riitta Simontytärtä lähtemään mukaansa jauhamaan käsikivillä, Riitta kieltäytyi, koska hänen piti hoitaa kahden kuukauden ikäistä vauvaansa. Aatsinki suuttui, tarttui Riittaa tukasta ja paiskasi hänet lattiaan, minkä jälkeen vaimo totteli kiltisti. Myöhemmin samana päivänä mies uhkasi lyödä vaimoa koivukalikalla, mutta samassa mökissä asuva Maria Takkinen sai hänet luopumaan aikeesta. Kurittamisen sijasta Olli lähti kylille mutta lupasi opettaa kotiin palattuaan vaimonsa tavoille. Riitta säikähti ja sanoi Maria Takkiselle, ettei hän uskaltanut jäädä odottamaan miehen paluuta.
Kun mies saapui iltasella kotiin, vaimo ja lapset olivat poissa. Jonkin verran miestä väkevämpää nauttinut Aatsinki arveli vaimon karanneen lähellä asuvan isänsä luo ja lähti suutuspäissään perään. Talonväki oli jo sammuttanut tulet ja paneutunut yöpuulle, mutta Ollin saapuminen pirttiin herätti kaikki. Olli sadatteli kovaan ääneen, vaati vaimoa astumaan esiin ja uhkasi tätä kelpo selkäsaunalla. Kun vaimoa ei näkynyt ja joku palvelijoista kehotti kutsumatonta vierasta poistumaan, Aatsinki uhkasi löylyttää palvelusväen. Lopulta appiukko Simo Juntto nousi vuoteelta ja ajoi vävyn ulos pirtistä. Olli lähti vastaan hangoittelematta mutta tuli tuossa tuokiossa takaisin pirttiin, jatkoi mekastusta ja etsi huoneesta ilmeisesti kirvestä. Välillä hän poistui porstuaan ja yritti livahtaa peräkamariin, jossa talon isäntä, lankomies Jaakko Juntto oli hoitamassa lapsivuoteessa makaavaa sairasta vaimoaan. Pirtin ovi oli sillä välin köytetty kiinni sisäpuolelta, jottei Aatsinki pääsisi enää sisään. Olli oli kuitenkin poikkeuksellisen vahva mies ja tempaisi oven auki niin, että hantaaki irtosi.
Riuhtaisun jälkeen Olli seisoi porstuassa halko kädessään ja piti ovea auki, eikä kukaan uskaltanut yrittääkään mennä sulkemaan ovea. Jonkin ajan päästä Aatsinki astui pirttiin. Simo Juntto tuli vastaan, mutta vävy kävi kiinni ja löi appiukkoa halolla kolme kertaa. Yksi isku osui poskiluuhun, toinen käsivarteen ja kolmas selkään. Juntto selvisi lyönneistä mustelmilla.
Jaakko Juntto juoksi naapuriin hakemaan apua ja palasi pian kahden miehen kanssa. Nämä kolme ja Junton rengit ryhtyivät Simo Junton pyynnöstä sitomaan Aatsinkia köysiin. Olli pani parhaansa mukaan vastaan ja puri kamppailun tuoksinassa Juho Rahkoa sormeen aiheuttaen Rahkolle verihaavan. Köyttäminen onnistui lopulta, mutta eipä aikaakaan, kun Aatsinki rimpuili itsensä vapaaksi köysistä. Hän jatkoi elämöintiään aamuun asti suomatta talonväelle silmällistäkään unta.
Vaimo ja lapset olivat kuin olivatkin lähteneet pakoon Junton taloon, mutta he olivat Simo Junton neuvosta menneet jo hyvissä ajoin piiloon ulkorakennukseen ja olivat siellä läpi yön. Vaimo oli kuullut miehensä metelöinnin muttei tiennyt, mitä mies oli tehnyt pirtissä.
Kotirauhan rikkomista ja appiukon pahoinpitelyä käsiteltiin Jaakko Junton ilmiannon ja yleisen huhun perusteella (också på grund af därom allmänt gängse rykte) Kemin välikäräjillä 28. ja 30. marraskuuta. Appiukko Simo Juntto totesi, että Olli Aatsinki oli juovuksissa pahansisuinen ja väkivaltainen ja oli aikaisemminkin pahoinpidellyt vaimoaan. Juntto piti vävyään vaarallisena ja vaati tätä lailliseen edesvastuuseen rikoksistaan. Lisäksi Aatsinki piti appiukon mielestä lähettää irtolaisena pois paikkakunnalta.
Jutussa olivat todistajina rengit Tuomas Karvo ja Aaro Kauppila, syytinkimies Pekka Juntto, itsellismies Juho Rahko ja itsellisnainen Maria Takkinen. Vastaaja Aatsinki piti Tuomas Karvoa ja Maria Takkista jääveinä. Perusteluiksi hän totesi, että Karvo oli marraskuun 3. päivän iltana lyönyt häntä köyttämisen aikana halolla. Maria Takkinen taas oli Aatsingin mukaan esteellinen todistamaan, koska hän oli kaksi vuotta sitten varastanut huivin talollisen tytär Saara Maria Matinlassilta.
Karvo myönsi lyöneensä Aatsinkia mutta totesi sen olleen välttämätöntä hurjistuneen Aatsingin pitämiseksi aisoissa ja tapon estämiseksi. Takkinen puolestaan kiisti huivivarkauden, ja myös huivin omistanut Saara Maria Matinlassi vahvisti toisena käräjäpäivänä, ettei hän voinut syyttää Maria Takkista kahden taalarin arvoisen huivin varastamisesta.
Käräjäoikeus tuomitsi Olli Aatsingin kiroilusta, toiskertaisesta juopumuksesta, kotirauhan rikkomisesta, appiukon lyömisestä ja verihaavasta yhteensä 76 hopearuplan 56 kopeekan eli 159½ hopeataalarin sakkoihin tai varojen puutteessa 28 vuorokauden vesileipävankeuteen. Vaimon pahoinpitelystä Aatsinkia ei tuomittu, koska vaimo ei halunnut nostaa kannetta miestään vastaan. Tuomio perustui pahanteon kaaren 3 luvun ensimmäiseen pykälään, 20 luvun neljänteen pykälään, 14 luvun toiseen pykälään ja 35 luvun toiseen pykälään sekä Hänen Keisarillisen Majesteettinsa 6./18. maaliskuuta 1829 antamaan Armolliseen asetukseen juoppoutta ja väkeväin juomain luvatonta myymistä vastaan.
Juttu alistettiin oikeudenkäymiskaaren 25 luvun viidennen pykälän mukaisesti hovioikeudelle. Vaasan hovioikeus vahvisti tuomion lukuun ottamatta kotirauhan rikkomisesta määrättyjä sakkoja. Sakkojen yhteissummaksi jäi 57 hopearuplaa 36 kopeekkaa. Varojen puutteessa Aatsingin tuli sovittaa rikokset 28 vuorokauden vesileipävankeudella.
Olli Matinpoika Aatsinki oli syntynyt 11.5.1808 Kuolajärvellä. Joulukuussa 1829 hän nai kirjoittajan isänisänisän tädin, Riitta Simontytär Junton. Ollin elämöinti päättyi lopullisesti 16.11.1840. Vahva mies hukkui heikkoihin jäihin.
Lähteitä:
KA Vsa VHO, Di:103 Alistettujen asioiden päätöstaltiot 1836, Ece:327 Alistusaktit 1836.
Ruotsin valtakunnan vuoden 1734 laki.
