Helmikuun 17. päivänä vuonna 1900 kokoontuivat Hämeenlinnan raatihuoneella virkaatekevä pormestari, oikeusraatimies Hjalmar Sundel, kunnallisraatimies J. A. Lindberg sekä virkaatekevä oikeusraatimies, varatuomari Leonard Idestam.
Kaupunginviskaali Otto Fredrik Hämäläinen oli palvelijatar Eveliina Lehtosen ilmiannon perusteella haastattanut oikeuteen Helsingistä kotoisin olevan kirjansitoja Ernst Emil Martinin. Kun asia pykälässä 83 otettiin käsiteltäväksi, kaupunginviskaali kertoi, että Martin kuluvan helmikuun 14. päivän iltapäivällä oli ollut juovuksissa Birger Jaarlin kadulla ja lyönyt pahasti Eveliina Lehtosta. Kaupunginviskaali vaati Martinin langettamista tästä edesvastuuseen. Eveliina Lehtonen myönsi ilmiantaneensa tämän asian, joka oli tapahtunut kuten kaupunginviskaali on kertonut.
Syytöksestä kuultuna myönsi Martin kyseiseen aikaan kyllä olleensa juovuksissa, mutta kielsi lyöneensä Eveliina Lehtosta, minkä tähden kaupunginviskaali Venäläinen nimesi asiassa todistamaan palvelustytöt Erika Katajan ja Hilda Savénin. Erikseen kuultuina he yhtäpitävästi kertoivat, että kun Eveliina Lehtonen kuluvan helmikuun 14. päivän iltapäivällä käveli pitkin Birger Jaarlin katua, tuli Martin vastaan ja löi Eveliina Lehtosta ilman minkäänlaista syytä kasvoihin niin, että verta rupesi juoksemaan. Todistajat vahvistivat puheensa tulleen oikein pöytäkirjaan merkityksi ja poistuivat istuntohuoneesta, minkä jälkeen asianosaiset saivat astua ulos, kunnes raastuvanoikeudessa tehtiin seuraava päätös:
Raastuvanoikeus on ottanut tämän asian lopullisesti tutkittavakseen ja katsoo siinä selvitetyksi, että Ernst Emil Martin kuluvan Helmikuun 14 päivänä on ollut juovuksissa Birger Jaarlin kadulla sekä ilman minkäänlaista syytä lyönyt Eveliina Lehtosta kasvoihin, minkä vuoksi Raastuvanoikeus nojautuen Rikoslain 21 luvun 12 § ja 43 luvun 6 § harkitsee lainmukaiseksi tuomita Ernst Emil Martin’in pahoinpitelemisestä vetämään sakkoa sata markkaa sekä juopumuksesta kaksikymmentä markkaa yhteensä siis satakaksikymmentä markkaa, jotka sakot varojen puuttuessa niiden maksamiseen ovat sovitettavat kahdenkymmenen kahden päivän vankeudella. Julistettiin, johon Emil Martin lausui ”här tycks man ej få någon rättvisa”.
Juttu ei päättynyt tähän. Martin huudettiin uudelleen oikeuden eteen, ja kaupunginviskaali vaati Martinia edesvastuuseen siitä, mitä tämä oli edellisen tuomion julistamisen jälkeen tullut sanoneeksi. Martin ei voinut kieltää asiaa, ja oikeus teki seuraavan päätöksen:
Raastuvanoikeus on ottanut tämän asian lopullisesti tutkiaksensa ja katsoo siinä selvitetyksi, että Ernst Emil Martin, sittenkuin päätös edellisen § kohdalla käsitellyssä asiassa oli julistettu, tässä Raastuvanoikeudessa oli sanonut ”här tycks man ej få någon rättvisa”, minkä vuoksi Raastuvanoikeus nojautuen Rikoslain 27 luvun 3 § harkitsee oikeaksi tuomita Ernst Emil Martin’in soimauksesta vetämään sakkoa seitsemänkymmentä viisi markkaa, jotka sakot varojen puuttuessa ovat sovitettavat viidentoista päivän vankeudella. Kun näihin sakkoihin yhdistetään edellisessä pykälässä tuomitut satakaksikymmentä markkaa, tulee Ernst Emil Martinin sovittaa nämät sakot yhteensä kahdenkymmenenyhdeksän päivän vankeudella. Julistettiin.
Hämeen Sanomat kertoi sakoista 20. helmikuuta:
Lähteet:
Hämeenlinnan RO:n arkisto, varsinaisasiain pöytäkirjat. KA Hlm.
Hämeen Sanomat 20.2.1900. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot.
Artikkelikuva: Suomen rikoslaki 1886 muutoksineen ja lisäyksineen. SKS:1926.
