Soutelusta suonenisku

Isä-Grönlundista jääkäri

Benvikiin ensimmäisenä oppilaana saapuneen Sara Greta Grönlundin isä Carl Johan Grönlund värväytyi kesä­kuussa 1816 kuudeksi vuodeksi 2. Suomen jalka­väki­rykmentin Heino­lan patal­joo­naan. Hänet valittiin pari kuu­kautta aikaisemmin kuol­leen Adam Sågin tilalle Heinolan komp­pa­nian jääkä­riksi numero 8. Vuotuisiin kat­sel­muksiin on kirjattu tietoja Grönlundin aikaisemmalta sotilasuralta:

• entinen korpraali, palvellut Savon jääkärirykmentissä seitsemän vuotta
• haavoittunut kolmesti ja saanut kontuusion vuoden 1808 sodassa
• saanut mitalin urhoollisuudesta taistelukentällä.

Katselmuksista käy ilmi myös Carl Johan Grönlundin pituus: viisi jalkaa kymmenen tu­umaa. Vuo­sien 1819 ja 1820 katsel­muksissa Grönlund oli läsnä sairaana.

Veljestä pitäjänräätäli

Sara Gretalla oli veli Carl Matts, joka syntyi Kuopiossa 20. hel­mikuuta 1801. Pojan kummeja olivat esimerkiksi kirkkoherra M. Anthell, kam­ree­rien rouvat Johanna Eke­blom ja Margareta Ingman, apteek­kari P. Aven, kulta­seppä L. Öst­man ja täti Ulri­ka Alber­tina Grön­lund.

Carl Matts pääsi ripille Pornaisissa 17-vuotiaana, 27. lokakuuta 1818. Vuoden 1820 talvikäräjillä hän anoi pääsyä Kirveskosken, Lahan ja Hevon­selän kylien räätä­liksi. Anomuksensa tueksi hän esitti mainittujen kylien asukkaiden alle­kirjoittaman kirjoi­tuksen, jossa he vakuuttivat tarvitsevansa räätäliä. Kappalai­sen apu­lai­nen Henrik Johan Salenius puolestaan todisti, että Carl Matts on elänyt kunnialli­sesti ja on oikeu­tettu käyttämään armon väli­kappaleita. Oman todistuksensa antoi myös pitäjän­räätäli Elias Lilljemark, jonka oppipoikana Carl Matts oli Halkian kylässä:

Carl Grönlund on ollut räätälinopissa luonani viisi vuotta ja on näin suorittanut sopimuk­semme mukaisen oppi­ajan. Hän tekee kelvol­lista työtä (ett dägligt och förswarligt arbete) ja on käyttäytynyt oppi­aikana luotetta­vasti ja kunnollisesti (trogit och anstendigt). 

Kihlakunnanoikeus hyväksyi Grönlundin anomuksen mutta muistutti, että hänen on valtakirjan saamista varten esitettävä anomus ja kihla­kunnan­oikeuden istunnon pöytä­kirja läänin­kansliassa. Anomus saapui lääninkansliaan 20. maaliskuuta, ja valtakirja myönnettin samana päivänä.

Valtakirjan saatuaan Carl Matts muutti Kirveskoskelle. Pitäjän­räätäli Grönlundin elämä päättyi kuitenkin ennen aikojaan 28. toukokuuta 1822. Hän oli tuona päivänä ylittä­mässä jokea tammi­ruuhella Juho Antinpojan kanssa ja alkoi yhtäkkiä keikuttaa ruuhta Juhon kiellosta välittämättä. Ruuhi oli vaa­ras­sa upota, jolloin Juho hyp­päsi veneestä ja ui ran­taan. Carl Matts sen sijaan oli heikko uimari ja vajosi veden alle.

Juho hälytti apuvoimia hukkuneen etsintään, ja parin tunnin päästä hänet löydet­tiin­kin ja vietiin Kirves­kosken kylässä sijaitsevaan Sepän taloon. Siinä vaiheessa Juho oli niin säikähtänyt ja voimaton, että hän meni nukkumaan eikä tiennyt, mitä sen jälkeen tapahtui.

Isän syytökset

Isä-Grönlund syytti vuoden 1823 talvikäräjillä Pornaisten kappalaista, varapastori Samuel Cederiä Carl Matts Grönlundin kuoleman aiheuttamisesta. Grönlundin mukaan Ceder oli muiden epäonnistuneiden elvytysyritysten jälkeen avannut huk­ku­neen kaulasta verisuonen, josta oli vuotanut runsaasti verta. Grönlund arveli, että hänen poikansa oli kuollut liialliseen verenhukkaan, jolta hän olisi välttynyt ilman Cederin vahingollista suoneniskentää.

Samuel Ceder vastasi Grönlundin syytöksiin vuoden 1823 syyskäräjillä. Hän totesi käyneensä nuoruu­dessaan lääke­tieteen luen­noilla Turun aka­temiassa ja olevansa perillä esimerkiksi Haartmanin lääkärikirjassa esitetyistä hukkuneiden elvytys­keinoista. Kun välskäriä tai muuta asiaan perehty­nyttä henkilöä ei ollut onnet­to­muus­päivänä toukokuussa 1822 käsillä, Ceder avasi nepparilla (snäppare) hukkuneen kaula­laskimon (vena jugularis), josta vuoti Cederin sanojen mukaan vain vähän verta. Cederillä oli kuitenkin kiire lähteä kuuluste­lemaan rippi­lapsia, joten hän pyysi lähti­essään läsnä­olijoita hakemaan hänet paikalle, jos veren­vuoto yltyisi.

Varapastori Ceder oli pyytänyt Talousseuralta todistuksen rokottamiensa lasten lukumäärästä. Talousseuran sihteeri Carl Christian Böcker kirjoitti todis­tuk­ses­saan, että Ceder oli rokottanut tiettä­västi neljä tuhatta lasta, minkä lisäksi hän oli pelas­tanut suuren määrän ihmishenkiä uutte­ralla rokotus­valistus­työllään.

Kihlakunnanoikeus antoi tuomion lokakuussa 1824. Oikeus katsoi useiden todistajan­lausuntojen osoitta­van, että Grönlundin Cederiä vastaan tekemä ilmianto oli perus­teeton. Grönlund tuomittiin pahanteon kaaren 60. luvun toisen pykälän nojalla maksa­maan 40 taalarin eli 19 ruplan 20 kopeekan sakot, minkä lisäksi hänet velvoi­tettiin esittämään julkinen anteeksi­pyyntö varapastori Cederille. Juttu alis­tet­tiin vielä Turun hovi­oikeudelle, jolle oli jo aikaisemmin alistettu toinenkin Grönlundia koskeva juttu: Grönlund oli tuomittu sakko­jen ohella menettä­mään kunniansa ja urhoollisuus­mitalinsa väärennys­rikoksen takia. Hovioikeus piti molemmat kihlakunnan­oikeuden tuomiot voimassa.

Armonanomus

Juttujen käsittely ei kuitenkaan päättynyt hovi­oikeuden heinäkuussa 1824 ja huhti­kuussa 1827 anta­miin päätök­siin, sillä Carl Johan Grönlund jätti loka­kuussa armon­anomuksen keisarille. Anomuksensa alussa Grönlund toteaa men­neensä 3. syys­kuuta 1827 Turkuun lunasta­maan Turun hovi­oikeuden päätöksiä. Päätökset luvattiin hänelle 6. syyskuuta, mutta pahaksi onneksi Turussa alkoi 4. syyskuuta tulipalo, joka tuhosi hovi­oikeuden paperit. Niin jäivät päätökset saamatta.

Grönlund kertoo moni­sivuisessa anomuksessaan seikka­peräisesti syistä, joiden nojalla hän oli saanut väärennys­rikosjutussa väärän tuomion. Juttua oli alettu käsi­tellä kihlakunnan­oikeudessa jo maaliskuussa 1816. Samuel Cederistä tehtyä ilmi­antoa koskevasta jutusta Grönlund kirjoitti muun muassa seuraavasti:

Jutun tutkinnassa ei menetelty oikein, sillä valan vannoneet todistajat eivät saaneet sanoa, mitä he olivat näh­neet ja kuulleet. – – Moni todis­taja on valittanut, etteivät he saaneet puhua siitä, minkä he tiesivät. Toiset taas sanovat, etteivät he uskaltaneet puhua totta varapastori Cederin vihan tähden (eij vågat säga sanningen för herr vice Pastor Ceders hats skull). Kuten he (Grönlundin sanojen mukaan) ovat suomeksi sanoneet: Ej tohdi Mennä Papin Vihoin puhu­man totuta.

Totuus on, että poikani hukkui 28. toukokuuta 1822 ja oli vedessä pari tuntia, ennen kuin hänet löydettiin. En ollut itse silloin kotona, mutta vaimoni Hedda Martikainen oli. Vanha ja raihnainen vaimoni pyörtyi monta kerta kuullessaan onnettomuudesta. Kun hän meni poikansa luo, hän näki tämän makaavan veren seassa. Kun vaimo kysyi, mitä pojalle oli tapahtunut, hänelle sanottiin, että herra varapastori Ceder oli lei­kannut kynä­veitsellä ruoka­torven vieressä olevan jänteen, jota hän oli luullut suoneksi. Sen jälkeen vara­pastori oli lähtenyt matkoi­hinsa ja jättänyt veren valumaan. Suonen­iskentä tapahtui neljän maissa ilta­päivällä, ja veri virtasi valtoi­me­naan vielä kymme­nen aikoihin illalla, kunnes ruumis alkoi kylmetä.

Varapastori lienee pyrkinyt elvyttämään poikaani ensi alkuun hyvin aikein, mutta hän olisi voinut jättää poi­kani kaulan avaamatta, kun hän ei ollut sen paremmin perillä suoneniskennästä. Vainajan oli­si ainakin pitänyt saada viedä verensä mukanaan hautaan. Herra vara­pastori teki vainajalle monia muitakin hirvittä­viä toimenpiteitä, joita ei voi edes mainita.

Useat todistajat ja Samuel Ceder itse kertoivat käräjillä, millä muilla keinoin pitäjän­räätäliä oli yritetty elvyttää. Carl Matts Grönlund oli viety Sepän talossa takkavalkean eteen ja kääritty lämpimiin lakanoihin. Lisäksi häntä oli hangattu nokkosilla ja villavaatteilla. Aivan ensimmäiseksi Ceder oli puhaltanut tupakansavua hukkuneen peräsuoleen (applicerat tobaks klistir) ja neljä eri kertaa ilmaa sierainten kautta.

Tupakansavun puhaltaminen peräsuoleen oli 1700-luvulta lähtien tavallinen hukkuneen elvytyskeino. Lisätietoja suomeksi Arno Forsiukselta ja englanniksi  esimerkiksi allthatsinteresting.com-sivustolta.

Anomuksen lopuksi Carl Johan Grönlund vetosi vielä ikäänsä, varattomuuteensa ja vakaaseen aikomukseensa parantaa tapansa:

Nyt olen niin köyhä, etten kykene lunastamaan tähän juttuun kuuluvia kihlakunnanoikeuden pöytäkirjoja, enkä liioin saa käsiini Turun hovi­oikeuden päätöksiä, mutta 8. lokakuuta 1824 annettu päätös sisältää kaikki olen­nai­set tiedot. – – Aion vastaisuudessa kart­taa valheellisia ihmisiä juonikkaine ansoineen. Olen jo vanha ja raih­nainen. Osallis­tuin viime sodassa 22 taisteluun ja haavoituin kolmessa, mutta nyt joudun van­hoilla päivil­läni kantamaan harmaita hiuksiani epä­rehelliseksi tuomittuna ja sietämään muiden kristittyjen ilkeyttä. Rohkenen silti luottaa Teidän Keisa­ril­li­sen Majesteet­tinne armolli­suuteen, koska Teidän Keisarillinen Majesteettinne lupasi kruunajaisissaan vapauden rikollisille, jotka haluavat parantaa tapansa, niin että saisin vaikean maallisen vaellukseni jälkeen viedä harmaat hiukseni kunnialla hautaan.

Keisari päätti marras­kuussa 1828 pitää sakko- ja muut rangais­tukset voimassa mutta osoitti armollisuuttaan lupaa­malla, että mies voi sovittaa rikok­sensa ja saada kunniansa takaisin istu­malla 28 päivää vankilassa ja esittä­mällä julkisen anteeksi­pyynnön varapastori Cederille.

Lähteitä:
KA Hki Heinolan pataljoonan katselmukset 1816–1824.
KA Hki Oikeusosasto, Ea:364 Anomus- ja valitusaktit 1827.
KA Hki VSV, Fa:84 VSV:n aktit 1828.
KA Hml Porvoon tuomiokunta, Ca:121 Porvoon käräjäkunnan varsinaisasiain pöytäkirjat 1820.