Vuonna 1823 Talousseurassa tehtiin päätös Benvikin koulun lakkauttamisesta. Talousseura perusteli päätöstä sillä, että norlantilaiseen pellavanjalostukseen perehtyneitä opettajattaria oli jo tarpeeksi. Koulun katsottiin myös tulevan liian kalliiksi, ja sen toiminnan valvominen Turusta oli vaikeaa. Uusia kouluja oli jo perustettu Turkuun ja Keuruulle.
Vuonna 1823 Benvikiin oli tullut vielä viisi oppilasta ja edellisenä vuonna yksitoista. Talousseura päätti, että koulu sai sen vuoksi jatkaa toimintaansa vielä vuoden 1824. Silloin koulussa oli kaksikymmentä oppilasta, joista viimeisinä tulleet ehtivät opiskella vain vähän yli vuoden. Helmikuussa 1825 sihteeri Böcker kävi virallisesti lopettamassa koulun. Jäljellä olevat oppilaat lähtivät koulusta saman vuoden alkupuoliskolla.
Vaikka tavanomaista vuositarkastusta ei enää suoritettu eikä vuosikertomusta tehty, Benvikin johtaja Johan Vilhelm Bladh katsoi velvollisuudekseen lähettää Talousseuralle selostuksen viimeisestä toimintavuodesta. Kolme vuotta tai kauemmin koulussa opiskelleet olivat Bladhin mukaan kutoneet siihen mennessä parhaat kolmannen eli ylimmän luokan kankaat, ja vähemmän aikaa opiskelleista kätevimmät kutoivat hyvää toisen luokan kangasta. Monet etevät oppilaat olisivat halunneet kutoa myös hienompia kankaita, mutta se ei sääntöjen mukaan ollut mahdollista.
Bladh kertoo selonteossaan, mitä neidot olivat viimeisenä vuonna saaneet aikaan ja minne he Benvikistä suuntasivat. Kertomuksesta selviää monen oppilaan kutsumanimi, ja säätyläistaustaisia oppilaita Bladh tituleeraa ”mademoiselleiksi”. Kahdestakymmenestä oppilaasta neljä oli saanut valmiiksi kolme kangasta kukin. He olivat mademoiselle Mina (Agatha Wilhelmina) Jahn Turusta, mademoiselle Annette (Anna Carolina) Radin Hämeenlinnasta sekä Anna Maria Ström ja Anna Stina (Christina) Broman Vaasasta. Koulun jälkeen Anna Broman meni piiaksi eversti Winterille Vaasaan, mutta muilla ei ollut työpaikkaa odottamassa.
Kaksi vuotta koulussa olleet oppilaat olivat saaneet valmiiksi kaksi kangasta. Bladhin mukaan heistä kenelläkään ei ollut tietoa työpaikasta, ja kaikki lähtivät kotiseudulleen. Mademoiselle (Maria) Gustava Essbjörn, (Beata) Catharina Sylviander ja Ulrika Domander palasivat Hämeeseen. Maria Roos kuului palanneen kotikaupunkiinsa Kokkolaan, (Anna) Ottiliana Wilén ja Lisette (Anna Elisabeth) Lundholm Kuopioon. Helena Hemmelin ja Elin Ukander aikoivat asettua Kangasniemelle. Turun puolesta kotoisin olevat mademoiselle Agatha (Gustava) Benich ja Eva Björkfelt palasivat niin ikään kotiseudulleen. Mademoiselle Lotta (Helena Charlotta) Benich kuoli keuhkotautiin Benvikissä vuoden 1825 alussa.
Viisi oppilasta oli kukin saanut aikaan yhden kankaan, nimittäin (Sophia) Vilhelmina Lilius ja (Agatha) Sofia Sanmark Hämeenlinnasta sekä (Anna) Greta Ekholm (Präst) Oravaisista, Maria Söderberg Lapväärtistä ja Clara Forsström Ilmajoelta. He kaikki aikoivat palata kotiseudulleen.
Yleisesti ottaen kaikki oppilaat olivat olleet palvelualttiita ja kohteliaita ja käyttäytyneet kunnioittavasti, mutta niin suureen joukkoon mahtuu monenlaisia, Bladh sanoo, eikä kaikille voi antaa yhtä hyvää arvosanaa. Koska Bladh oli luvannut arvostella oppilaat julkisesti, hän esitti nyt käsityksensä heidän taidoistaan. Eniten kiitosta Bladh antoi kolmelle säätyläisneidolle: Mina Jahnin, Annette Radinin ja Agatha Benichin käytös oli ollut kaikin puolin esimerkillistä. He olivat olleet ystävällisiä, siveitä, siivoja, ahkeria ja huolellisia, ja heistä oli tullut hyviä kutojia, jotka osasivat myös erilaiset muut naisten askareet. Lisäksi heidän kirjoitus- ja laskutaitonsa oli hyvä. Myös Anna Broman ja Anna Ström olivat olleet ahkeria, huolellisia, kuuliaisia ja elämäntavoiltaan siivoja. Heitäkin Bladh saattoi suositella hyvinä kutojina. Ainoa ero ensin mainittuihin oli, että Broman ja Ström tulivat eri säädystä ja taustansa vuoksi olivat saaneet erilaisen kasvatuksen.
Bladh antoi kiitosta myös Eva Björkfeltille, koulun taitavimmalle kutojalle, joka hallitsi monenlaisten kankaiden valmistamisen. Elin Ukanderilla ja Helena Hemmelinillä Bladh sanoi olevan luontaiset taipumukset alalle, ja heidän kankaansa olivat parhaiden joukossa. Vaikka he eivät kouluun tullessaan osanneet sanaakaan ruotsia saati lukea ja kirjoittaa, he osasivat nyt sujuvasti puhua ja kirjoittaa ruotsia sekä laskea ja kirjoittaa virheettömästi. Bladh suositteli heitä lämpimästi samoin varauksin kuin Bromania ja Strömiä. Sen sijaan Ottiliana Wilénillä ei Bladhin mukaan ollut taipumuksia alalle. Hän oli kuitenkin hyvä ja kunnollinen tyttö, joka aina yritti tehdä parhaansa, mutta ei ollut kutomisessa saavuttanut toivomaansa tasoa.
Viimeisinä tulleet oppilaat eli mademoisellet Lilius ja Sanmark sekä Anna Greta Ekholm, Maria Söderberg ja Clara Forsström olivat olleet koulussa niin lyhyen aikaa, että he olivat ehtineet oppia vain perusasiat. Sophia Sanmark oli hyvin lahjakas, kuuliainen ja ystävällinen. Hän oli kotonaan saanut oppia ja hyvän kasvatuksen, ja hänestä olisi luultavasti tullut hyvä kutoja, vaikkei hän luonteeltaan ollutkaan tasainen ja vakavamielinen. Mina Lilius oli hyvin nuori eikä hän ollut yhtä lahjakas kuin Sanmark, mutta hän oli tasaisempi ja vakavamielisempi. Myös Clara Forsströmiä ja Maria Söderbergiä Bladh luonnehti vakavamielisiksi ja siivoiksi. Ulrika Domanderilla taas olisi ollut jonkin verran taipumuksia kutojaksi, mutta häntä ei Bladh pitänyt sen paremmin ahkerana kuin huolellisenakaan. Maria Roos oli vakaa ja kunnollinen, mutta hänen kutojanlahjansa olivat vähäiset. Lisette Lundholmilta, mademoiselle Gustava Essbjörniltä ja Catharina Sylvianderilta puuttuivat sekä tiedot että taidot. Anna Greta Ekholm puolestaan oli kylläkin tasainen ja vakava, mutta työhaluja ja ahkeruutta hänellä ei ollut, kuten ei muillakaan kolmella viime mainitulla.
Benvikissä oli Bladhin mukaan riittänyt sekä korkea- että vähempiarvoisia vieraita, joilta oli kuultu myönteisiä lausuntoja opiston toiminnasta. Sen sijaan kukaan hallituksen edustaja ei ollut koulussa vieraillut sen kuusivuotisen olemassaolon aikana ennen kuin koulun viimeisenä kesänä kenraalikuvernööri Zakrevski, joka kävi opistossa prokuraattori Walleenin kanssa. Hekin kiittelivät koulun saavutuksia.
Bladh sanoo, että hän ja hänen puolisonsa tunsivat olevansa pikemminkin huostaansa uskottujen köyhien ja turvattomien tyttöjen vanhempia kuin isäntäväkeä. Bladh tunsi katkeruutta koulun lopettamisesta, mutta sanoi olevansa vakuuttunut siitä, että hän oli tehnyt velvollisuutensa ja että oppilaat olivat häntä rakastaneet. Sitä palkkiota kukaan ei voinut häneltä riistää.
Neitojen tarina jatkuu.
Lähteitä:
ÅAB FHS, D XV B 1.
KA Hki VSV 147 O.D. 1824.
