Vuosittain laadituista henkikirjoista voi seurata, miten kylien ja talojen asukkaat vaihtuivat. Luettelen tässä kirjoituksessa Kemin pitäjän Koroiskylän asukkaat samalla tavalla kuin henkikirjan laatijat kirjasivat heidät maaliskuussa 1890.
Kerron muutamista asukkaista myös täydentäviä, muista lähteistä koottuja tietoja.
Ensin kuitenkin perustietoja henkikirjan rakenteesta. Oheisessa kuvassa näkyy henkikirja-aukeaman vasen puoli. Ensimmäiseksi on kirjattu kylän nimi, tässä tapauksessa Korois[kylä]. Sen jälkeisessä numeroita sisältävässä ryhmässä näkyvät talon numero, taloluku ja manttaali. Toiseen numeroryhmään on kirjattu ensin henkirahaa maksamattomien, sitten torpparien, seuraavaksi palkollisten ja lopuksi talollisten lukumäärä. Numerotietojen jälkeen luetellaan talon asukkaat, heidän syntymävuotensa kahdella numerolla, puoliso ja täysi-ikäiset lapset, alaikäisten lasten lukumäärä ilman nimiä sekä mahdollisesti lisähuomautuksia.
Aukeaman oikealla puolella on henkilömääriin liittyviä sarakkeita, joista mainittakoon seuraavat:
- henkirahaa maksavia miehiä ja naisia
- henkirahaa maksamattomia yli-ikäisiä miehiä ja naisia
- henkirahaa maksamattomia Venäjällä passilla olevia miehiä ja naisia
- miehiä ja naisia yhteensä (edellisten summat)
- kutsuntaikäisiä miehiä (21 v).

Korois 1, Maunu-Vuolevi, 11/48 manttaalin perintötalo
Hoitaja Anton Sormunen 54. [syntymävuosi 1854] L 2-1. [alaikäisiä lapsia: 2 poikaa, 1 tytär]
Elatusmies Antti Wuolewi 17. yliik [yli-ikäinen] v. [vaimo] Priita 29. khhtln [köyhäinhoitolainen]
Mkt [mäkitupalainen] Matti Wanha 37. v. Susanna 42. L Aapo 67. Matti 73. 1-2.
Hkt. [huonekuntalainen, siis loinen] Olli Wittaniemi 34. L. 1-0.
Maunu-Vuolevin tilan omistaja Anton Sormunen oli syntynyt Kemin pitäjän Koskenkylässä Nikupeterin talossa 9.2.1854. Kastetiedoissa etunimet olivat Petter Anton. Pojan vanhemmat olivat Matti Nikupeteri (alkujaan Mölläri) ja Kreeta Liisa Jaakontytär Peteri. Isä oli Rovaniemeltä ja äiti Kemin Koskenkylästä.
Louhi-lehdessä oli syyskuussa 1894 uutinen Antonin viime hetkistä:
Kamaloita tapaturmia Laitakarin sahalla Kemissä. Kun wiime tiistaina t. k. 11 p:nä klo 2 päiwällä talokas Anttoni Wuolewi, Kemijoelta, oli Laitakarin sahalla Kemissä nostamassa tukkeja hewosineen, käwi niin onnettomasti, että puu, jonka hewonen oli juuri wetänyt puuläjän päälle, lähti wierimään alaspäin sillä surkealla seurauksella, että mainittu Wuolewi joutui wieriwän puun ja läjässä olewien puitten wäliin. Wieriessään ruhjoi puu hänen ruumiinsa ja erittäinkin pääpuolen jokseenkin pahasti. Sattumalta saapuwilla olewa Kemin reserwikomppanian wälskäri antoi kyllä jonkunlaisia ohjeita, mutta ne eiwät tehonneet, ja saman päiwän iltana klo 10 tienoilla, ennenkuin lääkäri, joka sähkötettiin Torniosta ehti saapua, heitti jo Wuolewi henkensä. Wainajaa jäi suremaan leski ja kolme lasta, joista 2 poikaa sattui olemaan tapaturmapaikalla isänsä surkeaa loppua katsomassa.
Louhi 16.9.1894.
Antti Vuolevi syntyi 29.1.1817 Kemin pitäjän Liedakkalassa ja oli silloin nimeltään Antti Antinpoika Kontio. Kun hän meni vuonna 1849 naimisiin Priita Maria Ollintytär Ämmän kanssa, hänen nimensä oli Antti Peteri. Lasten syntyessä sukunimenä oli Peteri, Peteri eli Vuokila, Maunu tai Maunu eli Vuolevi.
Yksi Antin ja Priita Marian lapsista oli 28.8.1860 syntynyt Anders August. Hänestä julkaistiin elokuussa 1887 ilmoitus Oulun Ilmoituslehdessä:
Raittiuden alalta.
Wiinankauppias karkuretkillä.
Löysämies Kemin pitäjästä Antti Aukusti Antinpoika Maunu eli Wuolewi, joka luwattomasta wiinanmyynnistä on haastettu Tornion kaupungin raastuwan oikeuteen, on paennut teille tietymättömille kotiseuduiltaan, josta syystä häntä julkisesti peräänkuulutetaan.
Oulun Ilmoituslehti 6.8.1887.
Mäkitupalainen Matti Juhonpoika Vanha oli syntynyt 5.9.1837 Liedakkalassa ja vaimo Susanna Juhontytär 23.6.1842 Paakkolassa.
Huonekuntalainen Olli Vittaniemi oli syntynyt Alapaakkolassa 13.3.1834 Heikki Antinpoika Vittaniemen ja Kreeta Ollintytär Maulan perheeseen. Hän solmi vuonna 1859 avioliiton Maria Matintytär Ruskon kanssa ja siirtyi vävyksi Koroiskylän Ruskon taloon. Maria oli syntynyt Simossa vuonna 1839, jolloin perheen sukunimi oli Marttila. Marian isä ja äitipuoli on kirjattu vuonna 1890 Koroiskylän Ruskon taloon.
Korois 1, Maunu-Vyörykkä, 11/48 manttaalin perintötalo
Kalle Heikinp[oika] 31. v. Anna 33. L. Iita 68. Emma 72. 1-0. Lp [lapsipuoli] Alfred Kuuronen 63. P. [piika] Kaisa Wuokila 68.
Mäkt. Matti Wuokila 44. v. Saara 39. L. 2-1.
Hkt. Maria Kuusela 61. L. 0-1.
Kalle Kustavi Heikinpoika Nordberg syntyi Alatorniolla 6.9.1831 ja hänen vaimonsa Anna Kreeta Könönen samassa pitäjässä 5.12.1833. Anna Kreetan ensimmäinen mies oli Juho Pekanpoika Kuuronen. Alfred Kuuronen oli heidän poikansa.
Mäkitupalainen Matti Vuokila oli syntynyt Koroiskylässä 5.5.1844. Hänen vanhempansa olivat torppari Niilo Niilonpoika Vuokila ja Kaisa Hannuntytär Inkilä. Matin vaimo Saara Kaisa Tiekso oli syntynyt Ilmolassa 4.12.1839 renki Erkki Halmkronan ja Saara Tiekson perheeseen.
Huonekuntalainen Maria Kuusela oli syntynyt Kemin maaseurakunnan 1880-luvun rippikirjan mukaan 13.5.1861 Kemin pitäjässä. Tuona päivänä Kemin pitäjässä syntyi Maria Matilda, jonka vanhemmat olivat Olli Niilonpoika Sandberg ja Susanna Juhontytär. Kemin maaseurakunnan 1880-luvun rippikirjaan on kuitenkin merkitty Koroiskylän Vyörykän kohdalle Maria Matilda Juhontytär Maunu, jonka mies on talon kanssa-asukas Olli Kuusela. Olli Ollinpoika Kuuselan syntymäaika on 10.9.1861 ja syntymäpaikka Rovaniemi, vaimon syntymäaika 13.5.1861 ja syntymäpaikka Kemi. Pariskunta muutti Vyörykän tilalle Rovaniemeltä heinäkuussa 1887. Rovaniemen rippikirjan mukaan heidät oli vihitty 25.7.1884. Rovaniemen rippikirjassa vaimon sukunimenä on Vyörykkä.
Palaan Kuuselan pariskuntaan myöhemmin, sillä Olli Kuuselakin esiintyy vuoden 1890 koroiskyläläisten luettelossa.
Korois 2, Ämmä, 5/16 manttaalin perintötalo
Olli Juhonp. 44. v. Kaisa 49. L. 2-4. veli Jaako Juhonp. 50. Äiti Eeva Kaisa 18. yliikn. sisar Maria 46 l. 2-1.
Hkt. Matti Wittaniemi 43.
K. A. [kanssa-asukas] Matti Tarsaranta 57. v. Saara 53. L. 1-0. Äiti Priita 23.
Torpp[ari] Anton Karvakko 59. v. Tilda 56. L. 3-0. vrtmt ja vp lt [varattomat ja vapautettu henkirahasta lasten tähden]
Hkt. Kaisa Ruonaniemi 46. L. 2-2. vrtn ja vp lt.
Hkt. Sakari Maunu 67.
Hkt Juho Eframi Näätä 59. v. Kaisa 46. L. 2-3 vrtmt ja vp lt.
Olli Juhonpoika Ämmä syntyi Ämmän talossa 5.7.1824 Juho Petteri Ämmän ja Eeva Kaisa Juhontytär Ruonaniemen perheeseen. Ollin vaimo oli 13.1.1849 syntynyt Kaisa Maria Iisakintytär Maahila.
Huonekuntalainen Matti Vittaniemi oli syntynyt 19.6.1843 Alapaakkolassa Heikki Antinpoika Vittaniemen ja Kreeta Ollintytär Maulan perheeseen. Hän oli siis Vuolevin taloon kirjatun Olli Heikinpoika Vittaniemen veli.
Kanssa-asukas Matti Tarsaranta oli Rovaniemellä syntyneen Priita Maria Matintytär Songajärven eli Tarsarannan poika. Myös Priita-äiti asui vuonna 1890 Ämmän talossa. Matin vaimo oli Saara Kaisa Jaakontytär Maunu. Hän oli syntynyt 20.11.1853. Saara Kaisan vanhemmat olivat Alatorniolla syntynyt Jaakko Juhonpoika Kähkölä (alun perin Karvala, myöhemmin Saari, Maunu ja Vyörykkä) ja Tervolassa syntynyt Priita Juhontytär Kanto.
Perä-Pohjolainen kirjoitti Matista 11.9.1909:
Surkuteltawa tapaus. Kun talokas Matti Ämmä, kotoisin Kemin pitäjän Koroiskylästä, toissa päiwänä oli paluumatkalla kaupungistamme, jonne hän edellisenä päiwänä oli heinähäkillä tuonut tawaroita ja poikkesi Karihaaraan wiewältä yleiseltä maantieltä wanhalle maantielle, ajaen Terwaharjulle päin, sattuikin hänen hewosensa näkemään toisia hewosia, jolloin Ämmän hewonen sai kiihkon kiirehtiä toisten hewosten luo. Kiihkoissaan hewonen pillastui täyteen menoon. Ämmän istuessa rattailla nojaten häkkiin löysäsikin häkki selkäpuolelta, jolloin Ämmä putosi rattailta tielle. Waan pudotessaan loukkautui hän niin pahoin, että oli nostettava tieltä tiedottomassa tilassa. Hän wietiin Karihaaran sairaalaan hoidettawaksi, waan kun Ämmältä oli kaktkennut yksi niskanikama ja selkäydin wahingoittunut, kuoli hän eilen mainitussa sairaalassa näiden wammojensa johdosta.
Surullisen tapaturman uhriksi joutunut omisti puolen Ämmän tilasta Koroiskylässä ja oli hän iältään 62-wuotias [oikeasti 52-vuotias]. Wainajaa jäi lähinnä suremaan leski ja 2 tytärtä. Hänen entinen nimensä oli Matti Hool eli Tarsaranta.
Perä-Pohjolainen 11.9.1909
Torppari Anton Karvakko syntyi Kemin maaseurakunnassa 16.1.1859 tarkk’ampuja Heikki Karvakon ja Madleena Hannuntytär Ollitervon perheeseen. Antonin vaimo oli 1.10.1856 syntynyt Susanna Mathilda Pekantytär Rimali. He muuttivat vuonna 1890 Amerikkaan.
Huonekuntalainen Kaisa Ruonaniemi syntyi Alapaakkolassa 5.10.1846. Hänen vanhempansa olivat Aleksanteri Hannunpoika Niskavaara ja Anna Kaisa Tuomaantytär Hoikka. Kaisa vihittiin 13.2.1865 leski Heikki Juhonpoika Ruonaniemen kanssa. Lokakuussa 1884 Kaisa jäi leskeksi, kun Heikki hukkui Salmen satamassa Haaparannalla paluumatkalla Amerikasta. Hukkumisesta kirjoitti esimerkiksi Morgonbladet 4.11.1884.
Huonekuntalainen Juho Efraim Näätä syntyi 18.12.1859, kummeista päätellen Alapaakkolassa. Juhon vanhemmat olivat Koskenkylässä vuonna 1829 syntynyt Pekka Pekanpoika Näätä ja Priita Vähäjärvi (s. 22.7.1827 Alatorniolla).
Juho Efraimin vaimo oli 5.10.1846 syntynyt Kaisa Fredrika Aleksanterintytär Rautio eli Ruonaniemi. Juho ja Kaisa vihittiin 25.3.1888. Henkikirjan laatijoille näyttää tapahtuneen virhe, sillä Kaisa on kirjattu tässä Ämmän taloon toistamiseen.
Korois 3, Rusko, 1/4 manttaalin perintötalo
Matti Pekanp. 11. yliik v. Maria 32.
Torpp. Pekka Pelto 28. v. Elsa 30. kivuln. Vävy Erkki Kanin 62. v. Karoliina 54.
Hkt. Olli Ollinp. Wittaniemi 59. veli Otto Ollinp. 69. kaaduskelevainen.
Matti Pekanpoika Rusko oli alkuperäiseltä nimeltään Ruikka. Hän syntyi Simossa 12.3.1811 Pekka Pekanpoika Ruikan (alkuaan Petäjäkosken) ja Maria Matintytär Ruikan perheeseen. Matti muutti Simosta Alatorniolle ja sieltä Kemin pitäjään. Sukunimiä olivat elämän varrella Ruikka, Marttila, Katrineholm ja Rusko.
Matin ensimmäinen vaimo oli Brita Kaisa Juhontytär Tiekso, joka oli syntynyt Lautiosaaressa elokuussa 1820 ja kuoli Ruskon talossa 25.2.1881 ”14 kuukauden kowan taudin sairastettua”, kuten Kaiku-lehden kuolinilmoituksessa sanottiin.
Matin toinen vaimo oli Maria Heikintytär Lahdenvuoti, joka oli syntynyt Ilmolassa 17.12.1832. Heidät vihittiin maaliskuussa 1889. Juuri sitä ennen Matti sai tuomion ensikertaisesta tullipetoksesta. Marian ensimmäinen mies, Liedakkalassa 12.8.1833 syntynyt Iisak Juhonpoika Juntheikki, hukkui Tervolassa 18.6.1871.
Kun Maria kuoli 10.6.1895. Matti julkaisi kuolinilmoituksen Kaiku-lehdessä 21.6.1895:
”Ilmoitetaan että rakas vaimoni Maria Rusko, o. s. Lahdenvuoti, vapauskoisena kuoli Ruskolan tilalla Kemissä Kesäk. 10 p:nä 1895, 62 vuoden, 5 kuuk. ja 22 vuorok. ijässä. Kaipaukseksi minulle, 4 lapselle, 6 lapsenlapselle, 7 lapsipuolelle, 25 heidän lapselleen sekä 5 heidän lastensa lapselle, 1 veljelle ja 4 sisarelle; joka kaukana oleville sukulaisille ja tuttaville tiedoksi annetaan.”
Yksi Matin tyttäristä, Alatorniolla 16.10.1851 syntynyt Madlena, vihittiin 1881 Jaakko Antinpoika Maunu eli Vuolevin kanssa. Jaakko oli talossa 1 mainitun elatusmies Antti Vuolevin poika. Pariskunta lähti ilmeisesti Amerikkaan, sillä Madlenan vuonna 1869 syntynyt poika Maunu Evert julkaisi Siirtolainen-lehdessä 6.2.1900 ilmoituksen, jossa hän kaipasi äitinsä ja isäpuolensa osoitetta.
Matti Rusko julkaisi marraskuussa 1892 Kaiku-lehdessä ilmoituksen:
Maanostajat hoi!
Tulkaa ostamaan ”Ruskon” talo, Kemin jokitörmällä Korosten kylässä luonnon ihanalla paikalla, ¼ manttaalin weronen perintömaa N:o 3, ½ weroa Keminjoen lohenpyyntiin. Tilukset hywät! Hinta 8,000 markkaa.
Kemi, 12 p. Marraskuuta 1892.
Matti Rusko.
Kaiku 14.11.1892.
Torppari Pekka Pekanpoika Pelto oli syntynyt Rovaniemellä 14.8.1828 ja hänen vaimonsa Elsa Karoliina Matintytär Ojala Liedakkalassa 23.12.1830. Vuonna 1862 syntynyt Juho Erkki Iisakinpoika Kanin oli naimisissa heidän tyttärensä Susanna Karolinan kanssa.
Huonekuntalainen Olli Ollinpoika Vittaniemi ja hänen Otto-veljensä olivat Vuolevin taloon kirjatun Olli Vittaniemen ja Maria Matintytär Ruskon poikia. Olli oli syntynyt 13.8.1859 ja Otto 27.12.1869. Heidän veljensä Matti on tavattu blogissa aiemmin kirjoituksessa Koroiskylän tiellä.

Lähde: Maanmittaushallituksen uudistusarkisto . MHA U Uudistuskartat ja -asiakirjat. L LAPIN LÄÄNI. Kemin maalaiskunta. L7:4/10-120. Tiedosto 29.
Käsittelyä odottavat vielä seuraavien talojen asukkaat:
- 4 ja 9, Laiti-Alalaiti
- 5 Matala
- 6 Kukko
- 7 ja 8 Inkilä ja Tuokila
- 10 Sunnarborg.
Lähteitä:
KA Astia, Kemin pitäjän henkikirja 1890. Kemin pitäjä alkaa tiedostosta 293 ja Koroiskylä tiedostosta 315.
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Siirtolainen 6.2.1900. Maunu Evert Ruskon ilmoitus. Muut linkit tekstissä.