Rikoksia rakuunarykmentissä 2

Suomen Rakuunarykmentin sotaoikeuden juttu vahtimestari Oskar Saarista ja varusmestari Theodor Evald Björklundia vastaan oli käsiteltävänä ensimmäistä kertaa 27.1.1896. Istunnon alusta on selonteko aiemmassa blogikirjoituksessa.

27.1.1896

Syyttäjä von Essenin vaadittua vastaajien eli Saarisen ja Björklundin saattamista edesvastuuseen vastaajat tulivat vuorollaan kuulluiksi:

Oskar Saarinen joka ruumiinrakennukseltaan on tavallinen ja syntynyt Virolahden pitäjässä, jossa hänen vanhempansa Talollinen Tahvo Saarinen ja vaimonsa Saara vielä elävät ja jossa vastaaja Saarinen kauppa-apulaisena jonkun aikaa oli oleskellut, sekä vuonna 1889 saanut toimipaikan Suomen rakuunarykmentissä ja lokakuun 30. päivänä 1893 tullut määrätyksi vahtimestariksi neljännessä eskadroonassa, pysyi kuulustelussa annetussa kertomuksessaan
että hän oli vastaaja Björklundilta saanut ilmoituksen että 59 kiloa voita viime joulukuun 20 päivänä oli tuotu eskadroonan artteliin, kuten vastaaja Saarinen luuli, Talolliselta Taavetti Savikurelta, jonka toimeksi voin hankinta eskadroonalle oli annettu; että ne mainitun joulukuun alussa eskadroonaan tuodut 123½ kiloa voita olisivat pitäneet riittää vielä mainitun kuukauden ajaksi, vaan että edelläkosketellut 59 kiloa vastaaja Björklundin ilmoituksen mukaan olivat tuodut siltä varalta, että niitä mahdollisesti tarvittaisiin, vastaaja Saarisen tietämättä kuka oli Savikurelle antanut käskyn niiden tuomisesta tahi kuinka Kauppias Wolkoffilla oli tieto tuodun voin ylimäärästä jotta hän voi lähettää palveliansa hakemaan voita, jonka vastaaja Saarinen, saatuansa Björklundilta tietää ylijäännöksen löytyvän ja ollen siinä luulossa sen ei olevan eskadroonan tarpeeksi tarkoitettukaan, oli käskenyt vastaaja Björklundin lähettämään Kauppias Wolkoffille, joka samalla tavaralla maksaisi lainan takaisin;
että Saarinen oli merkinnyt lainatun voin ylijäännöksen tileihin syystä ettei hän katsonut olevansa siihen oikeutettu ennen kuin Wolkoff oli maksanut lainan takaisin, vaan että Saarinen oli suorittanut Savikurelle mitä hänelle oli ollut tuleva voin ylimäärästä; että mittauksessa tämän kuun 12 päivänä huomattu vajaus potaateissa, suolakalassa ja teessä luultavasti oli syntynyt näiden tavarain mittaamisessa suuremmista astioista pienempiin osiin sekä että hänen kirjoissaan löytyvät erehdyttävät ilmoitukset olivat erehdyksestä sinne tulleet, vaan ei suinkaan petollisessa aikomuksessa; lisäten Saarinen hänen aikomuksensa kyllä olleen antaa niille sotamiehille, joitten rahoja oli hänen takanaan, mitä heille kullekin oli tuleva, vaan että sotamiehet olivat lomalla eivätkä saapuneet rykmenttiin ennen kuin [hänet] pantiin arestiin,
jota paitsi Saarinen väitti että hän eskadroonan päällikön suostumuksella oli pidättänyt nuorempien sotamiesten palkkarahat, antaaksensa ne heille vähittäin tarpeen vaatiessa, minkä väitöksensä vastaaja Saarinen kuitenkaan ei voinut toteen näyttää, ja samalla kuin Saarinen myönsi koettaneensa ja nauttineensa väkijuomia kansliassa ja varushuoneessa, ilmoitti hän jo korvanneensa niin hyvin kruunulle kuin sotamiehille sen vahingon, minkä hän katsottiin matkaansaattaneen neljälläsadalla kahdellakymmenelläkahdeksalla markalla 74 pennillä.

Theodor Björklund joka myös omaa tavallisen ruumiinrakennuksen ja on syntynyt Iisalmella, jossa hänen vanhempansa kartanonomistaja Gustaf Björklund ja vaimonsa Sofia vielä elävät, kertasi myöskin mitä hän kuulustelussa oli kertonut, väittäen että voi mitattaessa suuremmista astioista pienempiin osiin vähenee sekä että alipäällikkyydelle oli myyty 7,5 kiloa voita, jotka arttelinhoitaja Wahtimestarin käskystä oli ulosantanut, ilman että Björklundilla, joka omasta puolestaan oli ulosottanut kaksi kiloa, oli ollut tieto siitä, sillä Björklundilla oli ollut virkaloma silloin kuin potaatit olivat eskadroonaan ostetut ja aliupseeri Saksman määrätty hänen sijaansa, sekä että Björklund lomalta palatessa oli aikonut mitata potaatit, mihin tilaa kuitenkin oli puuttunut;
ettei Björklund voinut selittää suolakalain suuren menekin, vaan arveli mittauksen luultavasti olleen syynä eroon sekä että tee, joka eskadroonalle oli annettu, oli ollut huonoa ja sen menekki siitä syystä suurempi;
että eräs Savikuren miehistä viime joulukuun 20 päivänä oli tuonut eskadroonaan 59 kiloa voita, mitkä Björklund oli antanut mitata erääseen arttelinhoitajalta esilletuotuun tynnyrin astiaan ja käskenyt häntä menemään kellariin, Björklundin kuitenkaan tietämättä jos Savikurki oli lähettänyt voin talletettavaksi tahi eskadroonan tarpeeksi vaikka Björklund oli otaksunut että se oli lähetetty eskadroonan tarpeeksi;
että Kauppias Wolkoff ei ollut Björklundilta kysynyt voita, vaan oli hänen kauppapalveliansa Ivanoff tullut aliupseerien huoneeseen, jossa Björklund ja Saarinenkin olivat olleet, ja kysynyt Saariselta saisiko Wolkoff lainata voita eskadroonalta, jonka johdosta Saarinen oli sanonut ”lainaa Wolkoffille viimeksi tulleen voin”, jonka Björklund sittemmin oli kuormastohevosella lähettänyt Wolkoffille ja jonka olisi pitänyt painaman 57 kiloa, vaikka Wolkoff oli sanonut sen painaneen ainoastaan 56 kiloa, vaan että arttelin hoitaja oli ilmoittanut Saarisen käskystä siitä antaneensa aliupseeri Penttilalle kaksi kiloa; että Wolkoff oli luvannut maksaa voin hinnan Savikurelle;
lisäten Björklund että hän Saarisen käskystä oli ulosantanut teetä alipäällikkyydelle, joka siten saisi tilaisuuden juoda teetä milloin haluaisivat, sekä ettei varmaa ilmoitusta suolakalojen menekistä voitu kuukauden lopussa tehdä, vaan että siinä suhteessa luultavasti oli tullut joku erehdys.
Mitä taas tuli niihin kappaleisiin, jotka puuttuivat varushuoneesta, selitti Björklund että hänellä oli ollut virkaloma viimeksi kuluneen syyskuun alussa, jolloin varusmestarin virkaa hoitivat aliupseeri Saksman ja Rakuuna Hyypiä, joka viimemainittu, kuten Björklund oli kuullut kerrottavan, usein oli ollut juovuksissa ja jättänyt avaimen varushuoneen ovelle, josta kappaleet silloin ehkä voivat hävitä, tahi ehkä vielä ovat tallessakin, vaikkei Björklund arestilaisena ole ollut tilaisuudessa ottamaan selvää siitä; ja samalla kuin Björklund myönsi nauttineensa väkijuomia kansliassa ja varushuoneessa, kielsi hän sellaista tapahtuneen hänen ollessaan päivystäjänä, kuin myöskin että hän olisi lainaksi ottanut jotakin miehistöltä tahi syönyt arttelissa, vaan oli Björklund aterioinut milloin yhden, milloin toisen luona, milloin maksun edestä ja milloin maksutta.

Syyttäjä huomautti, että Saarinen olisi kyllä ehtinyt antaa rahat sotamiehille ennen arestiin joutumistaan, sillä sotamiehet olivat palanneet rykmenttiin 8.1. ja Saarinen oli pantu arestiin vasta 13.1. Edelleen syyttäjä ilmaisi epäilevänsä ”tykkänänsä”, oliko Saarinen saanut eskadroonan päälliköltä lupaa antaa sotamiehille rahoja pienissä erissä. Vaikka hän olisi luvan saanutkin, hän ei ollut toiminut sen mukaisesti, koska muutamat sotamiehet eivät olleet saaneet yhtään rahaa koko palvelusaikanaan.

Björklundilla olisi syyttäjän mukaan ollut aikaa mitata potaatit ja tarkastaa varushuone ennen arestiin joutumistaan, sillä hän oli palannut virkalomaltaan rykmenttiin jo monta kuukautta aikaisemmin, lokakuun alussa.

Tämän jälkeen kuultiin kaikkia niitä, joilta oli saatu lausunto oikeudenkäyntiä edeltäneissä kuulusteluissa. Suurin osa toisti aikaisemman lausuntonsa, muutamat pienin lisäyksin tai oikaisuin. Esimerkiksi Anna Sofia Penttilä totesi, että kun hän oli ilmoittanut vastaaja Saariselle miesten valittaneen, koska he saivat syödä vähemmän kuin kuuluisi, Saarinen oli vastannut niin tapahtuneen eskadroonan päällikön käskystä, ”sillä millä muulla tavalla talousrahasto kasvaisi”. Saarinen ei muistanut sanoneensa näin ja totesi, ettei eskadroonan päällikkö ollut koskaan käskenyt vähentämään ruokamäärää.

Kaarlo Flöjtin todistuksen vastaaja Saarisen huoneesta löytyneestä revolverista Saarinen myönsi oikeaksi, mutta hänellä oli siihen selitys:

kun hänen luona oli käynyt eräs sukulaisensa, jonka täytyi läpi yön hevoisella matkustaa Simolan rautatieasemalle, ja kun tie sinne oli kerrottu olevan vaarallinen matkustaa, oli Saarinen ottanut yhden revolverin ja pannut siihen patruunat antaaksensa sen sukulaiselleen, vaan ettei revolveri ollenkaan tullut käytettäväksi, mutta jäi Saarisen huoneeseen.

Venäjän armeijassa (kuten muuallakin) revolveri kuului upseerien ja aliupseerien aseistukseen
sekä ratsuväen rivimiehille – ei kuitenkaan rakuunoille, joilla oli lyhennetty jalkaväenkivääri.
1870-luvulla Venäjän armeija hankki Yhdysvalloista suuren määrän uusia revolvereita.
Ostaja kuitenkin vaati perusmalliin samoin kuin sen patruunaan useita edistyksellisiä muutoksia, jolloin syntyi asehistoriallisesti merkittävä versio Smith & Wesson ”Russian”.
Ase oli hyvä ja tehokas mutta käyttötarpeeseen nähden turhan raskas. Vuosisadan taitteessa
tilalle tuli vähintään yhtä kuuluisa Nagant-revolveri vuosimallia 1895, mutta sellainen ei tietenkään vielä ole ehtinyt vahtimestari Saarisen huoneeseen.
Mainittakoon, että rautatie Simolasta Lappeenrantaan (18 km) avattiin liikenteelle 1. elokuuta 1885.

31.1.1896

Asian käsittelyä jatkettiin perjantaina 31.1. Ensimmäisenä todistajana oli talollinen Taavetti Savikurki Savitaipaleen pitäjästä. Todistajanvalan vannottuaan puhdasmaineiseksi ja muutenkin esteettömäksi todettu Savikurki kertoi, että

kun todistaja viime Marraskuun 30. päivänä, kuten todistaja kuulustelussakin oli kertonut, oli neljänteen eskadroonaan tuonut 123,5 kiloa voita ja kysynyt vastaaja Björklundilta kuinka paljon voita tarvittaisiin lisää seuraavan Joulukuun ajaksi, oli Björklund vastannut että 170 kiloa tahi vähä enempi tarvittaisiin koko kuukaudeksi, minkävuoksi todistaja Joulukuun 21. päivänä Ajuri Kervisellä oli lähettänyt sanottuun eskadroonaan 59. kiloa lisäksi ja oli niinmuodoin Joulukuun tarpeeksi lähettänyt eskadroonaan kaikkiaan 182,5 kiloa voita, joista todistaja myös oli tämän kuun 8. tahi 9. päivänä Saariselta saanut maksun, että todistaja sittemmin joulukuun 31. päivänä oli tuonut eskadroonaan 162 kiloa voita Tammikuun tarpeeksi, mutta todistajan kysymykseen eikö se riittäisi kuin ylijäämästä piti löytymän joulukuusta, oli Björklund Saarisen läsnä ollessa vastannut ”ei riitä”;
ettei todistaja koskaan ole tuonut rykmenttiin voita säilytettäväksi kun muka todistajalla on oma makasiininsa kaupungissa ja ettei todistaja myöskään milloinkaan ole antanut Kauppias Wolkoffille luvan lainata tahi ostaa voita, jota todistaja oli rykmenttiä varten tuonut.

Seuraavaksi syyttäjä von Essen totesi, että vastaajien kaappien ja kapineiden tarkastuksessa oli löytynyt kaksi kirjettä ja yksi sähkösanoma, jotka hän nyt toi esille. Ensimmäinen, päiväämätön kirje oli Saarisen kirjoittama:

R. A.!
Oikk oik raskas on mieleni sinun ja lasten tähden mutta itse suoriun kenties hyvästi koska en ole niin suuressa syyssä näissä asioissa, olisin niin mielelläni sinulle puhunu paljo mutta kuka uskaltaa. Ole varovainen ja pidä rahaa luonasi aina riskimmästi sillä sitä tarvitaan lainaa tätiltä siksi kun kotua saapuu.
Savikuren pitää sanoman että hän on antanut luvan ennen jo tehä yliäis voin kanssa mitä minä tahon sillä minä sanon ett’ei on nähnyt häntä silloin kun oli viimeksi täällä. Ja tästä pitää saada minun tieto ennen Jos hän myöntyy, muuten puhun toisella tavalla.
Hyvää yötä rakastava
Osmosi.

Toinen, Theodor Evald Björklundin veljelleen kirjoittama kirje on julkaistu blogissa aikaisemmin. Syyttäjän mainitsema sähkösanoma oli tullut varusmestari Björklundille Iisalmesta joulukuussa 1895. ”Onnea uudelle vuodelle” siinä toivottivat Pappa, William, Arthur perheineen. Sähkösanomaan oli jälkikäteen lisätty teksti ”Olen lähettänyt 1000 markkaa. Saatte ottaa Henrikssonilta. Puustinen.”

Saarinen ja Björklund selittivät kirjeistä ja sähkösanomasta,

ettei niillä ollut mitään tarkoitusta eivätkä [ne olleet] sentähden mihinkään lähetettykään, vaan [olivat] ainoastaan ajanvietoksi kirjoitetut, jonka ohessa Björklund lisäsi, että sehän usein tapahtuu että sähkösanomia töhritään sekä ettei hän ole matkustanut Pietariin eikä saanut vastaanottaa tuhatta markkaa.

Jutun käsittelyä päätettiin jatkaa tilikirjojen tarkastamista varten tiistaina 4.2.

4.2.1896

Viimeisesssä istunnossa ruodittiin tilikirjojen epäselvyyksiä ja esimerkiksi sitä, miksi varushuoneesta puuttui sotamiesten siviilivaatteita.

Lopulta sotaoikeus katsoi vastaajien omista tunnustuksista ja muista ilmi tulleista seikoista laillisesti selville tulleen,

että Oskar Saarinen wahtimestarina oli antanut Kauppias Wolkoffille lainaksi viisikymmentäkuusi kiloa neljänteen eskadroonaan kuuluvaa voita, joka on takaisin saatu, tilikirjoihin merkinnyt suuremman määrän kuin mitä laskut sisälsivät ja siten omaksi hyödyksensä lukenut ruunulle kuuluvat kaksikymmentäkahdeksan markkaa kaksikymmentäneljä penniä, vaikkei kuitenkaan ole sanottukaan sitä vähemmin näytetty, että väärentämistä eli petosta olisi siinä käytetty, laiminlyönyt ajallansa miehistölle antaa heille tulevat palkat ja rahat yhteensä kuusisataakaksikymmentäkuusi markkaa viisikymmentä seitsemän penniä sekä pitemmän aikaa harjoittanut väkijuomain nauttimista kasarmipiirin sisällä,
sekä että Theodor Evald Björklund, eskadroonan warusmestarina, on ollut osallisena mainitussa voin lainaamisessa, eikä, joskin lainaaminen tapahtui Saarisen käskystä, kieltäytynyt tottelemasta laitonta käskyä, hävittänyt erinäisiä ruunun kappaleita ja sivilivaatteita, nauttinut väkijuomia kasarmipiirissä myöskin päivystäjänä ollessaan, ylöskantanut ruokarahoja, vaikka hän oli syönyt rykmentin ruokaa arttelissa ja pitänyt erehdyttävää ravintotiliä, mihin nähden ja samalla kuin enempi lausunto niistä korvauksista, joihin Saarinen olisi ollut velvollinen, raukeaa, kun ne jo ovat häneltä suoritetut, harkitsee Sota-oikeus lailliseksi tuomita Oskar Saarista, Suomen sotaväelle Heinäkuun 16. päivänä 1886 annetun Rikoslain 142, 116, 127 ja 131 pykälien perusteella
pidettäväksi vankeudessa voin lainaamisesta yhden /1/ kuukauden, ruunun rahain anastamisesta neljä /4/ kuukautta, laiminlyömisestä ajallansa antaa miehistölle heille tulevat rahansa kahdeksan /8/ kuukautta sekä väkijuomain nauttimisesta kasarmipiirissä yhden /1/ kuukauden,
ja Theodor Evald Björklundin Rikoslain 142, 116 ja 131 pykälien nojalla osallisuudesta voin lainaamisessa pidettäväksi yhden /1/ kuukauden, hänen huostaansa jätettyjen ruunun kappalten ja sivilivaatteiden hävittämisestä yhden /1/ kuukauden, väkijuomain nauttimisesta kasarmipiirissä myöskin päivystäjänä ollessa yhden /1/ kuukauden ja erehdyttävien ilmoituksien merkitsemisestä ravintotiliin neljä /4/ kuukautta vankeudessa sekä siitä että hän oli kantanut ruokarahoja itsellensä, vaikka hän oli syönyt ruunun ruokaa arttelissa viisitoista /15/ päivää yksinkertaisessa arestissa, jonka johdosta tuomitut, rangaistusten yhteenpantua määräyksien mukaan 27.
pykälän Sotaväen rikoslaissa ja 7. luvun 5 pykälän mukaan yleisessä rikoslaissa, ovat pidettävät, Saarinen kaksitoista /12/ kuukautta viisitoista /15/ päivää sekä Björklund kuusi /6/ kuukautta yhdeksäntoista /19/ päivää vankeudessa, millä vankeusajalla, jota ei pois lueta tuomittujen sotapalvelusajasta, Saarinen ja Björklund menettävät puolet heidän palkkaeduistansa, jota paitsi Björklund velvoitetaan korvaamaan hävittämänsä ruunun kappaleet ja sivilivaatteet ja siinä suhteessa maksamaan ruunulle yhdeksänkymmentäkolme markkaa neljäkymmentäkaksi penniä sekä Ruohoselle, Aallolle ja Jylhälle yhteensä kolmekymmentä neljä markkaa Suomen rahaa.

Edellä kuvattujen sotaoikeuden istuntojen pöytäkirjat olivat Lappeenrannan raastuvanoikeuden arkistossa siksi, että jutun tiimoilta oli nostettu kanne myös kauppias Mikael Volkoffia ja kauppa-apulainen Vladimir Ivanoffia vastaan. Heitä koskevan kanteen ratkaiseminen ei kuitenkaan kuulunut sotaoikeudelle vaan Lappeenrannan raastuvanoikeudelle.

Syyttäjä von Essen syytti Saarisen, Björklundin, Volkoffin ja Ivanoffin lisäksi Juho Hämäläistä huolimattomuudesta arttelinhoitajan toimessa. Edellisessä kirjoituksessa todistajana mainittu Hämäläinen tuomittiin pidettäväksi kahdeksan päivää kovennetussa arestissa.

Artikkelikuvassa on neljä Suomen Rakuunarykmentin nuorta upseeria ryhmäkuvassa vuosien 1889 ja 1892 välillä. Kuvaaja Jakob Indurski. Historian kuvakokoelma, Museovirasto.

Lähteitä:
KA Mli, Lappeenrannan RO, Cc:8 Raastuvanoikeuden ja maistraatin memoriaalipöytäkirjat ja pöytäkirjojen liitteet 1895–1896.