Launosten kartanossa pidetyillä Lopen syyskäräjillä marraskuussa 1853 alkoi pitkään kestänyt kiista pitäjänkarvari Josef Lindgrenin ja kirkonkylän Pietilän torpparin Juho Matinpoika Karhumäen välillä. Kantaja Lindgreniä edustanut vt. kruununnimismies Johan August Lindberg syytti Karhumäkeä siitä, että tämä edellisvuoden lokakuussa oli päästänyt hevosensa ja lehmänsä Lindgrenin Abraham Pietilältä vuokraamalle Hirssuon niitylle, jolle oli kylvetty timoteitä ja muuta heinää (alapekurus, jokin nurmipuntarpään lajike). Elikot olivat tallanneet syyskylvöksen, minkä seurauksena seuraavan vuoden heinäsadon arvioitiin alenevan noin 20 leiviskällä.
Karvari Lindgrenin pyynnöstä lukkari Johan Jakob Lindberg, lautamies Abraham Pietilä ja lampuoti Heikki Juhonpoika Mäkelä olivat 20. lokakuuta suorittaneet Hirssuolla katselmuksen, jossa mukana olivat myös kantaja Lindgren ja vastaaja Karhumäki. Todettiin, että koko Hirssuota ympäröi kohtalaisessa kunnossa oleva piiriaita. Josef Lindgrenin vuokraaman osan Hirssuosta erotti vasemmalla puolella olevasta pappilan niitystä laskuoja ja eteläpuolella olevasta Ättyksen niitystä puro. Katselmusmiehet tutkivat erityisesti laskuojan ja puron laitoja. Puron yli löydettiin kahdet tallatulle alueelle johtavat jäljet. Lindgrenin niityllä oli kuitenkin runsaasti elikoiden jälkiä, jotka johtivat piiriaidan pappilan puoleisessa kulmassa olevalle suljetulle veräjälle. Lukkari Lindberg ja Mäkelä huomauttivat, että olivat aamulla suolle tullessaan nähneet siellä kaksi Karhumäen hevosta, jotka Lindgren sitten otti kiinni.
Juho Karhumäki sanoi, ettei tiennyt, miten elikot olivat päässeet Lindgrenin heinäkylvöstä tallomaan. Hän huomautti, että niityn erotti pappilan alueesta vain kapea oja ja Ättyksen maista pieni puro. Elikot olivat päässeet niitylle, koska kunnon aitoja ei ollut, eikä hän näin ollen katsonut olevansa syypää vahinkoon.
Kantajan todistajana olleen lukkari Lindbergin mukaan Ättyksen niityn kohdalla piiriaidassa oleva veräjä oli liian matala, ja niityllä oli laidunnettu karjaa, mutta jälkiä Lindgrenin niitylle ei sieltä ollut. Sen sijaan pappilan maiden kohdalla aidassa olevalta veräjältä oli runsaasti hevosen ja lehmien jälkiä tallotulle alueelle. Veräjä oli äskettäin kunnostettu, mutta aita oli matala ja kallellaan. Kuten katselmusselostuksessa sanottiin, oli Lindgrenin niityllä nähty kaksi Karhumäen hevosta. Lautamies Abraham Pietilä sanoi havainneensa samat asiat. Hevosia hän ei kuitenkaan ollut nähnyt, koska oli tullut suolle muita myöhemmin.
Asiaa siirrettiin käräjiltä seuraaville lisätodisteiden saamiseksi, ja mukaan vedettiin myös pappilan maita kyseisenä aikana vuokrannut kruununnimismies Otto Tammelander sekä Kustaa Ättys. Vuoden 1854 talvikäräjillä karvari Lindgren huomautti, että myös hänen ja pappilan niittyjen välillä oli aiemmin ollut aita. Se oli kuitenkin osittain palanut edesmenneen kirkkoherra Elersin aikana, kun pappilan suoaluetta oli poltettu. Koska molemmille niityille kylvettiin heinää, Lindgren ja kirkkoherra olivat sopineet, että väliaita poistetaan kokonaan ja koko Hirssuota ympäröivä piiriaita pidetään kunnossa. Tammelander ei tiennyt tästä sopimuksesta, mutta myöhemmillä käräjillä pappilan renkivouti Kaarle Hjort ja hänen edeltäjänsä Antti Hinderman vahvistivat Lindgrenin lausuman. Hjortin mukaan pappilan osuus piiriaidasta oli osittain romahtanut, ja Hinderman oli huomannut aidassa olevan veräjän kaatuneen. Hinderman tiesi myös, että pappilan torpparit kulkivat veräjän kautta pappilan maille. Veräjän oli joskus nähty olevan auki.
Pappilan karjaa paimentanut Amanda Vilhelmintytär kertoi lehmien pari kertaa menneen Lindgrenin puolelle, mistä Amanda oli ajanut ne pois. Kerran hän oli myös nähnyt Karhumäen lehmien menneen pappilan kaatuneesta veräjästä Lindgrenin niitylle, mutta Karhumäen tytär oli ne ajanut pois. Ättyksen niityltä hän ei ollut nähnyt jälkiä Lindgrenin maille.
Vuoden 1855 talvikäräjiin mennessä päätöstä asiassa ei ollut saatu aikaan, vaikka juttua oli käsitelty jo kolmilla käräjillä. Kun asia 28.3.1855 taas otettiin esille, paikalle saapuivat kantaja Lindgren avustajansa nimismies Lindbergin kanssa, vastaaja Karhumäki, Otto Tammelander sekä todistajaksi haastettu lukkari Lindberg. Kustaa Ättys oli syytä ilmoittamatta jäänyt pois. Nimismies Lindberg ilmoitti, että kantaja haluaa edelleen jatkaa syytettään Juho Karhumäkeä vastaan, muttei vaadi Tammelanderia tai Ättystä vastuuseen tai korvauksiin.
Lukkari Lindberg toisti jo aiemmilla kerroilla sanomansa, että pappilan suljetulta veräjältä oli runsaasti elikoiden jälkiä Lindgrenin heinämaalle. Koska pappilan karjaa ei niitylle päästetty, oli oletettavaa, että joku pahansuopa henkilö oli avannut veräjän ja elikot olivat sitä kautta päässet tallomaan Lindgrenin niittyä.
Kantajaa edustaneella nimismies Lindbergillä ei ollut tähän lisättävää. Hän tarjosi syyttömyyttään edelleen vakuuttaneelle Juho Karhumäelle mahdollisuutta vannoa puhdistusvalalla (värjemålsed), ettei ollut tahallisesti päästänyt elikoitaan karvari Lindgrenin niitylle. Karhumäki ilmaisi halunsa tähän menettelyyn.
Oikeus katsoi olevan puoli näyttöä siitä, että Juho Karhumäen elikot kyseisenä aikana oli päästetty karvari Lindgrenin niitylle. Täydellisen näytön puuttuessa ei totuutta kuitenkaan voitu saada selville. Niinpä oikeus katsoi perustelluksi määrätä Juho Karhumäen, jos hän oli siihen halukas, puhdistusvalan vannomalla osoittamaan, ettei ollut tahallisesti päästänyt karjaansa niitylle. Karhumäki sanoi haluavansa vannoa valan, minkä jälkeen oikeus teki seuraavan päätöksen:
Asia siirretään seuraaville käräjille, joille kantajan henkilökohtaisesti tai edustajansa välityksellä mutta vastaajan henkilökohtaisesti viiden hopearuplan sakon uhalla tulee saapua. Sitä ennen Juho Karhumäen tulee, tämän pöytäkirjan ote mukanaan, ilmoittautua seurakunnan pastorin luona, jotta häntä opastettaisiin valan tärkeydestä ja arvosta sekä väärän valan aiheuttamasta sielun vahingosta. Karhumäellä tulee olla uusintakäsittelyssä todistus tästä tai muuten katsotaan, ettei hän valalla voi vahvistaa syyttömyyttään. Kruununnimismies Tammelander ja Kustaa Ättys vapautetaan kaikesta vastuusta ja korvausvelvollisuudesta.
Vuoden 1855 syyskäräjille saapuivat kantajan edustajana kruununnimismies Lindberg ja vastaaja Juho Karhumäki, joka esitti seuraavan todistuksen:
Lopen Pietilän torppari Juho Karhumäkeä, joka on ilmoittanut kihlakunnan- oikeuden määränneen hänet vannomaan puhdistusvala, on kahteen eri otteeseen opastettu valan tärkeydestä ja arvosta sekä väärää valaa seuraavasta sielun vahingosta. Lopella 29.10.1855. K. F. A. v. Qvantén. Pastori.
Juho Karhumäki ilmoitti edelleen olevansa halukas vannomaan puhdistusvalan, jonka hän sanelun mukaan sai lausua kaksi sormea Raamatulla. Vahvistukseksi siitä, että puhui totta, hän pyysi: ”Niin totta kuin Jumala auttakoon hengen ja sielun puolesta!”
Oikeus päätti, että koska Juho Karhumäki oli vannonut puhdistusvalan, asia oli loppuun käsitelty.
* **
Puhdistusvala on 1734–1948 Suomessa käytössä ollut oikeuden edessä annettu juhlallinen vakuutus, jonka avulla vastaaja tai syytetty saattoi kumota kantajan tai syyttäjän kanteen.
Vuoden 1734 lain Oikeudenkäymiskaaren 17. luvussa sanotaan:
29§: Kaksi todistajaa on täysi todistus siinä, jossa he yhtä pitävät. Yksi todistaja itse asiassa älköön käykö enemmästä kuin puolesta todistuksesta; ja silloin on kanteenalainen velvollinen valallaan itsensä puhdistamaan. Jos hänellä ei ole sellaista mainetta, että se voidaan hänelle sallia, niin vapautettakoon hän kanteesta.
30§: Jos julkinen ja todenmuotoisiin tietoihin perustettu huhu taikka muita sitovaisia asianhaaroja ja aiheita on kanteenalaista vastaan, niin on myös tuomarin lupa määrätä puhdistusvala. Mutta elköön sitä sallittako muulloin kuin hätätilassa, ja kun totuutta ei muuten voida saada ilmi. Hengenasiassa elköön puhdistusvalalle tuomittako.
31§: Tuomari pankoon sille, jonka on puhdistusvala tehtävä, määräajan asiata miettiä, jos hän sitä haluaa, maalla ensin tuleviin käräjiin asti ja kaupungissa korkeintaan kuukauden. Jos hän silloin tulee ja ei voi valaa tehdä, tuomittakoon asiansa kadottaneeksi. Jos hän ei tule eikä näytätä laillista estettä, niin olkoon sama laki. Jos hän laillisen esteen näytättää, niin pankoon Oikeus hänelle uuden määräajan. Jos laamanni tuomitsee jonkun valalle, niin on se tehtävä ennenkuin käräjät loppuvat. Jos hän ei itse ole saapuvilla, tehköön valan paikkakunnan lähimmäisen Oikeuden edessä, laamannin määräämässä ajassa.
Lähteitä:
KA Uusi astia. Janakkalan tk:n renov. tuomiokirjat. Varsinaisten asioiden pöytäkirjat. Lopen syyskäräjät 1853, talvikäräjät 1854, syyskäräjät 1854, talvikäräjät 1855, syyskäräjät 1855.
Ruotsin valtakunnan laki 1734. Vuoden 1865 suomennos.
