Kun perintötila myytiin jo vanhempien eläessä jollekin lapsista, saivat vanhemmat taloon elämänikäisen syytingin eli asumisoikeuden ja muita etuja. Vuoden 1852 asetuksella määrättiin, että syytingin vakuudeksi on haettava kiinnitystä tilaan:
1:ksi, että kaikki wälikirjat ja kontrahdit, joiden kautta tästälähes, tilaa myytäissä eli poisannettaissa, syytninkiä eli wanhan elätystä tingataan frälsi- ja perintö-tilalta, ollaksensa woimalliset uuden asukkaan muita welkojita wastaan niinkuin myös tulevia wast’aikaisia asukkaita kohden, jotka muuten taitaisivat sellaisesta talolla olewasta welkaisuudesta kaiwata tietoa, pitää, sillä muotoo ja sen ajan sisään, kuin yhteinen laki 2:ssa §:sa 11:sä luvussa Maankaaressa, puuttuwasta talonhinnasta säätää, asianomaisesti inteknattaman, ja tämä intekninki myös joka-kymmenentenä wuonna uudistettaman.
Yli-Heikkilä
Lopen Topenon Yli-Heikkilän Antti Juho Erikinpoika ja Anna Kaisa Mikontytär myivät talon vanhimmalle pojalleen Juholle vuonna 1858. Kauppahinta tuli jakaa tasan muiden sisarusten kesken. Talvikäräjillä 1859 haettiin taloon kiinnitystä vanhempien syytingin ja sisarten maksamatta olevien osuuksien vakuudeksi.
Vuosittaiseksi syytingiksi oli sovittu:
- neljä tynnyriä rukiita, puoli tynnyriä ohraa ja puoli tynnyriä kauraa
- nelikko silakoita, nelikko suolaa ja kolme tynnyriä perunoita sekä puoli naulaa tupakkaa
- teuraaksi vuorovuosittain puolivuotias sika tai kaksivuotinen mullikka
- kaksi kappaa pellavansiementä kylvettäväksi valmiiksi muokattuun peltoon
- rehu ja tilat yhdelle hevoselle, yhdelle lehmälle ja kahdelle lampaalle karitsoineen
- asuinhuoneeksi kamari omalla sisäänkäynnillä, polttopuut
- lupa käyttää leivintupaa, panimotupaa, saunaa ja riihtä sekä lupa raivata peltoa niin paljon kuin vanha pari halusi.
Toisen vanhemman kuoltua eläke puolittuisi kotieläimiä lukuun ottamatta, eivätkä kummankaan uudet puolisot olisi oikeutettuja eläkkeeseen. Vanhuuden päivinä Antille ja Anna Kaisalle tuli antaa talosta tarpeellinen hoito ja järjestää asianmukaiset hautajaiset. Juho saisi isänsä jälkeen jäävän irtaimen omaisuuden, ja muille sisaruksille Juhon tuli näiden kotoa muuttaessa antaa hevonen ja työrattaat, kolme lehmää ja kolme lammasta. Niin kauan kuin sisarukset asuivat kotona, tuli heidän saada vaatteet ja ylöspito taloon tekemäänsä työtä vastaan.
Juho Antinpoika vihittiin heinäkuussa 1858 saman kylän Lukkarin talon (Maria) Eleonoora Markuksentyttären kanssa. Kolme Juhon sisaruksista avioitui 1860-luvulla ja nuorin vuonna 1879. Juhon isä Antti oli ollut talon myydessään 45- ja äiti Anna Kaisa 40-vuotias. Juho luopui isännyydestä jo 41-vuotiaana myydessään talon tyttärelleen ja vävylleen vuonna 1878. Vielä elossa olevan Antin syytinki pysyi kaupan jälkeen ennallaan, ja Juho puolisonsa kanssa sai oman eläkkeen. Talossa oli kymmenen vuoden ajan kahden sukupolven syytinkiläisiä: Antti Erikinpoika kuoli vuonna 1889 ja Juho Antinpoika 1905. Juhon puoliso Eleonoora eli 90-vuotiaaksi ja kuoli vuonna 1927.

Lukkari
Lukkarin (Nummenrannan) talossa tapahtui omistajanvaihdos vuonna 1850, kun Markus Markuksenpoika myi talon samannimiselle pojalleen. Kauppahinta tuli jakaa tasan sisaruksille näiden mennessä naimisiin tai muuttaessa kotoa. Vuosittainen syytinki oli hieman runsaampi kuin Heikkilässä:
- viisi tynnyriä rukiita, yksi tynnyri 15 kappaa ohraa, saman verran kauraa, puoli tynnyriä suolasilakkaa ja nelikko suolaa
- teuraaksi vuorovuosittain kaksivuotinen mullikka tai vuoden vanha sika
- pellavansiementä kolmen kapanalan kylvöön, perunoita yhdentynnyrialan kymmenen kapanalan peltoon yhdessä talon omien perunoiden kanssa
- rehu ja tilat sekä laidun yhdelle hevoselle, kahdelle lehmälle vasikoineen ja neljälle lampaalle karitsoineen
- lupa raivata suota tai kasketa uutta peltoa halun mukaan
- asuinhuoneeksi päätalon eteiskamari siihen saakka, kunnes ehditään rakentaa vastaavat tilat leivintuvan päähän, ulkorakennukseksi ”punaisen luhdin” toinen pää ja vanha ruoka-aitta, lupa käyttää talon leivintupaa ja saunaa.
Jos vanhan Markuksen puoliso Ulla kuolisi ennen miestään, maksettaisiin syytinkiä 2/3, mutta jos Markus kuolisi ennen Ullaa, puolittuisi syytinki hevosen rehuja lukuun ottamatta. Nuoren Markuksen sisaruksille taattiin ylläpito työtä vastaan. Lisäksi veli Tiitukselle tuli antaa 15 kapanalaa kaskimaata ja oikeus käyttää talon hevosta. Nuorempi veli Luukas sai 10 kapanalaa kaskimaata ja luvan raivata suota kykyjensä mukaan. Hänkin sai käyttää talon hevosta ajoihinsa. Kullekin tyttärelle tuli antaa vuosittain leiviskä pellavia, kolme naulaa villoja, viisi kappaa ruista ja saman verran ohraa sekä kahdet kengät. Talvisin tyttäret saivat tehdä käsitöitä, kehrätä ja kutoa, mutta kesäisin heidän piti osallistua talon töihin.
Nuorempi Markus sai taloon kolme riidatonta lainhuutoa vuonna 1850 ja todistuksena omistusoikeudestaan kiinnekirjan vuonna 1851. Vuonna 1856 vanha Markus Markuksenpoika ja Ulla Erikintytär sekä kotona vielä asuvat tyttäret Eleonoora ja Henrika hakivat taloon kiinnitystä syytingin vakuudeksi. Samoilla käräjillä Luukas Markuksenpoika haki kiinnitystä Lukkarin mailla olevan torppansa vuokrasopimuksen vakuudeksi.
Lähteitä:
KA Uusi astia Janakkalan tk, Ilmoitusasiain pöytäkirjat. Lopen syyskäräjät 1856 ja 1858, talvikäräjät 1859. Lopen perukirjat 1886–1890.
Keis. Maj. julistus 1.3.1842 syytningistä eli wanhan asukkaan eläkkeestä.