Torpparit Antti (Anders) Topp Pilpalasta ja Isak Ryyttä Topenolta olivat eräänä syyskuisena torstaina vuonna 1856 vaihtaneet keskenään hevosia. Talvikäräjillä 1857 Antti Topp vaati Ryytältä maksamatta jäänyttä kahden hopearuplan välirahaa. Ryyttä myönsi velan, mutta piti syytettä perusteettomana, koska Topp oli kauppaa tehtäessä väittänyt hevosensa olevan paljon nuorempi kuin se tosiasiassa oli. Ryyttä sanoi lähettäneensä poikansa Stefanin perumaan kaupan, mutta Topp ei ollut siihen suostunut.
Toppin todistajina kuultiin torppari Herman Kulmalaa Topenolta ja Pilpalassa asuvaa suutari Erik Lindiä. Kulmala kertoi olleensa paikalla, kun hevosia vaihdettiin, ja sanoi Ryytän sitoutuneen maksamaan välirahan. Kulmalan mukaan Ryyttä oli kuitenkin arvellut, että hänen vaihdossa saamansa hevonen oli Toppille annettua huonompi. Ryyttä oli jonkin ajan kuluttua kertonut Kulmalalle, että väliraha oli vielä maksamatta. Sitä Kulmala ei tiennyt, oliko Ryyttä yrittänyt purkaa kaupan vai ei.
Lind ei ollut paikalla, kun kauppoja tehtiin, mutta sanoi olleensa mukana vähän ennen joulua, kun Topp vaati Ryytältä välirahan maksamista. Ryyttä oli silloin sanonut, ettei ole velvollinen sitä maksamaan. Hän oli myös sanonut Toppille: ”Saathan sinä sen käräjillä.”
Ryyttä ei kiistänyt todistajien lausuntoja, mutta sanoi voivansa todistaa, että oli yrittänyt perua kaupan ennen koetusajan päättymistä. Asia siirrettiin seuraaville käräjille, jolloin Ryytän tuli esittää todisteet väitteelleen.
Samoilla käräjillä Antti Topp syytti Isak Ryyttää ja tämän poikaa Stefania toisessakin hevosten vaihtoon liittyvässä asiassa. Topp sanoi, että kun hevoset edellisvuoden syyskuussa oli vaihdettu, mitään välirahaa ei maksettu ja vaihto tehtiin ehdolla, ettei sitä voi perua. Siitä huolimatta Ryyttä poikansa kanssa oli seuraavana maanantaina tullut Toppin luo ja ilmoittanut haluavansa perua vaihtokaupan. Topp sanoi olleensa valmis perumaan kaupan, jos saisi yhden hopearuplan korvauksen siitä, että Ryytälle annettu hevonen oli ajettu huonoon kuntoon. Ryyttä ei siihen suostunut. Toppin poistuttua kotoaan Stefan Ryyttä oli hakenut Toppin lukitsemattomasta tallista Ryytän entisen hevosen ja jättänyt Toppilta saadun tilalle. Topp vaati nyt vastaajille rangaistusta tästä omavaltaisuudesta ja korvausta siitä, että hevosen arvo oli Ryytän hallussa alentunut.
Isak Ryyttä sanoi, että Toppin puheet pitivät paikkansa, mutta koska talliin jätetty hevonen tosiasiassa oli Toppin omaisuutta, Ryytällä oli täysi oikeus vaihtaa hevoset takaisin.
Antti Topp kutsui todistajiksi suutari Erik Lindin ja oppipoika Abraham Färmin. He todistivat yhtäpitävästi, että olivat olleet Toppilla työssä silloin, kun Ryytät tulivat sinne. Molemmat vahvistivat Stefan Ryytän hakeneen tallista Ryytän entisen hevosen ja jättäneen tilalle Toppilta saadun. Ryytät eivät kiistäneet todistuksen oikeellisuutta, ja Topp toisti vaatimuksensa.
Koska Isak Ryyttä oli jättänyt Toppille tämän entisen hevosen, oikeus vapautti hänet edesvastuusta. Stefan Ryyttä tuomittiin maksamaan omavaltaisesta teosta sakkoja yhdeksän ruplaa 60 kopeekkaa hopeassa. Varojen puutteessa sakko voitiin korvata 14 päivän vankeudella. Ryytät yhteisesti, tai se, kummalla oli paremmat varat, määrättiin antamaan Toppille kohtuulliseksi arvioitu yhden ruplan korvaus siitä arvonlaskusta, joka hevoselle oli aiheutunut sen ollessa Ryytän hallussa. Heidän tuli myös maksaa oikeudenkäyntikulut.
Välirahaa koskevaa asiaa piti käsitellä uudelleen vuoden 1857 syyskäräjillä. Ryytällä ei kuitenkaan ollut esittää luvattuja todisteita, joten asia siirrettiin vuoden 1858 talvikäräjille. Kumpikaan osapuoli ei saapunut käräjille määrättynä eli kolmantena istuntopäivänä, mutta he tulivat paikalle seuraavana päivänä, jolloin asia otettiin käsittelyyn. Isak Ryyttä oli kutsunut todistajiksi torppari Juho Erikinpoika Haaviston kirkonkylästä ja renki Abraham Isakinpojan Pilpalasta. Vain viimeksi mainittu oli käräjäpaikalla ja kertoi, että hän oli ollut läsnä hevosia vaihdettaessa. Silloin oli sovittu, että Ryyttä maksaa välirahaa kaksi ruplaa. Ryyttä sanoi tämän pitävän paikkansa.
Oikeus katsoi oikeaksi määrätä Ryytän heti maksamaan Toppille vaaditut kaksi ruplaa hopeassa ja korvaamaan oikeudenkäyntikulut sekä maksamaan todistajanpalkkiot. Perusteluna oli, että Isak Ryyttä oli tunnustanut, että välirahasta oli sovittu vaihtokauppaa tehtäessä. Hän ei myöskään pystynyt todistamaan, että hän olisi koetusajan sisällä ilmoittanut halunsa perua kaupan ja että Topp olisi siitä kieltäytynyt.
Lähteitä:
Janakkalan tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat. Varsinaisten asioiden pöytäkirjat. Lopen talvikäräjät 1857, § 113 ja § 114, syyskäräjät 1857, § 92, talvikäräjät 1858, § 49 ja § 81.
