Mäkelän talon isäntä Erkki Johan Lindfors Nurmijärven Leppälammilta solmi lokakuussa 1864 vuokrasopimuksen, jonka toisena osapuolena oli itsellismies Henrik Johan Hällfors.

Hyräys Kontrakti
Minä alla=kirjottaja otan tämän kautta sytningimiehen pojan Henrik Johan Henrikin pojan hyyryllen minun tygö kuuluviin tilustuksiini, ehdolla nautittaviin huone nautittsemisen kansa ej ainoastansa Ihmisillen, vaan myös huone Elukoillen tarpelliseksi asti, aitta huonetta, samalla muodoin myös Yhden kalldaisessa Karjan käymisen Luodossa minun huone Elukkani ynnä Talon karjan kanssa Kusa ikänä he Käyvät.
Maa Peronain istuttamiseksi myöditetän myös hänellen /3/men tynnerin ala peldoa, peronain päälle tarkoittain 3me tynnyrii peronain siemeniä
myöskin myöditän minä hänellen, suosiollisuden hänen Kaikelle Kaluillensa
Jotka Kaikki illman vähindäkän ansiota elli maksoa tule nautittavaksi tästä tulevasta päivästä 1.simmäinen Marraskuusa, niin tulevaisen vuoden samaan päivään asti,
Näitä kaikkia edellä Nimitettyjä olen minä vapaedolllisudella tahtonut myödettää ja minun oman Käten alla piirustuksella ja sen suurimman tarkoituksen kassa Vahvistan Kuin tehdään, Nurmijärvellä Leppälammilla Mäkilän talossa se 15. kymmendenä päivänä Loka Kuusa 1864.
Erik Johan Lindfors
omistaja Mäkilän taloissa Leppälammin kylässä
/bom/ [puumerkki]
Edellä seisovaisen Kirjoituksen Kanssa julistan minä Kaikisa osissa mielisuosiolliseksi ja sidon itseni mitä edellä Kirjoitettu on päivä Kuin edellä
H. J. Henrikinpoika
Sopimuksen todistajina olivat vieraatmiehet Johan Fredrik Andreksenpoika ja Daniel Löfgren. Sopimuksen kynämiehenä oli A. W. Wirenius.
Kesäkuussa 1868 samat miehet solmivat toisen vuokrasopimuksen:

Hyyräyskontrakti
minä alla Kirjoitettu Otan tämän kautta Henrik Johan Hällforssin hyyryllen minun tykö kuuluviin huoneisiini, ensi byhämjehiin asti ja annan hänellen, Kammarin Asua, Aitta huoneen Vaatteillen ja Kaluillen, ja muita huonei tarpeellisuuren mukaan elli tarpeen jälkeen, ja suojaa Kaikillen hänen Kaluillensa, ja poltto puita Mettäst tarpeen jälkeen, Ulko metsään Karjan laitunta,. Josta kaikista pitää hänen maksaman Yhren markan kuukaurelt elli 25. penni Viikkos,. ja hän saa muuttaa pois koska hän Vaan tahtoo joko ennemmin eli myöhemmin ja sitten hyyryn makso taukoo, näitä olen minä Vapa ehtoisesti Myödyttänny ja omakätisesti bomerkkini alle painannu joka toristetaan, Nurmijärvellä se 18. päivä Kesä Kuuta 1868.
Erik Johan Lindfors.
/bom./.
Edellä olevaan Kontraktiin olen kaikinpuolin tytyväinen./.
H. J. Hällfors.
Toristajat on
D. Löfgren Johan Wilhelm Trygg
/bom./.
Afskriftens enlighet bestyrka, samt att original är belagdt 20. pnis Stempel märke intyga:
[Vahvistamme, että jäljennös vastaa alkuperäistä ja että alkuperäinen sopimus on varustettu 20 pennin leimamerkillä:]
M. Costiander Gustaf Löfgren
Vuokrasopimuksia puitiin Nurmijärven syyskäräjillä 1868 ja talvikäräjllä 1869. Palaan oikeudenkäyntiin seuraavassa kirjoituksessani.
Lähteitä:
KA Astia, Maanmittaushallituksen uudistusarkisto, Nurmijärvi, B33:2/6–8 Leppälammi, Mäkelä hemman egokarta och häfdebeskrifning 1859 [Mäkelän tiluskartta ja nautintaselitys]. Artikkelikuvassa osa kartasta.
KA Hml, Porvoon tuomiokunta, Ca3:5 Nurmijärven käräjät 1869.