Perä-Pohjolainen julkaisi 13.4.1909 uutisen, jota lainat­tiin lyhen­net­tynä moniin muihin­kin leh­tiin. Alku­peräisen jutun otsikko oli Hirvi tapettu – tap­paja van­gittu. Muissa lehdissä otsikko oli värik­käämpi: Nolosti kävi hirven­ampujalle. Tässä on alku­peräinen kir­joitus kokonai­suu­dessaan.

Kun Kemin maalaiskunnan maalaispoliisi M. E. Ranta­maula viime lauan­taina t. k. 10 pnä läksi koto­aan Ala­paakko­lan kylässä met­sästä hevo­sella nouta­maan hirsi­puita, niin tultu­aan kylästä noin viiden kilo­metrin päähän niin sano­tulle Kello­jängälle huomasi hän tie­puolessa jängän laidassa hirven lihat ja taljan. Odotet­tuaan hetken, eikö joku ilmes­tyisi metsästä lihoja omis­ta­maan, ei lähi­seutu­villa näyt­tä­nyt ketään liik­ku­van. Poliisi Ranta­maula päätti sen­vuoksi ryhtyä toimen­piteisiin lihain ja taljan kuljet­ta­mi­seksi kylään. Tätä tarkoi­tusta varten alkoi hän hakata met­sästä pohja­puita rekiinsä aset­taak­seen lihat rekiin. Sil­loin saapui met­sästä muuan tunte­maton mies, joka kysyi, mitä varten Ranta­maula tuol­lai­sia puita tar­vitsee. Kun Ranta­maula selitti tarkoi­tuksen, ilmoitti mies hetken tuumail­tuaan ole­vansa hirven tap­paja sekä tar­jou­tui hirven pään ja toisen paistin luovut­ta­maan Ranta­maulalle, jos Ranta­maula suostuu siihen, että tape­tun hirven lihat hevo­sella kulje­te­taan kylään tai Kemi­joki­var­relle. Hirven tappaja näet ei tiennyt, että Ranta­maula on poliisi.

Rantamaula oli tarjouk­seen suostu­vi­naan, ja kun lihat oli ase­tettu rekiin, lähdet­tiin ranta­maata kohti kumpi­kin omalla taval­laan hyvillä mielin asian tällai­sesta kään­teestä. Ranta­maula luon­nolli­sesti oli mielis­sään siitä, että sai mieli­suosiolla lihat tal­teen rekeensä ja hirven tap­pa­jan vielä lähte­mään mukaan, kun taasen hirven­tappaja selitti puolel­taan ole­vansa ilois­saan, että sattui niin taattu ja tuu­miin taipuva hen­kilö osu­maan liha­läjälle, joten ei tar­vitse pel­jätä, että lihat joutu­vat polii­sin syy­niin. Kylään tulo­matkalla hirven tap­paja jutteli Ranta­maulalle aikovansa oman osansa lihoista kuljettaa Maalari Kakko-nimiseen kruunun­torp­paan Akkunus­joki­varrelle, missä hän sanoi ole­vansa paperi­puiden hak­kuussa. Mies ilmoitti nimensä olevan Iisko Hir­vonen ja sanoi jo ennenkin pitem­män aikaa toimi­neensa täl­lai­sissa hom­missa. 

Kun oli päästy noin kolme kilometriä kylään päin, sattui vastaan tulemaan hevosella talo­kas E. Keski­maula, jonka takia Ranta­maulan hevonen oli hetkeksi pysäy­tet­tävä, kunnes vastaan­tulija pääsisi ohi. Vastaan­tulijan vielä ollessa edessä­päin suhahti Ranta­maula hirven tappa­jalle, joka hiihti suksilla liha­rekien lähellä, että eikö­hän pitäisi tuolle vastaan­tulial­lekin joku liha­kämpäle luvata, muuten voi se viedä sanan polii­sille, vaan samassa hyp­pä­si­kin Ranta­maula hirven tap­pa­jan suk­sille estääk­seen miestä pakoon pääse­mästä ja pyysi Keski­maulaa tuo­maan narua hirven tappa­jan köyt­tä­miseksi. Se ei vienytkään pitkää aikaa ja silloin oli hirven tappaja satimessa. Keskimaula lähti jatkamaan metsään menoaan, jotavastoin Rantamaula saaliineen painui kylää kohti. Voi arvata, ettei hirven tappaja istues­saan liha­kuorman etu­puolella kädet köy­tet­tyinä seljän taakse enää pitänyt Ranta­maulaa yhtä taat­tuna tove­rina kuin äsken; päin­vastoin tuntui toivot­te­levan täl­laista tove­ria hiukan kuu­mem­paan oles­kelu­paik­kaan.

Kun Rantamaula oli hetkisen levähtänyt kotonaan, toi hän hirven tappajan ja lihat taljoi­neen tänne Kemin kaupun­kiin kruunun­nimis­mies L. Hel­teen huos­taan. Hirven tappaja il­moitti täällä ole­vansa nimeltään Ville Ahti eikä Hir­vonen, ja kotoi­sin Karkun pitä­jästä Turun ja Porin lääniä. Hän pistet­tiin irto­laisena tois­tai­seksi kau­pungin put­kaan. Hirven lihat, jotka paina­ne­vat arviolta noin 300 kiloa, tulevat myytä­viksi huuto­kaupalla.  

Marraskuussa 1909 Perä-Pohjolaisessa kirjoi­tettiin karkku­laisen tuo­miosta: 

Äskettäin päättyneillä Kemin syys­kärä­jillä tuo­mit­tiin työ­mies Kalle Kallen­poika Ahtee, kotoi­sin Karkun pitä­jästä, luvat­to­masta hirven­taposta vetä­mään sakkoa 300 mark­kaa, jota paitsi hänen tap­pa­mansa hirven lihoilla saatu hinta tuomit­tiin kruu­nulle mene­te­tyksi. Ahtee on sama hirven tappaja, jonka maalais­poliisi M. E. Ranta­maula viime kevät­talvella tapasi itse “pää­kallon paikalla” eli hirven tappo­hommissa Al­apaakkolassa.

Matti Emil Rantamaula oli isäni serkku. Hänestä minulla ei ole muisti­kuvia, mutta hänen vaimonsa, “Poliisin Maijan”, muistan. Vielä paremmin mieleen on jäänyt heidän tyttä­rensä “pikku Maija”, jonka tapa­sin vielä 2000-luvulla. 

Pikku-uutisia Alapaakkolasta marraskuulta 1901.
Yllä: Alapaakkolan kansakoulun koulutalon työt eivät näytä hevillä valmistu­van. Vasta­raken­netta­van luokka­huo­neen kivi­jalka on jo – ehkä ainaiseksi – lakan­nut hoiper­te­le­masta. Sileänä ja suo­rana se seisoo, odot­taen runkoa pääl­leensä. Kunhan se nyt valmis­tuisi yhdellä kertaa, ett’ei kävisi kuten koulun maan selkä­aidan. Se kun tuli teh­dyksi näin kovina pakkas-aikoina, että kirsi nosteli sei­päät ylös ja ensi­mäiset syys­hallat tait­te­li­vat muutamia seipäitä. Vaikka eihän se ole ihme, kun pakka­nen asuu aivan samassa vaa­rassa ja pauk­kui aika­lailla, kun aitaa myy­tiin tehtä­väksi.
Keskellä: Haaksirikko Kemijoella. Kun laivuri Sarén loka­kuun 27 p:nä pur­jehti römppä­tava­rain kanssa ylös Kemi­jokea, sattui myrsky Ranta­maulan maja­talon koh­dalla kukis­ta­maan aluksen kumoon. Lai­vuri töin tus­kin pelas­tui, alus sai pie­nem­piä vam­moja, jotka voi­tiin vielä samana päi­vänä kor­jata ja purjeh­ti­mi­nen jat­kui Taival­kos­kelle. Mutta osa nais- ja ukko­limo­naa­deista jou­tui ahve­nen­valta­kun­taan, joten omis­taja sai kär­siä vahingon, kun lasti oli vakuut­ta­maton. Toivot­ta­vasti sentään arv. römppä­vieraat kor­vaa­vat vahin­gon, arve­lee tämän kir­joit­ta­ja.
Alla: Suuria juomaria varmaankin tulee niistä sur­keista ja surku­tel­ta­vista ihmis­vesoista, joita kas­vaa Ala­paakkolan Ala- ja Keski­maulain talo­jen emä­puiden ympä­rillä! Pojat eivät vielä ole edes “koko lei­vän miehiä” ja tulivat tässä muudan päivä sika­humalassa kaupun­gista kotiin, että täytyi rat­tailta kan­taa huo­nee­seen. – Älkää­päs, vanhem­mat, nau­ra­ko kun täl­laista näette, vaan kasvat­ta­kaa lap­si­anne “kuri­tuk­sessa ja Herran nuh­teessa”.
Lähde: Perä-Pohjolainen 5.11.1901.

Lähteitä: 
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Perä-Pohjolainen 5.11.1901, 13.4.1909, 30.11.1909.

2 kommenttia

  1. Voisiako tyä kirjutaa noi pikkuutisetti suameksi kunenminä neät oikeen ossoo ghootia.
    Hyvätä pässiäistä

  2. Toteutin toiveen. Samalla korjasin kuvalähteen päiväyksen. Hyvää pääsiäistä!

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *