Syyskuu 1839
Kämnerinoikeus jatkoi Joonas Reivilän murhajutun käsittelyä 3. syyskuuta 1839. Paikalla olivat syyttäjä Berndt Gabriel Sahlbergin lisäksi vankilasta noudetut rengit, Joonas Reivilän murhasta epäillyt Fredrik Ropsfelt ja Fredrik Thusberg sekä kauppapuukhollari Carl Joseph Hildén, kivalteri Gabriel Dahlberg ja renki Carl Gustaf Björk. Sitä vastoin entinen sotilas Henrik Gustaf Fogelberg, merimies Gustaf Österman ja rengit Matti Heikinpoika, Johan Fredrik Morelius ja Carl Fredrik Friman olivat poissa eikä heitä ollut tavoitettu Helsingistä. Viipurin lukion vahtimestari Herman Lagerstam oli niin ikään poissa, vaikka hän oli todistettavasti saanut kutsun oikeuteen.
Hildénillä, Dahlbergillä ja Björkillä ei ollut asiaan mitään uutta sanottavaa. Fredrik Thusberg sen sijaan jätti oikeudelle ruotsinkielisen kirjoituksen, jota hän ei ollut allekirjoittanut:
- Vedoten jo viime oikeudenkäynnissä esittämääni väitteeseen, saanen sen vahvistukseksi esittää todistajiksi seuraavia: varapastori Melart, täkäläisen kruununvankilan vahtimestari Fredrik Lemström ja entinen vanginvartija Blomqvist, kuultaviksi väkivallasta, jota kaupunginviskaali Berndt Gabriel Sahlberg on minua vastaan käyttänyt saadakseen minut tunnustamaan murhan.
- Todistamaan väkivaltaa, jota poliisipalvelija Johansson ja toinen nimeltä tuntematon poliisipalvelija ovat minua vastaan lyönnein ja iskuin käyttäneet saadakseen minut tunnustamaan taskuvarakauden, pyydän seuraavia henkilöitä kuultaviksi: kauppias Lilljefors sekä kauppapuukhollarit Ekroos ja Holmgren. Ja mitä nöyrimmin anon kunnioitettavaa kämnerinoikeutta vaatimaan kaupunginviskaali Sahlbergia ja poliisipalvelija Johanssonia lain sallimaan suurimpaan vastuuseen, minkä ohella pyydän yhtä nöyrästi, että minun yksinkertaisuudessani esittämäni väite kirjattaisiin pöytäkirjaan sanatarkasti.
Thusberg oli tosiaan jättänyt jo edellistä, 16.7.1839 pidettyä istuntoa varten valituskirjoituksen, jonka sisältö oli hieman erilainen. Ensimmäisen kirjoituksen mukaan Sahlberg piti saada vastuuseen Thusbergin pidätysajasta ja siitä, että Thusberg oli suljettu 11 viikoksi eristyskoppiin. Sahlberg vastasi kirjoitukseen tuolloin muistuttamalla, että Thusberg oli viety vankilaan tuomioistuimen määräyksestä. Sahlberg totesi myös, että Thusberg oli saanut osakseen asianmukaista kohtelua, käyttäytynyt vankilassa poikkeuksellisen meluisasti ja tunnustanut papiston edustajalle rikollisuutensa. Tässä istunnossa Sahlberg toisti kantansa, ettei Thusbergin valitus antanut aihetta enempiin toimenpiteisiin.
Kämnerinoikeus julisti päätöksenään, että koska Thusberg ei ollut kyennyt täsmentämään kirjoituksessaan, mitä väkivaltaa häntä vastaan oli käytetty, koska hänet oli viety vankilaan Uudenmaan läänin maaherran käskystä ja koska todistajiksi pyydetyillä ei ollut asiasta mitään tietoa, valitus ei antanut aihetta toimenpiteisiin. Itse murha-asian käsittelyä päätettiin lykätä lokakuun 8:nteen päivään, jolloin paikalle odotettiin edellä mainittuja mutta nyt pois jääneitä henkilöitä.
Lokakuu 1839
8.10.1839
Paikalla olivat viime istunnosta poissa olleet vahtimestari Lagerstam, Johan Fredrik Morelius ja Carl Fredrik Friman. Heillä ei ollut asiaan uutta sanottavaa, minkä jälkeen syyttäjä Berndt Gabriel Sahlberg ilmoitti, että juttu siirretään välitöntä ratkaisua varten Helsingin raastuvanoikeuteen.
19.10.1839
Raastuvanoikeuden istunnon aluksi kaupunginviskaali Berndt Gabriel Sahlberg lausui, että koska hänellä ei ollut kämnerinoikeudessa tilaisuutta esittää loppulausuntoa siellä tutkitusta mutta raastuvanoikeuden ratkaistavaksi lähetetystä Joonas Reivilän murhajutusta, hän anoi ennen asian käsiteltäväksi ottamista lupaa perehtyä kämnerinoikeuden tutkimukseen, joka ei ollut vielä saapunut raastuvanoikeuteen.
28.10.1839
Reivilän murhajutun syyttäjä, kaupunginviskaali Berndt Gabriel Sahlberg määrättiin lukemaan jutun asiakirjat raastuvanoikeuden arkistossa, jonne ne oli nyt määrä siirtää, ja antamaan sen jälkeen odotetun loppulausunnon.
Marraskuu 1839
4.11.1839
Kaupunginviskaali Berndt Gabriel Sahlberg huomautti, että koska raastuvanoikeuden arkisto oli oikeudenkäyntipäiviä lukuun ottamatta auki vain tunnin päivässä ja siellä kävi muitakin, hän ei pystyisi lukemaan asiakirjoja riittävän huolellisesti. Siitä syystä hän anoi lupaa viedä asiakirjat kotiinsa. Oikeus päätti myöntää luvan ja määräsi, että kun asiakirjat oli sidottu yhteen ja luovutettu Sahlbergille, hänen piti tehdä niihin tarpeelliset huomautukset ja palauttaa ne viipymättä.
11.11.1839
Kaupunginviskaali Berndt Gabriel Sahlberg palautti hänelle luovutetut asiakirjat ja kertoi havainneensa asiakirjoista, että vaikka kauppias Adolf Lilljefors oli kutsuttu todistajaksi, häntä ei ollut kuultu valaehtoisesti. [Marginaaliin on kirjoitettu lyijykynällä myöhemmin: niin on kuitenkin tapahtunut.] Koska aikaisemmin oli todettu, että siima, jolla Joonas Reivilä oli kuristettu, oli hämäläisten käyttämää mallia, Sahlberg piti tärkeänä kuulla kauppias Lilljeforsilta valaehtoisesti, keitä hämäläisiä hänen luonaan oli kortteerissa Reivilän murhan aikaan. Sen jälkeen hän voisi antaa loppulausunnon.
Kun tuli aika ryhtyä lukemaan asiakirjoja, tuli ilmoitus, että kaupungissa on syttynyt tulipalo. Sen takia suurin osa raastuvanoikeuden jäsenistä poistui, joten asian käsittelyä ei voitu enää sinä päivänä jatkaa.
13.11.1839
Joonas Reivilän murhajutun asiakirjojen lukeminen aloitettiin, mutta aika loppui kesken.
16.11.1839
Asiakirjojen lukemista jatkettiin, mutta aika loppui taas kesken.
18.11.1839
Asiakirjojen lukeminen saatiin loppuun, minkä jälkeen raastuvanoikeus totesi, että asiassa on tärkeää kuulla kauppias Adolf Lilljeforsia ja merimies Östermania – tai jos Österman ei ole palannut kaupunkiin, hänen vaimoaan. Jutun käsittelyä oli määrä jatkaa keskiviikkona 20.11.1839.
Tarina siis sen kuin jatkuu.
Lähde: KA Tku Turun HO, Ebd:224 Alistusakteja 1840.
Tarinan aikaisemmat osat:
Korpilahden miehet Helsingissä
Joonas Reivilä matkansa päässä
Kuka murhasi Joonas Reivilän?
Kuka murhasi Joonas Reivilän II
Kuka murhasi Joonas Reivilän III
Kuka murhasi Joonas Reivilän IV
Kuka murhasi Joonas Reivilän V