Kaisa Sylvianderin avioliitto

Kalvolasta Benvikin opistoon vuonna 1822 lähtenyt Beata Caisa eli Kaisa Jöranintytär Sylviander palasi vuonna 1825 kotipitäjäänsä. Lapsuudenperheen talous oli hunningolla, ja kolmen vuoden kuluttua Kaisan paluusta kotitalo Leipälä jouduttiin myymään. Rippikirjan mukaan perhe asui sen jälkeen jonkin aikaa Orjanhirressä. Siellä asui sisarensa perheen luona myös toinen samaan aikaan Benvikistä palannut neito, Gustava Essbjörn.

Kalvolassa Kaisalla ei ollut tiedossa työpaikkaa, ja hänen Benvikistä saamansa arvostelu oli samankaltainen kuin Gustavalla: teoriatiedot olivat heikot eikä erityistä taipumusta opettajattaren ammattiin ollut. Kaisa oli saanut valmiiksi kaksi kudonnaista, ja muiden neitojen tavoin hän sai koulusta lähtiessään mukaansa rukin.

Neitojen kuittauksia kuluvan vuoden palkoista toukokuussa 1823. KA, Gs: 16 Suomen talousseuran tilitykset tositteineen 1823. Koko kolmen vuoden opiskeluajalta Kaisa Sylviander sai palkkaa 60 riikintaalaria pankkiassignaatteina.

Jännittävä yhteensattuma on, että myös Kaisalle syntyi Kalvolassa lapsi ennen avioliittoa, noin viikko Gustava Essbjörnin tyttären syntymän jälkeen. Kaisan 31.8.1829 syntynyt poika sai nimekseen Heikki (Henrik), ja lapsi on merkitty aviottomaksi, toisin kuin Gustavan tytär. Oli kyllä tiedossa, että lapsen isä oli Heikki Jaakonpoika (s. 30.10.1802), ja molemmat vanhemmat saivat synninpäästön salavuoteudesta huhtikuussa 1830.

Heikki oli ehtinyt puuhailla yhtä jos toistakin. Vuonna 1825 hänet todettiin edellisenä vuonna syntyneen tyttölapsen isäksi ja määrättiin antamaan lapselle vuosittainen elatus täysi-ikäisyyteen saakka. Vuonna 1829 Heikiltä vaadittiin käräjillä erään hevoskaupan maksa­matonta osuutta. Kun rahaa ei saatu, päädyttiin ulosmittaukseen. Vuonna 1830 Heikin isä valitti, että nimismies oli takavarikoinut hänen hevosensa ja rekensä Heikin lapsenruokosta. Käräjillä kuultujen todistajien kertomukset kuitenkin näyttivät toteen, että hevonen ja reki olivat olleet Heikin omaisuutta. Samana vuonna Heikki jäi ensimmäi­sen kerran kiinni hevosvarkaudesta.

Kaisa varmaan tiesi Heikki Jaakonpojan edesottamuksista, samasta pitäjästä kun oli kotoisin. Mutta rakkaus on sokea, ja kun syntyi yhteinen lapsikin, oli avioliitto ainoa kunniallinen ratkaisu. Pariskunta vihittiin 26.12.1830, ja Kaisa muutti Unosten Jussilaan Heikin isän Jaakko Jaakonpojan syytinkitorppaan. Itse taloa emännöi Maija Leena Heikintytär, Jaakon Tuomas-veljen leski. Rippi- ja henkikirjoissa Heikki Jaakonpoika on ”entisen talollisen poika” ja itsellinen. Ilmeisesti hän teki sekalaisia töitä, jotka eivät olleet kovin tuottoisia, sillä hänen sanotaan olleen isänsä ylläpidossa. Kaisakin saattoi osallistua perheen elättämiseen tekemällä kehruutyötä. Lapsia syntyi tiheään tahtiin. Vuoden 1840 syyskäräjiin mennessä, jolloin Heikki Jaakonpoika oli toisen kerran syytettynä hevosvarkaudesta, perhee­seen oli syntynyt kahdeksan lasta. Heistä vain kolme oli elossa.

Kuten aiemmin blogissa kerrottiin, Heikki oli haastettu oikeuteen vastaamaan Emanuel Kanajärven hevosen varastamisesta. Samoilla käräjillä Heikkiä syytettiin myös väkivaltaisuudesta isäänsä kohtaan. Asian oikeuteen tuoneen Jussilan emännän Maria Helena Heikin­tyttären ja todistajien kertomusten mukaan tapauksia oli kolme.

Vuoden 1837 toisen joulupäivän iltana Heikki oli jostain pikkuasiasta joutunut suukopuun isänsä kanssa. Hän oli tempaissut penkin alta saappaan ja oli aikeissa lyödä sillä isäänsä, kun emäntä ja talon lampuoti tulivat hätiin. Heikki tarttui vihapäissään isäänsä rinnuksista ja paiskasi hänet sängylle.

Pyhäinpäivän aattona 1838 Heikki Jaakonpoika kävi isänsä kimp­puun nyrkeillä hakaten. Kaisa-vaimo meni pyytämään apua naapuril­taan Eerolalta, ja kun Eerola ei heti päässyt lähtemään, Kaisa tuli uudelleen sanoen appensa olevan suuressa vaarassa. Eerolan tullessa tupaan Heikki oli kiskomassa isäänsä hiuksista. Paikalle oli jo tullut tilannetta rauhoittamaan myös Jussilan emäntä. Erityisiä vammoja ei Jaakko Jaakonpojalle aiheutunut, kuten ei aiemmastakaan päällekäymisestä. Riidan osapuolet eivät osanneet sanoa mitään syytä tapahtunee­seen. Eerolan mukaan Heikki Jaakonpoika oli tunnettu väkivaltai­sesta mielenlaadustaan, ja häntä yleisesti pelättiin paikkakunnalla. Samaa sanoi Eerolan piika Ulrika.

Vuoden 1840 maaliskuussa kuulivat lampuoti ja emäntä taas kovaa riitelyä syytinkitorpasta. Heikin nähtiin sitten tulevan ulos ja hakevan aitasta pyssyn, jonka kanssa hän palasi sisään. Kohta ulos ryntäsi Kaisa apua pyytäen. Kun emäntä ja lampuoti menivät sisään, oli Heikki oven pielessä virittämässä pyssyään. Heikki sanoi olleensa vain aikeissa poistaa pyssystä latingin.

Oikeudessa Heikki myönsi hevosvarkauden, mutta kielsi koskaan olleensa väki­valtainen isäänsä kohtaan. Läsnä käräjillä oli myös isä Jaakko Jaakonpoika, joka myönsi, että joskus hänen ja pojan välillä oli ollut pieniä erimie­lisyyksiä. Syyksi hän sanoi vanhuutensa ja oman äkkipikaisen luonteensa. Pahoinpitelysyytteet olivat Jaakko Jaakonpojan mielestä kuitenkin perusteettomia, sillä Heikki oli aina kohdellut isäänsä kunnioittavasti. 

Kihlakunnanoikeuden langettamasta tuomiosta kerrottiin Kanajärven hevosvarkauden yhteydessä. Päätös alistettiin hovioikeudelle, ja Heikki Jaakonpoika passitettiin vankilaan odottamaan lopullista päätöstä. Hovioikeus antoi päätöksensä 17.11.1840. Käräjäoikeuden tuomio hevosvarkauden osalta pidettiin voimassa. Heikin tuli myös maksaa Emanuel Kanajärvelle oikeudenkäyntikulut ja hevosen etsinnästä koituneet kustannukset, yhteensä viisi ruplaa hopeassa. Isän pahoinpitelystä ei Heikkiä kuitenkaan voitu rangaista, sillä hovioikeuden mukaan todisteet eivät olleet riittäviä, ja Heikki itse oli kieltänyt teon.

Kaisan ja Heikin kolmestatoista lapsesta vain viisi saavutti aikuisiän:  

• Henrik, s. 31.8.1829, k. 12.9.1852 halvaukseen. Naimisissa, ei lapsia.
• Ulla (Ulrika) Erika, s. 14.5.1840. Pso: Johan Vilhelm Johaninpoika.
• Amanda, s. 6.10.1842. Piikana Hämeenlinnassa 1870.
• Karl Gustaf, s. 17.11.1847, k. 15.3.1907. Käytti Sylviander-nimeä. Naimisissa, kaksi poikaa.
• Henrika, s. 10.9.1850. Hämeenlinnaan 1867.

Heikin isä Jaakko Jaakonpoika kuoli marraskuussa 1842. Vuodesta 1846 Heikin ja Kaisan perhe asui Saviniemen kylässä, ja Heikin sanottiin olevan itsellinen. Heikki kuoli 14.2.1868. Kaisa eli köyhissä oloissa leskenä 13 vuotta. Hän kuoli ”hengenahdistukseen” 76-vuotiaana 10.12.1881.

Lähteitä:

ÅAB FHS, D XV B I 38; F I 53.

KA Hml Sääksmäen alinen tk, Ca2:18, Ca2:19, Ca2: 21, Ca6: 12. Varsinaisasiain pk:t 1824, 1826, 1829–1830, 1840.

TMA Turun HO, Dbc: 23 Rikospäätöksiä 1840. 

SSHY. Jäsensivut.