Lappeenrannan kehruuhuoneen kehruumestari Sophia Nordlund vaati raastuvanoikeudessa huhtikuussa 1830 vartija Carl Lindströmiä lailliseen edesvastuuseen miehen häntä kohtaan esittämistä solvauksista. Sophia oli tuolloin hieman alle 28-vuotias ja toiminut kehruumestarina runsaat kuusi vuotta. Vartija Lindström oli naimisissa oleva entinen sotilas, jonkin verran Sophiaa vanhempi.
Kehruuhuoneen johtajana oli tähän aikaan luutnantti Fredrik Herman Barck. Hänet oli vuonna 1824 nimitetty aiemman johtajan, iäkkään ja sairaalloisen Erik Johan Swartzin sijaiseksi ja myöhemmin hänen seuraajakseen. Laitoksen vahtimestarina toimi Jeremias Piispanen, ja Lindströmin lisäksi laitoksessa oli kaksi muuta vartijaa, Kustaa Miettinen ja Petter Lustig. Kudontamestarina oli Sophian sisar Agatha Nordlund.
Tapausta raastuvanoikeudessa puitaessa kävi ilmi, että panettelu Sophia Nordlundin maineen tahraamiseksi oli jatkunut jo pidemmän aikaa. Oikeuteen Sophia vei asian helmikuun 26. päivän tapahtumien seurauksena. Sophia oli kyseisenä päivänä menossa jakamaan töitä yhdelle vankiosastoista ja pyysi vuorossa ollutta vartija Lindströmiä odottelemaan ja avaamaan hänelle portin, kun hän palaisi. Sophia kertoi myöhemmin kuulleensa paikalla olleilta naisilta, että Lindström oli kiroillut lähtiessään avaamaan porttia ja oli nimitellyt Sophiaa suuremmaksi huoraksi kuin ilotalojen naiset. Samanlaisia solvauksia Lindström oli esittänyt Sophiasta edellisenä kesänäkin. Vartija Lindström kiisti oikeudessa syytteet kaikilta osin. Koska tapauksesta Sophialle kertoneet naiset eivät olleet läsnä, siirrettiin asia iltapäivälle, ja johtaja Barckille lähetettiin kirjallinen pyyntö toimittaa Anna Maria Falck, Eeva Lindsten, Matrona Karpova ja Okulina Koskela oikeuden kuultaviksi. Barck kuitenkin kieltäytyi päästämästä vankeja raastuvanoikeuteen ilman maaherran määräystä.
Asian seuraavaan käsittelyyn viides toukokuuta oli saatu paikalle vangit Eeva Lindsten ja Anna Maria Falck. Eeva Lindsten kertoi, että työvuorossa ollut Lindström oli tullut sairasosastolle ja alkanut syödä eväitään, kun oveen jyskytettiin. Lindström käski Matrona Karpovan avata oven, mutta samanaikaisesti ulkoportiltakin kuului soitto. Lindström meni avaamaan ja palatessaan kiroili, että ”kaiken maailman huoria sitä täytyy olla passaamassa”. Kun Lindsten moitiskeli miehen puheita, jatkoi Lindström Sophian nimittelyä. Anna Maria Falckin lausunto oli saman sisältöinen. Falck sanoi myös kehottaneensa Sophia Nordlundia viemään asian oikeuteen.
Lindström kielsi edelleen kaiken. Sophia oli haastanut todistajiksi myös Matrona Karpovan ja vartija Petter Lustigin. Vain Karpova oli paikalla, mutta koska hänen maineestaan ei ollut todistusta, siirrettiin asian jatkokäsittely seuraavalle viikolle. Kehruuhuoneen tuli silloin myös toimittaa oikeudelle todistus Karpovan ja Falckin tuomioiden syistä.
Toukokuun 12. päivän istunnossa Sophia Nordlund esitti todistajiksi Karpovan ja Falckin lisäksi muurarimestari Gabriel Pöndelinin, vartija Kustaa Miettisen ja renki Mikko Aabrahaminpojan. Johtaja Barck oli toimittanut oikeudelle pyydetyt todistukset tuomioista. Niistä ilmeni, että kolmaskertaisesta irtolaisuudesta ja ”epäilyksenalaisten henkilöiden kanssa seurustelusta” tuomittu Anna Maria Falck oli määrätty kehruuhuoneeseen kolmeksi vuodeksi tai kunnes hän parantaa tapansa ja hankkii laillisen suojelun. Matrona Karpovan tuomio oli vähintään vuosi kolmaskertaisesta irtolaisuudesta. Carl Lindström vaati nyt, että naiset pitää jäävätä, sillä heillä saattoi olla kontollaan muitakin rikoksia. Oikeus tuli siihen tulokseen, ettei Anna Maria Falckia voida kuulla todistajana, koska hän oli ollut asiassa ilmiantajana. Matrona Karpovan mainetta taas ei voitu todistaa eikä häntä sen vuoksi voitu kuulla.
Gabriel Pöndelinillä ja Mikko Abrahaminpojalla ei ollut Sophian asiaan mitään sanottavaa. Kustaa Miettinen sen sijaan kertoi Lindströmin edellistalvena ilman mitään syytä tokaisseen, että herrojen huoratkin ovat parempia ihmisiä kuin Sophia Nordlund. Maaliskuussa Miettinen oli ollut muiden vartijoiden kanssa kehruuhuoneen sairasosastolla, kun Sophia Nordlund tuli sinne sanoen kaikille hyvää päivää. Lindström vastasi, että päivä on kyllä hyvä, mutta miten lie Nordlundin laita. Sophia oli kysynyt, mitä Lindström tällä tarkoitti, jolloin vahtimestari Piispanen oli puuttunut puheeseen rauhoittaen tilanteen. Vähän tämän jälkeen Lindström oli kysynyt vartija Petter Lustigilta, mitä Lustig tiesi Nordlundin ”hyvyydestä”. Kun Lustig sanoi, ettei mitään, Lindström totesi, että Lustig varmaan makaa Nordlundin kanssa, kun ei halua kertoa, miten asiat ovat. Miettisen todistusta Lindström ei kiistänyt.
Sophia Nordlund esitti lisätodistajiksi vahtimestari Jeremias Piispasen ja vartija Petter Lustigin sekä renki Efraim Ståhlin. Koska Piispanen oli todistetusti sairas, päätti oikeus siirtää asian kesäkuulle, ja siihen mennessä tuli myös saada Matrona Karpovan mainetodistus.
Kun asiaa seuraavan kerran käsiteltiin 28. kesäkuuta, vastaaja Carl Lindström oli syytä ilmoittamatta jättänyt saapumatta paikalle. Matrona Karpova oli jo vapautunut kehruuhuoneesta, mutta oli paikalla. Hänen mainetodistustaan ei kuitenkaan ollut esittää, sillä hän ei ollutkaan kirjoilla ilmoittamassaan seurakunnassa. Matronaa ei niin muodoin voitu kuulla valan velvoittamana, mutta hän sai todistaa ilman valaa. Karpova kertoi helmikuisesta tapauksesta sairashuoneella. Kun Sophia Nordlund oli soittanut kelloa, Lindström oli arvannut, kuka oli tulossa. Mies oli puuskahtanut, että Nordlund on yleinen nainen ja pahempi kuin huorat suurkaupunkien ilotaloissa. Myöhemmin Lindström oli vielä sanonut, että ennen oikeuden päätöstä pitäisi tutkia, oliko Nordlund koskematon vai ei.
Kantaja Sophia Nordlund esitti todistajiksi vielä nikkarinkisälli Carl Lindholmin, muurari Gabriel Pöndelinin ja vartija Petter Lustigin. Nikkarinkisälli kertoi vartija Lindströmin noin vuosi takaperin sanoneen, että johtaja Barck olisi valmis maksamaan Nordlundin makaamisesta kenelle tahansa 300 seteliruplaa. Nikkarinkisälli oli sanonut, että kyllä tienaisi rahat, ellei olisi naimisissa. Lindström yritti vielä ylipuhua hänet ja sanoi, että Nordlund varmaan olisi hommaan halukas. Gabriel Pöndelin kertoi Lindströmin sanoneen, että Lustig ja Sophia Nordlund olivat maanneet keskenään, ja että kehruuhuoneessa yleisesti nimitellään Sophiaa ”pillumestariksi” – oliko kyseessä haukkumasana, sitä Pöndelin ei osannut sanoa. Petter Lustig puolestaan kertoi Lindströmin sanoneen, että Sophia oli hirviö naiseksi.
Koska vastaaja Lindström ei ollut paikalla, päätöksenteko siirtyi taas eteenpäin. Asian seuraavaan käsittelyyn 24. heinäkuuta Lindström saapui. Hän oli silloin jo entinen vartija ja lähtenyt kehruuhuoneesta. Lindström kiisti Lindholmin, Lustigin ja Pöndelinin edellisessä istunnossa antamat lausunnot ja vaati, että kyseiset todistajat todettaisiin jääveiksi. Oikeus totesikin, että Lindholm, Lustig ja Pöndelin olivat oikeudenkäymisen kaaren 17 luvun 7 §:n nojalla jäävejä todistamaan. Kyseisen pykälän mukaan todistajiksi kelpaamattomia olivat muun muassa ilmiantaja sekä ne, jotka ovat huhua levittäneet tai muilta siitä kuulleet.
Päätöksessään raastuvanoikeus totesi, ettei jääveiksi katsottujen todistajien lausuntoja voida ottaa huomioon. Sen sijaan Lindström ei ollut kiistänyt Kustaa Miettisen todistusta siitä, että hän kahteen otteeseen oli nimitellyt Sophia Nordlundia solvaavin ja halventavin sanoin. Lindströmille tuomittiin sakkoja yhteensä 96 kopeekkaa hopeassa jaettavaksi kruunun, kaupungin ja Sophia Nordlundin kesken. Varojen puutteessa sakot tuli sovittaa neljän päivän vesileipävankeudella. Sophia Nordlund oli vaatinut vastaajalta myös oikeudenkäyntikuluja, joita Lindström määrättiin maksamaan viisi seteliruplaa.
Sophia Nordlundin ongelmat kehruuhuoneessa kuitenkin jatkuivat, kuten kertomuksen edetessä huomataan.
Lähteitä:
KA Mli Viipurin HO, Lappeenrannan RO:n varsinaisasiain pöytäkirjat 1830–1833.
KA Hki VSV, Fa: 171 Valtiosihteerinviraston aktit 1833.
Castrén, Liisa 1957: Lappeenrannan kaupungin historia 1812–1918. Lappeenrannan kaupunki.