Nuoriso seuraa aikaansa

Etelä-Pohjanmaalla synty­neen nuo­riso­seura­liik­keen kas­vu­ryn­täys levi­si 1900-luvun tait­tees­sa Perä­pohjo­laan­kin. Ala­jän­kä­län ta­lossa Ala­paak­ko­las­sa perus­tet­tiin tam­mi­kuussa 1901 Ke­min Taival­kos­ken nuo­ri­so­seu­ra. Sen en­sim­mäi­seen johto­kun­taan kuu­lui­vat esi­mie­henä Mau­lan kou­lun opet­ta­ja Kaarlo Kos­ki­nen, vara­esi­mie­he­nä Ant­ti Kaa­rak­ka, kir­ju­rina Pek­ka Ala­mau­nu, vara­kir­ju­rina Hei­no Jän­kä­lä, rahas­ton­hoi­ta­ja­na Fan­ny Kaup­pi ja mui­na jä­se­ni­nä Juho Mau­nu ja Iida Niska­vaa­ra. 

Alku ei ollut helppo, kuten vuoden 1901 toiminta­ker­to­muk­ses­ta nä­kyy:

Ahtaissa ja laimeissa olois­sa on seu­ra toi­mi­nut ja vähäi­nen on ollut seuran jäsen­luku­kin, aino­as­taan 40 jäsentä on kir­joit­tau­tu­nut, joista, ikä­vä kyllä mai­ni­ta, on moni kat­so­nut sopi­vaksi jät­tää tuon vä­häi­sen yh­den mar­kan jäsen­mak­sun suorit­ta­mat­ta.

Vuoden kuluessa on seural­la ollut 5, johto­kun­nalla 3 ko­kous­ta ja 3 vapaa­ilta­maa, jois­sa on pi­detty muu­ta­mia pu­hei­ta, luet­tu ker­to­muk­sia, lau­sut­tu ru­no­ja y. m. ja lo­puk­si lei­kit­ty­kin. Kuten täs­tä huo­maa, on seuran toi­minta ol­lut ki­tu­vaa, jota myös jossa­kin mää­rin on lisän­nyt var­si­nais­ten suo­jien puu­te. Syyk­si tä­hän vielä lisät­tä­köön se nurja­mieli­syys, vää­rät en­nak­ko­luu­lot, nuori­son pyrin­tö­jen tun­te­mat­to­muus ja niis­tä joh­tu­neet ilkeä­mieli­set arvos­te­lut seu­ran toi­min­nasta.

Vuonna 1903 nuorisoseura päätti vuok­rata Matti Ala­mau­lalta vii­deksi vuo­deksi huo­neis­ton, joka saatiin väli­sei­niä pur­ka­mal­la ja ikku­noi­ta li­sää­mäl­lä seu­ran toi­min­taan sopi­vaksi. Vuoden 1903 johtokunnassa olivat esimies, polii­si Johan Kangas, vara­esi­mies Jalmar Maula, kir­juri Erkki Ant­ti­la, vara­kir­juri Matti Äm­mä, rahas­ton­hoi­taja Jo­han Maula ja mui­na jäse­ninä Iida Niska­vaara, Eve­liina Junt­ti ja Fred­rik Koivu­niemi. Tilin­tar­kas­ta­jina toi­mivat M. Vahtola ja postiljooni Matti Maunu. Jäse­niä oli vuo­den lopussa 116.

Vuonna 1904 seurassa oli jo 144 jäsen­tä, jois­ta 53 oli naisia ja 91 mie­hiä. Tosin yksi jäsen jou­dut­tiin erot­ta­maan, joten lopul­li­nen jäsen­määrä oli 143. (Erote­tusta jäse­nestä ei vali­tet­ta­vasti ole tar­kem­paa tietoa.) Esi­mie­henä toimi opet­taja Il­ma­ri Tuo­hi­no, vara­esi­mie­henä yli­op­pi­las Antti Jauho, kir­ju­rina nei­ti Fanni Kaup­pi, vara­kir­ju­rina talon­poika Matti Ranta­maula ja rahas­ton­hoi­ta­jana talon­poika Jan­ne Yli­maula. Lisä­jäse­ni­nä johto­kun­nassa oli­vat nei­dit Maria Jauho ja Iida Koivu­nie­mi sekä talol­li­set Matti Jän­kälä ja Mat­ti Mau­nu. Tuohi­non muutet­tua paik­ka­kun­nalta hänen tilal­leen valit­tiin opet­taja Han­nes Myl­lylä.  Johtokunta kokoontui vuoden mit­taan 19 ker­taa. Seu­ran kokouk­sia ja ilta­mia pidet­tiin yh­teen­sä 27. Niis­tä kah­dek­san oli perhe­iltamia, seitse­män ylei­siä ilta­mia, kuusi näy­telmä­ilta­mia, kolme seu­ran kokouk­sia ja kolme juh­lia: Rune­bergin juhla, vuosi­juhla ja kuusi­juhla ennen joulua.

Vuoden 1905 vuosikokous pidettiin tammikuun alussa Alamaulan talossa, jonne oli saapunut tuvan täy­del­tä nuo­ri­soa ja vähän van­hem­paa­kin väkeä. Johtokuntaan valittiin entiset esimies, varaesimies ja kirjuri. Vara­kirju­riksi valitt­iin nei­ti Maria Jau­ho, rahas­ton­hoi­ta­jaksi talon­poika Mat­ti Ämmä, talou­den­hoita­jaksi talon­poi­ka Mat­ti Ranta­maula ja lisä­jäse­niksi nei­dit Til­da Vaa­ra ja Iida Koi­vu­nie­mi sekä talon­pojat Mat­ti Mau­nu ja Ol­li Van­ha­talo. Seu­ran emän­nöit­si­jöik­si valit­tiin nei­dit Mai­ju Ant­ti­la ja Sanni Dun­berg sekä jär­jes­tyk­sen­val­vo­jaksi seu­ran kokouk­siin Pek­ka Kaa­sila. Ko­kouk­sessa valit­tiin myös laina­kirjas­ton johto­kunta: kirjas­ton­hoita­jaksi opet­taja Han­nes Myl­lylä ja muiksi jäse­nik­si opet­ta­ja­tar Selma Haa­vis­to, yli­op­pi­las Ant­ti Jau­ho sekä talon­pojat Jal­mar Mau­la ja Mat­ti Ämmä.

Nuorisoseura julkaisi omaa leh­teä, jonka nimi oli Revon­tulet. Loka­kuus­sa 1905 Perä-Poh­jo­laisessa oli uuti­nen otsi­kol­la ”Paino­kan­ne käsin­kir­joi­te­tun seu­ra­leh­den toi­mit­ta­jaa vas­taan!” Nimi­merkki P. S. kir­joitti  26.10.1905:

Tämä lienee laatu­aan ensimäi­nen jut­tu aurin­gon alla, aina­kin ensi­mäi­nen Suo­mes­sa. Sel­lai­nen on kui­ten­kin tehty Kemin Taival­kos­ken nuo­ri­so­seu­ran Revon­tulet-ni­mis­tä seura­leh­den toi­mi­tusta vas­taan, jopa käs­ke­tty kärä­jiin vas­taa­maan ”liha­vasta maas­ta” ja ”kun­nian louk­kauk­sesta”. Leh­den kir­joi­tuk­set ovat ol­leet – ku­ten taval­lis­ta on seura­leh­del­le – kauno­kir­jal­li­sia al­kei­ta ja nuo­ri­so­seu­ra-aa­tetta pal­ve­le­via ky­häyk­siä, pait­si ala­ker­ras­sa on ol­lut lei­kil­lis­tä päi­vän paki­naa Revon kir­jei­den ni­mel­lä.

Sama nimimerkin P. S. kirjoit­tama uuti­nen jul­kais­tiin hie­man eri muo­dois­sa valta­kun­nal­li­sis­sa­kin leh­dissä.  Hämetär teki 7.11.1905 selkoa toi­sesta pai­no­kan­teen ai­heut­ta­neesta kir­joi­tuk­ses­ta: 

Näiden Revon kir­jei­den pari pät­kää: ”Väke­vää maata” ja ”Yli­meno” ne ne ovat paino­kan­teen aiheut­ta­neet. Molem­mat jutut ovat perin viat­to­mia ja lap­sel­li­sia. Edel­li­sessä ker­ro­taan kuin­ka Kemin kau­pun­gin luo­na on niin vä­ke­vää ja kum­mal­lis­ta maa­ta, että siel­lä kas­vaa ki­vää­riä ja pat­ruu­nia kuin peru­noi­ta pel­lossa ja ihme­tel­lään lie­nee­kö muual­la sel­lais­ta ei­kä muu­ta. Kun haas­ta­jat ei­vät ole – aina­kaan vie­lä san­tar­meja, niin asia ei kai­kessa viat­to­muu­des­sa­kaan kos­ke hei­tä. Toi­nen juttu kos­kee muuat­ta joen yli me­noa, via­tonta laa­tua se­kin.

 Uusi Suometar kertoi 28.10.1905 toises­ta­kin paino­kan­tee­seen joh­ta­nees­ta ju­tus­ta:

Toinen [juttu] on tämänkaltainen. Eräs vene on kulus­sa pilk­ko­pi­meäl­lä kuu­lun Kemi­joen poik­ki. Perä­mie­hen komen­nuk­sessa se sat­tuu­kin pyö­räh­tä­mään ym­päri ja tu­lee sa­malle ran­nalle kuin läh­det­tä­es­sä­kin. Kui­ten­kin yli­meni­jät luu­le­vat ole­van­sa jo yli. Vih­doin asia sel­vi­ää ja joku oli­si nau­ra­nut­kin, mut­ta ei us­kal­ta­nut, sil­lä perä­mie­hen sil­mät säke­nöi­vät kuin ”sarka­napit” – eikä muu­ta. Täs­sä­kään ei kei­tään ole per­so­noi­tu, vie­lä vä­hem­min nimi­tet­ty, joten sii­tä ei saa kan­net­ta, ei teke­mäl­lä­kään.

Väkevän maan kiväärit tietysti tarkoittivat Möylynkarille ajaneen aselaiva John Graftonin lastia. Lieneekö kiukkuisen perämiehen esikuvana ollut joku paikkakunnalla tunnettu santarmi tai ilmiantaja?

Perä-Pohjolaisen numerossa 26.10.1905 esi­tet­tiin paino­kanne­uuti­sen kans­sa sa­malla sivul­la ar­ve­lu sii­tä, kei­tä kan­teen nos­ta­jat oli­vat: talo­kas Ot­to Ka­ri­la ja tor­pan­poi­ka Ar­vid Sand­berg. Ju­tun ot­sik­kona oli Uu­sia sen­so­rei­ta.

Pohjois-Suomi julkaisi 13.12.1905 pikku-uuti­sen otsi­kolla Kumot­tu kan­ne:

Se kuului­saksi tullut kanne Kemin Taival­kos­ken nuo­ri­so­seu­ran ”Revon­tu­let” ni­mistä seu­ra­leh­teä vas­taan on sit­ten­kin ol­lut Ke­min kih­la­kun­nan­oi­keu­den käsi­tel­tä­vä­nä ja saa­nut siel­lä kan­ta­jil­le ar­vaa­mat­to­man lo­pun ja ”vii­mei­sen tuo­mion­sa”. Näet kan­ne ai­heet­to­ma­na ku­mot­tiin ja kan­ta­jat tuo­mit­tiin mak­sa­maan sekä vas­taa­jal­le että to­dis­ta­jil­le koh­tuul­li­set palk­kiot. Jut­tu lie­nee ol­lut ensi­mäi­nen laa­tu­aan oi­keu­den kä­si­tel­tä­vä­nä ja ei­kö­pä sen juu­ret juu­ri­ne enti­sil­tä pi­meil­tä ajoil­ta.

Vuoden 1906 vuosi­kokouk­sessa nuori­so­seu­ran johto­kun­taan valit­tiin opet­taja Han­nes Myl­ly­lä esi­mie­he­nä, yli­oppi­las Ant­ti Jau­ho vara­esi­mie­henä, nei­ti Mai­ja Jau­ho kir­ju­rina, nei­ti Til­da Yli­mau­la vara­kir­ju­ri­na, talon­poika Mat­ti Mau­la talou­den­hoi­ta­ja­na ja talon­poika Jal­mari Mau­la ra­has­ton­hoi­ta­ja­na sekä lisä­jäse­ninä nei­dit Til­da Vaa­ra ja Ida Koivu­nie­mi, talon­poi­ka Mat­ti Mau­nu, talo­kas Pek­ka Pie­ti­lä ja puu­sep­pä Mat­ti Ämmä. Revon­tu­let-leh­den toi­mit­ta­jik­si va­lit­tiin Han­nes Myl­ly­lä, M. F. Maunu ja Ant­ti Kaa­rak­ka. Kokouk­sessa oli viral­lis­ten asi­oi­den ohes­sa muu­ta­kin ohjelmaa, kuten ker­to­muk­sia,runo­ja ja rait­tius­ai­hei­nen puhe, jonka piti sattu­malta paikka­kun­nal­le saa­pu­nut kier­tävä rait­tius­puhu­ja Ros­si Hel­sin­gistä. Hän näyt­ti puheensa päätyt­tyä taika­lyhty­kuvia, ”jotka oli­vat omi­aan muistut­ta­maan läsnä­ol­lei­ta hen­ki­löi­tä sii­tä, kuin­ka huo­noil­le jä­lil­le juop­pous voi juo­ma­rin saat­taa”.

Seura teki vuonna 1906 kauaskantoisen päätöksen, josta Pohjois-Suomi kirjoitti 29.1.1906:

Taivalkosken nuorisoseura on tehnyt rohkean päätöksen aikoen rakentaa näet itselleen ”oman tuvan”. Se tulee raken­net­ta­vaksi hon­gista, joiden hankki­jaksi on hyväk­sytty Heikki Nykänen Rova­niemeltä. Hon­gat laske­taan ensi ke­vännä Kemi­jokea alas ja sit­ten syk­syl­lä oli­si tar­koi­tus nur­kan nous­ta, sei­nän seis­tä.

Tuohon aikaan taloja ei niin vain tilat­tu­kaan talo­teh­taas­ta, ja raken­ta­jien täy­tyi olla sanan­mukai­sesti kirves­miehiä. Mies­työtä tar­vit­tiin pal­jon: noin kilo­metrin pitui­nen jono pyö­reitä tuk­keja täy­tyi sa­ha­ta suora­kylki­sik­si raken­nus­hir­siksi, ja sei­nät oli vie­lä veis­tet­tä­vä pii­lu­kir­veel­lä ta­sai­sik­si.

Pohjois-Suomi 1.10.1906.

Ajatus omasta tuvasta sai seuran kerää­mään kuu­mei­sesti ra­haa. Kesäl­lä pide­tyt arpa­jai­set tuot­ti­vat kel­po sum­man, ja lisää ra­haa saa­tiin ilta­mista, joi­ta jär­jes­tet­tiin vuo­den mit­taan perä­ti 54. Hurjaa tahtia pidettiin esimerkiksi römppäviikolla marraskuun alussa: Pohjois-Suomi tiesi kertoa 14.11.1906 kolmesta, peräk­käi­sinä iltoina pide­tystä ilta­masta. Kirjoittaja oli nimimerkki Kataja:

Iltaman vietti Kemin Taivalkosken Nuorisoseura sunnun­tai­na mar­ras­kuun 4 p:nä. –  –  Oh­jel­mas­sa oli sit­ten näy­tel­mä­kap­pa­le ”Ko­tia­tu­lo”. Kap­pa­le kau­niin ja pai­koin tun­te­hik­kaan si­säl­tön­sä puo­les­ta ve­ti ylei­sön koko lail­la puo­leen­sa. Vaik­ka to­sin tun­ne­osi­en esit­tä­mi­ses­sä kai­pa­si­kin enem­pi tun­teel­li­suut­ta. –  –  Kap­pale päät­tyi reip­paa­seen tans­siin.

Maanantaina t. k. 5 p:nä oli seu­ral­la ru­set­ti-il­ta­ma. Ohjel­mas­sa oli rait­tius­puhu­ja Au­man esi­tel­mä ”kielto­lais­ta”, jos­sa puhuja kiit­ti sekä moit­ti kielto­lakia. Seu­ran leh­ti ”Revon­tulet” oli myös­kin tilai­suu­teen ilmes­ty­nyt, haus­koi­ne ”Revon” kir­jei­neen. Lo­puksi oli tans­sia, joka eh­kä lie­nee ol­lut kai­kil­le nuo­ril­le haus­kin oh­jel­ma­nu­me­ro.

Tiistaina t. k. 6 p:nä oli kori-iltama. Ohjel­massa oli runo, lau­lua sekä haus­ka kan­sal­lis­tans­si ”Koi­vis­ton polk­ka”, joka van­hoi­ne suo­ma­lai­si­ne pu­kui­neen teki haus­kan vai­ku­tuk­sen kat­so­jiin, koska täy­tyi kah­des­ti esit­tää. Ko­rit­kin kävi­vät hyvin kau­paksi. Lopuk­si taas­kin alkoi­vat soi­ton säve­leet soi­da tans­sin tah­tia ja nuori­so puna­pos­ki­sina, reip­pai­na ja rait­tii­na sen mu­kaan lat­ti­al­la pyö­räh­del­lä.

En malta olla täs­sä yhtey­des­sä mainit­se­matta siitä ”pitkä­kynti­sestä”, joka vei herra När­hin osta­man korin omin lupin­sa ikku­nasta ulos. En ka­joa si­nuun, sinä ”pitkä­kynti­nen” täl­lä ker­taa sen enem­pää, vaan sanon: häpeä moista tekoa­si!

Lopuksi tahdon hauskim­pana, jaloim­pana ja ihan­teel­li­sem­pana mai­nita sen sii­von käy­tök­sen, joka näi­nä kol­mena il­tana oli. Sil­lä ei pie­nin­tä­kään häi­riö­tä, lukuun­otta­mat­ta edellä sanot­tua, tapah­tu­nut näi­nä il­toi­na.

Seu­ran raha­kirs­tuun tuli vuonna 1906 myös 76 mar­kan lah­joi­tus, jonka ”herra Ar­vid Mars­ki on kerän­nyt suoma­lais­ten kes­kuu­dessa Ame­rii­kassa”. Jäse­niä seu­ras­sa oli vuon­na 1906 vähem­män kuin kaksi vuot­ta aikai­semmin: saman ver­ran kuin vuon­na 1903 eli 116. 

Vuoden 1907 vuosi­kokous pidet­tiin totut­tuun tapaan tammi­kuussa. Yhteis­laulannan jälkeen kokouk­sessa valit­tiin vir­kai­li­jat alka­val­le vuo­delle. Puheen­johta­jaksi tuli puu­seppä Mat­ti Äm­mä, vara­pu­heen­johta­jak­si talo­kas Pek­ka Pie­ti­lä, kir­ju­rik­si nei­ti Fan­ni Ant­ti­la, vara­kir­ju­rik­si nei­ti Ma­ria Jau­ho, rahas­ton­hoita­jaksi talon­poika Mat­ti Ranta­maula ja jär­jes­tyk­sen­val­vo­jak­si ta­lon­poi­ka Ar­vid Mars­ki. Lisä­jäse­nik­si johto­kun­taan valit­tiin nei­ti Ida Pör­hö­lä ja her­ra Mat­ti Mau­nu, emän­niksi nei­dit Eve­lii­na Ant­ti­la ja Ai­no Äm­mä. Revon­tulien toi­mit­ta­jiksi valit­tiin neiti Bet­ty Lack­ström sekä her­rat Mat­ti Äm­mä ja Mat­ti Mau­nu.

Nuorisoseura pääsi viettämään oman talon vihkiäisjuhlaa sunnuntaina 27.10.1907. Juhlan aluksi Karihaaran soitto­kunta soit­ti Pori­lais­ten mars­sin, minkä jäl­keen esi­mies Matti Ämmä toi­vot­ti juhla­vie­raat terve­tul­leiksi ja teki selkoa vai­heis­ta, joi­den tulok­sena nuoriso­seura nyt sai oman tu­van. Lopuksi hän il­moit­ti, että ta­lon nimek­si tu­lee johto­kun­nan pää­tök­sen mu­kaan Pirt­ti, ja esit­ti kol­min­ker­tai­sen elä­köön­huudon omalle pir­tille. 

Juhlarunon lausui neiti Fanni Anttila. Juhlapuheen piti opettaja Simo Pääkkönen, esitelmän Aleksis Kivestä opettaja F. Särkelä, nuoriso­seuran seka­kööri kaiut­te­li useita lau­luja neli­ääni­ses­ti, väliin taas soi­tteli torvi­soitto­kunta. Lopuksi näytel­tiin Velho­vuo­rella, joka kau­niine taala­lai­si­ne kan­sal­lis­pu­kui­neen teki erit­täin miel­lyt­tä­vän vai­ku­tuk­sen. Noin 300 hen­keä oli juh­laan saa­pu­nut. Yleen­sä ol­tiin tyyty­väi­siä niin kuule­miin kuin näke­miin­kin.

Pyrkijä 23.12.1911, No 19–21. Nuorisoseuran kymmenvuotis­katsauksen ensim­mäi­sen sivun kuvis­sa alku­vuo­sien tien­rai­vaa­jat Mat­ti Ämmä, Fanny Kaup­pi ja Han­nes Myl­ly­lä sekä vuon­na 1907 valmis­tu­nut Pirt­ti.

Lähteitä:
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Kemin Taivalkosken nuorisoseuran kymmenvuotiskatsaus Pyrkijä-lehdessä 23.12.1911 no 19–21. Hämettären, Perä-Pohjolaisen, Pohjois-Suomen ja Uuden Suomettaren juttujen linkit tekstissä.