Maria Roos

Maria Roos oli pellavanjalostusopiston oppilas numero 35. Tyttö Tanskan­maalta saapui Ben­vikiin helmi­kuussa 1822. Opiston kirjan­pito­aineis­tosta näkyy, että Marialle hankit­tiin saman vuoden elo­kuussa kahden riikin­taalarin 36 kil­lingin edestä ”eri­näi­siä lääk­keitä” sormen murtumaan. Aiemmasta kirjoi­tuksesta on käynyt ilmi, että Maria oli Ben­vikin johtaja Johan Vilhelm Bladhin arvion mukaan ”rauhallinen ja kun­nol­li­nen, mutta hänen kutojan­lahjansa olivat vähäiset”. 

Vuonna 1825 Maria palasi Ben­vikistä Kokko­laan äitinsä luo. Kok­ko­lan 1820-luvun rippi­kir­jassa hänestä on kui­ten­kin ehtool­lis­merkin­töjä vain vuo­silta 1820 ja 1821 sekä aivan 1820-luvun lopusta. Missä hän asui vuoden 1825 jälkeen? 

Suomi-Seuran laatimassa passin­halti­joiden henkilö­kortis­tossa maini­taan vuo­delta 1825 yksi Maria Roos: neito Maria Roos, Pietarsaari. Syntymä­vuotta­kaan ei neidosta kuitenkaan sanota. Pietar­saaren rippi­kir­jassa ei näy merkin­tää Maria Roosista, mutta henkilö­kortis­ton Maria saat­taa hyvin­kin olla tyt­tömme Tanskan­maalta. Aina­kin hän muutti vuonna 1825 Pieta­riin, niin kuin S:ta Kata­rinan ruotsa­laisen seura­kunnan rippi­kirjasta näkyy. Pieta­rissa hän asui myös vuonna 1827, kuten oheinen kuva kertoo.

Christer Boije vahvisti 18.6.1827 (Suo­messa käy­tössä olleen grego­riaa­ni­sen kalen­terin eli uuden luvun mukaan 30.6.) Suomen passi­toimiston puolesta, että suu­tarin tytär Maria Roos saa mat­kustaa vapaasti ja esteettä Pieta­rista Kokko­laan ja takai­sin. Alla on vielä Suomen passi­toimiston sinetti ja kollegi­neuvos Alexander Parffeneckin alle­kirjoitus. Vasem­malla puo­lella on teksti venä­jäksi ja oikealla ruot­siksi. Lähde: KA Vsa Kokkolan RO, Cca:32.

Kesäkuun 21. päivänä (uuden luvun mukaan 3.7.) Maria Roos sopi kauppalaivan kapteeni Ivan Mastu­ginin kanssa matkusta­misesta Mastuginin kippa­roimalla prikillä Kok­ko­laan. Jo samana päivänä Maria toi mukanaan redille matka-arkun ja jätti sen prikin kan­nelle. Hän pyysi perä­mies Henric Rosen­dahlia ilmoitta­maan Mastu­ginille, että arkku pitäisi siirtää kannen alle. Näin ei kuiten­kaan tehty, ja seuraa­vana yönä Marian nukkuessa arkku hävisi teille tiety­mät­tö­mille. Sen enempää Mas­tugin kuin miehistö­kään ei osannut sanoa, mitä arkulle oli tapahtunut. 

Kokkolaan saapumisen jälkeen Maria haastoi Mast­uginin oikeu­teen ja vaati kor­vausta kärsi­mästään mene­tyk­sestä:

• käteistä rahaa 60 ruplaa pankkoassignaatteina
• kolme sintsileninkiä arvoltaan 25 ruplaa 
• verkainen päällystakki, 70 ruplaa
• seitsemän pellavapaitaa, 10 ruplaa
• kuusi nenäliinaa, 3 ruplaa
• seitsemän paria puuvillaisia sukkia, 5 ruplaa
• huivi, 5 ruplaa
• neljä erilaista leninkiä, 35 ruplaa
• itse arkku, 5 ruplaa.

Yhteissumma oli 218 ruplaa pankko­assig­naat­teina. 

Asiaa käsiteltiin Kokkolan raastuvan­oikeudessa ensimmäisen kerran 27.8.1827. Kantajaa edusti hovi­oikeu­den auskul­tantti, maisteri Teng­ström ja vastaa­jaa kaupungin­viskaali Östen Gustaf Örn­ström. Kaupungin­viskaalin mukaan Mastu­gin ei ollut vas­tuussa matka-arkusta, koska hän ei ollut sopi­nut mat­kasta Maria Roosin kanssa eikä rahti­kirjaa ollut laa­dittu. Mastu­gin oli ottanut Marian matkus­ta­jaksi hyvän hyvyyt­tään ja siksi, että ministeri­valtio­sihteeri, todel­li­nen sala­neuvos Reh­binder oli sitä kollegi­neuvos Parffe­neckin väli­tyk­sellä pyy­tänyt. Örn­ström esitti vielä arve­lun, että Maria Roos oli itse työn­tänyt arkun mereen voi­dak­seen sen varjolla puolus­tella sur­keaa tilan­nettaan. Kanta­jan edus­taja Teng­ström puo­les­taan totesi, että samalla kun Mastu­gin oli ottanut Marian matkus­ta­jaksi, hän oli ottanut vas­tuun tämän omai­suudesta ilman rahti­kirjaakin.  

Perämies Rosendahl todisti, että lai­valla nouda­tettiin tavan­omaisia vahti­vuoroja. Ensim­mäi­senä vahdissa oli perä­mies Henrik Jervin ja hänen jäl­keensä jung­manni Karl Skog­man. Kun Rosen­dahl vetäytyi yö­puulle, perä­mies Henrik Jervin jäi sovi­tusti kan­nelle pitä­mään vahtia. Skog­man ja mat­ruusi Mickan­der puolestaan aset­tuivat nukku­maan kannelle irro­tetun pur­jeen alle. Rosen­dahl sanoi kysyneensä Mastu­ginilta aikaisemmin, eikö Maria Roosin arkulle olisi tilaa kannen alla, mutta Mastugin ei ollut vas­tannut. 

Rosendahl todisti, että Maria makasi vielä hänen yöpuulle lähties­sään arkun vie­ressä. Jossain vai­heessa neito oli kuitenkin siir­tynyt kannen alle, sillä yö oli satei­nen. Aamulla puoli kuu­den aikaan arkku ja sen avain tode­ttiin kadon­neeksi. Maria Roos sanoi jättä­neensä avai­men kompassi­laatikkoon. 

Pitkällisen soutamisen ja huopaamisen jälkeen ja vastaa­jan vasta­lauseista huoli­matta Maria sai antaa raastuvan­oikeudessa vala­ehtoisen todis­tuksen aiemmin ilmoitt­amastaan arkun ja sen sisällön arvosta ”nijn totta Jumala minua autta­con Hengen ja Sielun puo­lesta” (så sant Gud mig hjelpa will till lif och Själ).

Kaupungin­viskaali Örn­strömin mukaan Pieta­rista pitäi­si hank­kia vah­vistus sille, että Mastu­gin oli asettanut ehtoja Maria Roosin kulje­t­tamiselle: Roosin piti itse vas­tata ylös­pidos­taan ja omaisuu­destaan. Raastu­van­oikeus ei kuiten­kaan katso­nut vahvis­tuksen hankki­mista Pieta­rista tar­peel­li­seksi vaan antoi tuo­mionsa 24.12.1827. Se määräsi Mastu­ginin korvaa­maan Maria Roosille tämän vaati­mat 218 ruplaa pankko­assignaat­teina. 

Mastugin vetosi raastuvan­oikeuden päätök­sestä hovi­oikeuteen. Maria Roos ei saapunut veto­jutun käsit­te­lyyn eikä ilmoit­tanut syytä poissa­olol­leen, joten oikeuden­käymi­sen kaa­ren 27 luvun ensim­mäisen pykä­län nojal­la hovi­oikeus antoi tuo­mionsa niillä perus­teilla, jotka kantaja oli esit­tä­nyt. Hovi­oikeu­den mukaan ei voitu näyt­tää toteen, että kap­teeni Mastu­gin olisi sitou­tunut vas­taa­maan Maria Roosin omai­suu­desta, joten raas­tuvan­oikeuden tuomio kumottiin. 

Maria mainitaan Pietarissa vielä S:ta Katarinan seurakunnan 1830-luvun rippikirjassa, mutta Kok­kola oli silloin­kin hänen koti­paik­kansa. Niin voi päätellä siitä, että tammi­kuun neljän­tenä päivänä 1833  Lap­peen seura­kun­nassa, Lap­veden kylässä, kuoli iso­rokkoon jung­fru Maria Roos Kokko­lasta. Oliko Maria mat­kalla tapaa­maan toista Ben­vikin oppi­lasta, Otti­liana Wiléniä, joka oli valittu edellisenä ­kesänä Lappeen­rannan keh­ruu­huo­neen kehruu­mesta­riksi?

Lähteitä:
KA Vsa Kokkolan RO, Cca:32 Pöytäkirjojen liitteet 1825–1828.
KA Vsa Vaasan HO, Dk:32 Tuomiotaltiot 1828.
KA Vsa Vaasan HO, Ecd:352 Vetoaktit 1828. 
Ruotsin valtionarkiston verkkopalvelu. S:ta Katarina svenska församling i S:t Petersburg.
ÅAB FHS, F I  49.