Outo vieras

Viipurissa ilmestyvässä Ilmarinen-lehdessä oli 14.7.1871 uutinen oudosta matkus­ta­jasta. Seuraa­vina päi­vinä uutista lainat­tiin myös leh­dissä Wi­borgs Tid­ning, Hufvuds­stads­bladet, Åbo Un­der­rättel­serHel­sing­fors Dag­blad ja Tapio. Sa­man uutisen julkai­sivat myös ruot­salais­lehdet Nya Dag­ligt Alle­handa, Kristian­stads­bladet ja Filip­stads Stads och Berg­slags Tid­ning. Ilmarisen jutun otsikko oli ”Outo vieras”; muissa leh­dissä otsik­kona oli ”En resande Gari­baldist”, reissaava garibaldisti.

Sunnuntaina 9 p:nä tätä kuuta kello 3–4 wälillä j. pp. ilmaantui erään Wiipu­rin kau­pungin asuk­kaan ty­könä eräs nuori mies, joka suju­walla frans­kan kie­lellä kysyi missä eräs tääl­lä olewa Frans­kan kie­len opet­taja asui. Kuultu­ansa että se, jota wie­ras etsi, ei ollut kaupun­gissa, waan kesäk­si maal­le muut­ta­nut, ja että hän siis etsit­tyä ei woi­nut ta­wata kau­pun­gissa, wie­raamme rupesi walit­ta­maan kowaa on­ne­ansa että hänen wielä aina täytyi tais­tella wastoin­käymisiä was­taan ja että onnet­to­muuden koh­taukset ei mil­loin­kaan tahto­neet päät­tyä. Kuin häneltä kysyt­tiin mitä onne­toin­ta hänel­le sit­ten oli tapah­tu­nut ja mistä hän on kotoi­sin, hän was­tasi ja esiin näy­te­tyilä kirjoil­la to­disti että hän oli yksi Gari­baldin sota­miehiä, nimeltä Louis Mon­belli, joka oli joutu­nut Sak­sa­lais­ten käsiin ja tul­tu­ansa Stet­tinin kau­pun­kiin siel­tä wähit­täin mars­si­nut tänne. Mon­belli oli synty­nyt Mila­non kau­pun­gis­sa Ita­lian maas­sa mutta elävnyt wii­mei­set wuo­det Mar­seil­les’in kau­pun­gis­sa Frans­kan maal­la hatun teki­jänä. Kun wii­me wuo­den sota Sak­san ja Frans­kan wälillä oli syt­ty­nyt astui Mon­belli Gari­baldin wapaa­jouk­koon kol­men wel­jensä kanssa, jotka kaik­ki oli­wat kaa­tu­neet so­das­sa. Louis Mon­belli sitä was­taan oli jou­tu­nut wan­keu­teen ja sieltä – Jumala tiesi millä ta­wal­la – Ruot­sin maalle. Sieltä oli hän pitkin Pohjan­lahtea astu­nut ensin Torne­oon ja sieltä Ou­luun ja Kuo­pi­oon ja siel­tä taas Wii­pu­riin. Hän kiit­ti että hän näis­sä kaupun­geis­sa oli ta­wan­nut monta ih­mis­tä jotka oliwat kohdel­leet häntä hywyy­dellä ja aina autta­neet häntä eteen päin. Mones­sa pai­kas­sa maalla sitä was­toin, sa­noi hän, oli hä­neltä yö­ma­jasta ja ruoasta armot­to­masti kis­kottu ra­haa, jospa myös­kin oli tawan­nut jon­kun talon­pojan joka todel­li­sella kris­til­li­sel­lä hel­ley­del­lä oli häntä kohdel­lut. ”Vihdoin”, sanoi hän, ”minä suu­tuin niin että en men­nyt mihin­kään si­sään waan koet­te­lin astua yöt ja päi­wät pääs­täk­seni tänne.” Mies oli­kin kowin wäsy­nyt. Kuin hä­nelle sit­ten tarjot­tiin lepo­siaa ja wirwoi­tusta, hän hymyili kiitol­li­suu­della ja hänen rus­keat sil­mänsä kiil­si­wät. Hän sa­noi pyrki­wänsä tääl­tä Pieta­riin, ta­wa­tak­seen maa­miehi­änsä ja saa­dak­sen­sa työ­tä muu­ta­man ystä­wän awul­la. Hä­nel­le wa­rus­tet­tiin matka­ra­haa ja aamu-ju­nassa maa­nan­tai­na hän läh­ti Pie­ta­riin.

Viipuri. Alkuperäisen kuvan tekijä Bernhard Reinhold, kaivertaja August Weger, kustantaja Ferdinand Tilgmann. 1872–1874. Historian kuvakokoelma. Museovirasto. CC BY 4.0.

Lähteitä:
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Tarkempi linkki tekstissä.
Ruotsin kansalliskirjaston Svenska dagstidningar –verkkopalvelu.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *