Kujeilijat kuriin

Vuonna 1899 heinäkuun 3 päivänä aljet­tiin ja muina alla­mai­nit­tui­na päi­vi­nä jat­ket­tiin Raas­tu­van­oi­keu­den is­tun­not Kemin kau­pun­gis­sa, kau­pun­gin n.k. luku­huo­neel­la. Raas­tu­van­oikeu­den esi­mie­he­nä oli alle­kir­joit­ta­nut Ke­min kau­pun­gin v.t. por­mes­ta­ri ja jäse­ni­nä neuvos­mie­het kaup­pias Frans Petter West­berg ja Wil­ho Björk­man. 

Sittenkun Kemin seura­kunnan kirkko­herra J. G. Snell­man oli pitä­nyt Jumalan­palve­luksen, jossa läsnä­olivat alle­kir­joit­tanut puheen­johtaja ja neuvo­smiehet sekä run­saas­ti ylei­söä, julis­tet­tiin Raas­tu­van­oikeu­den istun­not alka­neik­si Ke­min kau­pun­gis­sa ja käsi­tel­tiin niis­sä esiin­tul­leet asiat seu­raa­vas­sa jär­jes­tyk­ses­sä.

 [18.9.1899]

 §: 110

Oden edessä ollen kertoi virallinen sjä kaupungin­vis­kaa­li Juho Alf­red Ny­man, että saksa­lai­nen kujei­lija Cäsar Kreuter, Berli­nistä, oli sunun­taina kulu­van syys­kuun 17 päi­vänä kirkon­aikana lait­ta­nut mark­ki­na­telt­tiä kau­pun­gin alueel­le minkä­vuoksi sjä vir­kansa puo­lesta vaati vjan langet­ta­mis­ta lail­li­seen edes­vas­tauk­seen sab­batin rik­ko­mi­ses­ta.

Kun vjaa tämän johdosta sisälle huudatettiin saapui Oteen hänen vaimonsa Meta Kreuter, joka kanteesta kuultuna kielsi sen toden­peräi­syy­den ker­toen et­tei he ol­leet tehneet työtä sunun­taina vaan ainoas­taan kiin­nit­tä­neet telt­taa hakoi­hin ja ettei he kirkon­aikana eli kel­lo kymme­nestä kah­teen teh­neet mi­tään työ­tä, eikä sitä­paitsi tiedä haas­tet­ta­kaan saa­neensa.

Sjä nimitti nyt asiassa todista­maan polii­sit Simo Rimpi­läisen ja Kal­le Winterin joista edel­li­nen huu­dolle saapui­kin, mutta jäl­ki­mäi­nen oli haasta­ma­toinna pois­jäänyt.  

Poliisi Simo Rimpiläinen sai nyt, kun jääviä kysyt­täessä ei ilmoi­tettu, van­noa tjan valan jonka arvosta muistu­tet­tuna hän kuulus­tel­taessa todisti: että vjan väki, kun todis­taja, vii­me sunun­tai­aamuna kello nel­jän­nestä vail­le yksi­toista tois­ten polii­sien kanssa tuli put­kas­ta pääs­tä­mäs­tä juo­pu­nei­ta, oli ylös lait­ta­mas­sa telt­taansa, jonka vuok­si ja erit­täin­kin, kun vä­keä ko­koon­tui katso­maan työn­tekoa, tja haas­tatti vjan Oteen, vjat oli­vat vielä haas­teen saatu­an­sa­kin pit­kit­tä­neet työ­tän­sä sa­noen, että ”sakko­rahat pi­tää tie­nata”. Tja omisti todis­tuk­sensa ja astui ulos palk­kaan­sa pyy­täen.

Vja myönsi nyt tjan pu­heen to­deksi. Asialli­set sai­vat tämän jäl­keen astua ulos jol­loin Osa teh­tiin seu­raava

Päätös.

ROs on ottanut tämän asian tutkin­toon ja kat­soo sii­nä tjan pu­heesta, jonka vja on to­deksi myön­tä­nyt, sel­vil­le käy­neen, että vja on sunun­taina kulu­van syys­kuun 17 päi­vänä kirkon­aikana, väel­lään teet­tä­nyt työtä ja siten saat­tanut it­sensä syy­pääk­si sab­ba­tin rik­ko­mi­seen, minkä täh­den ROs tut­kii oike­aksi lan­get­taa vja Cäsar Kreuter’in täs­tä teos­taan vetä­mään sak­koa voi­massa olevan [vuoden 1889] Rikos­lain 41 luvun 6 §n mukaan kym­me­nen mark­kaa, jotka kruu­nul­le lan­ke­avat, mut­ta ovat varain puut­tees­sa sovi­tet­ta­vat nel­jän päi­vän van­keu­del­le sekä pyy­det­tynä todis­ta­ja­palk­kiona po­lii­si Simo Rimpi­läi­sel­le suo­rit­ta­maan kol­me mark­kaa, jotka pikai­sen ja suo­siol­li­sen mak­sun puut­tu­essa lisä­tään tä­män pöytä­kirjan ja pää­tök­sen lyhen­nys­ot­tei­den lunas­tuk­silla ynnä muil­la ulos­ot­toa var­ten tar­peel­li­sil­la kus­tan­nuk­sil­la. Julis­tet­tiin.