Varasteleva vaimo

Elokuun 2. päivänä puolenpäivän aikaan vuonna 1821 Hämeen­linnassa syttyi tulipalo nikkari Henrik Hirckmanin talossa. Samoihin aikoihin näki kakluuni­maakarin oppipoika Fredrik Liljeblom vaimo Elisabeth Forsellin tulevan maaherranleski Charlotte Stjernvallin puutarhasta jotain myttyä kantaen. Liljeblom ilmoitti asiasta kaupun­ginviskaali Tallqvistille, joka lähti raatihuoneen vahtimestarin ja kaupunginpalvelijan kanssa tekemään kotietsintää Forsellin luo.

Forsellin kotoa löytyi suuresta saavista 73 3/4 kyynärän pituinen drelli eli kilpi­kangas. Charlotte Stjernvall tunnisti sen samaksi kankaaksi, joka oli ollut valkaistavana hänen puutarhassaan. Elisabeth Forsell tunnusti varastaneensa kankaan, ja kaupunginviskaali ilmoitti asiasta maistraatille, joka passitti Forsellin linnanvankilaan odottamaan raastuvanoikeuden käsittelyä.

Asia oli esillä elokuun 8. päivänä. Fredrik Liljeblom vahvisti, että hän oli edellä mainitulla tavalla ilmoittanut asiasta kaupungin­viskaalille. Sen jälkeen oikeuden eteen tuli kauppias Adam Lumén, joka kertoi, että hänen puodistaan oli kesäkuun 4. päivänä kadonnut erilaisia kauppatavaroita sisältävä säkki. Lumén oli saamiensa vihjeiden perusteella löytänyt tavarat Harvialan alaisesta Nummenpään torpasta ja saanut suurimman osan niistä takaisin. Löytöhetkellä paikalla ollut Elisabeth Forsell oli ensin kiistänyt mutta myöhemmin myöntänyt tuoneensa tavarat aittaan.

Kauppias Lumén esitti luettelon varastetuista tavaroista, joiden arvo oli yhteensä 95 ruplaa 98 kopeekkaa:

• 5 naulaa lakritsia à 1,60 ruplaa
• 10 naulaa elohopeaa à 3,50 ruplaa
• 10 naulaa kalleppelia (gall äppel, väriomena) à 2,50 ruplaa
• 2000 pullonkorkkia à 9,35 ruplaa/1000 kpl
• 16 luotia muskottia à 34 kopeekkaa
• 8 luotia kardemummaa à 24 kopeekkaa
• 8 luotia neilikoita à 24 kopeekkaa

Lisäksi kauppiaalle oli koitunut menoja varastetun tavaran etsinnästä: rummunlyöjä Eklundille asian kuuluttamisesta yksi rupla, 20 ruplan löytöpalkkio sekä kyytimaksuja tavaroiden löytöpaikalle. Lumén vaati nyt Forsellia korvaamaan etsintäkulut ja puuttuvien tavaroiden arvon, yhteensä 27 ruplaa 42 kopeekkaa.

Elisabeth Forsell myönsi tunkeutuneensa lankkuaidan alitse maa­her­ranlesken puutarhaan ja varastaneensa drellin, mutta Luménilta varastetut tavarat hän väitti löytäneensä eräästä kaupungin ja Hätilän välillä sijaitsevan torpan niittyladosta. Säkin hän oli sitten torppari Mikko Pehmiälän kanssa vienyt Nummenpään torppaan, jossa hänellä oli tapana oleilla ja kalastella kesäisin. Forsellin mukaan torpan asukas Heikki Heikinpoika ja hänen vaimonsa Leena olivat tienneet säkistä.

Kaupunginviskaali Tallqvist esitti Elisabeth Forsellista annetun papintodistuksen:

Porvari Benjamin Forsellin vaimolla Elisabeth Åhmanilla, s. 6.9.1780, on rippikirjan mukaan välttävät kristinopin tiedot, mutta hän ei ole vuosiin käynyt lukusilla. Sen lisäksi hän on laiminlyönyt kaikkein tärkeimmän armonvälikappaleen nauttimisen eli ehtoollisen, jolle hän on osallistunut viimeksi vuonna 1817. Papistolla ei ole mitään virallista tietoa hänen maineestaan, mutta huhutaan, että hän olisi jo kaksi kertaa aiemmin saanut vitsarangaistuksen, nimittäin Porvoossa ja Heinolassa.

Vaimo Forsell myönsi, että hänet on kaksi vuotta aiemmin tuomittu Porvoossa hevosvarkaudesta sekä edellissyksynä Tampereella raavelikankaan varastamisesta, mutta Heinolassa häntä ei ole rangaistu.

Oikeus halusi kuulla lisätodistajia ja hankkia tietoa aikaisemmista varkauksista. Forsell passitettiin vankilaan odottamaan seuraavaa oikeudenkäyntiä. Kun asia oli uudelleen esillä syyskuun 26. päivänä, paikalla olivat kauppias Lumén ja todistajina lampuoti Juho Mäkilä, torpparit Mikko Pehmiälä ja Heikki Nummenpää sekä Nummenpään vaimo Leena Eerikintytär. Fredrik Liljeblomia ei ollut tavoitettu.

Mikko Pehmiälä kertoi kuljettaneensa Elisabeth Forsellin kesällä Pehmiälän torppaan, josta Forsell oli jatkanut Nummenpäähän. Mitään säkkiä ei Forsellilla ollut mukanaan, vain tyhjä pytty. Pehmiälä myönsi myös tiedottaneensa kauppias Luménille, että varastettuja tavaroita kannattaisi etsiä Nummenpäästä. Hän ei kuitenkaan muistanut, keneltä itse oli asiasta kuullut.

Lampuoti Mäkilä myönsi ilmoittaneensa Luménille, että Elisabeth Forsellilla oli Nummenpäässä säkki ja pytty, joissa oli kyseisiä kauppatavaroita, mutta hänkään ei muistanut, kuka hänelle siitä oli puhunut. Heikki Nummenpää kertoi, että Elisabeth Forsell oli tuonut säkin Nummenpäähän jonain kesäsunnuntaina – päivämäärää hän ei tarkemmin muistanut. Forsell oli kertonut aikovansa kaupitella tavaroita talven aikana ja tuoneensa tavarat pois kaupungista, koska oli tiennyt, että maistraatti aikoi takavarikoida perheen omaisuutta puolison maksamattomien sakkojen takia. Nummenpää vakuutti, ettei hän tiennyt tavaroiden olevan varastettuja ennen kuin Lumén haki ne pois. Elisabeth Forsell kiisti edelleen syyllisyytensä varkauteen.

Oikeuden puheenjohtaja luki Turun hovioikeudelta tulleen kirjeen, jonka mukaan hovioikeuden päätöksellä 24.9.1819 vahvistettiin Porvoon raastuvanoikeuden maaliskuussa 1819 Forsellille antama tuomio. Torppari Jonas Dahlberg Sipoosta oli syyttänyt Elisabeth Forsellia ja hänen puolisoaan siitä, että nämä olivat kaupungin torilta varastaneet Dahlbergin valakan, reen ja muuta omaisuutta. Elisabeth Forsell oli yksin todettu syylliseksi varkauteen ja tuomittu maksamaan varastetun omaisuuden arvo kolminkertaisena tai varo­jen puutteessa kärsimään 16 parin vitsarangaistus sekä suorit­tamaan julkinen rippi Porvoon kirkossa.

Koska Tampereelta ei ollut vielä tullut tietoa Forsellin siellä saamasta tuomiosta, siirrettiin asia marraskuun 5. päivälle. Silloin paikalla olivat syyttäjä Tallqvist, joka edusti myös leskirouva Stjernvallia, kauppias Lumén sekä entiset todistajat lukuun ottamatta Liljeblomia, jonka tiedettiin matkustaneen Rääveliin (Tallinna). Nyt oli saatu selvitys myös Tampereella tehdystä rikoksesta. Forsell oli tuomittu vuoden 1820 mar­ras­kuussa tois­kertaisesta varkaudesta kolmentoista parin vitsarangaistukseen ja julkirippiin Tampereen kirkossa sekä sen jälkeen passitettavaksi kotiseudulleen.

Syyttäjä Tallqvist katsoi täysin selvitetyksi, että Elisabeth Forsell oli varastanut sekä Stjernvallin lesken pellavakankaan että Luménin tavarat, ja vaati häntä näistä rikoksista lailliseen edesvastuuseen. Pöytäkirjaan merkittiin vaimo Forsellin olevan suhteellisen hyvässä ruumiillisessa kunnossa.

Koska todistaja Liljeblomia oli jo aiemmin kuultu, otti oikeus asian lopullisesti päätettäväksi ja totesi Elisabeth Forsellin syylliseksi molempiin edellä mainittuihin varkauksiin. Vaimo Forsell tuomittiin ”kolmaskertaisesta” varkaudesta pahanteon kaaren 15 luvun 3 pykälän ja kuninkaallisen asetuksen 20.1.1779 nojalla rangaistavaksi 27 parilla vitsoja, kolme lyöntiä parilta, sekä elinkautiseen vankeuteen Turun kehruuhuoneessa. Hänen tuli myös suorittaa julkirippi Hämeenlinnan kirkossa vitsarangaistuksen jälkeen. Kauppias  Luménille tuli korvata puuttuvan omaisuuden arvo viisi ruplaa 76 kopeekkaa ja etsintäkuluja kuusi ruplaa hopeassa. Päätös alistettiin Turun hovioikeudelle.

Asian käsittely Hämeenlinnassa ei kuitenkaan päättynyt tähän. Joutuiko Elisabeth Forsell kehruuhuoneeseen vai ei, siihen palataan seuraavassa kirjoituksessani.

Lähteitä:

KA Hml Hämeenlinnan RO, Raastuvanoikeuden varsinaisasiain pöytäkirjat 1821.