Viipurissa ilmestyvässä Ilmarinen-lehdessä oli 14.7.1871 uutinen oudosta matkustajasta. Seuraavina päivinä uutista lainattiin myös lehdissä Wiborgs Tidning, Hufvudsstadsbladet, Åbo Underrättelser, Helsingfors Dagblad ja Tapio. Saman uutisen julkaisivat myös ruotsalaislehdet Nya Dagligt Allehanda, Kristianstadsbladet ja Filipstads Stads och Bergslags Tidning. Ilmarisen jutun otsikko oli ”Outo vieras”; muissa lehdissä otsikkona oli ”En resande Garibaldist”, reissaava garibaldisti.
Sunnuntaina 9 p:nä tätä kuuta kello 3–4 wälillä j. pp. ilmaantui erään Wiipurin kaupungin asukkaan tykönä eräs nuori mies, joka sujuwalla franskan kielellä kysyi missä eräs täällä olewa Franskan kielen opettaja asui. Kuultuansa että se, jota wieras etsi, ei ollut kaupungissa, waan kesäksi maalle muuttanut, ja että hän siis etsittyä ei woinut tawata kaupungissa, wieraamme rupesi walittamaan kowaa onneansa että hänen wielä aina täytyi taistella wastoinkäymisiä wastaan ja että onnettomuuden kohtaukset ei milloinkaan tahtoneet päättyä. Kuin häneltä kysyttiin mitä onnetointa hänelle sitten oli tapahtunut ja mistä hän on kotoisin, hän wastasi ja esiin näytetyilä kirjoilla todisti että hän oli yksi Garibaldin sotamiehiä, nimeltä Louis Monbelli, joka oli joutunut Saksalaisten käsiin ja tultuansa Stettinin kaupunkiin sieltä wähittäin marssinut tänne. Monbelli oli syntynyt Milanon kaupungissa Italian maassa mutta elävnyt wiimeiset wuodet Marseilles’in kaupungissa Franskan maalla hatun tekijänä. Kun wiime wuoden sota Saksan ja Franskan wälillä oli syttynyt astui Monbelli Garibaldin wapaajoukkoon kolmen weljensä kanssa, jotka kaikki oliwat kaatuneet sodassa. Louis Monbelli sitä wastaan oli joutunut wankeuteen ja sieltä – Jumala tiesi millä tawalla – Ruotsin maalle. Sieltä oli hän pitkin Pohjanlahtea astunut ensin Torneoon ja sieltä Ouluun ja Kuopioon ja sieltä taas Wiipuriin. Hän kiitti että hän näissä kaupungeissa oli tawannut monta ihmistä jotka oliwat kohdelleet häntä hywyydellä ja aina auttaneet häntä eteen päin. Monessa paikassa maalla sitä wastoin, sanoi hän, oli häneltä yömajasta ja ruoasta armottomasti kiskottu rahaa, jospa myöskin oli tawannut jonkun talonpojan joka todellisella kristillisellä helleydellä oli häntä kohdellut. ”Vihdoin”, sanoi hän, ”minä suutuin niin että en mennyt mihinkään sisään waan koettelin astua yöt ja päiwät päästäkseni tänne.” Mies olikin kowin wäsynyt. Kuin hänelle sitten tarjottiin leposiaa ja wirwoitusta, hän hymyili kiitollisuudella ja hänen ruskeat silmänsä kiilsiwät. Hän sanoi pyrkiwänsä täältä Pietariin, tawatakseen maamiehiänsä ja saadaksensa työtä muutaman ystäwän awulla. Hänelle warustettiin matkarahaa ja aamu-junassa maanantaina hän lähti Pietariin.
![]() |
Lähteitä:
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Tarkempi linkki tekstissä.
Ruotsin kansalliskirjaston Svenska dagstidningar –verkkopalvelu.