Syyskäräjät 1892
Ristiinan syyskäräjien 1892 pykälässä 275 käsiteltiin kihlauseroa:
Torppari Abraham Siiskonen, Mikkelin Pekkolasta, on kihlauserosta näihin käräjiin paituuttanut piika Maria Helena Laitiaisen, tämän pitäjän Sattilan kylästä, ja kun asia käyteltäväksi otettiin, tulivat aset huudettaessa kumpikin itse saapuville sekä vjan asianselvittäjänä kauppiaanpoika Risto Tikka.
Kantaja, leskimies Abraham Siiskonen toi esille Jaakko Ripatin Ristiinassa antaman papintodistuksen, josta kävi ilmi, että asianosaiset oli syyskuussa 1892 kuulutettu kolme kertaa avioliittoon. Siiskonen kertoi vastaajan muuttaneen hänen torppaansa asumaan, mutta lokakuussa he olivat sopineet eroamisesta.
Vja kumminkaan nyt ei tahtoisi myöntää kjalle eroa; senvuoksi ja kun ei kumminkaan luonnolle käy että mennä avioliittoon, kja vaati että Ous tuomitsisi heidän kihlauksensa purkautumaan. Siitä kysyttynä kja sanoi ett’ei hän ole naimisseuraa vjan kanssa pitänyt.
Kanteen kuultuaan vja myödytti tehneensä semmoisen sovinnon kuin kja on selittänyt. Mutta kun vja 14na lokakuuta meni eroa varten pappilaan, niin kjaa ei kuulunutkaan eikä vja tahdo enää sovintoon tyytyä, vaan vaatii kjaa vihille, semminkin kun aset alkaen 24sta elokuuta 14 päivään lokakuuta jo ovat asuneet yhdessä kjan torpassa ja pitäneet lihallista yhteyttä.
Kantaja oli pyytänyt todistajiksi talollisen vaimo Matilda Väisäsen, loismies Hiskias Kihlin ja renki Otto Lokan. Viimeksi mainittua ei kuitenkaan voitu kuulla, sillä hänestä ei ollut mainetodistusta eikä hänen mainettaan oikeudessa tunnettu. Vastaajan pyynnöstä todistamaan saapui työmies Juhana Heinänen. Kaikki todistajat olivat Mikkelin pitäjästä ja olivat tietoisia siitä, että vastaaja oli asunut useita viikkoja kantajan torpassa. Juhana Heinänen todisti käyneensä Siiskosen torpassa vastaajan siellä asuessa ja sanoi nähneensä torpassa vain yhden sängyn.
Kantaja sanoi vaativansa eroa, koska hänen isäntänsä ajaa hänet pois torpasta, jos hän ottaa vastaajan, sillä isäntä ei suvaitse epärehellisiä ihmisiä ”ja vielä vähemmän että kjan luona sellaisia asuu, kun kja on metsänvahti”. Vastaaja huomautti, että hän on palvellut pitkään esimerkiksi kauppias Matti Parkkosen luona eikä häntä ole koskaan tavattu epärehellisyydestä.
Talvikäräjät 1893
Jutun käsittely jatkui Ristiinan talvikäräjien 1893 pykälässä 262. Kantaja ja vastaajat olivat saapuneet paikalle, minkä lisäksi vastaajalla oli apumiehenä rokottaja Albert Liikanen. Todistajaksi pyydetty Taneli Paalanen kertoi kuulleensa, että asianosaiset asuivat yhdessä ainakin kuusi viikkoa. Hän myös kävi Siiskosen torpassa kuuliaisten aikaan ja havaitsi, että torpassa on tupa, ruokakammari ja aittoja.
Kja nyt myödytti että aset kysymyksenalaisen ajan yönsä makasivat yhdellä vuoteella, mutta kiisti ett’ei lihan työtä tehty.
Oikeus katsoi selväksi, että kantaja ja vastaaja ovat sekaantuneet toisiinsa, joten ”säännön mukaan Naimiskaaren 3 luvun 9 §:ssä heidän välillään on syntynyt avioliitto, joka on vihkimisellä päätettävä”.
Syyskäräjät 1893
Mikkelin syyskäräjillä 1893 juttu sai uusia vivahteita:
Talnen Abraham Siiskonen, tämän Mikkelin pitäjän Pekkolan kylästä, on näihin käräjiin alempana mainittavassa tarkoituksessa manuuttanut Loisen Maijaleena Laitisen, Ristiinan pitäjän Sattilan kylästä, sekä Talsen Antti Laitisen, tämän pitäjän Riittilän kylästä; ja kun asia, joka on määrätty tänä päivänä käyteltäväksi, siis nyt tutkittavaksi otettiin, tulivat aset esille huudettaessa kukin itse saapuville kja oikeudenkäyntiapumiehen Palovartija Petter Kekkosen seuraamana.
Kja lausui, että syksyllä vuonna 1892 kuulutettiin hän avioliittoon vja Maijaleena Laitisen kanssa, jonka jälkeen Maijaleena Laitinen muutti kjan luokse torppaan yhdyselantoon, tuoden mukanansa kaikenlaista vaatetavarata ja kaksi lehmää, vaan kun eivät sopineet yhdessä elämään, niin sovinnossa erkosivat ja Maijaleena Laitinen sai viedä pois kaikki tavaransa ja oli heidän kumpasenkin Pappilaan suoritettava osansa siitä mitä avioliittoeron saanti tulisi maksamaan; ilmoittaen kja että vja Antti Laitinen oli kuljettamassa Maijaleena Laitisen tavaroita kjan kodista ja vaati nyt joko saada eroa kihlauksestansa Maijaleena Laitisen kanssa tahi Maijaleena Laitisen velvoittamista vihkimisellä päättämään heidän kuulutuksen kautta alotettua avioliittoa.
Wastuuta antamaan vaadittuna selitti vja Maijaleena Laitinen, ettei hän tahdo mennä avioliittoon kjan kanssa ja antoi esiin otteen Kihloiden Ristiinan pitäjän käräjäkunnassa Huhtikuun 24 päivänä 1893 §llä 262 kohdalla tehdystä pöytäkirjasta ja julistamasta päätöksestä – –
Mikkelin pitäjän kihlakunnanoikeus teki seuraavan päätöksen:
Koska Kihl.oikeus Ristiinan pitäjän käräjäkunnassa jo on antanut lausuntonsa puheena olevasta kihlauserosta, niin kanne raukenee. – –
Talvikäräjät 1895
Asiaan palattiin vielä Ristiinan talvikäräjillä 1895:
Tpri Abraham Siiskonen, Mikkelin pitäjään Pekkolasta, on näihin käräjiin kirkkolain käyttämättömyydestä kirjoittanut jutun, missä vjana on tämän pitäjään kirkkoherra, rovasti C. P. C. Brunou; ja kun tämä täksi päiväksi määrätty asia nyt käyteltäväksi otettiin, tulivat on eteen kja itse ja vjan valtamiehenä varatuomari Evert Harald Lindholm.
Kja toi nähtäville otteen Mikkelin pitäjän kihl.on pöytäkirjasta, tehty 20 p. marraskuuta 1893 §: 281, ja tähän merkittiin että sittenkuin kja ja hänen morsiamensa Maija Leena Laitinen olivat samaa vuodetta maanneet ja Ristiinan kihlakunnan oikeus 24 huhtikuuta 1893 §: 262 katsonut heidän välilleen syntyneen avioliiton joka oli vihkimisellä päätettävä, oli kja tahtoen eroa vaimostaan, vaatinut häneltä eroon kuuluvien kustannusten palkintoa, mikä kanne kumottiin.
Kja nyt vaati että rovasti Brunou noudattaisi kjan ja Maija Leena Laitisen luokseen ja vihkisi heidät yhteen tahi toimittaisi heille eron, sillä kjan oli mahdoton enää kestää kihlavankeutta.
Rovasti Brunou’in valtamies huomautti että kihlaparia ei voitaisi vasten tahtoaan avioliittoon vihkiä ellei molemmin puolin vapaaehtoisesti siihen suostuta, jonka vuoksi oli kerrassaan mahdoton vaatimus ketään vihkimistä varten pappilaan noudattaa. Ja koska kihlakunnan oikeus on julistanut Maija Leena Laitisen kjan aviovaimoksi, niin vja tietysti ei ole voinut ryhtyä mihinkään eron hankkimisen toimeen. Valtamies siis pyysi että rovasti Brunou tästä perättömästä kanteesta vapautettaisiin, sekä että kja määrättäisiin korvaamaan kjan kulutukset asiassa.
Maija Leena Laitinen oli oikeuteen saapunut ja ilmoitti että kja on häntä uhannut, josta syystä ja kun hän nyt on lähemmin oppinut kjaa tuntemaan, Laitinen ei suostu vihille menemään. Laitinen jätti sen ohessa oteen kirjallisen lausunnon, joka kuuluu seuraavanlaisesti:
Wastuu
Jos minä korkija oikeus saan ilmoittaa että tämä Apraham Siiskonen toisa syksyna teki jutun Mikkeliin, kihlakuntaan niistä samoista asijoista, jotka tämä Ristiinan kihlakunnan oikeus lopullisesti tuomitsi vaan siellä rupesi herrat nauramaan, eikä ottaneet tämän Siiskosen kanteita tutkittavaksi, kuin myö ollaan tuomittu avijopariksi, ja hään pyytäs minusta erova, sillä tämä ajaa minuva vihakanteesta näin Rumala jutula, enkä minä ole tehnä lapsia milloinkaan, yhtään ainuvata ja tämä minä näytän että vihan kanteesta tämä juttu on, ja minä pyydän korkija oikeus, kunniani lanruusta ja turhasta oikeusten käynistä asetuksen mukaan etesvastaukseen.
Ristiinan kihlakunnanoikeuden päätös:
Koska kjalla ei ole ollut vähintäkään syytä ilmoittamaansa tarkoitusta varten rovasti Brunou’ia käräjäiin paituuttaa, niin k.os sen johdosta ei voi mihinkään toimeen ryhtyä vaan jää kanteensa sillensä.
Tuliko selväksi? Minulle ei.
Lähteitä:
KA Mli, Cac:45 Ristiinan syyskäräjät 1892, Cac:46 Ristiinan talvikäräjät 1893, Cac:50 Ristiinan talvikäräjät 1895.
KA Mli, Caa:54 Mikkelin syyskäräjät 1893.
Artikkelikuvassa Ristiinan kirkko. Historian kuvakokoelma, Museovirasto.
