Runoniekka Léman

Elämänkaari

Merimies Johan Lejman ja hänen vaimonsa Elsa Katariina Hansk saivat 15.12.1800 Oulussa pojan, jonka kummit olivat tarkastaja (visiteur) Anders Keckfors ja vaimo Susanna, merimies Carl Sundberg ja vaimo Kaisa, kauppa-apulainen Lars Bång ja neito Susanna Axelsson. Kasteessa poika sai nimen Johannes, mutta aikuisena hän käytti itsestään useimmiten nimeä Johan Léman.

Johanilla oli yksi vanhempi veli ja kuusi nuorempaa sisarusta, mutta sisarussarjasta elivät aikuisiksi vain Johan ja kolme nuorempaa sisarusta. Lapsikatraasta ainoana Johan kävi Oulun triviaalikoulua, jonka alimmalla luokalla hän oli oppilaana vuodesta 1811 alkaen viitisen vuotta. Koulun jälkeen Johan oli töissä ainakin Viipurissa ja Kokkolassa renkinä ja kauppiaan apulaisena.

Ouluun paluun jälkeen Johan Léman meni vuonna 1821 naimisiin Katariina Lahdenperän kanssa. Pariskunnalle syntyi vuosina 1821, 1824 ja 1825 kolme lasta, jotka kuolivat kaikki pieninä. Vaimokin kuoli jo vuonna 1825. Johan oli tuolloin töissä kaupungin palovahtina.

Toisen avioliittonsa Johan solmi loppuvuodesta 1826. Vaimo oli muhoslainen Maria Sipola, ja tälle pariskunnalle syntyi viisi lasta: Johan Henrik 3.3.1827, Petter 3.3.1830, Maria Magdalena 12.8.1832, Adolf Fredrik 14.1.1835 ja Kaisa Liisa Sofia (kastettu 13.3.1842). Kuopus kuoli vuonna 1859, mutta muut lapset elivät aikuisikään asti.

Maria-vaimo kuoli toukokuussa 1853, ja Johan meni uusiin naimisiin saman vuoden joulukuussa. Kolmas vaimo oli oululainen Kaisa Sofia Argillander. Heille syntyi kolme lasta: Christine Charlotta 18.10.1854, Johanna Amanda 3.3.1856 ja Gustava Fredrika 31.8.1857. Nuorin tyttäristä kuoli alle kolmivuotiaana.

Palovahtiaikanaan 1822–1826 Johan toimi luvattomasti myös suutarin ammatissa. Ainakin vuosina 1826 ja 1827 hän ilmeisesti myi erilaisia kirjoituspalveluja, ja loppuvuodesta 1828 hän aloitti työt kaupunginpalvelijana. Vuonna 1830 Johan Léman ylennettiin Oulun raatihuoneen vahtimestariksi. Oulun raatihuoneella ei tosin tuohon aikaan edes ollut vakituista taloa: se oli palanut Oulun suurpalossa vuonna 1822, ja uusi rakennettiin vasta 1890-luvulla. Vahtimestarin työt liittyivät esimerkiksi virallisten huutokauppojen järjestämiseen, kaupungin puolesta tehtäviin hankintoihin ja myös veronkantoon. Vuonna 1855 Johan Léman nimitettiin kaupunginvoudiksi, jolloin verojen kerääminen kuului hänen toimenkuvaansa virallisestikin.

Léman tuli tunnetuksi valtoimesti sykkivästä runosuonestaan ja etenkin Oulun Wiikko-Sanomissa julkaistuista kalevalamittaisista kuulutuksistaan. Miehen kuoltua 23.2.1867 Oulun Wiikko-Sanomia julkaisi seuraavan uutisen:

Tyylinäytteitä

Kuulutus Oulun Wiikko-Sanomissa 7.11.1840:

Jop’ on kumma, oiwa kumma
Outo, wanhaa ouwompiki,
Kuin ei raha rakkahampi
Tarpehitten kallis turwa
Kelpaak’ enään kellenkänä,
Mik’ on syynä, tuot’ en tijä,
Kysyn syytä kyllä tuohon,
Tuohon anon arwelohon?
Jok’ on kurtut kukkaroksi
Tuhisewat taskutt tyhjät
Wailla olleet wanhat massit
Aiwan täytehen tähytty.
Tahi liekkö tallehtunnut
Pantu Arkkuun ansiotki
Kokonnukset koko Kesän
Suwen saalihit sanotut.
Nytt on pal’ohon pajenna
Puutos kauwas kaijotettu
Hätää ei kuulunna kusana
Köyhyyttä ei ensinkänä.
Jos tohtisin tojella
Wielä kerranki kysellä,
Kuss’ on welan kysyjät
Kuss’ on ottajat mokomat
Laina rahan rakastajat?
Kuin ei kuulu, waikka waain
Omain tietoimme tiloilla
Wiikko lehen liepehellä
Siwu puolla sanomia
Muut’ en tunne syytä tuohon
Liekkö wähäks wähästynnyt
Tuota määröä tuhosta
Jott’ on kolmekymmenistä
Päälle wielä wiien piirto
Ruotsin uuessa rahassa
Welka lewyn lehtisissä.
Ottamatta owat wielä
Sillä sialla samalla
Kuin on ennen kuulutettu,
Jossa seisoo selwät ehot
Laki lainan hakialle
Jotka saapi joka hetki
Millon tahansa minulta.
Johan Léman

Kuulutus Oulun Wiikko-Sanomissa 26.2.1853:

Jopa olen jonku kerran Tarjonna tätä taloa, Kaupannunna kartanoa, Julistanut julkisesti, Näissä lehissä luwannut Myyä kohti kolikkoihin, Waan ei ole wielä ollut Halullista hakiata, Oikiata ostajata — Panen paikan uuestansa Tarjoksi talottomille, huoneettomille huhuksi, Että olisi eholla Maanpaikka myytäwänä, autiona, aijatonna, Pikisaaren pylwähällä, Luowon sileän sisällä, Kukkulalla korkealla, Kenturalla korealla, Piki pajoa lähellä, Wäen luisun liepehellä. Siin’ on kellari kiwestä, Kalja=huone kammiolla, Waikk’ on wähän rappiossa, — Sanonpa tilan tawoista, Pihan pienen hywyydestä, Ett’ on paikka parahita, Sia kaunis kartanolla; Eipä kastu karwakenkä, Saapas kirkkahin sawetu, Waikkapa sukilla suhtis, Astus silkki syylinköissä, Ilman pirskun pirskumatta, Ruostewetten roiskumatta. Tuota saapi silmäellä, Käywä paikkaa katsomassa, Jok’ ei ole ennen nähnyt — Olisiko ostettawa — Jotta saisi sowitella, Kauppaehoista puhella, Hinnan kanssa keskustella, Allamainitun majassa.

Johan Léman

Léman kaipaa kadonneita kirjojaan Oulun Wiikko-Sanomissa 14.10.1954:

Allamainitun majasta Joku ompi ottanunna, Liekkö lainahan kysynnä Taikka wienyt tahtomatta Niskoihinsa niwotuita Kirjojani kaunihia; Nuit’ oon kaiwannut kowasti, Enk’ oo kuullut, enk’ oo nähnyt, Eik’ oo tuotunna takasin, Laittanehet laatikkooni — Niin nyt tahtosin takasin Kirjat omaan kotihini, Lainakirjat lauwalleni; Ensin ompi oiwa kirja, Yrttitarha taiwaallinen, Pyhän Arndtin annoksia; Toinen kirja kaunis kyllä, Arwaamatoin armon aika; Kolmas painosta pyhästä, Armon järki autuutehen; Neljäs kirja neuwonnoista, Koottu Kultalan kylästä, Kaikki Suomelan sanoilla, Äitin kielen kääntehellä; Wielä wiidennes oliki Satu somas Frithiowista, Ruotsin kielellä kuwattu; Näitä nyt mä kaipaelen Ja saan sanalla sanoa, Waroitella wakaisesti, Jok’ ei jouwuta takasin Kysytyitä kirjojani, Niskoihinsa niwotuita, Itkeköhön itsiänsä, Jospa joku sitä ennen Ilmoittaisi ilkeyden, Että täytyis etsiskellä Laista lainaani takasin.

Sanomia Turusta julkaisi 18.1.1853 ”Wähäisen walituksen”, jonka oli lähettänyt J. L eli Johan Léman. Toimitus oli lisännyt otsikon perään huomautuksen:
*) Ilman mitään wainoa ja wihaa Oulun Wiikko Sanomiin pistämme tämän Oulusta lähetetyn ”walituksen” lehteemme, semmenkin kuin sanat siinä meidän mielestämme owat suomalaisen runolaadun mukaan ylipäähän aiwan luontewasti sowitettuna.

Suru suulla walittelen,
Oiwa weli Oululainen,
kuni sotket sanomasi,
Selwän kielen sewottelet,
Painat paljo palstohisi
Kieltä kowin kankiata,
Ruotsalaista remputusta.
– –

Lähteitä:
Kansallisarkisto Oulu, Lemanin suvun kokoelma.
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Linkit tekstissä.
Lehtonen Hanna 2015: Runoileva vahtimestari Johan Léman: Kirjallisen toiminnan mahdollisuudet ja rajat 1800-luvun Oulussa. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto.
SKS KIA (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjallisuusarkisto), Johan Lémanin arkisto.

Artikkelikuvassa Oulu. Tekijä Johan Boström, painaja Adler und Dietze. Teoksesta Zacharias Topelius: Finland framställdt i teckningar (1845–1852). Helsingfors: A. W. Gröndahl & A. C. Öhman. Historian kuvakokoelma, Museovirasto. CC BY 4.0.