Hallin haukkaus

Raastuvanoikeudessa 1887

Vuonna 1887. Tammikuun 24 päivänä kokoutui Raastuvan oikeus Joensuussa Raatihuoneella. Saapuvilla olivat Porimestari J. A. Nystén sekä Raatimiehet Juhana Nousiainen ja Simo Hirvonen.

§ 1

Joutomies Mikko Härkkänen, Ilomantsin pitäjän kirkonkylästä, mikä allamainitussa suhteessa täksi päiväksi Raastuvan Oikeuteen on manuuttanut Insinööri Berndt Höök’in tästä kaupungista, tuli itse esiin ja lausui viime Marraskuun 3. päivänä käyneensä vjan tykönä jollakulla asialla, ja vjan koiran, kjan pihamaasta poispalatessa, karanneen kjan päälle sekä purasseen kantajata pohkeeseen ja siltä kohdalta revässeen kolon kjan päällys housuin ja kjan jalassa silloin olleihin kahteen aluspöksyihin. Tästä meni kja takasin vjan asuntoon valittamaan vjalle vahingostansa sekä pyytämään siitä palkintoa, vaan vjan ei suostuneen sitä korvaamaan, mutta päin vastoin ajaneen kjan ulos sekä sanoneen kantajalle että, jos kja vielä kerran tulisi vjan tyköön, niin vja lähettäisi kaikki koiransa hänen päällensä. Vaatien kantaja nyt vjalta edesvastausta koiran puremisesta sekä pahoista puheista, kuin myös palkintoa vahingostaan ja juttukuluistaan, ilmoituksella että hänellä kodistansa on tänne yhdeksänkymmenen kahden virstan matka.

Wja, mikä tänne oli saapunut valtuutetun asianajajan, kaupunginvouti Kaarle Ludvig Edmanin kautta, kertoi, kanteesta kuultuna, kjan kyllä mainittuna päivänä käyneen vjan tykönä kerjäämässä, ja sittemmin poismennessään retkastelleen pihamaalla ehkä härnäten vjan koiria, joista eräs oli tarttunut kjan pohkeeseen ja reväissyt kjan vaatteita, kuten kja oli kertonut, mistä vahingosta, kuin kja heti tuli palkintoa vjalta pyytämään, vja antoi kjalle korvaukseksi kaksi markkaa, jolla rahamäärällä vja arveli kjan vahingon kyllin palkituksi kuin mitään vammaa ei ollut kjan pohkeeseen koiran hampaista syntynyt; anoen vjan asianajaja siis että kanne mitättömänä kumottaisiin ja että vja siten kaikesta edesvastauksesta ja palkinnon maksusta vapautettaisiin.

Kja kielti saaneensa vjan asianajajalta mainittua korvausta, kuin myös että hän olisi vjan koiria millään tavalla häirinvyt, sekä nimesi asiaan todistamaan suutarin työmiehen Gustaf Svanholmin, talollisen pojat Tahvo Tahvanaisen, piika Ristiina Makkosen, ja renki Juhana Halosen, joista kaksi viime mainittua manaamattomana olivat poikessa, vaan Gustaf Svanholm ja Tahvo Tahvanainen tulivat kumpikin saapuville, mutta kuin Tahvo Tahvanainen oli ala-ikäinen ja ripillä käymätöin, niin oikeus häntä ei voinut todistajana hyväksyä, mutta Svanholm, jota vastaan minkäänlaista estettä ei ollut, sai sitä vastaan, hyvämaineisena, vannoa todistajan valan, jonka arvosta muistutettuna hän kuulusteltiin ja kertoi: erään kerran viime syksynä sattuneensa tulemaan vjan pihamaalle tässä kaupungissa, sekä kuulleensa vjan, joka tuli kjan kanssa ulos pytingistään rapusille, sanovan kjalle ”mene, mene ja jos tulit vielä tänne, niin minä lähetän kaikki koirat päällesi; että vja sitten meni kyökkiinsä ja siellä kuritti koiraansa, sekä että kjan kyytimies, mikä odotti kjaa kadulla, oli tjalle kertonut että vjan koira oli purassut kantajata pohkeeseen. Muuta tja ei tuntenut ja astui ulos, myödyttäen kertomuksensa oikein pöytäkirjaan otetuksi.

Vastaajan asianajaja myödytti kertomuksen oikeaksi, ilmoituksella ett’ei hänen päämiehensä voi toteuttaa [=toteen näyttää] palkinnon maksuansa kjalle, kun se oli tapahtunut kahden kesken asianomaisten välissä; mikä merkittyä kuin myös että kja oli Ilomantsin pitäjän kunnallislautakunnan esimiehen todistuksella näyttänyt olevansa lopen köyhä ja varaton, asialliset käskettiin astumaan ulos, kunnes Oikeudessa, keskusteltua,

Päätettiin

Raastuvan oikeus on ottanut asian lopulliseen tutkintaan; ja kuin kja ei ole voinut sanoakaan sen vähemmin näyttää että kjan pohkeeseen olisi koiran puremisesta vammaa syntynyt, sentähden ja kuin vjan uhkaus että vast’edes lähettää koiransa kjan päälle, jos kja vielä tulisi vjan kotiin, ei ole edesvastauksen alainen, katsoo Raastuvan oikeus hyväksi kantajan edesvastausvaatimuksen kokonaisuudessaan kumota. Sitä vastaan näkee Raastuvan oikeus mutta kuin vja ei ole vjan puolelta ei ole voitu kieltääkään että vjan koira mainitussa tilaisuudessa repäsi kjan housut, niin oikeus velvoittaa vjan, huomioon ottamatta vjan todistamatointa väitöstä että hän siitä jo olisi kjalle palkitsemaan sanotun vahingon, minkä oikeus on arvannut kolmeksi markaksi. Asian näin päättyessä ja siihen nähden että kja köyhyytensä vuoksi saa oikeuden pöytäkirjan ja päätöksen ilmaiseksi, palkitkoon vja kahdella kymmenellä markalla kjan kulungit jutussa. Julistettua ilmoitti kja tyytymättömyytensä päätöksen kanssa ja neuvottiin etc.

Berndt Höök

Bror Berndt Otto Höök syntyi 15.8.1834 Tammisaaressa. Vanhemmat olivat tullilaitoksen luutnantti Erik Höök (1792–1848) ja Ulrika Charlotta Sofia Aminoff (1806–1885).

Höök valmistui Haminan kadettikoulusta 1856. Hän palveli pari vuotta Venäjällä ja sen jälkeen Hämeenlinnan ruotujakoisessa pataljoonassa 1858–1863.

Höök opiskeli myös insinööriksi. Tie- ja vesirakennuskunnan palveluksessa 1863–1898 hän johti Konnuksen, Taipaleen, Ahkiolahden ja Pielisjoen kanavien rakentamista. Hän toimi jälkimmäisen kanavapäällikkönä 1879–1889 ja asui Joensuun ”kanavatalossa” vuoteen 1889 saakka.

Karjalattaressa julkaistiin 21.5.1875 varoitus kanavan työmiehille: ”Koska työmiehiä Pielisjoen kanawalla alinomaa on waroitettu ja käsketty waroissaan olemaan kalliota ampumalla särkiessä, ettei tapaturmaa tapahtuisi, niin jos ketä työmiestä täst’edes tawataan nähtäwästi huolimattomuudesta ja waromattomuudesta tämän suhteen ja jos siten wahingoitettu parattuaan tahtoisi tulla takasin työhön, ei häntä enää oteta Pielisjärwen kanawatyöhön. Berndt Höök.”

Intohimoisena metsästäjänä tunnettu Höök kaatoi Savo-Karjalan erämaissa pitkälti toistasataa aikuista karhua – tiettävästi vain Martti Kitunen ylsi suurempaan lukuun. Oheiseen kuvaan kapteeni Höök on asettautunut tuoreine saaliineen. Aseena on haulikko, jonka toinen piippu on sileä ja toinen rihlattu: tehokas väline lähietäisyydeltä. Sen perätukkia koristavaan tähtikuvioon on lisätty hopeanaula jokaista onnistunutta kaatoa kohti.

Höökillä oli neljä lasta puolisonsa Hedvig Augusta s. Ekbomin kanssa sekä avioton tytär Bertha Helena Kruskopfin kanssa.

Berndt Höök kuoli 21.6.1901 Kuopiossa. Keväällä 1905 hänen haudalleen pystytettiin harmaasta graniitista valmistettu hautapatsas, jonka eteen sijoitettiin kaksi takajaloillaan istuvaa karhunpoikasta.

Lähteitä:
KA Jns, Caa:30 Joensuun RO:n pöytäkirjat 1887.
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Karjalatar 21.5.1875, Suomen Urheilulehti 1.7.1905. Linkit tekstissä.
Könönen, T. 1904: Joensuun kaupunki 1848–1898. Joensuu.