Esittelin edellisessä Haili-kirjoituksessani Aatami eli Adam Hailin heinäkuussa 1945 jättämää korvaushakemusta Karjalaan jääneestä omaisuudesta.
Viipurin maalaiskunnan I arvioimislautakunta teki asiassa päätöksen toukokuussa 1946. Hailin hakema korvaussumma oli 830 506 markkaa, ja lautakunnan myöntämä korvaussumma lähimpään satalukuun pyöristettynä oli 481 200 markkaa.

Lautakunta lisäsi korvauserittelyn perään huomautuksen:
Etuuksista ei lautakunta pyydettyä summaa myöntänyt, koska anoja ei ole saanut niistä jatkuvasti tuottoa. Rakennuksissa ja irtaimistossa huomioitu kulumisesta aiheutunut arvonalennus.
Adam Haili sai vuonna 1943 ensimmäisen korvauslain nojalla 92 000 markkaa korvauksena talvisodassa menetetystä omaisuudesta. Toisen korvauslain nojalla Adam sai edellä mainitut 481 200 markkaa korvaukseksi jatkosodan alueluovutusten aineellisista menetyksistä. Maaliskuussa 1956 Adam sai vielä 15 333 markan lisäkorvauksen, joka perustui vuosina 1955 ja 1956 säädettyyn lisäkorvauslakiin. Korvausten yhteissumma oli 588 333 markkaa.
Taiteilija Haili
Hyvinkään Sanomissa julkaistiin 16.10.1969 sivulla 4 juttu Taidetalolla avautuvasta Adam Hailin näyttelystä:
Naivisti löydetty Hyvinkäältä
Naivistia ei ole tässä käytetty haukkumasanana, vaan kuvaamaan erästä maalaustyyliä, jota hyvinkääläinen taiteilija ADAM HAILI edustaa. Tyylin huomattavimpia edustajia on ollut tullari Rosseau [tullimies Henri Rousseau] ja isoäiti mooses [Grandma Moses]. Suomessa tunnetuin lienee Håkan Brunberg. Ja Hyvinkäällä tunnetuin on Adam Haili ainakin näyttelynsä jälkeen, joka avataan perjantaina 17.10. klo 19. Yleisö on tervetullut avajaisiin.
Näyttelyssä on esillä 45 maalausta ja tämä valtava määrä tuotti taiteilijalle vaikeuksia nimenkeksimisessä. Taulut ovat tähän saakka nimettöminä ja vaatimattomina lojuneet taiteilijan vintissä, mihin niitä siunaantunut pitkän elämän varrella. Adam Hailin parasta tuotantoa on vuodelta 1957 meidän päiviin. Eläkkeelle siirtyminen viisikymmenluvun loppupuolella antoi vauhtia siveltimelle.
Värikkäät ovat taulut ja värikkäät ovat nimetkin: ”Tanskalainen maisema”, ”Kameelit bussipysäkillä”, ”Vene ja lentokenttä”, ”Majakka Palestiinasta” ja ”Peron naulatehdas”. Kaikki työt ovat myytävänä sekä pienet että vähän suuremmat.
Tait. Adam Haili on itse läsnä avajaisissa ja hän varmaankin mielellään kertoo enemmän työstään ja tarinoista taulujen takana, esimerkiksi tähän tyyliin: ”Villen mökki, Hanski-Villen mökki, hän, joka kertoo niitä juttuja. – Ei, se oli semmonen halkomies oikein, mutta se oli sunnuntaiaamu ja hyvä kalasaalis oli saatu ja se tuli sinne penkille kertomaan niitä historiallisia asioita ja oli oikein tosi mukava kuunnella millaisia silt ukolta tarinoita tuli siit evakkoreissusta. Tietysti vanha mies suri sitä tapausta … Jussia vielä kovasti suututti, kun mä tuollaisen taulun sutin … Jaa, tuo on isoisä, vaikka ei hän ihan noin ilkeän näköinen ollut … Olisiko tuo taulu Kemijoesta tai jostain, olisikohan se niit pohjalaisia. Väittävät että tappaa itsensä tuo nainen, kun se veneensä koskeen työntää, – ei se minua pelota yhtään …”
Taulujen nimeämisen vaikeudesta kirjoitti myös Hyvinkään Uutiset:
”Tuo silta, se on kyllä olemassa ja tuosta joesta tuli komeita lahnoja. En kyllä ollut hyvä niitä saamaan, (ei ole kehumista), – nuorin veli sai paljon useammin. Ja sit’ on hyvä koukkauspaikka tuossa sillan vierestä. – Mitä nimeksi tuohon pantais … Karjakon maja tai jotain – tai Pennisilta – tai pistetään ”Karjakon talo ja pennisilta”. Heti kun ihmiset tuon näkevät, niin ne sannoo ”miks’ karjakolla on noin komea talo, kun sen pitäs’ olla pieni punanen mökki vaan?” Kateutta kai. Juu, se on aikaisin aamulla, kun mentiin neljältä kalalle. – Laittaisiko nimeksi ”Aamusumu pennisillalla?” Ja sit’ tuo tienhaara, hevostie – tää ei olisi mahtunut tuohon kuvaan, mutta mie siirsin sen tuonne – mutta kyllä sen tuntoo silti.”
– –
Adam Haili on täysin itseoppinut taiteen polulla ja edustaa tyylillisesti naivismia. Värit ovat avoimet ja kauniit, erikoisesti turkoosin sininen ja vihreä tuntuu viehättävän. Aiheita Adam Haili on hakenut sekä kaukaa että läheltä. – – Työt vastaavat mielikuvituksellisuudessaan otsikoita.

Seuraavalla viikolla Hyvinkään Sanomissa oli uusi juttu, jossa valotettiin Adamin elämänvaiheita. Ingressi loi jutulle elävät puitteet: ”Jykevä miehen hahmo lepäilee vuoteessa. Hän on juuri tullut huvilarakennelmaltaan Nukarilla. Yöpynyt siellä ja saanut päänsäryn, kun uunin hiilloksesta on levinnyt huoneeseen häkää. Tämä on Adam Haili, 69, mies joka eläkkeelle siirryttyään ja vähän ennen sitä otti siveltimen käteensä ja rupesi tekemään tauluja. Nyt hänellä on oma näyttely Taidetalossa.”
Jutun mukaan Adam osti heti sodan jälkeen tilan Pohjanmaalta, Tyrnävältä. Koska muu perhe ei halunnut muuttaa, Adam myi tilan vuoden päästä. Maa ei kuitenkaan jäänyt mielestä: ”Kun hän ei voinut Pohjanmaalla asua taloa, alkoi hän raivata Nuppulinnassa peltoa. Kuusi hehtaaria sitä tuli valmiiksi ja kaksi satoa korjattiin, mutta sitten hän myi maan.”
Jutun kirjoittanut nimimerkki –ae luonnehti Adamin taidetta:
Kaikki taulut ovat naivistisia, lapsenomaisia, pikkutarkkoja, rehellisiä ja konstailemattomia. Niissä ei näytä olevan suuruudenhulluutta eikä juhlallista ylevyyttä. Ne ovat tauluja ilman komeilua, vaikka ovatkin komeita, tauluja ilman ihmeellisyyksiä vaikka välillä ihmetyttävätkin harmoniallaan, sointuvilla väreillään ja luonnollisuudellaan – –
Poika [Tapio Haili] on isäänsä joskus moittinut, että tämä maalaa liikaa, ei lopeta taulun tekemistä ajoissa. Isä sanoi pojan olevan oikeassa. Teos on valmis ennen kuin Adam sitä huomaa. – –
Mistä tämä harrastus sai alkunsa? Luonto se ilmeisesti veti. Vaimo sairastui 1955. Adam oli kattilaseppänä päivät, valvoi illat ja yöt vaimon vuoteen ääressä ja ryhtyi maalaamaan tauluja. Niin ei mennyt aika hukkaan. Neljä vuotta myöhemmin kun hän siirtyi eläkkeelle harrastus sai uutta vauhtia niin, että maalauksia on kymmenittäin, ellei sadoittain. Koulussa pojalle annettiin hyvät lausunnot piirustuksen taidosta, mutta kotoa ei katsottu voitavan kouluttaa poikaa. Mutta asia ei ole unohtunut. Adam Haili maalaa nyt.
Helmikuussa 1970 Adamin maalauksia oli esillä Helsingin Museokadulla Eve Palojärven Pintora-galleriassa. Marjaleena Wegelius kirjoitti näyttelystä Helsingin Sanomiin jutun, jonka otsikko oli Hymyä talven pimeyteen. Wegelius totesi, että Hailin 50-luvun töissä ote on tukeva ja maalauksia hallitsee voimakas, mehevä vihreä väri. Seuraavan vuosikymmenen töissä kuvaustapa alkaa saada uusia piirteitä: rakenne käy mutkikkaammaksi ja väri vaalenee. Lopuksi Wegelius kirjoittaa: ”Aatami Haili tunnetaan kotipaikkakunnallaan rehevänä jutunkertojana ja kiehtovana persoonallisuutena. Näyttelyn työt eivät varmaankaan paljasta kuin osan tätä persoonallisuutta.”
Hyvinkään Sanomat noteerasi Wegeliuksen myönteisen arvion 28.2.1970 julkaistussa jutussaan, jonka otsikko oli Pappa Aatamista pidetään Helsingissä. Nimimerkki -kas- mainitsee jutussa myös Uuden Suomen arvostelijan, joka ”kuvaa taiteilija Hailin ilmaisua hauskaksi ja helppotajuiseksi ja pitää papan naivistista mielenlaatua ja maailmankuvaa viehättävänä”. Arvostelu julkaistiin Uudessa Suomessa 25.2.1970.


Adam Hailin maalauksia. Kuvat saatu Tarja Haililta.
Apu-lehti julkaisi 31.1.1970 ilmestyneessä numerossa 5 Arja Vettenrannan kirjoittaman jutun Hailin papasta eli Pappa Aatamista. Heti kirjoituksen alussa on Adamista pari hauskaa tarinaa:
Kyllähän Hyvinkäällä Hailin pappa on tunnettu jo kauan. Hänen verevästä persoonastaan tuntuu riittävän juttuja loputtomiin.
Eräs suosituimmista tarinoista kertoo, kuinka Hailin Aatami yksi kaunis päivä sai päähänsä käydä pesemässä kasvonsa Atlantin valtameressä. Hän oli ilmeisesti havainnut Hyvinkään vedet aivan liian miedoiksi karaistuneelle pinnalleen. Niin pappa Aatami sitten astui junaan ja matkusti Narvikiin. Perille päästyään hän käveli meren rantaan, pesi perusteellisesti naamansa, astui takaisin junaan ja ajoi tyytyväisenä Hyvinkäälle.
Tiedetään myös kertoa, ettei papalla ole ainoatakaan reikää hampaissaan eikä hän ole koskaan maistanut viinan tippaakaan. Hän juo vain maitoa ja piimää.
Kyllä tämän kuuluisan persoonan maalausharrastuksetkin ovat tiedossa olleet ja yleisesti tunnetaan myös kertomus siitä, kuinka pappa Aatami varsinaisesti maalaamisen aloitti. Parisenkymmentä vuotta sitten Hyvinkäällä asui taidemaalari Lauri Ahlgren, joka pois muuttaessaan jätti jälkeensä taulunkehykset ja lupasi ne sille, joka ensimmäiseksi saisi niihin sopivan taulun valmiiksi. Pappa Aatami, joka kyllä tuntee rahan arvon, maalasi ennätysvauhdilla taulun, ehti ensimmäisenä valmiiksi ja sai kehykset omakseen.

Kuvan omistaa pojantytär Tarja Haili.
Adam Haili kuoli lokakuussa 1973 Hyvinkäällä. Taide eri muodoissaan on tärkeää myös hänen jälkeläisilleen. Tuula Mattila, joka istuu 1960-luvun lopussa otetussa kuvassa enonsa Tapio Hailin sylissä, suunnittelee nykyään esimerkiksi postikortteja.

Lähteitä:
Apu-lehti 31.1.1970.
Helsingin Sanomien Aikakone.
Hyvinkään kaupunginkirjasto. Hyvinkään Sanomat ja Hyvinkään Uutiset vuosilta 1969 ja 1970.
KA Valtiokonttorin korvausasiaintoimisto, Fba:3506 Korvaushakemukset ja -päätökset, 54/9210.
Uusi Suomi 25.2.1970.
Artikkelikuvassa Adam Haili näyttelyssään. Kuvan omistaa Tarja Haili.
Tekstissä mainittu Lauri Ahlgren aloitti opinnot Taideakatemian koulussa samaan aikaan Aatamin pojan, Tapion kanssa 1950-luvulla. Miehet ystävystyivät ja Lauri asui Hyvinkäällä Haileilla opiskeluaikanaan. Tuolloin alkovat Haililla myös croquis-illat, joihin mm. Aatami innokkaasti osallistui. Ryhmään liittyivät Kannakselta hyvinkääläistyneistä myös Eino Vesalainen ja Terho Sakki, jonka Tapio houkutteli myös taideakatemian kouluun tunetun seurauksin.
Ryhmän toiminta vakiintui Tapion ateljeen valmistuttua tiistai-iltohin 1963 ja jatkoi toimintaansa pitkään vielä Hailien jälkeenkin.
Tästä Aatamin yhteydestä ryhmään kertoi vasta vuosi sitten mukaan jo tuolloin myös tullut, mainosalalla pitkän elämäntyönsä tehnyt Pekka Ryynänen. Kesällä 2024 menehtynyt Pekka tultiin sittemmin tuntemaan akvarellistina ja Suomen Akvarellistien puheenjohtaja.
Kiitos kiinnostavista tiedoista!