Samaan aikaan kirkkoherra Liliuksen tyttären kanssa 5.4.1823 saapui Hämeenlinnasta Benvikiin Agatha Sofia Sanmark, oppilas numero 44. Hän oli Vanajan kappalaisen Carl Gustaf Sanmarkin (1766–1823) ja Johanna Elisabeth Helsingbergin (1778–1834) tytär, syntynyt Vanajassa 16.11.1805. Muuttokirjassa syntymäaika on virheellinen.
Sanmarkin perheessä oli seitsemän lasta, joista kolme kuoli aivan pienenä. Aikuisiksi elivät Agatha Sofian lisäksi sisar Carolina Gustava (1798–1841) sekä veljet Carl Johan, s. 1801, ja Nils Herman (1804–1847). Perhe asui kappalaisen virkatalossa Hattelmalan Rekolassa. Carl Gustaf Sanmark kuoli 28.5.1823 pitkään sairasteltuaan. Hänen terveytensä oli romahtanut perheen jouduttua Nurmijärven rosvoina tunnetun joukkion ryöstön kohteeksi.
Syyskuun 24. päivän vastainen yö vuonna 1822 alkoi Rekolan puustellissa rauhallisesti. Pastori Sanmark yöpyi maantielle päin antavassa sivurakennuksessa, jossa oli kamari ja pieni konttori. Myös tytär Agatha Sofia oli jäänyt sinne yöksi. Miespihan toisella puolella olevan päärakennuksen kamarissa nukkuivat pastorska ja vanhempi tytär Carolina Gustava, kyökkikamarissa yöpyivät piikatyttö Ulla Matintytär ja lampuodin leski Leena Heikintytär.
Kolmen aikaan aamuyöstä pastori Sanmark heräsi siihen, että hänen kamarinsa oveen kolkutettiin. Miesääni pyysi avaamaan ja sanoi, että pastoria tarvittiin sairaan luo. Kun Sanmark tiedusteli, kenen luo piti mennä, kuului vastaus, että kysymyksessä oli kuolemaisillaan oleva Kilpiälän isäntä. Pastori huomasi jotain olevan vialla, sillä Kilpiälä ei kuulunut hänen seurakuntaansa, ja ulkopuolella tuntui olevan useampiakin henkilöitä. Kamarin ikkunaluukut olivat kiinni, joten pastori kehotti tytärtään kurkistamaan konttorin ikkunasta, keitä ulkopuolella oli. Agatha Sofia näki useita pyssyin ja sapelein aseistautuneita miehiä, mutta ei pimeyden vuoksi osannut sanoa, montako heitä oli. Pian kamarin ikkunaluukut tempaistiin auki, ikkunat lyötiin sisään ja kamariin ammuttiin.
Sanmark oli onnekseen seinän vieressä ja haavoittui vain kylkeen ja toiseen käteen. Yöpaitasillaan ja verta valuvana hän onnistui pääsemään konttorin kattoluukusta vintille. Hän kuuli, miten rosvot kamarissa tekivät tuhojaan, hajottivat kalusteita ja astioita ja mursivat kirstujen lukot. Ryöstäjät luulivat Sanmarkin piileskelevän konttorissa ja ampuivat sinne. Kun he sitten huomasivat vintille vievän kattoluukun, he vetivät Sanmarkin alas. Miehet löivät pastoria pyssynperällä päähän ja uhkasivat polttaa hänen sormensa, ellei hän paljastaisi rahojensa säilytyspaikkaa. Sanmark ei vastannut. Kamarin hävitystyön jälkeen rosvot siirtyivät päärakennukseen. Pastorska Sanmark heräsi ulkopuolelta kuuluneeseen meluun. Leena Heikintytär meni ottamaan selvää metelistä ja tuli avanneeksi eteisen oven. Rosvot löivät hänet tajuttomaksi ja jatkoivat ryöstelyä salissa. Ulla-piika onnistui huomaamatta pakenemaan ikkunan kautta ja lähti hälyttämään apua kylästä. Pastorska tyttärensä Carolina Gustavan kanssa piilotteli kauhuissaan kamarissa.
Ryöstöä Vanajan välikäräjillä 15.10. käsiteltäessä myös Agatha Sofia kertoi yön tapahtumista. Kun rosvot alkoivat kiskoa auki ikkunaluukkuja, Agatha Sofia kiipesi konttorista vintille. Räystään alla olevasta pienestä aukosta hän näki kolme miestä ikkunaluukkujen kimpussa. Kuullessaan ikkunoiden särkyvän Agatha Sofia tunkeutui pienen luukun kautta talon katolle. Hän kuuli kamarista laukauksia ja näki, että ryöstäjät jonkin ajan kuluttua menivät päärakennukseen. Yksi miehistä makasi koko ajan pihalla kahden hevosen vetämissä kärryissä, ja yksi oli ratsain vahdissa siltä varalta, että joku lähestyisi taloa. Päivän valjetessa yksi rosvoista huomasi Agatha Sofian. Mies huusi, että katolla on susi, ja osoitteli tyttöä pyssyllä uhaten ampua tämän, jolloin toinen, myöhemmin Carl Högdahliksi osoittautunut esti aikeen. Högdahl selitti Agatha Sofialle, että oli tavannut muun porukan maantiellä tietämättä, mitä näillä oli mielessä. Agatha Sofia sanoi, että tämäkin mies oli aseistautunut ja samanlaisissa vaatteissa kuin muut, joten samaa joukkoa hänkin oli.
Kun Ullan hälyttämänä kylästä päin oli tulossa väkeä, vahdissa ollut mies antoi varoituksen, ja rosvot lähtivät pakoon. Agatha Sofia lähti ottamaan selvää äitinsä ja sisarensa kohtalosta, minkä jälkeen he yhdessä menivät tarkastamaan isän vointia. Pastori Sanmark makasi verissään kamarinsa lattialla. Kyläläisten tultua paikalle lähdettiin pastorille hakemaan lääkkeitä ja lääkäriä. Sanmarkilta oli viety rahaa ja tavaraa vähän alle 300 pankkoruplan edestä. Omaisuuttaan hän sai myöhemmin takaisin vajaan 21 ruplan arvosta. Taloudellisia menetyksiä pahemmat seuraukset koituivat kuitenkin pastorin terveydelle. Sanmark menehtyi ”vesitautiin” seuraavana keväänä. Agatha Sofia oli silloin ehtinyt olla Benvikissä alle kaksi kuukautta.
Rosvojen pakomatka sujui alussa nopeasti edellisenä päivänä Parolasta varastetuilla kahden hevosen vetämillä kuriirikärryillä. Kun hevoset uupuivat, otettiin ensin toisen tilalle uusi laitumelta, ja kun toinenkin alkuperäisistä kärryhevosista lysähti aisoihin, pantiin sen tilalle ratsuna toiminut. Loppuun ajettu hevonen vietiin metsään ja ammuttiin. Joukkio lähti etelään, kaksi miestä maanteitse kärryillä, muut metsien kautta jalan. Kärryillä kulkeneet Krig ja Löfgren otettiin kiinni Lopella seuraavana päivänä, muut noin kuukauden kuluttua heidän ehdittyään tehdä vielä uusia rikoksia. Kuulusteluissa Mikko Södergård, Anders Qvarnström ja Erik Löfgren myönsivät osallistuneensa Sanmarkin ja Leena Heikintyttären pahoinpitelyyn. Carl Högdahlia ja Gustaf Qvickiä syytettiin avunannosta. Henrik Krig sanoi nukkuneensa ryöstön aikana humalassa kärryissä, minkä myös Agatha Sofia todisti, joten häntä ei tämän rikoksen aikana tehdyistä teoista voinut syyttää. Hän sai Rekolan ryöstöstä syytteen varastetun omaisuuden hallussapidosta.
Rekolan puustellin ryöstö oli vain yksi Nurmijärven rosvojen rikoksista, ja siihen osallistui noin puolet rosvojen vakiojoukosta. Rikokset olivat alkaneet vuonna 1820, ja alkuaikojen näpistysten ja varkauksien jälkeen teot olivat muuttuneet yhä väkivaltaisemmiksi, jopa ryöstömurhiksi. Eri oikeusasteissa päätekijät saivat kuolemantuomiot, mutta niitä ei ehditty panna täytäntöön, sillä oikeudenkäynnit kestivät vuosia. Vuonna 1825 Nikolai I:n julistuksella muut kuin valtiorikoksista tai keisariperheeseen kohdistuneista rikoksista määrätyt kuolemantuomiot muutettiin karkotukseksi pakkotyöhön Siperiaan.
Lähteitä:
KA Hml Vanajan ym. välikäräjät 15.10.1822, 18.-19.11.1822 ja 20.3.1823.
Ylikangas, Heikki 2003: Nurmijärven rosvot. Helsinki: WSOY.
