Lopen syyskäräjillä vuonna 1848 nimismies Tammelander syytti Salon kartanon tilanhoitajan ilmiannon perusteella Matti Pihtiötä eli Kantia, Abraham Engbomia ja Juho Hillbergiä siitä, että kyseiset muonatorpparit olivat olleet humalassa työpaikallaan ja herjanneet tilanhoitaja Sarmania, joka toimessaan edusti miesten isäntää, lippujunkkari Sohlmania. Syytteen mukaan Hillberg oli myös tuupannut Sarmania niin, että molemmat olivat kaatuneet. Nämä toukokuiset tapahtumat olivatkin olleet todennäköinen syy siihen, että Kant ja Hillberg lopettivat taksvärkissä käynnin. Aiemmassa blogikirjoituksessa selostettuja tekemättömiä taksvärkkejä käsiteltiin samaisilla käräjillä päivää myöhemmin.
Kant ja Hillberg olivat siis tulleet käräjäpaikalle jo edellispäivänä, mutta Engbom oli jäänyt pois syytä ilmoittamatta. Kysyttäessä Hillberg kertoi Sarmanin iskeneen häntä pahasti seipäällä, jolloin hän puolustautuakseen oli tarttunut Sarmania takinkauluksesta. Sarman myönsi lyöneensä Hillbergiä muutaman kerran pienenpuoleisella kepillä, koska mies uppiniskaisesti oli jatkanut herjauksiaan. Sarmanin todistajaksi kutsuttu renkivouti Kaarle Fredrikinpoika kertoi, että sekä Kant että Hillberg olivat kyseisenä päivänä olleet juovuksissa ja pitäneet pahaa meteliä. Hillbergiä ojentaakseen Sarman oli lyönyt miestä muutaman kerran kepillä. Hillberg oli silloin tarttunut Sarmania kauluksesta ja tönäissyt, jolloin molemmat olivat kaatuneet. Toisena todistajana olleen muonatorppari Mikko Sacklinin mukaan sekä Kant että Hillberg olivat olleet vahvassa humalassa ja metelöineet, jolloin Sarman oli kepillä lyönyt Hillbergiä. Sacklin oli kuitenkin ollut sen verran kauempana ettei kuullut, olivatko miehet haukkuneet Sarmania tai oliko Hillberg tehnyt vastarintaa.
Nimismies ja Sarman sanoivat voivansa esittää lisätodisteita, ja nimismies vaati Engbomille sakkoja käräjiltä pois jäämisestä. Oikeus päätti sakottaa Engbomia 96 kopeekalla hopeassa ja siirtää jutun jatkokäsittelyn seuraaville käräjille.
Vuoden 1849 talvikäräjille oli saapunut myös kolmas syytetty, Abraham Engbom. Hän väitti, ettei tapahtuma-aikaan ollut humalassa eikä herjannut Sarmania. Sarmanin todistajista Sacklin toisti aiemman lausuntonsa. Kaarle Fredrikinpoika lisäsi Hillbergin ja Engbomin käyttäytyneen nenäkkäästi Sarmania kohtaan ja nimitelleen tätä halventavasti. Uutena todistajana kuultiin muonatorppari Antti Vilkmania, joka myös oli ollut tapahtumapaikalla. Hän sanoi kaikkien syytettyjen olleen humalassa (af starka drycker öfverlastade) ja Engbomin ja Hillbergin kiukuspäissään solvanneen Sarmania. Kun Hillberg ei ollut lakannut, Sarman oli lyönyt häntä kepillään, minkä jälkeen Hillberg oli tarttunut Sarmania kauluksesta. Miehet olivat pyöriskelleet maassa jonkin aikaa, kunnes Hillberg lähti tiehensä.
NImismies jätti oikeudelle kirkkoherra Elersin antaman papintodistuksen, jonka mukaan Matti Kantilla, s. 1808, Abraham Engbomilla, s. 1822, ja Juho Hillbergillä, s. 1804, oli yksinkertainen kristinopin tuntemus, he olivat ehtoollisella käypiä, rehellisiä ja hyvämaineisia. Sen jälkeen nimismies Tammelander esitti edellisten käräjien pöytäkirjanotteen, joka todisti, että Matti Kant oli aiheettomasti syyttänyt Sarmania virstanpylvääseen ammuskelusta ja siten syyllistynyt oikeuden väärinkäyttöön. Nimismies esitti, että Kant tuli tuomita kaikista rikoksistaan samalla kertaa.
Rikoskaari
15 luku.
Isäntänsä tahi esimiehensä surmaamisesta ja lyömisestä, niin myös heidän herjaamisesta.
6 §. Joka lyöpi esimiestänsä tahi isännän siaista, sakoitettakoon nelinkertaisesti.
7 §. Jos herjaussanoilla heitä kohdellaan, sakoitettakoon kolminkertaisesti. Uhkauksista ja ylenkatseesta sakoitettakoon wiisi talaria tahi enemmän asian laadun mukaan.
[verrattuna siihen, mitä laki muuten herjauksesta säätää].
9 §. Kaikissa näissä tapauksissa anokoon syyllinen rikoksensa julkisesti anteeksi, milloin ei henkeänsä menetä.
35. luku.
Lihahaawoista, lyömistä, korwapuusteista ja tukanwedosta
3 §. Joka lyöpi toista korwalle, sakoitettakoon kuusi markkaa, jos loukkausta ei tule näkyviin.
4 §. Joka toista wetää tukasta tahi parrasta, taikka surwii, lykkii tahi sysii, ja loukkausta ei tule näkywiin, olkoon sama sakko.
Oikeudenkäymiskaari.
29 luku. Oikeudenkäymisen wäärinkäyttämisestä.
1 §. Joka oikeudenkäymistä rohkenee wäärinkäyttää, ja wasten selkeitä perusteita ja parempaa tietoansa kiukusta wetää jonkun Oikeuteen, sakoitettakoon Kihlakunnan ja Kämnerin Oikeudessa wiidestä kymmeneen talariin asti, Laamannin ja Raastuwan Oikeudessa kymmenestä kahteenkymmeneen talariin asti, waiwaisille yksinänsä, ja palkitkoon lisäksi oikeudenkäymisen kulut, haitan ja wahingon.
Ruotsin valtakunnan laki 1734. Vuoden 1865 painos.
Yllä muutamia lainkohtia, joihin oikeuden päätös perustui.
Palvelusväki oli isännyysvallan alaista. Isännällä oli oikeus kohtuullisesti kurittaa palveluksessaan olevia.
Oikeus totesi päätöksessään, että kaikki syytetyt olivat todistetusti olleet kyseisenä aikana humalassa. Aiempia juopumustuomioita kenelläkään ei ollut, joten ensikertalaisina jokaiselle tuli sakkoa kolme hopearuplaa. Herjaamisesta Engbom ja Hillberg saivat molemmat kahden ruplan 16 kopeekan sakot, ja Hillbergille määrättiin lisäksi Sarmanin tönimisestä kahden ruplan 88 kopeekan sakko. Kant tuomittiin juopumissakon lisäksi oikeuden väärinkäyttämisestä kahden ruplan 40 kopeekan sakkoon. Juopumussakot jaettiin syyttäjän ja pitäjän köyhien kesken, Sarmaniin kohdistuneiden rikosten sakot jaettiin tasan kruunun, kihlakunnan ja nimismiehen kesken ja Kantin sakko oikeuden väärinkäytöstä jaettaisiin pitäjän vaivaisille. Varojen puutteessa sakot voitiin korvata eripituisilla vankeusrangaistuksilla. Engbomin ja Hillbergin tuli lisäksi esittää Sarmanille julkinen anteeksipyyntö oikeuden edessä.
Asiaan palattiin vielä syyskäräjillä. Paikalla oli vain Sarman, Engbomia ja Hillbergiä ei näkynyt, vaikka heille oli haaste toimitettu. Nimismies totesi että Engbom ja Hillberg olivat maksaneet sakkonsa, mutta anteeksipyyntö oli vielä tekemättä. Asia siirrettiin vuoden 1850 talvikäräjille. Silloin käräjille asianosaisista ainoana saapunut Sarman ilmoitti, ettei vaadi Hillbergiltä ja Engbomilta anteeksipyyntöä, joten asia oli loppuun käsitelty.
Lähteitä:
KA Uusi astia. Janakkalan tk:n renov. tuomiokirjat. Lopen syyskäräjät 1848 § 112 ja § 146, talvikäräjät 1849 § 65, syyskäräjät 1849 § 149, talvikäräjät 1850 § 125.
Artikkelikuva: Lopen syyskäräjien 1848 alku.
