Viipurin pitäjän välikäräjät 1896

Viipurin käräjäkunnan välikäräjillä käsiteltiin tammi- ja helmikuussa 1896 kahdessatoista pykälässä kymmentä asiaa. Tuomio- eli juttuluetteloon merkityt asiat olivat suurimmaksi osaksi tutun oloisia:

  1. murha
  2. konkurssi(tuomio)
  3. väärän setelirahan kaupitteleminen
  4. kotirauhan rikkominen ja juopumus
  5. paritteleminen
  6. tappelu ja kotirauhan rikkominen
  7. murtovarkaus ym.
  8. perinnönjaon moite
  9. parittaminen ja oluenmyönti
  10. saaminen.

Viides asia tuntui kuitenkin tuomioluetteloon oudolta, joten katsoin sitä vähän tarkemmin. Syytettynä oli Elias Matinpoika Ijäs, minulle jo entuudestaan tuttu mies. Niinpä oli pakko syventyä lukemaan, mitä moitittavaa Elias oli tehnyt.

Helmikuun välikäräjillä käsiteltiin parittamista ja oluenmyöntiä koskevaa juttua, jossa oli syytettynä Eliaksen vaimo, Tekla Maria. Molemmat olivat syytteessä samasta asiasta, vaikka juttuluettelon sanamuodosta sai aluksi toisen käsityksen. Minkähän takia Teklan syytettä ei käsitelty jo tammikuussa?

Elias

Välikäräjissä tässä käräjäkunnassa 15. päivänä toukokuuta 1895 pöytäkirjan 7. §:n kohdalla on KOs [kihlakunnanoikeus] viimein käsitellyt asiaa, jossa Kruuununnimismies Johan Anders Calonius virkansa puolesta, Viipurin pitäjän Talikkalan kylässä asuvan työmiehen Matti Ijäksen ilmiannosta, on syyttänyt työmiestä Eljas Ijästä ja tämän vaimoa Tekla Maria Ijästä, saman pitäjän Kolikkoinmäen kylästä, parittelemisesta ja luvattomasta oluen myynnistä, mutta lykännyt asian siksi kuin vjat [vastaajat], jotka olivat paenneet paikkakunnalta, saataisiin kiinni, ja kun Eljas Ijäs nyt oli saatu kiinni, niin pyysi Kruununnimismies Calonius, ollen Oden [oikeuden] edessä, että sanottu asia nyt otettaisiin jatkettavaksi ilmoittaen vjan Tekla Maria Ijäksen yhä olevan karkumatkalla sekä että ei varmaa tietoa ollut hänen olopaikastaan.

Elias kiisti syytökset, totesi Matti Ijäksen tehneen ilmiannon silkasta ilkeydestä ja vaati syytösten kumoamista. Aiemmin kuulustellut todistajat ajuri Eljas Tiippana, renki Juho Nevalainen, poliisikonstaapelit Erik Pelkonen ja August Puurunen, työmiehen leski Eriikka Pelkonen, työmiehen vaimo Hilda Piikki, anniskeluyhtiön järjestysmies Petter Kamppuri, työmiehen leski Anna Pyökäri ja työmiehen tytär Hilda Sofia Anttonen toistivat aikaisemmat todistuksensa. Tammikuun istunnossa kuultiin vielä kahta todistajaa, työmiehen vaimo Eeva Liisa Venäläistä ja työmiehen tytär Edla Hämäläistä.

Todistajista ensimmäinen, Eeva Liisa Venäläinen, oli papintodistuksen mukaan omaa sukua Järnefelt ja syntynyt 7.1.1841. Hän kertoi käyneensä kesällä 1894 Kolikkoinmäellä työmies Sylvester Inkisen talossa, jossa myös Ijäksen pariskunta tuolloin asui. Käynnin yhteydessä hän päätyi sattumalta Ijästen asuntoon. Hän näki oven raosta vastaajien sisähuoneessa yhden miehen ja kaksi nuorta naista, jotka kävivät miehen kimppuun. Mies sanoi naisille: ”Älkää perkeleet viekö minun rahakukkaroani.” Sen kuultuaan vastaaja Tekla Maria Ijäs, joka oli todistajan kanssa etuhuoneessa, sulki oven sisähuoneeseen.

Toinen todistaja, Edla Hämäläinen, oli syntynyt Viipurin pitäjässä 21.12.1877. Hän kertoi asuneensa viime talvena joulunaikana kolmatta viikkoa vastaajan luona

käyden päivällä työssä eräässä täkäläisessä tupakkatehtaassa, mutta ettei tja [todistaja] sillä aikaa itse huomannut mitään haureutta harjoitettavaan vjain luona, vaikka kyllä eräänä yönä kun tja jo oli levolla, joku mies tuli sinne sekä puhuteltuaan vähän aikaa vja Eljas Ijästä, tjan kuulematta tarkemmin mistä oli kysymys, meni tiehensä. Sitä paitsi oli eräs toinen tyttö, joka myös asui vjain luona, tjan nyt muistamatta hänen nimeään, tjalle kertonut, että kun tja sanotulla vjain luona oloajallaan oli käynyt maalla tuttaviaan tervehtimässä, silloin vjain luona olisi ollut miehiä ja naisia, haureutta harjoittamassa.

Elias Ijäs sanoi Edla Hämäläisen manitseman miehen kysyneen vain, missä työmies Kilpeläinen asui, ja poistuneen heti tiedon saatuaan. Ijäs kiisti, että heidän asunnossaan olisi harjoitettu Edlan poissa ollessa mitään luvatonta. Lisäksi hän halusi huomauttaa, että hän oli sairas mies eikä useinkaan saanut unta öisin, joten hän käveleskeli silloin asuntonsa edustalla. Ehkä eräät todistajat olivat sen tähden tulleet siihen luuloon, että vastaajien asunnossa kävi öisin vieraita mieshenkiöitä.

Neuvottelun jälkeen kihlakunnanoikeus katsoi toteennäytetyksi, että talonomistaja Elias Ijäs oli syyllinen paritukseen, ja tuomitsi hänet pidettäväksi kaksi vuotta kuritushuoneessa ja menettämään kansalaisluottamuksensa kolmeksi vuodeksi yli rangaistusajan. Lisäksi Ijäs velvoitettiin korvaamaan kruununnimismies Caloniukselle 30,50 markkaa etsimiskustannuksia sekä maksamaan käräjillä kuulustelluille todistajille yhteensä 94 markkaa korvauksena käräjämatkasta.

Tekla

Jutun käsittely jatkui helmikuussa, jolloin vastaaja Tekla Maria Ijäs tuotiin oikeuteen vangittuna. Hänet oli otettu kiinni Lappeenrannassa. Tekla kertoi

olevansa syntynyt vuonna 1858 Ilomantsin pitäjän Möhkön ruukilla, jossa hänen nyt jo kuollut isänsä Maasmestari Gustaf August Östman ja vielä elossa oleva äitinsä Johanna Katrina Grönroos elelevät. V:ja kertoi osaavansa lukea ja kirjoittaa eikä sanonut olleensa ennen rikoksesta syytteen alaisena. Mitä nyt kysymyksessä olevaan parittamiseen ja luvattomaan oluenmyöntiin tuli, niin kiisti v:ja tehneensä itseään syypääksi sellaisiin rikoksiin. Asiassa ennen kuultujen todistajain kertomukset kiisti v:ja järjestään mutta sanoi, ettei hänellä ollut tiedossa esteitä muita todistajia vastaan kuin nro 8 Petter Kamppuria ja nro 10 Hilda Sofia Anttosta vastaan, koska nämät muka ovat v:jan julkisia vihamiehiä josta v:jalla kuitenkaan ei ole todistuksia mutta anoi vja lykkäystä asiassa todistaakseen, että viimeksimainittu todistaja oli valehdellut.

Lykkäystä Tekla Marialle ei kuitenkaan myönnetty. Oikeus tuomitsi Tekla Maria Ijäksen parittamisesta pidettäväksi yhden vuoden kuritushuoneessa ja menettämään kansalaisluottamuksensa kolmeksi vuodeksi. Hänet passitettiin Viipurin lääninvankilaan, koska ”varsin luultava on, että hän muuten jälleen lähtee karkuun”.  

Valitus hovioikeuteen

Sekä Elias että Tekla valittivat saamastaan tuomiosta Viipurin hovioikeuteen. Eliaksen valitus käsiteltiin 18.2.1896 ja Teklan valitus 13.3.1896. Kihlakunnanoikeuden tuomio ei hovioikeudessa muuksi muuttunut, joten Elias lähetettiin 18.3.1896 Helsingin kuritushuoneeseen ja Tekla 2.4.1896 lapsineen Hämeenlinnan rangaistus- ja työvankilaan.

Naisille tarkoitettu rangaistus- ja työvankila (myöhemmin kuritushuone- ja työvankila) oli perustettu Hämeen linnaan vuonna 1881. Sinne koottiin naispuoliset rangaistusvangit koko maasta. Oheisen kuvan portista Teklakin astui huhtikuussa 1896 runsaan vuoden ikäisen Hilma-tyttärensä kanssa.

Hämeen linna 1894. Kuvaaja Linda Florin. Historian kuvakokoelma. Museovirasto.
Hämeen linna 1894. Kuva: Lydia Florin.
Historian kuvakokoelma. Museovirasto. CC BY 4.0.

Lisävalaistusta

Viipurin pitäjän toukokuun 1895 välikäräjien pöytäkirjoja ei taida olla tallessa, joten Teklan ja Eliaksen paritusoikeudenkäynnin ensimmäiset todistajanlausunnot saattavat jäädä pimentoon. (Kaikkia kiviä ei tosin ole vielä käännetty.) Sain kuitenkin lisävalaistusta Viipurin käräjäkunnan syyskäräjiltä 1901. Siellä nimittäin käsiteltiin juttuja, joissa olivat kantajina työmies Tiitus Pulkkinen ja hänen vaimonsa Maria Pulkkinen Viipurin pitäjän Talikkalan kylästä ja vastaajina kruununnimismies Johan Anders Calonius Viipurin kaupungista sekä talonomistaja Jaakko Venäläinen ja hänen vaimonsa Eeva Venäläinen Viipurin pitäjän Talikkalan kylästä. Jutut koskivat omavaltaisuutta ja korvausta.

Kantaja Maria Pulkkinen oli vihitty Tiitus Matveinpoika Pulkkisen kanssa Viipurissa 12.2.1899. Maria oli entiseltä nimeltään Tekla Maria Ijäs ja omaa sukua Östman, siis toinen edellä kuvatun paritusjutun syytetyistä. Hänen ensimmäinen miehensä Elias Ijäs oli kuollut Helsingin kuritushuoneessa toukokuussa 1897.

Oikeudenkäynti liittyi vuoden 1896 käräjöintiin, kuten kantajien avustajan selostuksesta käy ilmi:

Kun Elias ja Maria Ijäs Huhtikuussa vuonna 1895 olivat lähteneet Kurkijoelle, niin olivat he lukinneet talonsa, mutta heidän poissa ollessaan oli vja Calonius avauttanut Ijäksien talon ja antanut sen vuokralle vieraille henkilöille, joilta Calonius oli kantanut talosta tulevan vuokran. – – Helmikuun 14 pnä 1896 tehdyllä kauppakirjalla olivat Elias ja Maria Ijäs sitten vankilassa ollessaan myöneet talonsa vjille Jaakko ja Eva Venäläiselle.

Talon myynnistä saaduilla rahoilla Ijäkset olivat maksaneet kihlakunnanoikeuden välikäräjillä 1896 määräämät maksut Caloniukselle ja oikeudenkäynnin todistajille. Nyt kantajat vaativat Caloniusta maksamaan heille 150 markkaa talon vuokrasta, jota hän oli kantanut kymmenen kuukauden ajalta. Samaten he vaativat Jaakko ja Eva Venäläistä maksamaan 257 markkaa Ijästen talossa olleista tavaroista, jotka Venäläiset olivat ottaneet haltuunsa.

Calonius selitti, että kun Ijäkset olivat paritussyytteen takia paenneet talostaan vuonna 1895, Caloniuksen oli pitänyt haettaa heitä, mikä oli tullut maksamaan hänelle ainakin 40 markkaa. Kun syytetyt oli vihdoin saatu kiinni ja tuomittu kuritushuoneeseen, heidän talonsa oli jäänyt autioksi ja yksi jos toinenkin oli käynyt pyytämässä sitä asunnokseen.

Niin oli Calonius vihdoin antanut sen eräälle Pisille, jonka olisi pitänyt maksaa vuokraa kahdeksan markkaa kuukaudelta, vaan kun huoneet olivat olleet aivan rappiolla ja katot vuotaneet, niin ei talossa ollut tahtonut kukaan asua ja ne jotka olivat asuneetkin, kuten Pisikin, eivät olleet maksaneet mitään huoneiden rappiotilan tähden.

Maria Pisi kertoi todistajanlausunnossaan, että Calonius oli suostunut antamaan Ijästen talon hänelle vuokralle, koska talo tarvitsi vahtia. Hän oli asunut talossa miehensä ja kolmen lapsensa kanssa kaksi kuukautta

mutta kun talo oli ollut huono ja kylmä, lasit rikki sekä katto vuotanut joka paikasta, niin ei tja ollut maksanut mitään hyyryä. Tjan asuntoaikana oli vja Calonius omilla varoillaan laitattanut Ijäksien taloa – –
Sitten kun puolisot Venäläinen ostivat talon ja tjan perheineen oli muutettava talosta pois, niin olivat Venäläiset ottaneet kaikki Ijäksien talossa löytyvät tavarat tjan nähden esille, vaan tja ei niissä ollut huomannut mitään oikeata tavaraa, sillä ne olivat olleet ainoastaan lumppuja ja muuta arvotonta romua, mutta niitä esineitä, joita kjain Oteen jättämässä laskussa oli lueteltu, ei tavaroiden joukossa ollut ainoatakaan.

Kaikkien todistajien kuulemisen jälkeen kihlakunnanoikeus kumosi kanteen toteen näyttämättömänä ja velvoitti kantajat korvaamaan vastaajien oikeudenkäyntikulut. Lisäksi riitapuolten piti maksaa asiassa kuulustelluille todistajilleen kolme markkaa kullekin. Kantajien todistajina olivat Matti Luttinen, Maria Iivonen ja Petter Kamppuri ja vastaajien todistajina August Puurunen, Maria Pisi ja Johanna Leppänen.

Lehtijuttujen perusteella Tekla Marian ja Tiituksen elämä Viipurissa vaikuttaa sangen värikkäältä. Useimmiten uutiskynnyksen ylitti Tiitus, mutta joskus jutuissa mainitaan molemmat. Esimerkiksi heinäkuussa 1907 Wiipuri-lehdessä oli uutinen, jonka mukaan ”Olutpullolla päähän löi suutarin ja rahaksi muuttoliikkeen harjoittaja tässä kaupungissa Tiitus Pulkkinen vaimoaan”. Vaimo oli yrittänyt estää ryyppyreissulta kotiin palannutta miestä jatkamasta juopottelua. Paikalle saapunut poliisi vei Tiituksen putkaan ja Tekla Marian sairaalaan. Vuonna 1910 pariskunta asetettiin syytteeseen parituksesta, ja kesäkuussa 1912 Työ-lehdessä kerrottiin seikkaperäisesti, mitä Tiituksen omistamissa taloissa tapahtuu.

Kaupunkimme mätäpaikkojen puhdistaminen. Tiitus Pulkkinen vaimoineen vangittu. Yleensä on kaupungissamme ollut tunnettua, että talonomistaja Tiitus Pulkkisen taloissa, Sammonkatu 14:nnessä ja Mustainveljestenkatu 3:nnessa, on pitemmän aikaa vietetty mitä inhoittavinta elämää. Ne ovat olleet huonomaineisten naisten ja salakapakoitsijain pesäpaikkoja, joissa nämä ovat aivan julkisesti ammattiaan harjoittaneet, välittämättä sakoista tai muista toimenpiteistä, joiden alaisiksi ovat silloin tällöin joutuneet. Talonomistajalle ei ole luultavasti ollut tuntematonta tämä hänen taloissaan vietetty elämä, mutta hän ei ole siitä välittänyt, kun on saanut asunnoistaan kohtuuttoman korkean vuokran.

Vuonna 1913 hovioikeus vahvisti raastuvanoikeuden päätöksen, jonka mukaisesti pariskunta tuomittiin kuritushuoneeseen avunannosta paritukseen.

Kiitos Anne Ekroosille avusta Viipurin lääninvankilan arkiston tutkimisessa.

Lähteitä
KA Mli Vrin HO, Cbb:58 Rikosasiain ptk II osasto 1896.
KA Mli Vrin HO, C Ia:36 Viipurin pitäjän välikäräjät 1896.
KA Mli Vrin HO, C Ia:40 Viipurin pitäjän syyskäräjät 1901.
KA Mli Vrin lääninvankila, Bba:6 Nimiluettelot 1896.
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Lehdet Työ ja Wiipuri. Linkit tekstissä.

Yksi kommentti

  1. Tulipa monesta palasesta mielenkiintoinen kokonaisuus. Tämä antoi kaivattua tarinaa tälle avioparille, mutta kertoi myös sen aikakauden elämästä yhden näkökulman rikollisuudesta.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *