Impilahden pitäjän ja Kitelän kappelin lakimääräiset syyskäräjät 1884 pidettiin Impilahden kirkonkylässä Hovinniemen tilalla 19.11.–3.12. Oikeudessa olivat läsnä Salmin tuomiokunnan tuomari Richard Elfvengren sekä lautamiehet Petter Luukkonen, Petter Pusu, Olli Kohonen, Elias Nissinen, Antti Leinonen, Petter Saavalainen ja Dmitri Aleksejeff Misonoff.
Pykälän 280 aluksi virkaatekevä kruununnimismies K. V. Holländer jätti oikeuteen Uomaan metsänhoitoalueen metsänhoitaja Alfred Roschierin lähettämän virkakirjeen sekä kaksi mainetodistusta, jotka luettiin oikeudessa ääneen.
Virkakirje oli päivätty Uomaalla 27.6.1884. Sen mukaan uomaalaiset veljekset Jevdokim Ivaninpoika ja Dmitri Ivaninpoika Lukin olivat edellisenä syksynä tieten tahtoen hakanneet Uomaan metsänhoitoalueelta luvattomasti sahatukeiksi ja rakennushirsiksi soveltuvaa puuta ja kuljettaneet osan siitä kotiinsa.
| kotiin kuljetettu: | |
| 7 kasvavaa mäntyä | à 21–54 jalkaa, latvaläpimitta 5–11 tuumaa |
| 2 kelohonkaa | à 28–45 jalkaa, latvaläpimitta 3–10 tuumaa |
| 2 kasvavaa kuusta | à 24–30 jalkaa, latvaläpimitta 3½ tuumaa |
| 7 kelokuusta | à 22–51 jalkaa, latvaläpimitta 3–5½ tuumaa |
| 2 kuusen latvusta | à 21–24 jalkaa, latvaläpimitta 4½–8 tuumaa |
| hakkuupaikalle jätetty: | |
| 3 kasvavaa kuusta | à 17–21 jalkaa, latvaläpimitta 8–10 tuumaa |
| [jalka = 0,3048 m = 12 tuumaa] [tuuma = 0,0254 m] |
Roschier vaati Lukinin veljeksiä vastuuseen metsänhaaskauksesta ja korvauksien maksamiseen vuoden 1851 metsäasetuksen 64 pykälän mukaisesti. Hän muistutti, että kyseinen alue oli julistettu kruununpuistoksi.
Todistajiksi oli kutsuttu metsänhoitaja Alfred Roschier, metsänvartijat Mikko Hyvärinen ja Petter Kokko sekä talollinen Feodor Matvejeff. Koska Matvejeff oli ortodoksi, hänen todistajanvalaansa varten paikalle oli kutsuttu myös pappi Aleksei Shepelevski.
Todistajanlausunnot
Alfred Roschier oli pitänyt kesäkuussa tarkastuksen Uomaan kruununpuistossa. Hän kertoi havainneensa tuolloin, että kruununpuistosta oli hakattu puuta sen verran kuin hän oli virkakirjeessään todennut. Tarkastuksessa mukana ollut Jevdokim Ivaninpoika Lukin oli ensin väittänyt, että hän oli hakannut pihallaan olevat tukit omasta metsästään, ja oli luvannut näyttää todistajalle hakkuupaikan. Seuraavana aamuna hän oli kuitenkin myöntänyt hakanneensa puut kruununpuistosta yhdessä veljensä kanssa.
Roschier anoi korvausta yhteensä 80 virstan pituisesta käräjämatkasta.
Mikko Hyvärinen kertoi, että kun hän oli kuljeskellut Uomaan kruununpuistossa, hän oli havainnut merkkejä metsänhaaskauksesta ja oli seurannut jälkiä vastaajien pihaan. Hän oli ilmoittanut asiasta metsänhoitaja Roschierille, joka oli pian sen jälkeen pitänyt syynin kruununpuistossa. Hyvärisen arvio hakattujen puiden mitoista vastasi Roschierin laskelmaa.
Petter Kokko yhtyi Roschierin lausuntoon, muttei osannut sanoa hakattujen puiden tarkkaa lukumäärää. Joka tapauksessa kasvavia puita oli ollut ainakin kymmenen ja keloja useita. Kokko oli vakuuttunut siitä, että vastaajien pihaan tuodut tukit oli hakattu Uomaan kruununpuistosta.
Feodor Matvejeff ei osannut sanoa mitään asiaan liittyvää.
Tuomio
Puunhakkuu Uomaan kruununpuistossa tuli Lukinin veljeksille kalliiksi. Oikeus katsoi toteen näytetyksi, että veljekset olivat syyllistyneet luvattomaan puunhakkuuseen Uomaan kruununpuistossa ja kuljettaneet sieltä kotiinsa 23 sahatukiksi sopivaa puuta. Kumpikin vastaaja tuomittiin maksamaan sakkoa kahdeksan markkaa puulta eli yhteensä 184 markkaa kolmijakoon kruunun, kihlakunnan ja syyttäjän kesken. Varojen puutteessa kummatkin joutuisivat sovittamaan sakot istumalla 24 päivää vesileipävankeudessa Lisäksi joko toisen vastaajista tai molempien yhdessä piti maksaa kruunulle kaksi markkaa jokaiselta puulta eli yhteensä 46 markkaa. Veljekset joutuivat maksamaan vielä muutakin: neljä markkaa pappi Aleksei Shepelevskille avusta todistajanvalan tekemisessä; todistajanlausunnoista kaikkiaan 79,60 markkaa (35,60 markkaa mesänhoitaja Alfred Roschierille, yhteensä 32 markkaa metsänvartijoille Mikko Hyvärinen ja Petter Kokko sekä 12 markkaa Feodor Matvejeffille); haastepalkkiona 11,60 markkaa Petter Pusulle; sekä pöytäkirjanotteen, tuomion ja ulosottokäskyn lunastusmaksun.
Termi ”metsänhakkuu” on pysyvästi juurtunut suomen kieleen.
Se saattaa tuntua kummalliselta, koska kansanperinteen tukkijätkähän
samoin kuin myöhempi moottorisaha-metsuri ja nykyinen väsymätön
hakkuukone kaatavat puunsa nimenomaan sahaamalla.
Mutta sanoilla on pitkät juuret. Vanhastaan metsätöihin riitti pelkkä kirves.
Sillä kaadettiin kasket (jotka useimmiten tehtiinkin hoikkarunkoiseen
koivikkoon), mutta taitava ja tottunut kirveenkäyttäjä hakkasi nurin myös
järeät tukkipuut ällistyttävän nopeasti, vieläpä nopsemmin ja helpommin
kuin aloitteleva ”nälkäviulun soittaja” sahoineen. Ja ne rungot saattoivat olla
todella järeitä, etenkin sitten kun aiemmin kielletyt suuret höyrykäyttöiset
sahalaitokset 1857 vapautuivat pannasta ja suuntasivat ahnaat katseensa
syrjäseutujen ”kirveenkoskemattomiin” erämaihin.
Kirveelläpä niihin metsiin vielä pitkät ajat koskettiinkin, vaikka sillä tavoin
menetettiin joka rungosta melkoinen pätkä parasta ja arvokkainta tyvipuuta.
Esimerkiksi Kemiyhtiön metsäherrat saivat, ensin turhaan maaniteltuaan ja
viimein pakottamalla, vasta aivan 1800-luvun lopulla Perä-Pohjolan jätkät
luopumaan totutusta kirveskaadosta ja siirtymään sahaamiseen.
Saha oli toki iät-ajat kuulunut puusepän kalupakkiin eikä se ollut täysin outo
ja tuntematon metsätöissäkään, mutta tukkilaisromantiikan kuuluisa justeeri
oli alun perin tarkoitettu nimensä mukaisesti vain ”justeeraukseen” eli
lanssille tuotujen pitkien tukkien katkomiseen määrämittaisiksi pölkyiksi.
Tukkijätkien muutosvastarintaan oli hyvät syyt. Sahanterä vaati huolellista
huoltoa: hampaat oli täsmällisesti haritettava ja viilalla teroitettava, eikä
niitä temppuja ole aivan helppo oppia. Vanha metsänhoito-opas kertoo, että
”hyvin kunnostettu saha kulkee keveästi, päästää pehmeän äänen kuin
käärmeen sihinä ja syö joka vedolla tulitikun pituuden verran puuta”.
Sen sijaan työskentely-yritys tylsällä tai harituksensa menettäneellä sahalla
on todella tuskaisen turhauttava kokemus.
Lähteitä:
KA Mli, Ca:7 Impilahden syyskäräjät 1884.
