1824 ja 1825
Leskirouva Christina Wikström solmi tammikuussa 1824 täysissä sielun voimissa ja vakaan harkinnan jälkeen sopimuksen Benvikin koulun opettajan Johan Petterssonin ja hänen vaimonsa kanssa:
Olen saavuttanut 63 vuoden iän enkä pysty enää huolehtimaan itsestäni enkä vähäisestä omaisuudestani. Osa lapsistani on kuollut, osa on varattomia ja vieraille maille muuttaneita, joten hekään eivät kykene pitämään huolta minusta kuolemaani saakka. Maksan yksin velkoja, joita minulle jäi mieheni kuollessa, ja olen köyhänä leskenä hankkinut itselleni Kaskisten kaupungista talon, jossa asun.
Petterssonit sitoutuivat pitämään huolta rouva Wikströmistä tämän loppuelämän ajan. Vastineeksi siitä he saivat asua Wikströmin talossa sekä käyttää ja hoitaa talon kalastusvälineitä ja muutakin kiinteää ja irtainta omaisuutta. Mitään ei saanut kuitenkaan myydä eikä pantata Christina Wikströmin elinaikana. Leskirouvan kuoltua Petterssonit saisivat hallita kiinteää ja irtainta omaisuutta ehdoitta. Sopimuksen allekirjoittivat Johan Pettersson, Elisabeth Pettersson s. Danielintytär ja Christina Wikström, s. Christina Larsintytär. Todistajina olivat Petter Hessler ja J. W. Wikman.
Johan Pettersson jätti Wikströmin kanssa solmitun sopimuksen oikeuteen tammikuussa 1825. Sitä ennen mies oli kokenut kovia. Benvikin koulu oli lakkautettu ja Norlannista tulleen opettajan leipä epävarma. Benvikin koulun johtaja J. W. Bladh totesi 20.8.1824 kirjoittamassaan kirjeessä, että Johan Petterssonin ankeat tulevaisuudennäkymät olivat syösseet opettajan vaimon epätoivon ja mielisairauden valtaan. Pettersson oli päättänyt hakea vaimonsa vävyn ja tyttären luo Kaskisiin, jotta häntä pystyttäisiin valvomaan koko ajan. Vaimolle oli kuitenkin kesken matkan tarjoutunut Noormarkussa tilaisuus hirttäytyä. Kuolemantapauksen takia myös Johan Pettersson joutui vuodelepoon. [Bladhin kirjeestä ei käy ilmi, mistä Johan haki vaimonsa.]
Heinäkuussa 1825 kehruumestari Johan Pettersson jätti maistraatille anomuksen porvarioikeuden saamiseksi (vinna burskap). Hän halusi toimia kaupungissa kalastajana. Hän vetosi anomuksessaan siihen, että koska hänet oli kutsuttu Ruotsista opettajaksi Benvikin pellavaopistoon, jonka toiminta oli nyt päättynyt, hänellä ei ollut toiveita saada tulevaisuudessa elantoa opettajana. Maistraatti myönsi oikeuden, minkä jälkeen Petterssonin piti maksaa kuusi hopearuplaa saadakseen porvarikirjan.
1827
Perintöä
Leskirouva Christina Wikström kuoli 2.1.1827. Perunkirjoitus pidettiin 21.2. samana vuonna. Tilaisuudessa todettiin, että hänen jälkeensä jäivät poika Johan Petter, joka oli ollut useita vuosia ulkomailla, ja tytärpuoli, jo leskeksi jäänyt Britha Catharina, joka oli ollut pitkään naimisissa merimies Benjamin Ahlstenin kanssa ja oli jo saanut osansa pesästä.
Tilaisuudessa olivat läsnä Britha Ahlsten ja porvari Johan Pettersson, joka ilmoitti pesän varat ja velat. Kiinteää omaisuutta oli yhteensä vähän päälle 100 hopearuplan arvosta. Arvokkain oli Kaskisten 15. kaupunginosassa sijaitseva talo numero 114, joka oli arvoltaan 80 hopearuplaa. Taloon kuului useita rakennuksia: tupa ja kamari, vanha aitta, navetta ja rehulato, joista viimeksi mainittu sijaitsi suojelusmies (försvarskarl) Sandbergin tontilla. Lisäksi Wikströmillä oli ollut kala-aitta kaupungin eteläpuolella, niitty Thorsholmenissa ja kasvimaa Ekholmenin eteläpuolella hautausmaalle johtavan tien varrella.
Oikeudessa
Toukokuussa 1827 porvari Johan Pettersson anoi maistraatissa, että koska hänet on otettu kaupunginpalvelijaksi vailla palkkaa, hän saisi vannoa virkamiesvalan. Sen jälkeen hän vannoi sanelun mukaan uskollisuus-, kuuliaisuus- ja virkamiesvalan.
Syyskuussa 1827 Kaskisten raastuvanoikeudessa käsiteltiin Johan Petterssonin ja Johan Nordlundin välistä riita-asiaa. Petterssonin mukaan hänen entinen opettajakollegansa Nordlund oli saanut aikoinaan professori C. C. Böckeriltä kahdeksan Petterssonille kuuluvaa seteliriksiä. Petterssonilla oli tästä summasta saamatta vielä viisi riksiä 24 killinkiä. Nordlund kiisti olevansa velkaa, mutta Kristian ja Ulrika Granlundin antamien todistajanlausuntojen jälkeen hän myönsi velan ja anoi lykkäystä velanmaksuun. Raastuvanoikeus ei myöntynyt lykkäykseen vaan vaati vastaajaa maksamaan kantajalle viisi seteliriksiä 24 killinkiä.
Eläkettä
Joulukuussa 1827 kehruumestari Johan Pettersson kuittasi saaneensa pastori Peter Östringiltä yhteensä 12, 5 tynnyriä rukiita. Määrä kattoi puolet vuoden 1825 eläkkeestä sekä vuosien 1826 ja 1827 koko eläkkeen.

1841
Porvari Johan Pettersson kuoli vanhuuteen 14.11.1841. Perunkirjoitus pidettiin 25.2. seuraavana vuonna. Petterssonin jälkeen jäivät Närpiöstä muuttanut vaimo Margareta Olofintytär (s. 1764), jonka kanssa hän oli solminut avioliiton vuonna 1830, sekä ensimmäisen avioliiton aikana syntyneet tyttäret Christina ja Elisabeth. Christina oli naimisissa porvari Matts Westerlundin kanssa. Elisabeth oli jäänyt leskeksi avioliitosta porvari Carl Fredrik Törnin kanssa.
Petterssonin leski sai alkuvuodesta 1842 Talousseuralta kaksi tynnyriä viisitoista kappaa rukiita. Siitä 12½ kappaa oli miesvainajan eläkettä vuodelta 1841 ja loput hautausapua.
Johan Petterssonista on tietoja myös seuraavissa blogikirjoituksissa:
Benvikin johtaja ja opettajat
Benvikin norlantilaiset opettajat
Härnösandista Benvikiin
Nätrasta Benvikiin
Lähteitä:
KA Sta, Gs:20, Gs:32, Gs:33.
KA Tuomiokirjahaku. RO a:2, Kaskisten raastuvanoikeuden renovoidut tuomiokirjat 1823–1831.
KA Vsa, Kaskisten RO, Cb:21–Cb:23 Raastuvanoikeuden ja maistraatin pöytäkirjat 1825–1830; Ef:1 Perukirjat 1788–1847.
ÅAB FHS, D XV:1b.