Porvarin vaimo Elisabeth Forsellin saama tuomio kauppias Luménin kauppatavaroiden ja maaherran leski Stjernvallin drellin varastamisesta alistettiin Turun hovioikeudelle marraskuussa 1821. Hovioikeus katsoi tutkinnan olleen puutteellinen ja palautti asian Hämeenlinnan raastuvanoikeudelle lisäselvityksiä varten.
Asiaa käsiteltiin 20. joulukuuta, jolloin paikalla olivat syyttäjä Tallqvistin lisäksi linnanvankilasta noudettu Elisabeth Forsell sekä kauppias Lumén. Tallqvist edusti valtakirjalla leskirouva Stjernvallia.
Kauppias Luménilta kysyttiin, milloin hän oli havainnut varkauden, ja miten puotia oli valvottu. Lumén kertoi, että hän oli varkauden tapahtumapäivänä, kesäkuun neljäntenä, lähtenyt puoliltapäivin laatimaan kirjeitä, jotka piti saada seuraavana päivänä lähtevän postin mukaan. Vasta viidentenä päivänä iltapäivällä puotiin tultuaan Lumén huomasi mausteita ja muuta tavaraa sisältäneen säkin kadonneen. Tavarat oli toimitettu kauppiaalle muutamaa päivää aiemmin, ja säkkiä säilytettiin tiskin vieressä noin kolmen kyynärän päässä ovesta. Kaupassa oli käynyt paljon asiakkaita, eivätkä kiireiset kauppapalvelijat olleet huomanneet varkautta. Sen paremmin Lumén kuin apulaisetkaan eivät osanneet nimetä kaikkia puodissa asioineita. Murtautumisesta ei ollut mitään merkkejä.
Elisabeth Forsell oli aiemmin väittänyt löytäneensä Luménilta varastetut tavarat eräästä ladosta. Nyt häneltä pyydettiin tarkempaa selontekoa. Forsell selitti, että hän mennä kesänä – tarkkaa päivää hän ei muistanut – oli lähtenyt maantietä Hätilään päin kerätäkseen rantaniityltä sinne ajautunutta puuta. Niityltä hän oli poikennut vanhalle talvitielle ja istahtanut tien laidalla sijaitsevan ladon kynnykselle. Silloin hän oli huomannut ladossa säkin, jossa olivat Luménin sittemmin omaisuudekseen tunnistamat tavarat.
Pöytäkirjaan merkittiin, että raastuvanoikeuden tietojen mukaan kyseinen lato sijaitsi noin 100 kyynärän päässä maantiestä ja 200 kyynärän päässä Forsellin mainitsemasta talvitiestä. Kun Forsellilta kysyttiin, miksi hän oli mennyt latoon, hän selitti, että hänen nenästään alkoi vuotaa verta ja hän meni ladolle odottamaan vuodon loppumista. Ketään muita ei ladolla ollut. Forsell jätti puunkeruun sikseen, vei löytämänsä säkin kotiin ja pani sen sängyn ja pöydän väliin. Hänellä ei sanojensa mukaan ollut tarkoitus piilottaa säkkiä: huonetta käyttivät keittiönä myös samassa talossa asuvat kultasepän kisälli Juselius vaimoineen ja Elisabethin puolison käly, leski Katariina Forsell. Kaikilla heillä oli vapaa pääsy huoneeseen.
Elisabeth Forsell sanoi tyhjentäneensä säkistä korkit, elohopeapullon ja lakritsin pyttyyn, jossa niitä oli helpompi kuljettaa. Vielä samana päivänä hän lähti Pehmiälän torppaan. Parin päivän päästä hän palasi hakemaan säkin ja pytyn ja matkusti Pehmiälän kautta Harvialaan, missä hän vei tavarat aittaan. Hän ei katsonut tarpeelliseksi puhua löydöstään Mikko Pehmiälälle eikä muillekaan.
Kauppias Lumén muistutti, että hän oli varkauden jälkeisenä päivänä antanut rummuttaa tapahtuneesta ja kuuluttaa varkaudesta myös kirkossa. Forsell sanoi, ettei siitä tiennyt, koska oli silloin Nummenpään torpassa Harvialassa. Elisabeth Forsellilta kysyttiin nyt, oliko hänellä ollut muita kauppatavaroita myytävänä. Forsell vastasi, ettei nykyään, vaikka hän oli edellisen miehensä kauppias Mikko Grönholmin elinaikana harjoittanut kulkukauppaa ja silloin käynyt myös Nummenpäässä. Elisabeth Forsell vakuutti puhuneensa totta ja kiisti olleensa Luménin kaupassa rikoksen tekoaikaan.
Hovioikeus halusi myös tutkittavaksi, oliko Elisabeth Forsell mahdollisesti käyttänyt hyväkseen Hirckmanin talossa syntyneen tulipalon aiheuttamaa hämminkiä varastaessaan keskellä päivää drellin leskirouva Stjernvallin puutarhasta. Raastuvanoikeus totesi, että puutarha oli noin 200 kyynärän päässä Hirckmanin talosta, kun taas leskirouva Stjernvallin asuintalo oli kaupungin toisella laidalla. [Leskirouva Stjernvallin puutarha sijaitsi lääninhallituksen takana olevalla alueella entisen Tähtipuiston, nykyisen Sibeliuksenpuiston, kohdalla. Se oli osa entistä ns. residenssipuutarhaa.] Hirckmanin talon tulipalosta koitui vain vähäisiä vahinkoja naapuritaloille, eikä leskirouva Stjernvall tai hänen palveluskuntansa ollut mukana pelastustöissä. Kukaan ei erityisesti valvonut puutarhassa valkaistavana ollutta kangasta. Elisabeth Forsell sanoi, ettei ollut varastanut drelliä palon aikana, vaan rummutus tulipalosta kuului vasta hänen palattuaan kotiin.
Raastuvanoikeus päätti siirtää jatkokäsittelyn joulukuun 22. päivälle. Silloin paikalla olivat kauppias Lumén, todistajiksi kutsutut kultasepän kisälli Juselius vaimoineen ja leski Katariina Forsell sekä Elisabeth Forsellin puoliso Benjamin Forsell. Leskirouva Stjernvallia edusti kaupunginviskaali Tallqvist. Sekä Juseliukset että Katariina Forsell ilmoittivat, etteivät he olleet nähneet Elisabeth Forsellin kotona minkäänlaista säkkiä eikä Forsell ollut kertonut heille tavaroiden löytämisestä. Benjamin Forsell vakuutti olleensa varkauden sattuessa Pehmiälän torpassa ja olevansa tietämätön koko asiasta. Vaimo ei myöskään ollut puhunut hänelle löydöstään.
Oikeus päätyi samaan rangaistukseen kuin marraskuun 5. päivän istunnossa, eikä se muuttunut ylemmissä oikeusasteissakaan. Kärsittyään 27 vitsaparin rangaistuksen ja julkiripin kirkossa Elisabeth Forsell päätyi elinkautiseen vankeuteen kehruuhuoneeseen. Siellä tapaamme hänet seuraavaksi.
Lähteitä:
KM Hml Hämeenlinnan RO, Raastuvanoikeuden varsinaisasiain pöytäkirjat 1821.
Lindeqvist, K. O. 1930: Hämeenlinnan kaupungin historia vuosina 1809–75. Hämeenlinna: Arvi A. Karisto O. Y:n kirjapaino.
