Benvikin oppilas numero 34 Ulrika Domander palasi kolmen vuoden opintojen jälkeen Hämeenlinnaan helmikuussa 1825 ilman tietoa työpaikasta. Hän ei ollut kaikkein kiitellyimpien oppilaiden joukossa, vaikka hänellä johtaja Bladhin mukaan olikin taipumuksia alalle. Arvostelun mukaan Ulrika ei kuitenkaan ollut tarpeeksi huolelllinen. Opiskeluajaltaan Ulrika oli saanut 60 riikintaalarin palkan, ja kotiin palatessa hänellä oli mukanaan koulusta saadut rukki, vyyhdinpuut, yksi kaide ja viisi kappaletta C. C. Böckerin laatimia pellavankudontaoppaita.
Kotona Hätilässä asuivat äiti Maria, isäpuoli Erik Domander sekä velipuolet Adolf Fredrik ja Erik. Joulukuussa 1825 Ulrika kuulutettiin nahkurimestari Simon Mellströmin kanssa, ja häitä vietettiin tammikuun 13. päivänä 1826.
Simon Mellström oli syntynyt Hämeenlinnassa 4.8.1798. Hänen isänsä oli samanniminen ja ammatiltaan myös nahkurimestari. Äiti Maria Henrikintytär (s. 1768) oli lähtöjään Hätilän Mattilasta. Marian ensimmäinen puoliso oli nahkuri Jakob Enberg (s. 1745). Jäätyään leskeksi Maria avioitui Simon Mellström vanhemman kanssa ja lapsia syntyi kaksi, Maria Helena 1791 ja Simon 1798. Isä Mellström kuoli vuonna 1802. Marian kolmas puoliso oli nahkuri Mikael Nyman, s. 1773. Häneltä nuori Simon oppi ammatin alkeet mutta oli myös jonkin aikaa nahkuri Leanderin oppipoikana. Aikanaan hänestä tuli kisälli, ja mestarikirjan hän sai huhtikuussa 1825. Porvarioikeudet Simon Mellström sai vuonna 1827.
Hämeenlinnan nahkurit olivat perustaneet verstaansa veden ääreen, nykyisten Hallituskadun, Rauhankadun ja Arvi Kariston kadun rajaamiin kortteleihin. Isänsä perinnönjaossa Simon sai puolet kotitalon tontista nro 62. On epäselvää, oliko Mellströmillä tontillaan oma verstas ja menettikö hän sen syyskuun 4. päivänä 1831 syntyneessä tulipalossa, joka tuhosi suuren osan kaupunkia. Joka tapauksessa hän anoi vuonna 1833 lupaa rakentaa talon ja perustaa nahkurinverstaan “uudensillan viereen”, mutta lupaa ei myönnetty. Myöhemmin samana vuonna Mellström osti nahkuri Wianderilta tontin numero 49 “palamattoman osan 2. korttelista” ja vuonna 1835 viereisen tontin numero 48 nahkuri Leanderin leskeltä.
Hämeenlinna. Tussipiirros 1840–1849, alkup. kuvan tekijä Adolf Wilhelm Lindeström. Museovirasto Finna.fi. Historian kuvakokoelma, Antellin kokoelmat/Tikkasen kokoelma. CC BY 4.0. |
Ulrikan kehruu- ja kudontatyöstä naimisiinmenon jälkeen ei ole löytynyt mitään tietoja. Lapsia syntyi tiheään tahtiin, yhteensä yhdeksän. Lähes yhtä usein Ulrika joutui hautaamaan lapsensa:
Emil Edvard, s. 16.7.1827, k. 18.2.1835 tulirokkoon
Oscar Theodor, s. 25.10.1829, k. 22.8.1831 vatsavaivoihin
Maria Amanda, s. 15.2.1834, k. 29.9.1903
Emil Edvard, s. 4.7.1836, k. 14.12.1842 turvotukseen
Emma Eufrosyne, s. 23.10.1838, k. 18.11.1838 tuntemattomaan tautiin
Oscar Theodor, s. 19.1.1841, k. 21.8.1846 tulirokkoon
Otto, s. 26.11.1842, k. 26.11.1842 pian hätäkasteen jälkeen
Emil Edvard, s. 19.12.1843, k. 12.9.1845 turvotukseen
Edla Eufrosyne, s. 22.5.1847, k. 30.5.1853 kuumeeseen.
Riitelyä pihapiirissä
Elokuun 27. päivänä 1845 käsiteltiin Hämeenlinnan raastuvanoikeudessa Ulrika Mellströmin ja samassa talossa asuneen piika Eeva Linderin välistä riitaa. Nahkuri Mellström vaimonsa puolesta vaati Eevalle rangaistusta siitä, että Eeva oli kymmenen päivää aikaisemmin lyönyt Ulrikaa kasakkapiiskalla ja syyttänyt tätä sekä huorinteosta että lapsentaposta. Riidan päätteeksi Eeva oli tarttunut Ulrikaa tukasta, raahannut hänet eteiseen ja antanut muutaman korvatillikan.
Eeva puolestaan esitti syytöksiä Ulrika Mellströmiä vastaan. Hän selitti, että Ulrika oli ilkeyttään heittänyt ämpärillisen likavettä hänen vintillä säilyttämiensä parempien vaatteiden päälle niin että yhteensä 18 pankkoruplan arvoiset vaatekappaleet olivat menneet käyttökelvottomiksi. Eeva sanoi teosta suuttuneena lähteneensä Ulrikan luo ja tavanneensa naisen vahvasti humalassa. Eeva myönsi, että oli syyttänyt Ulrikaa huorinteosta, nimitellyt lapsenmurhaajaksi ja pari kertaa lyönytkin. Hän vaati nyt korvausta pilalle menneistä vaatteistaan ja väitti lisäksi, että Ulrika oli kahtena sunnuntaina kirkonmenojen aikaan ollut juovuksissa ja lauantaina 19.8. laittomasti myynyt viinaa. Lisäksi Ulrika oli kuulemma nimitellyt Eevaa katuhuoraksi tämän sulhasen kuullen. Ulrika kiisti väitteet muilta osin, mutta myönsi kertoneensa Eevan sulhaselle, että morsian oli kerran ollut venäläisen sotilaan kanssa lukitun oven takana.
Asiaa käsiteltiin seitsemässä raastuvanoikeuden istunnossa, joissa kuultiin yhteensä kahtatoista todistajaa. Päätös jutussa annettiin 9. helmikuuta 1846. Koska Eeva Linder oli itsekin tunnustanut nimitelleensä Ulrikaa huoraksi ja lapsenmurhaajaksi ja lyönyt Ulrikaa, hänet tuomittiin yhteensä kolmen hopearuplan 12 kopeekan sakkoihin kolmijakoon kruunun, kaupungin ja Ulrika Mellströmin kesken. Ulrika Mellström puolestaan sai 42 kopeekan sakon siitä, että oli nimitellyt Eevaa huoraksi. Muita Ulrikaa vastaan tehtyjä syytöksiä ei pystytty näyttämään toteen. Molemmat osapuolet joutuivat maksamaan todistajanpalkkioita, Ulrika ja Simon Mellström yhteensä kolme ruplaa 40 kopeekkaa ja Eeva Linder yhden ruplan 60 kopeekkaa.
Eeva Linderin ja hänen sulhasensa välit pysyivät syytöksistä huolimatta kunnossa, sillä pariskunta vihittiin marraskuussa 1845, jolloin juttu oli vielä vireillä.
Rahavaikeuksia
Nuorimman lapsen Edlan syntyessä Ulrika oli jo lähes 43-vuotias. Elossa oli silloin vanhemmista lapsista vain tytär Maria Amanda, joka pääsi ripille vuonna 1849 ja sai samana vuonna todistuksen matkustaakseen Saimaan kanavalle siellä seppämestarina olleen äitinsä velipuolen Adolf Fredrik Domanderin luo.
Simon Mellström oli ottanut lainaa nahkurikillalta, Adolf Fredrik Domanderilta ja Suomen Palovakuutusyhdistykseltä, ja vakuudeksi oli kiinnitetty hänen omistamansa tontit. Kun velkaa ei pystytty maksamaan, tontit siirtyivät pakkohuutokaupassa kirkkoherra Churbergille 355 hopearuplalla vuonna 1847. Mellströmin perhe jäi kuitenkin asumaan entiseen paikkaan. Vuonna 1853 Simon Mellströmistä tuli nahkurikillan oltermanni.
Vuoden 1850 henkikirjassa Simon Mellström on luopunut verstaastaan. Hänen sanotaan olevan entinen nahkuri jo nuorimman lapsen hautaustiedoissa, ja Hämäläinen-lehdessä julkaistussa vuoden 1858 käsityöläistilastossa mainitaan Mellströmin nahkuriliike lakanneena.
Ulrika kuoli keuhkotautiin 2.1.1861. Simon Mellström sanoi ylös porvarioikeutensa vuonna 1872. Viimeiset aikansa hän eli köyhyydessä. Vaivaishoitokunnan kokouksessa elokuussa 1872 tarjottiin entinen porvari Simon Fredrik Mellström hoidettavaksi ja elätettäväksi vähiten vaativalle. Hän kuoli 25.9.1872, keuhkotautiin kuten puolisonsakin.
Lähteitä:
ÅAB FHS, D XV B I 38.
KA Sta, Gs: 19 Suomen talousseuran tilit tositteineen 1827.
KA Hml Hml:n maistraatin arkisto, Cc: 13 Maistraatin pöytäkirjat 1825.
Cc: 15 Pöytäkirjat 1833. Cc: 29 Pöytäkirjat 1853. Cc: 48 Pöytäkirjat 1872.
KA Hml Hml:n RO, Cb: 3 Ilmoitusasian pöytäkirjat 1821. Cb: 7 Lainhuuto 4.11.1833. Cb: 8 Lainhuuto 30.11.1835. Cb: 14 Ilmoitusasiain pöytäkirjat 1847.
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Hämäläinen 2.9.1859 no 35, s. 3 ja 1.8.1872 no 31, s. 4. Linkit tekstissä.