Kotikuria kaljatehtaalla

År 1888 den 6. Augusti samman­trädde R. R. i Joensuu å rådhuset. Nde voro Borgmästare Alfred Nysten, Rådmannen  Johan Nousi­ai­nen, samt skräddar­mästaren Abel Koponen, den sist­nämnde adjunge­rad på förut af­lagd ed.

Protokollet fördes af Borgmästare Nysten.

 

§: 8.

Renkipoika Pekka Lavikainen, tästä kaupungista, on allamainitussa suh­teessa täksi päi­väksi oikeuteen manuut­tanut Olut­tehtaan omis­tajan Paavo Hentusen, myös tästä kaupun­gista, ja kuin asiaa nyt tutkittavaksi otettiin, tulivat asian­omaiset saapu­ville kja itse seurat­tuna asian­puo­lus­ta­jalta kirjuri Olli Kei­joselta ja vja valtuu­tetun asian­ajaja Laki­tie­teen Yli­oppi­laal­ta Len­nart Fabri­tiuselta. 

Kannettansa toimit­taen lausui kja vjan perjan­taina viime heinä­kuun 20 päivänä ilman minkään laista syytä lyöneen kjata, joka oli vjalla pal­ve­luk­sessa, kolmasti herne­kepillä rei­sille niin että kjalle siitä mus­telmia syntyi, mistä kja nyt vaati vjalle lail­lista edes­vas­taus­ta, antaen kja näytök­seksi asi­assa lää­kä­rin todis­tuk­sen, mikä tähän kopi­oi­tet­tiin ja oli näin kuu­luva. katso liite Neovius

minkä luettua kja muistutti lain kulunkien palkin­nos­takin.

Kanteesta kuulusteltuna, selitti vjan asianajaja päämiehensä jo monta kymmentä kertaa varot­ta­neen kjaa kaiken­laisista tuh­muuk­sista ja koi­ruuk­sista, mitä kja palveluk­sessa olles­saan pitkin matkoja teki, joita varoi­tuksia kja kummin­kaan ei pan­nut mie­leensä, vaan oli kja mainit­tuna päi­vänä hävi­tön vjan rouvalle, mistä syystä vja oli kurit­ta­nut kjata, vaan liika vähän, ja kun vja isäntä­valtansa nojalla rankaisi ala­ikäistä palve­li­aansa, niin katsoi vjan asian­ajaja pää­miehensä ei olevan minkään­laisen edes­vastauksen alai­nen, mutta vaati asian­ajaja asian näin ollen kan­netta kumoon, ja kjaa edes­vastausta turhasta oikeuden käymi­sestä. 

Kja, joka sanoi olevansa viidentoista vuoden vanha, kielti vjan asianajajan väitöksissä olevan minkäänlaista perää, kuin näet kja ei milloinkaan ole itseänsä hävit­tö­mästi käyttää­tynyt vjaa eli hänen perhettä koh­taan, eikä milloin­kaan vjalta saanut varoi­tuksia huonosta käytök­sestä; ja nimitti kja, vastaajan asian­ajajan kiis­toa vastaan, todista­maan asiassa kaupungin­palvelia Paavo Kauppi­sen ja olut­tehtaan työ­miehen Heikki Wää­näsen, jotka huu­dossa tulivat saa­pu­ville, vaan joista viime­mai­nit­tua ei voitu vie­raana mie­henä asias­sa kuu­lus­taa, kuin Wää­nänen on vjan palve­lia; sitä vastaan sai Kaupungin­palvelia Kaup­pinen hyvä­mainei­sena ja esteettö­mänä van­noa tjan valan, minkä arvosta muis­tu­tet­tuna, hän kuulus­tel­tiin ja kertoi: vjan mana­tessa tunnus­ta­neen lyö­neensä kjata kepillä syystä että kja olisi ki­vellä vis­kannut erään Kar­hun poikaa pää­hän, ja sen­tähden että kja oli ruven­nut makaa­maan kuin häntä pan­tiin ryyti­maata kitke­mään sekä sen ohessa oli vjan rou­valle hävi­tön kuin vjan rouva siitä kjata nuh­teli. Tja, joka ei tunte­nut muu­ta asiassa, astui ulos, anoen päivä­palkkaa. 

Kja kielti ryyti­maata kitkies­sään men­nensä makaa­maan, ja sanoi leik­ki­neen­sä Kar­hun po­jan kans­sa, sekä leik­ki­es­sään ereyk­sissä vis­kan­neen poi­kaa ki­vellä pää­hän. 

Wjan asianajaja ilmoitti siitä tehdystä kysy­myk­sestä ettei hänen pää­miehensä tah­toisi tuoda minkään­laisia näytök­siä asias­sa, min­kä merkit­tyä asial­li­set, jotka vaati­vat asiata pää­tök­seen, käsket­tiin astu­maan ulos, siksi ai­kaa kuin oikeu­dessa, keskus­teltua,  

Päätettiin: 

Raastuvan Oikeus näkee vjan puolelta tehdyn tunnustuksen mukaan täydellisesti selitetyksi että vja mainit­tuna päivänä herne­kepillä löi kjata rei­sille niin että siitä syntyi kolme mustel­maa, minkä tähden R. Oikeus, huoli­matta vjan todis­ta­ma­tonta väi­töstä siitä että kja olisi ollut ansain­nut semm­oisen rangais­tuksen, katsoo oikeaksi 12 §: nojassa Keisa­ril­li­sessa ase­tuk­sessa marras­kuun 26 päi­vältä 1866, taposta, ilman kuolet­ta­misen aiko­musta, ja muusta toisen pahoin pite­le­mi­sestä, tuomita vjata vetä­mään sakkoa kaksi­kymmentä markkaa, jaetta­vaksi tasan Ruu­nulle, kaupun­gille, ja kjalle, tahi mak­san­to­varojen puut­teessa pidettä­väksi neljä päi­vää van­keu­dessa vedellä ja leivällä, minkä ohessa vja nel­jäl­lä­toista mar­kal­la pal­kit­koon kjan kulun­git jutussa, josta kja kum­min­kin maksa­koon todista­jalle Paa­vo Kaup­pi­selle kaksi markkaa, mihin mieli­suosi­olli­sen mak­sun puut­teessa lisä­tään lunas­tus pöytä­kirjan ot­teesta. Julis­tet­tiin ja neu­vot­tiin että tähän pää­tök­seen j.n.e. katso särky­osoitus sakkojen kanssa.

Joensuu oli voittopuolisesti kauppakaupunki: jos ei oteta lukuun normaa­leja käsityö­ammatteja, varsi­naista teolli­suutta edusti­vat oikeas­taan vain kaksi viina­tehdasta ja kaksi olut­panimoa. 

Hasanniemen oluttehdas aloitti toimintansa 1883. Kaupan kautta se joutui 1887 oluen­panija Paul Hendu­selle mutta jo seuraavan vuoden marras­kuun puoli­välissä oluen­panija Johan Hyvö­selle 30 000 markan hinnasta. Niihin aikoihin tehtaan vuosi­tuotanto oli noin 13 000–20 000 kannua, nyky­mitoin 100 000–150 000 tölkkiä eli 4 200–6 500 laa­tik­koa (kannu = 2,6 litraa).

Torstaina tämän kuun 22 p:nä kello 10 e. pp. myydään julkisella huuto­kaupalla Hasan­niemen olut­tehtaalla eläimiä ja kaiken­laista irtainta omaisuutta, niiden muassa myöskin ajo­kaluja sekä olutta, joka täten ilmoite­taan. Joen­suussa 15 p. Marras­kuuta 1888. C. L. Edman. Karjalatar 16.11.1888.

Karjalatar 27.11.1888.

Lääket. lisensiaatti August Herman Konrad Neovius (s. Kerimäki 3.1.1845, k. Uusi­kaarle­pyy 6.1.1892) toimi Joen­suun kau­pun­gin­lääkärinä 1875–1889. Hänen vuosi­palkkansa oli 1 600 markkaa.

Lähteitä:
KA Jns, Ca:33 Joensuun RO:n varsinaisasiain pöytäkirjat 1888 II. 
Kansalliskirjaston digitoidut aineistot. Karjalatar 16.11.1888 ja 27.11.1888.
Könönen, T. 1904: Joensuun kaupunki vuosina 1848–1898. Joensuu.