Tukkilaisromantiikan tummaa puolta

§ 172.

Eteen päästyä Kaupunginviskaali Johan Alfred Nyman jätti R^olle seuraavan  poliisitutkintopöytäkirjan sekä siinä mainitun Kruununtorpparinlesken Kaisa Matilda Säärelän mainetodistuksen, jotka julki luettiin, ollen tähän otettuina, näin kuuluvat:

liitteet Kaisa ja Sääri

Ensin kuulustellaan työmies Vihtori Ruuki, joka kertoo tulleensa Kittilästä tukkilautalla Kemijoen suulle ja sieltä tänne viime pyhäaamuna tai kuluvan kuun 17. päivänä. Osti eilen Kemin viinapuodista 2 ltr. konjakkia, jotka nautti toveriensa kanssa. Eilen illalla tapasi kauppatorilla syytetyn, joka tahtoi Ruukin ostaa pullon lemonaadia, jonka kuulusteltu tekikin. Säärelä pyysi sitte Ruukin ostaa hänelle kengät, jota kuulusteltu ei tehnyt, vaan osti sen sijaan 25. pennin edestä makeisia. Ei muista seuraavia iltasia tapauksia tarkoin, kun oli humalassa. Ei ole myöskään ennen koskaan tuntenut naista. Waatii Säärelälle edesvastausta.

Toisena kuulusteltiin Kaisa Matilda Säärelä, kotoisin Rovaniemen pitäjästä, joka kertoo 9 vuotta sitte miehensä kuolleen, jättäen jälkeensä hänet ja 4. alaikäistä lasta. Naimisissa ollen oli heillä kaikkiaan kuusi lasta, joista 2. lasta on kuollut. Ei ole muuta koulua käynyt kuin rippikoulun. Tuli tukkilautalla tänne Kemijoen suulle kuluvan kuun 17. päivänä. Saapui Kemin kaupunkiin viime pyhä iltana ja oli hänellä aije lunastaa viime kesänä kaupustelia Jaakko Piiralalle 10. markan panttiin jättämänsä taskukello sekä maksaaksensa velkansa 10. markkaa eräälle vanhalle vaimolle, jotka eilen tekikin. Eilen osti kaffepannun maksaen siitä 6. markkaa 25. penniä sekä huivin Jaakko Piiralalta, joka maksoi 60. penniä. Tunnustaa tyhmyydessä varastaneensa työmies Viktor Ruukilta Koivuniemen rannalla sekä tämän nukkuessa, suomen ja ruotsin setelirahoja 139. markkaa pörssistä housujen lakkarista tai ne rahat, jotka vankilassa poliisi Simona Rimpiläinen otti häneltä pois.

Näin tehty aika ja paikka ennen mainitut.
Joh. Alfr. Nyman 
kaupunginviskaali.

ja samalla, kun sjä Nyman ilmoitti tänne haastaneensa edellä mainitun Vihtori Ruukin, asianomistajaksi ja Kaisa Matilda Säärelän vjaksi, pyysi hän laillista tutkintoa asiassa.

Esiin huudettaissa tulivat saapuville sekä Vihtori Ruukki että Kaisa Matilda Säärelä, viimemainittu poliisin seuraamana.

Vihtori Ruuki, asiassa kuultuna, tunnusti poliisitutkintopöytäkirjassa olevan todistuksensa oikeaksi, lisäten, että hän noin kello kolmen tahi neljän seuduissa Kesäkuun 18. pnä oli kaupungin torilta vjan kanssa, jota hän ei ennen tuntenut, lähtenyt Koivuniemeen kaupungin piirissä olevaan rantaan, mutta oli ollut niin humalassa, ettei hän oikein muista sinne menoa eikä sieltä tuloa. Yöllä kahtatoista käydessä oli hän herännyt ja huomannut kukkarostaan viedyksi kaikki muut rahat paitsi neljäkymmentä kaksi markkaa kaksikymmentä penniä, jotka olivat tallella, lisäten että vjalta seuraavana päivänä oli löydetty kjan rahoja kahdeksankymmentä viisi kruunua vastaten Suomen rahassa sataseitsemäntoista markkaa seitsemänkymmentä kaksi penniä ja Suomen rahaa kaksikymmentä markkaa. Ja vaati Vihtori Ruukki vjalle laillista edesvastausta kerrotusta varkaudesta sekä edellä mainitut poliisi Simo Rimpiläisen vjalta huostaansa ottamat rahat takaisin.

Vja myönsi poliisitutkintopöytäkirjassa olevan selityksensä oikeaksi sekä ottaneensa nuo rahat yhteensä satakolmekymmentä seitsemän markkaa seitsemänkymmentä kaksi penniä kja Ruukilta tämän maatessa juovuksissa Koivurannassa, jossa asialliset yhdessä olivat nauttineen konjakkia josta myös vja oli päihtynyt, sekä että hän noin kello seitsemän aikana illalla oli lähtenyt Koivurannasta pois, mennen kortteeripaikkaansa, mutta kiesi vja jyrkästi hävittäneensä yhtään kjan rahoja, joita vja ei ollut ottanut enempää kuin nuot satakolmekymmentä seitsemän markkaa seitsemänkymmentä kaksi penniä.

Sjä Nyman katsoi vjan omasta tunnustuksesta selville käyneen, että vja oli kerrottuna päivänä kjalta tämän nukkuessa ottanut useinmainitut rahat, jonkatähden sjä samalla kun hän jätti nuot rahat oikeuteen, vaati vjalle laillista edesvastausta kerrotusta törkeästä varkaudesta.

Kja Ruuki ilmoitti nyt, ettei hän varmaan tiedä, oliko häneltä viety enemmän rahoja kuin ne, jotka vja oli myöntänyt ottaneensa sekä sai omalla valallaan vahvistaa, että nuot rahat olivat varkauden kautta kerrottuna päivänä viedyt.

Tuosta saivat asialliset poistua, kunnes Rossa oli tehty seuraava

Päätös:

Ros on tutkinut tämän asian, ja katsoo vjan omasta tunnustuksesta selville käyneen, että hän kuluvan Kesäkuun 18. päivänä on kja Vihtori Ruukilta tämän nukkuessa Koivusaaren rannassa tässä kaupungissa varastanut taskussa olevasta kukkarosta satakolmek kahdeksankymmentä viisi kruunua ruotsin rahassa ja kaksikymmentä markkaa suomen rahassa eli siis rahaa kaikkiaan satakolmekymmentä seitsemän markkaa seitsemänkymmentä kaksi penniä, jotka rahat on saatu vjalta takaisin ja nyt jätetään kja Ruukille, johon nähdenhän Kaisa Matilda Priita-Leenantytär Säärelä, jota ennen ei ole varkaudesta edesvastaukseen tuomittu, Rikoslain 28 luvun 2 §:n ja saman luvun 8 §:n nojalla tuomitaan tällaisesta törkeästä ensikertaisesta varkaudesta pidettäväksi yhden vuoden kuritushuoneessa sekä rangaistusajan yli olemaan kaksi vuotta kansalaisluottamusta vailla; ja passitetaan Kaisa Matilda Säärelä tarkasti vartioituna Oulun läänin lääninvankilaan, siellä säilytettäväksi, kunnes hänestä toisin määrätään. Julistettiin.

Vuonna 1900 Kemijoella uitettiin noin miljoona sahatukkia (muita ei silloin vielä uitettukaan). Menetelmät olivat nopeasti muuttumassa irtouitoksi, mutta liki puolet tukeista kulki yhä vanhaan tapaan lauttoina.
Tukit sidottiin vieretysten poikkipuihin köysillä ja vitsaksilla. Näin syntyi kymmenkunta metriä leveä ja kahden tai kolmen tukinmitan pituinen lautta eli ”lasku”. Ohjailua varten oli joka kulmassa puunrungosta veistetty järeä ohjailuairo, hankaintappina hajajuurinen kuusenkanto. Neljä ”laskua” peräkkäin kytkettynä oli ”teli”; pahimmissa koskipaikoissa se voitiin jakaa ja laskea ”laskut” yksitellen.

Uittokauden parhaina päivinä jokisuulle solui virran mukana kymmeniä ja taas kymmeniä lauttoja. Niiden mukana saapui parvittain reimoja tukkijätkiä. Perillä he saivat tilin kouraan ja ryhtyivät tarmokkaasti sitä kuluttamaan: rähjääntyneiden rytkyjen tilalle ostettiin uusi puku, ”pantiin viinapuovin ovi renkkasemaan” ja luonnollisesti haettiin naisseuraa.
Pohjois-Suomen maantieverkko oli hyvin harva, Rovaniemeltä ylöspäin itse asiassa olematon. Siksi joki oli erinomaisen tärkeä liikenneväylä, ja tukkilautallakin saatettiin kuljettaa myös rahtia ja matkustajia. Kemijoelta lautat pian katosivat tykkänään, mutta Tornionjoella olosuhteet olivat toiset, ja tämä uittotapa säilyi paljon kauemmin.

Lähde:
KA Oulu, Ca:2_1 Kemin RO:n tuomiokirja I-1900