Nimimerkki “Viator” kertoi Hämäläinen-lehdessä marraskuussa 1885 julkaistussa kirjoituksessa matkastaan Hämeenlinnasta Helsinkiin.
Junassa käytettiin valaistuksena kynttilöitä, vaikka joitain lamppujakin jo oli:
Hämeenlinnan asemalla, kun astuin Tampereelta tulewaan ja Riihimäelle menewään junaan, hawaitsin kolmannen luokan waunuissa wielä nuo kaksi paksua kynttilän pätkää himmeästi walaisemassa.
Ne owat lasketut maksawan 8 penniä tunnissa, kun sitä wastaan ne uudet petroleumi-lamput, joita muutamissa 2:sen luokan waunuissa jo kuuluu koetteeksi poltetun lähes wuosikauden, maksawat ainoastaan 2 penniä tunnissa. – –
– – Ja niin wihellettiin Riihimäkeen.
Siellä on rautatiehallitus keksinyt oiwallisen keinon matkustajain huwiksi ja mukawuudeksi. Jokainen tietää, kuinka rattailla ajaessa raajat jäsääntywät ja kuinka niitä sitte on hauska ojennella, kun matka on päättynyt. Sama on laita rautateillä.
Riihimäellä on nyt laitettu niin että matkustajat saawat kangistuneet raajansa notkeiksi, niin että he kykenewät jatkaa matkaansa. Juna pysähtyy, pimeässä arwaten, noin puolen wirstan päähän asema huoneelta. Matkustajat kehoitetaan astumaan ulos. Niin he tekewät ja tuntewat jalkainsa alla tasaisen ja sileän tantereen. Sitä on hauska lähteä tanhuamaan. Kaukana, hywin kaukana, loistaa asemahuone. Käwely sinne on huwittawaa. Gensdarmeja seisoo tien wieressä pitkin matkaa katselemassa, kuinka tytywäisiä matkustajat owat. Emme tiedä, mihin muuhun gensdarmeja juuri tarwittaisiinkan kuin todistamaan, että matkustajat owat tytywäisiä.
Ruokahalukin, joka junassa wielä oli epäiltäwä, saa tästä huwikäwelystä warsin wakawan ja waatiwan muodon, eikä mikään ole hauskempaa kuin näin saapua Riihimäen aseman runsaswaraisten pöytäin ääreen. Aikaakin saadaan tarpeeksi ruokien nauttimiseen.
Mutta kun minutit owat kuluneet, astuu tuo tunnettu wakawa mies odotushuoneisin ja lausuu kuuluwalla äänellä ja synkistyneellä muodolla, painawan wirkansa puolesta: “Juna lähtee Helsinkiin!” Ja silloin ei ole wiiwytteleminen. Hänen uhkauksensa pannaan heti toimeen. Konduktöri wiheltää ja juna wiheltää. Ja kas niin! taas ollaan matkalla. – –
Hämäläinen 11.11.1885.
Syyskuun 1886 numerossa 72 otsikolla “Matkahawainnoita” palattiin ongelmiin Riihimäen asemalla. Kerrottuaan ensin matkan varrella havaituista ruton turmelemista perunanvarsista, kirjoittaja valittaa uusista aikatauluista:
– – Ennen oli esim. Riihimäellä suotu loma-aikaa wähintäin 10 minutia, niin että matkustajat ehtiwät päästä kunnialliseen suurukseen. Nyt on jätetty ainoastaan 5 minutia, joten, kun kellolla usein häikyytetään matkustajia, ja asemamieskin hywissä ajoin lausuu nuot tuonnetut sanat: “Juna lähtee Helsinkiin!” ateria jää puoliwäliin.
Hywinkäällä ei ole koettamistakaan palkita, mitä Riihimäellä waillinaiseksi jäi. Sieltä lähtee juna jo ennen määrä-aikaa. Kerawalla olisi sitte kolmas paikka. Waan siellä ei kukaan uskalla enää yrittääkän. Ja onhan toiwo saada paremmin palkita Helsingissä.
“Viatorin” tapaan kirjoittaja ihmettelee Hämeenlinnasta tulevan junan omituista pysäytyspaikkaa. Illalla palatessa on edessä toinen ongelma, kun matkustajat haluavat jatkaa Riihimäeltä Hämeenlinnaan:
Asemamies tulee ja lausuu arwokkaasti: “Juna lähtee Hämeenlinnaan, Tampereelle j. n. e.” Matkustajat rientäwät ulos. Radalla, heidän edessänsä, seisoo juna, suitsewa weturi päässä, walmis lähtemään sinnepäin, missä jokainen tietää Hämeenlinnan olewan.
No, ei muuta kuin kiiwetään siihen ja istutaan penkeille, odottamaan wihellystä. Muutamat matkustajat huomaawat kuitenkin yhdestä ja toisesta merkistä, ettei olla oikeassa junassa. He lähtewät ulos ja kysywät hätäisesti radalla seisowalta konduktöriltä, mikä juna se siinä on.
“Se on Pietariin menewä yöjuna”, vastaa konduktöri tywenesti.
“Entäs Hämeenlinnan juna?” kysyy eksynyt matkustaja.
“Se on tuo tuolla, juuri lähtemäisillään, mutta jos hywin juoksette, niin ehkä sen wielä saawutatte”.Lohdutus sekin. Juna, se Hämeenlinnaan menewä, seisoo kaukana siwulla päin, niin ettei luulisi sen radalla olewankaan. Jos matkustaja on hywin tränannut ja hänellä muutenkin on hywät juoksuneuwot allansa, niin hän sen ehkä wielä saawuttaa.
Sillä waikka se jo wiheltää, niin se kuitenkin wielä ikäänkuin miettii, lähdenkö wai enkö lähde, odotanko wai enkö odota niitä poloisia, jotka epähuomiossa owat joutuneet toiseen junaan ja ehkä wielä pyrkisiwät oikeaan. Junalla on nähtäwästi paha omatunto siitä, että se on asettunut piilo paikkaan, tahallaan eksyttääkseensä matkustawaisia.
Ne siis, jotka kelpo lailla juoksewat, saawuttawat sen ehkä wielä puoli lähdössä. Mutta ne, jotka eiwät kykene juoksemaan, jääwät tietysti Riihimäkeen, niinkuin nekin, joilla ei ole osunut konduktöriä olemassa oppaana.
Hämäläinen 8.9.1886.
Kirjoittajan mukaan on todistettu, että moni on jäänyt junasta ja on joutunut odottamaan Riihimäellä seuraavaan aamuun. Sitä ei tiedetä, moniko on lähtenyt Pietarin junalla ja saanut hankkiutua muita teitä takaisin Hämeenlinnaan tai Riihimäkeen.
Lähteitä:
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Hämäläinen 12.9.1885, 11.11.1885 ja 8.9.1886. Hämeen Sanomat 6.2.1885.