”Tännekin syrjäiseen kuntaamme waikuttawat aina wähin muun maailman riennot, puuhat ja menot”, kirjoitti Hämeen Sanomiin heinäkuussa 1887 Lopelta kirjeen lähettänyt moraalinvartija:
Eräässä kylässä on otettu huwitusten ja hyppyjen pito milt’ei joka wiikkoiseksi toimeksi. Turhuus on mennyt niinkin pitkälle, että owat pitäneet naamiohuweja ja kulkeneet pönkkämahoina ja mulkosilminä pitkin maanteitä wanhempain ja wakaisten nauruksi ja kammoksi. Jos näitä huwituksia on aljettu panna toimeen yksityisten hyödyksi, olisi syytä katsoa yleiseen lakiin.
Kirjoittajan mielestä paikallinen raittiusseura on ”vaikuttanut monipuolisesti”, ja pitäjään on ilmaantunut ”uusia virkamiehiä”, jotka vahtivat viinankuljetuksia yleisillä maanteilläkin.
Kerran ajoiwat he takaa muka wirkawallan nimessä rauhallista matkamiestä. Wiinatynnyri pannaan arestiin, wieläpä rattaat ja hewoslusu miehen passista huolimatta. Puolustaissaan oikeutta joutui miehen nutun pielet repaloimaan.
Kirjoittaja sanoo, että takavarikoidut tavarat ja hevonen vietiin yksityiseen asuntoon:
Pari wiikkoa sai walko parka olla pellossa lihomassa, ennenkuin pääsi pois tawaroineen. Kun omistaja saapui nim. tawaroitaan katsomaan lautamiehen kanssa, niin sowittiinkin asiat pois, juotiin kahwit ja syötiin muut ruuat ja annettiin koko omaisuus pois.
Kirjoittaja ei ilmoittanut nimeään eikä käyttänyt nimimerkkiäkään, mutta palautteesta päätellen loppilaisille oli selvää, mistä kylästä oli kysymys. Elokuun 16. päivän lehdessä nimimerkki ”Jussi” kommentoi kirjoitusta:
Tahtoisin vain tuollaisten uutisten kertojalle huomauttaa sananpartta: ”se on huono lintu, joka oman pesänsä tahraa”. Luulemme esim. että hän on Loppilainen, ja ystävällisesti pyydämme, että hän wast’edes julkaisisi uutiset oikeassa karwassaan eikä wääristettyinä ja kuiwilla sukkeluuksilla höystettynä.
”Jussi” mainitsi, että asianomaisilta on tulossa oma vastine nimettömän kirjoitukseen. Se julkaistiin parin viikon kuluttua. Vastineen kirjoittaja ”G. E. L.” ihmetteli väitettä, että yksityiset olisivat arpajaisilla ja muilla riennoilla ruvenneet rikkautta kokoomaan. Mistään lainrikkomuksista ei kylässä ollut tietoa, ja arpajaisiakin oli viimeksi järjestetty tammikuussa. Järjestäjänä oli Etelä-Hämeen Maalaisseuran Lopen osasto, ja varat menivät yleishyvään tarkoitukseen. Eräässä toisessa kylässä oli elokuussa esitetty seuranäytelmä ja pidetty tanssit erään vähäosaisen perheen hyväksi. Julkisia tansseja oli Lopella aina pidetty yhdessä näytelmän tai arpajaisten kanssa.
Mitä naamiohuweihin tulee, niin asiassa kuuluu olewan sen werran perää, että eräs yksityinen säätyhenkilö, huwittaaksensa kahta poismatkustawaa ystäwäänsä, kutsui kerran towereitansa tulemaan luoksensa naamioittuina eli walepuwussa. Kun puwut olivat hywin onnistuneet, kuten lähettäjänkin arwostelusta näkyy, hänen kun oli täytynyt yht’aikaa sekä nauraa että kammoksua, ja kun silloin ”yleinen päällekantaja” oli lausunut, että hänkin olisi tahtonut niitä nähdä ja mahdollisesti ottaa osaa seuraan, niin pantiin sama huwitus uudelleen toimeen yksityisten kesken – –. Se luulo, että rahoja huwikeinoilla kerättäisiin on sitä alhaisempi, kun lähettäjälle samoinkuin muillekin Loppilaisille ei pitäisi olla tuntematon asia, millä innolla ja alttiudella juuri se henkilö, jonka toimeenpanemaa wiatonta yksityishuwia tässä nähtäwästi ruoskitaan, aina on tarjonnut maksuttomasti apunsa ja neuwonsa nuorisolle, milloin seuranäytelmät, y. m. on olleet toimeenpantawana.
”Yleisellä päällekantajalla” viitataan kai nimismieheen. Viinankuljettajan hevosen ja lastin takavarikointiin raittiusseuralla ei vastineen kirjoittajan mukaan ollut mitään osuutta. Kuorman takavarikoi jahtivouti apunaan eräs yksityishenkilö. Kuljettajan passiin oli merkitty, että hänellä oli mukanaan 32 kannua paloviinaa eli luvaton määrä. Mies tunnusti, että oli viemässä viinaa useille eri henkilöille, jotka olivat keränneet rahat ja lähettäneet hänet noutamaan lastin.
Mutta jahtiwouti itse ei ole kuulunut raittiusseuraan ja taattuna woidaan pitää, ettei hän ikinä tule siihen kuulumaankaan, joten häntä ei suinkaan woi pitää raittiusseuran wirkamiehenä waan ”yleisen päällekantajan” apulaisena, jommoisena hän nauttii palkkaakin. – – Sattuwasti kuwaa lähettäjä kantaansa kyhäelmänsä wiimeisellä lauseella. Kun waan wiattomat huwituksen lakkaawat ja wiinankuljettajat saawat estämättä harjoittaa liikettään, niin silloin ”owat olomme rauhalliset”. Waikka wiattomien asunnoista akkunat hakataan säpäleiksi, waikka juopuneet tappelewat niin, että muutamia makaa werissä päin ja puolikuolleina, waikka asukasten, rauhaa saadakseen, täytyy turwata ”yleiseen päällekantajaan” j. n. e. – niin se ei lähettäjästä mitään merkitse. – Toiwoakseni lähettäjä nyt jo itsekin huomaa liikoja laskeneensa.
Toimituksen huomautus jutun lopussa:
Muist. Arwoisa lähettäjä ei pane pahaksi, että lyhensimme ja liewensimme kirjoitusta sen asiallista puolta liikuttamatta. Toim.
Lähteitä:
Hämeen Sanomat 19.7.1887 no 57, 16.8.1887 no 65, 23.8.1887 no 67.
