Vahteriston torpparit 1800–1850

Yrjö Kristerinpoika ja Juho Yrjönpoika

Lopen pappilan Vahteriston torppa mainitaan jo vuosien 1792–1797 rippikirjassa. Silloin torpparina on Yrjö (Jöran) Kristerinpoika, s. 1742. Sitä ennen lasten kastetiedoissa hänet mainitaan Uotilan ja “Hevosojan Vuotavan” torpparina.

Yrjö Kristerinpoika avioitui vuonna 1772 Anna Kaarlentyttären kanssa, ja heille syntyi seitsemän lasta: Juho, s. 13.12.1773, Mikko, s. 15.3.1776 (k. 27.8.1789), Maria, s. 1779, Elias s. 16.8.1782 (k. 23.7.1789), Erik. s. 23.4.1786 (k. 20.3.1787), Kustaa, s. 18.7.1789, ja Eeva, s. 25.10.1792.

Yrjö Kristerinpoika kuoli vuonna 1808. Perukirjasta selviää, että tämäkin torppa oli joutunut ottamaan viljaa velaksi usealta taholta. Kotieläimiä oli kuitenkin jonkin verran: lehmät Ruskas, Rosa ja Fikuna, hiehot Mustakorva ja Mustike, vuoden vanha sonni ja toinen nuorempi, lampaita, vuohia ja kaksi pukkia. Leski Anna Kaarlentytär otti vastatakseen veloista.

Seuraavaksi torppariksi tuli vanhin poika Juho. Hänet on merkitty torppariksi jo vuoden 1806 lopulla tehdyssä henkikirjassa. Silloin kirkkoherrana oli Jakob Alander, ja pappilalla oli neljä torppaa: Koirajoki, Vahteristo, Erävistö, Sarajanmaa ja Haapakorpi.

Isak Mikonpoika Vahteristo

Juho Yrjönpojan muutettua pois vuonna 1814 Vahteristoon tuli Isak Mikonpoika, joka oli torpparina yli 30 vuotta. Isak Mikonpoika oli syntynyt 19.3.1788. Ennen torppariksi tuloaan hän oli renkinä Lopenkylän Ilkolla.

Isak Mikonpojan ensimmäinen avioliitto Leena Juhontyttären kanssa oli lapseton. Toisen puolisonsa Maija Leena Erikintyttären kanssa Isak sai tyttäret Maija Leenan, s. 31.7.1833, Kustaava Vilhelmiinan, s. 26.6.1837, ja Eeva Kristiinan, s. 28.5.1839, sekä pojat Juho Vihtorin, s. 1.3.1841, k. 1846, ja Aleksanterin, s. 17.3.1845.

Vuonna 1836, jolloin pappilalla oli neljä torppaa, Vahteriston ja Prestkullan vuokra oli yksi tynnyri viljaa vuodessa, kaksi taksvärkkipäivää viikossa kesällä ja yksi päivä viikossa talvella. Huhtariihi ja Vuotava tekivät saman verran taksvärkkiä, mutta näiltä torpilta ei vaadittu viljaa. Torpanvuokra ei ollut kovin suuri, mutta torpan viljelmiltä tuskin joka vuosi saatiin tarpeeksi viljaa sekä vuokraan että omaan käyttöön, koska monet joutuivat lainaamaan viljaa pappilasta tai muualta.

Torpparit eivät saaneet ilman lupaa ottaa puutavaraa pappilan metsästä. Kirkkoherra Strandbergin aloitteesta vuoden 1833 talvikäräjillä oli määrätty kaikesta pappilan mailla tapahtuvasta luvattomasta metsänkäytöstä ja muusta haitanteosta kymmenen hopearuplan uhkasakko. Vuonna 1848 Isak Mikonpoika Vahteristokin joutui maksumieheksi tämän määräyksen perusteella.

Määräyksen rikkomisesta epäiltiin ensin Lepolan torpparia. Kruununnimismies Tammelander syytti talvikäräjillä Juho Juhonpoika Lepolaa siitä, että tämä oli edellisenä talvena kaatanut pappilan metsästä kaksi mäntyä, joista oli saatu neljän sylen pituiset hirret [syli = 1,8 m]. Vastaajan poissaolon vuoksi asia siirrettiin syyskäräjille. Silloin Lepola oli paikalla mutta ilmoitti, ettei ollut koskaan käynyt pappilan metsässä puhumattakaan siitä, että olisi syyllistynyt haitantekoon. Lepola selitti ostaneensa hirret tuntemattomalta mieheltä, joka myöhemmin osoittautui Isak Vahteristoksi – äskettäin [1847] paikkakunnalle muuttaneena Lepola ei juuri tuntenut naapureitaan.

Asiaa oli selvitelty ennen käräjiä pidetyssä katselmuksessa. Isak Vahteristo myönsi myyneensä Lepolalle kaksi hirttä, joista toisen hän oli veistänyt pappilan metsästä otetusta männystä, toisen Markus Lukkarilta Topenolta ostamastaan puusta. Pappilan metsästä otettu mänty osoittautui vuosia sitten kaatuneeksi, ja Vahteristo oli veistänyt siitä neljän sylen pituisen hirren, läpimitaltaan 12 tuumaa. Puun hinnaksi arvioitiin 30 kopeekkaa hopeassa. Isak Vahteristo selitti, että tukki oli ollut aivan sammaloitunut, eikä hän halunnut sen turhaan jäävän haaskiolle. Sen vuoksi hän ei mielestään ollut rikkonut määräyksiä.

Oikeus päätti vuoden 1805 Kuninkaallisen asetuksen 6. pykälän nojalla määrätä Vahteristolle 96 kopeekan sakon kolmijakoon kruunun, kihlakunnan ja syyttäjän kesken. Hänen tuli myös korvata kirkkoherralle puun arvo 30 kopeekkaa. Sen lisäksi maksettavaksi tuli vuonna 1833 määrätty kymmenen hopearuplan uhkasakko. Pienemmän sakon saattoi sovittaa neljän päivän vesileipävankeudella ja uhkasakon 14 päivän “yksinkertaisella vankeudella”. Isak Vahteristo joutui myös maksamaan kirkkoherralle kahden hopearuplan oikeudenkäyntikulut. Juho Lepola vapautettiin kaikesta vastuusta, koska hän ei tiennyt hirren olevan peräisin pappilan metsästä.

Isak Mikonpoika luopui torpanpidosta vuoden 1849 aikana. Hän jäi kuitenkin asumaan Vahteriston maille. Torppaan oli tullut rengiksi Kaarle Juho Malakiaanpoika, s. 5.7.1826 Salonkylässä. Hänet mainitaan vuoden 1849 henkikirjassa tulevana vävynä, ja rippikirjassa hänet onkin merkitty torppariksi. Kaarle Juho Malakiaanpojan tarkoituksena oli mennä naimisiin Isak Mikonpojan tyttären Maija Leenan kanssa. Pariskunta oli vuoden 1849 joulukuussa kuulutettu kolme kertaa, mutta vihkimisen tielle ilmaantui esteitä. Osapuolet anoivat yhteisellä sopimuksella kihlauksen purkua, minkä tuomiokapituli hyväksyi kokouksessaan 22.10.1851:

Esitettiin Tuomiokapitulille tullut kirje, jossa kolme kertaa avioliittoon kuulutetut sulhanen entinen Vahteriston torppari Kaarle Juho Malakiaanpoika ja torpantytär Maija Leena Isakintytär Lopen kirkonkylän Vahteriston torpasta Lopen pitäjästä anovat kihlauksen purkamista liittäen mukaan asianmukaisen todistuksen naittajan suostumuksesta ja todistuksen siitä, etteivät he tiettävästi ole olleet sukupuolisessa yhteydessä. Tuomiokapituli katsoi hyväksi suostua pyyntöön ja päätti lähettää erokirjan normaalin käytännön mukaisesti.

Kaarle Juho Malakiaanpoika muutti Vahteristosta rengiksi Vuotavaan vuoden 1851 keväällä. Vuoden 1852 alussa hän meni vihille Kustaa Juhontyttären kanssa. Kustaavalla oli vuoden 1851 huhtikuussa syntynyt avioton tytär.

Kirkkoherra Elersin kuoltua vuonna 1852 vt. kirkkoherra Mannström peri Isak Vahteristolta Elersiltä otettuja lainoja. Voi olla, että rahaa oli tarvittu sakkojen maksuun, sillä toukokuussa 1849 tehdyn velkakirjan mukaan Vahteristo oli lainannut Elersiltä 19 ruplaa 47 kopeekkaa hopeassa kuuden prosentin korolla. Siitä oli syyskuussa 1850 maksettu neljä ruplaa 66 kopeekkaa. Lisäksi vaadittiin korvausta vuosina 1851 ja 1852 annetuista rukiista, kaurasta ja oljista, joita Isak Vahteristo oli lainannut viiden ruplan 20 kopeekan arvosta. Vahteristo oli toimittanut viljavelan maksuksi ruista ja kauraa yhden ruplan 22 kopeekan edestä ja tehnyt mies- ja naispäiviä, joista kaksi hevospäivää. Viljoista maksettavaksi jäi yksi rupla 78 kopeekkaa.

Talvikäräjillä 1853 Isak Vahteristo tuomittiin maksamaan jäljellä olevat velat sekä todistajien palkkiot ja oikeudenkäyntikulut. Hän kuoli kolmen vuoden kuluttua huhtikuussa 1856.

Lähteitä:
KA Uusi astia. Sääksmäen alisen tk:n renov. tuomiokirjat. Lopen talvikäräjät 1833.
KA Uusi astia. Janakkalan tk:n renov. tuomiokirjat. Lopen talvikäräjät 1848, syyskäräjät 1848. Syyskäräjät 1852, talvikäräjät 1853.
KA Uusi astia. Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin arkisto. Pöytäkirja 22.10.1851.
Kallenautio, Jorma 1976: Lopen historia kunnallisen itsehallinnon aikana.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *