Keisarillisen senaatin päätöksellä Christina Gestrinin orvoksi jäänyt poikalapsi Frans Ferdinand kasvatettiin merimies Abraham Hamströmin ja tämän puolison Maria Ulrikan perheessä lapsihuoneviljoista annetun avun turvin. Hamströmeille oli syntynyt kuollut tyttölapsi heinäkuussa 1823 vähän ennen Frans Ferdinandin syntymää, minkä vuoksi perheeseen varmaan otettiinkin vastasyntynyt hoidettavaksi. Sairaalloinen kasvattiäiti kuoli Frans Ferdinandin ollessa kuusivuotias. Kun poika oli kymmenvuotias, kasvatti-isä solmi uuden avioliiton, ja perheeseen syntyi poika Carl Paulus. Abraham Hamström kuoli tapaturmaisesti vuonna 1836. Hän sai laivalla iskun päähänsä ja menehtyi vammoihinsa sairaalassa.
Elatuskiistan jälkeen ensimmäinen havainto Frans Ferdinandista on hänen muuttaessaan helmikuussa 1839 Turusta Maariaan. Häntä ei rippikirjoissa näy suomalaiseen seurakuntaan kuuluneen Hamströmin perheen yhteydessä, eikä kastemerkintää ole löytynyt minkään Turun seurakunnan luetteloista. Muuttokirjan antanut pappi oli Turun ruotsalaisen seurakunnan kappalainen. Syntymäaika muuttokirjassa on epämääräisesti ”elokuu 1823”. Todennäköistä kuitenkin on, että synnytyslaitoksen antamat tiedot ovat luotettavia eli Frans Ferdinand oli syntynyt heinäkuun 18. päivänä 1823. Myöhemmin Turun rippikirjatietojen siirrossa 1853–1854 syntymävuosikin on muuttunut vääräksi, vuodeksi 1825.
 |
| Muuttokirja Turusta Maariaan 1839. Sen mukaan Frans Ferdinand oli syntynyt ”täällä sijaitsevassa synnytyslaitoksessa” elokuussa 1823 ja hänet on lapsihuoneviljoista annetun avun turvin kasvattanut merimies Hamström vaimoineen. Poika osaa lukea jonkin verran ja on käytökseltään kunnollinen. |
Keisarillisen julistuksen 9.9.1817 mukaan orpolapsille tuli antaa köyhäinapua kahdenteentoista ikävuoteen saakka. Frans Ferdinand oli Maariaan muuttaessaan 15-vuotias, joten varmaan hän oli jo jossain työssä siihen mennessä ollut. Maarian Metsämäessä poika pääsi räätäli Anders Johan Randellin oppipojaksi ja kävi rippikoulun vielä muuttovuonna. Räätäliä ei Frans Ferdinandista kuitenkaan tullut. Runsaan kahden vuoden päästä hän palasi Turkuun. Suomalaisen seurakunnan rippikirjassa 1842–1845 hänen ammatikseen on merkitty merimies. Siinä työssä Frans Ferdinand ansaitsi leipänsä lähes kolmenkymmenen vuoden ajan.
Tammikuussa 1846 Frans Ferdinand avioitui Maariasta kotoisin olevan Eva Sofia Granströmin kanssa. Eva Sofia oli syntynyt 19.12.1822 Saramäen Vähä-Moisiossa siltavouti Gustaf Granströmin ja Ulrika Matintyttären perheeseen. Lapsia Frans Ferdinandille ja Eva Sofialle syntyi todennäköisesti vain yksi, Aleksandra Sofia, s. 5.5.1862. Tytär menetti isänsä jo seitsenvuotiaana. Kokenut merimies Gestrin oli silloin puosuna laivassa, josta joulukuun lopulla 1869 uutisoitiin:
Kadonnut alus. Åbo-laivasta, joka tämän vuoden huhtikuun 18. päivänä lähti Rangoonista kohti Kanaalia, ei tämän kuun 16. päivään mennessä ole kuultu. Laivan omistajiin kuuluu mm. turkulainen kauppias G. A. Lindholm, ja laivan kantavuus on 413 lästiä.
Tuskin kukaan enää odotti laivan saapuvan onnellisesti johonkin satamaan. Vuoden kuluttua järjestettiin miehistön muistotilaisuus. Åbo Underrättelser -lehdessä 13.12.1870 oli kutsu Åbo-fregatin surujuhlaan, joka pidettäisiin 15. joulukuuta.
Muistotilaisuutta selosti muun muassa Åbo Underrättelser heti tapahtuman jälkeen ja myöhemmin Tidskrift i sjöväsendet -lehti (otteita):
Torstaina 15.12. oli kokoontunut suuri joukko surevia omaisia ja ystäviä muistamaan Åbo-laivan päällystöä ja miehistöä, jotka laivan mukana katosivat matkalla Itä-Intiasta Englantiin. Laiva oli lähtenyt huhtikuussa 1869 Rangoonista määränpäänään Falmouth. Koska kaikki toivo laivan pelastumisesta oli jo kauan sitten mennyt, järjesti konsuli Lindblom surujuhlan, jonne kutsuttiin menehtyneiden lähimmät omaiset sekä kaupungin laivanvarustajat ja merimiehet. Alkuvirren jälkeen pastori Malmström piti koskettavan puheen.
Juhlasaliin oli laivan entinen kapteeni C. G. Lindroos koonnut asetelman, jonka keskellä oleva maalaus esitti Åbo-laivaa kovassa myrskyssä Hyväntoivonniemen edustalla vuonna 1862. Laivataulun molemmin puolin lueteltiin aluksella olleiden nimet. Sivuilla ja takana oli surunauhoin varustettuja lippuja, niiden joukossa Ison-Britannian lippuja kuvaamassa laivan viimeisen lastin määränpäätä. Ylinnä oli merimieshuoneen lippu. Neljä Turun merimieshuoneen veteraania seisoi kunniavartiona kantaen isokokoisia kansallislippuja. Yksi heistä oli kuulunut Åbon miehistöön silloin kun alus joutui edellä mainitun myrskyn kouriin. Taulujen eteen korokkeelle oli koottu navigointilaitteita, joiden avulla merenkävijä löytää tiensä aavalla ulapalla. Aivan etummaisena lattialla oli esineitä kuvaamassa luonnonvoimien aikaansaamaa tuhoa tuuliajolla olevalla aluksella: epämääräisiä köysiä, ankkuri, hylätty peräsin, takilankappaleita. Ne kertoivat katsojalle, että ”ennen kuin hiekka on tiimalasissa valunut, kaikki on vajonnut meren pohjattomaan syvyyteen”. Tämä merimieselämän eri puolia kuvaava asetelma teki syvän vaikutuksen kaikkiin läsnäolleisiin.
Laivan haaksirikossa menehtyivät:
Kapteeni F. E. Wikström, perämies Georg Frithiof Indrén, aliperämies Erik Johan Ekman, timpuri J. Rönnlund, puosu Frans Ferdinand Gestrin, matruusi Johan Henrik Henriksson, puolimatruusi Paul Victor Palmberg, jungmannit Ernst Victor Hellsten, David Wilhelm Lindström, Isaak August Sundroos, Georg Reinhold Christoffer Lillja ja Carl Wilhelm Renfors, [laiva]pojat Aug. Ferd. Lindgren, Axel Alexander Hillberg ja Johan Gustaf Gustafsson, kokki Otto Johan Carlsson ja stuertti Gustaf Robert Berg.
On selvittämättä, miten kauan Frans Ferdinand Gestrin oli palvellut Åbo-laivalla. Monilla merillä seilanneesta Åbosta on useita uutisia sanomalehdissä. Muun muassa Åbo Underrättelser -lehdessä 13.1.1863 on kapteeni Lindroosin Kapmaan Simons Townista 14.11.1862 lähettämä kirje, jossa hän kertoo Kiinan merellä tapahtuneesta onnettomuudesta sekä myrskystä Kapmaan edustalla. Linkit käytettyihin lehtiuutisiin ovat lähteissä.
Lähteitä:
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot:
Helsingfors Dagblad 28.12.1869, s. 1.
Åbo Underrättelser 13.1.1863, s. 4, 13.12.1870, s. 1 ja 17.12.1870, s. 2.
