Suometar-lehdessä oli vuoden 1853 keväällä kaksiosainen artikkeli Hämeestä. Ensimmäisessä osassa kerrottiin hämäläisten historiaa Erik-kuninkaan ristiretkestä lähtien. Toinen osa käsitteli Hämeenlinnan kaupunkia, jonka perustamisesta ”kreivi Pekka Brahe” antoi etuus- ja lupakirjan vuonna 1650. Alkuperäisiä artikkeleita pääsee lukemaan yllä olevista linkeistä.
Kirjoittajalla oli myös tilastotietoja Hämeenlinnan elinkeinojen kehityksestä:
Ensin-mainittuna wuonna [1794] oli täällä 4 kauppamiestä, jotka pitiwät räämä-kauppaa, 70 hantwerkkaria ja 2 tiili-ruukkia; w. 1805 siihen siaan 5 kauppamiestä, 86 hantwerkkaria (joilla oli 92 kisälliä ja oppipoikaa yhteensä), 1 tupakki-wapriikka (jossa ruunattiin 7,925 naulaa kartuusi-tupakkaa) ja 1 tiili-ruukki; w. 1841 ei mainita yhdestäkään wapriikasta, mutta hantwerkkaria löytyi 70 (joilla oli 171 kisälliä ja oppipoikaa), 6 räämä- ja 4 ruuwasten-kauppiasta (Gylden). W. 1850 oli täällä 83 hantwerkkaria (182 kisälliä ja oppipoikaa), yhtä paljon kauppiaita kuin w. 1841, 1 kirjapaino, josta Almanakat näinä wuosina painetaan, 1 wähempi ajokaluin-wapriikka ja (Suomen nykyjänsä kiitettäwämpi) olut-wapriikka. Kuitenki mahtaa maanwiljelys, nyt kuin muinoinki, olla kaupunkilaisten parain elatus-keino; mutta jos wiinan-kaupitseminen wielä on samassa surkuteltawassa woimassa kuin muinoin, sitä emme tiedä.
Räämäkauppiaat olivat ns. rihkamakauppiaita (kramhandlande), jotka myivät mausteita, kaikenlaista rihkamaa ja manufaktuurituotteita. K. A Lindeqvistin Hämeenlinnan kaupungin historiassa mainitaan kahdenlaisia kauppiaita: rihkamakauppiaat ja höökarit eli ruokatavaroiden kauppiaat. Höökarit myivät muun muassa viljaa, suolaa, kalaa, voita ja juustoa. Ehkä artikkelin ruuwastenkauppiaat ovat juuri näitä.
Hämeen läänissä, ”joka oli rikas vesistä ja koskista”, voisi kirjoittajan mielestä olla tuhansia tehtaita maakunnan rikastuttamiseksi, mutta tätä mahdollisuutta ei ole käytetty hyväksi:
Niin ei koko Hämeen läänissä ole löytynyt yhtään rautaruukkia, ennenkuin herrat von Fieandt aloittiwat mennä wuonna rakentaa raudan sulatusuunia Arraskoskeen Padasjoen pitäjässä. Tammelan pitäjässä löytyy kuitenki Suomen suurempia rautapajoja Jokisten (?) ruukissa, joka muutenki on Hämeen mahtawin wapriikka-paikka: siinä löytyy werkawapriikka, jossa tehdään wuosittain noin 50 tuhannen Ruplan edestä werkaa ja löytyy 135 työntekiätä; hywä saha m. m. Samassa pitäjässä on myös Forsan (?) pumpulinketruunta, jossa walmistetaan lankaa 65 t. ruplan edestä ja on 95 työntekijää. Janakkalan pitäjässä löytyy Terwakosken nykyjänsä uudistettu paperiruukki, jonka saamiseksi mitä paraimpaan woimaan ei kuulu säästetyn kustannuksia. Lammin pitäjässä on Kurjalan werkawapriikka, jossa kuitenki on ainoastansa 11 työmiestä ja walmistetaan 1 1/2 t. ruplan edestä. Hauhon pitäjästä löytyy Juttilan werkawapriikka, jossa on 13 työntekijää ja tehdään n. 4 t. ruplan edestä. Samassa pitäjässä löytywässä Bobakan (mikä suomalainen nimi?) nuuskawapriikassa on waan 3 työntekijää ja teoksen arwo nousee wuodessa tuskin 1 t. ruplaan. Padasjoen pitäjässä löytywä öljymylly kannattaa 2 työntekijää ja walmistaa noin 4 1/2 t. ruplan edestä. Urjalan pitäjässä on taas Nuotjärven (Notsjö?) lasiruukki, joka aikoo kohota mahtawimmaksi Suomessa: jo w. 1851 löytyi siinä 24 työntekijää ja sanottiin walmistaneen 7 t. ruplan edestä.
Hämeenlinna ja hämäläiset -artikkeleiden kirjoittajaa ei lehdessä mainita. ”Neidoksi Helsingistä” häntä kutsuu Suomettaressa 30.7.1853 juttuja kommentoinut nimimerkki ”– – –n” Vanajasta. Kukahan neito oli? Tuohon aikaan ei sanomalehdillä varmaan monta naispuolista avustajaa ollut. Vanajalainen oli närkästynyt siitä, ettei kirjoittaja maininnut Hämeenlinnassa edellisenä vuonna avattua kauppaa, vaikka oven päällä luki selvällä suomella ”rauta-puoti”. Jutussa oli ollut myös muita puutteita:
Emme myös löytäneet kaupungin wierellä olewan Hämeen-saaren höyry-myllyä mainittawan edes puolella suulla. Puhut myös Waprikkain tilasta koko Hämeenlinnan läänissä ja sanot ei Hämeen läänissä löytyneen yhtään rauta-ruukkia ennen kuin herrat von Fieandt alottiwat mennä wuonna rakentaa raudan sulatus-uunia Arrakoskeen Padasjoen pitäjässä. Siinä torkahdit Sisareni! äläkä närkästy, jos herätän sinua, ettet historiallista puhettasi walhe-sanoilla sokaise. Ennenkuin Arrakoskessa perustuskiweäkään pantiin, oli Rautakoskessa jo walmistettu rautaa satoja kuormia, jossa myös on öljy-mylly. Se on Lopen pitäjässä, lähin Hämeenlinnaa kaikista rauta-ruukeista.
Sanomia Turusta -lehti kertoo Hämeenlinnan talvimarkkinoista tammikuussa 1853 ja mainitsee sekä rautapuodin että Rautakosken:
Rautakosken-pruukin rautaa ostettiin halukkaasti; ja sen toimen pitäwät läsnä-asuwaiset maanmiehet aiwan hyödyttäwänä, että Hämeenlinnaan nyt, ennen joulua, on laitettu rauta-puoti, josta saawat tarpeensa, etteiwät enään tarwitse Turkuun ja Helsinkiin matkoja tehdä, rautaa ostaaksensa.
Lähteitä:
Suometar 6.5.1853, no 18, s. 1, 13.5.1853, no 19, s.1 ja 30.7.1853, no 30, s. 3. Sanomia Turusta 25.1.1853, no 4, s. 3. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Linkit tekstissä.
Lindeqvist, K. A., 1930: Hämeenlinnan kaupungin historia vuosina 1809–75. Hämeenlinnan kaupunki.
