Vuonna 1862 valmistunut rautatie Helsingistä Hämeenlinnaan helpotti kaupunkilaisten kulkuyhteyksiä ja tavarankuljetuksia etelään, mutta Tampereen suuntaan oli edelleen kuljettava hankalasti maanteitse. 1860-luvun alussa alettiin pohtia höyrylaivaliikenteen aloittamista Hämeenlinnasta Tampereelle, kun reitin vaikeimpien kohtien perkuutyöhön oli saatu valtion tukea.
Jo ennen kuin kaupunkiin saatiin perustettua oma höyrylaivaosakeyhtiö, saapui ensimmäinen höyryllä kulkeva alus Tampereelta Hämeenlinnaan. Hämäläinen-lehdessä 10.7.1863 oli uutinen:
Mennä sunnuntai oli Hämeenlinnan aikakirjoissa merkillinen; ensimmäinen höyryalus tuli kello 4 jpp. rantaan. Sen nimi on ”Ilmarinen”, ja niin kuin jo ennen ilmoitimme, Wenäjän hallitus on sen ostanut Tampereen konepajasta, sanotaan 6000 hopiaruplaan. Suuri liike oli Tampereella, kun se kokonaan wedettiin läpi kaupungin Näsijärvestä eteläisiin wesiin. Matka tänne Hämeenlinnaan oli käynyt onnellisesti; ainoasti Kuokkalassa kolistiwat kiwet aluksen pohjaa, joka siitä toki ei mitään kärsinyt; sillä se oli hyvästä Ruotsin raudasta.
Kaupan toteutumisen ehtona oli, että laiva tulisi omin voimin Tampereelta Hämeenlinnaan – reittiä, jota sitä ennen eivät olleet kulkeneet sen enempää purje- kuin höyrylaivatkaan. Lempoisten (Lempäälän) kanavaa ei vielä ollut rakennettu, joten aluksen oli selvittävä Kuokkalankoskesta, jonka putouskorkeus Vanajavedestä Pyhäjärveen oli yli seitsemän jalkaa eli yli kaksi metriä.
Laivan suunnittelija Hermann Kauffmann kertoo muistelmissaan yksityiskohtaisesti ja värikkäästi laivan matkasta Hämeenlinnaan. Ensimmäinen haaste oli laivan kuljettaminen kaupungin läpi Näsijärvestä Pyhäjärveen. Kuokkalankoskesta selvittiin ”hyppimällä” koski ylös ylipainetta käyttäen, mutta muutamia kertoja matkan aikana laiva juuttui kareille ja matalikoille, ja pari kertaa sen irrottamiseen tarvittiin paikalle osuneen Vaasan tarkk’ampujapataljoonan vetoapua.
”Ilmarinen” oli ensimmäinen rautainen höyryalus Näsijärvellä ja ensimmäinen potkurialus Hämeen vesistössä. Kauffmannin mukaan:
Talvella 1862–1863 masunnin konepaja, myöhemmin Tampereen konepaja, rakensi ensimmäisen rautaisen höyrylaivansa. Kanneton potkurihöyryalus, tavallista laatua, kahdeksanhevosvoimainen, 42 jalan pituinen, 10 jalan levyinen ja 3 jalkaa syvässä kulkeva, joka sai nimen Ilmarinen. Se rakennettiin ruukinpatruuna Wasastjernan pyynnöstä pääasiassa osoittamaan, että konepaja pystyi saamaan aikaan ajanmukaisempaakin kuin rataslaivat Ahti ja Laukko.
Vastaanottotarkastuksessa Hämeenlinnassa alus hyväksyttiin, kun se oli saanut uuden maalipinnan matkalla vaurioituneen tilalle. Laiva sai uudeksi nimekseen ”Udatsha” (”Onni”), ja sen ensimmäisiä tehtäviä oli kuljettaa Hattulassa ja Hämeenlinnassa silloin vieraillut keisari Aleksanteri II kaupunginpuiston laiturista Karlsbergiin (Aulangolle).
Vanajaveden höyrylaivahankkeessa mukana olleet vuokrasivat kruunulta ”Udatshan” ja pienemmän ”Strelan” (”Nuoli”). Laivat liikennöivät Hämeenlinnasta Lempoisiin hinaten tavaralotjia. Jatkokuljetukset olivat ongelma, kunnes vuonna 1865 Lempoisista Tampereelle alkoi liikennöidä Laukon kartanon omistajan Adolf Törngrenin tilaama siipirataslaiva ”Elias Lönnrot”. Hämeenlinnasta lähteneet tavarat purettiin Lempoisissa ja siirrettiin hevospeleillä Tampereelle kulkevaan laivaan.
Vuoden 1864 aikataulun mukaan laiva lähti Hämeenlinnasta maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 8 ja Lempoisista tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin klo 11. Pysähdykset olivat Mierolan, Lepaan, Lahisten ja Sääksmäen kirkonkylän laitureissa. ”Matkustajat taitawat muistakin matkan paikoista omilla weneillä tulla alukseen, jos siitä joku merkki annetaan. Makso koko matkalta on: peräpuolessa 3 markkaa ja etupuolessa 1 markka 60 penniä.” Sunnuntaisin järjestettiin matkoja muun muassa Hattulan kirkolle sekä Hämeenlinnan keskustan ja Parkin eli kaupunginpuiston välillä.
Vanajaveden höyryalusyhtiö (Vanajavesi ångbåtsbolag) aloitti toimintansa vuoden 1866 alussa. Vuonna 1867 valmistui yhtiön Tampereen konepajalta tilaama siipirataslaiva ”Vanaja”, ja ”Udatshan” ja ”Strelan” vuokraamisesta luovuttiin. Kun laivayhtiö myöhemmin osti Törngreniltä ”Elias Lönnrotin”, se sai haltuunsa koko reitin Hämeenlinnasta Tampereelle. Valkeakosken kanavan valmistuttua vuonna 1869 yhtiö alkoi liikennöidä myös Länkipohjaan ja Längelmäelle, ja yhtiölle hankittiin kolme uutta alusta: ”Roine”, ”Alku” ja ”Jatko”. Reittiä käytettiin erityisesti puu- ja tavarakuljetuksiin.
Tampereen reitillä tavarat jouduttiin kuljettamaan maitse Lempoisten kannaksen yli vuoteen 1873, jolloin Lempäälän kanava valmistui. Parhaimpina aikoina höyryalusyhtiön toiminta oli voitollista, mutta Tampereen radan valmistuminen teki laivaliikenteestä kannattamatonta. Vuonna 1875 yhtiö myi ”Vanajan”, ”Elias Lönnrotin” ja ”Roineen” sekä kolmetoista proomua.
Hermann Kauffmann
Hermann Kauffman syntyi Göteborgissa 18.8.1840 ja kuoli Nurmissa Viipurin lähellä 12.6.1908. Teknillisen koulutuksen hän sai Chalmerska slöjdskolanissa (myöh. Chalmersin teknillinen korkeakoulu/yliopisto). Ensimmäiset työpaikat olivat Nyköpingin konepajassa ja laivaveistämöllä. Vuonna 1862 hänet houkuteltiin Tampereen konepajaan, jonka johtaja hänestä tuli. Vuonna 1880 Kauffmann kutsuttiin Nobelin konepajan johtajaksi Pietariin. Sieltä hän jäi eläkkelle vuonna 1900, palasi Suomeen ja kirjoitti eläkepäivinään muistelmiaan. Hänet, samoin kuin puoliso Hilda Maria Gefvert, on haudattu Tampereelle. Kauffmannin muistelmat ilmestyivät vuonna 1902, ja ne on julkaistu suomeksi nimillä Mieluisia muistoja Keski-Hämeestä ja Hauskoja muistoja Tampereen tienoilta.
Lähteitä:
Kauffmann, Hermann: Mieluisia muistoja Keski-Hämeestä (alkup. nimi Muntra minnen från mellersta Tavastland, ilm. 1902). Suom. Kaapo Murros. Elämäkertatiedot kirj. Sulo Heiniö. Tampereen historiallisen seuran julkaisuja IV. Karisto: 1939.
Lindeqvist, K. O. : Hämeenlinnan kaupungin historia vuosina 1809–75. Hämeenlinnan kaupunki: 1930.
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Hämäläinen 10.7.1863 no 28, 31.7.1863 no 31, 10.9.1868 no 37, 4.11.1875 no. 44. Tampereen Sanomat 31.1.1912 no 24.
