Revontulet oli Kemin Taivalkosken Nuorisoseuran seuralehti, johon nimimerkki Repo kirjoitti ”Revon kirjeitä”. Blogissa on esitelty aikaisemmin otteita Revon vuonna 1905 kirjoittamista kirjeistä. Nyt esittelyvuoron saa kaksi kirjettä, joista toinen on marraskuulta 1904 ja toinen helmikuulta 1905.
Tällä kertaa on otettava mukaan pari muutakin kirjoittajaa: ”Tervolan kirjeiden” kirjoittaja Tuomo ja nuorisoseuran esimies Hannes Jaakko Myllylä. Nämä herrat keskustelivat Perä-Pohjolaisen palstoilla.
Kirjeet ja kirjoitukset ovat aikajärjestyksessä. Pahoittelen kirjoituksen pituutta, mutta halusin tuoda kaiken ”todistusaineiston” näkyviin. Tosin ensimmäisestä ”Tervolan kirjeestä” on otettu tähän mukaan vain Taivalkosken nuorisoseuraa koskeva osuus.
Revontulet 12.11.1904, Revon kirje
Hohhoh! sanon ensiksikin pitkän vaitioloni perästä. Sainpa viimeinkin suunvuoron ja silmäni auki ja silloinhan ne taas tulet syttyivät. Olen ollut ihan karreksi palaa. Se tuli on näet sellaista, että on ollut minut polttaa, kun en ole muita poltellut. Mutta nytpä aijonkin ruveta taas muita polttelemaan – en vainkaan kun vain pistelen pieniä silmätikkuja siellä, missä on punaisia silmiä tai missä liian suuria silmiä huomaan.
Sanon ensiksikin ”päivää”, oikein suurella kumarruksella, liki laattiaa otsani hipuu. Toivotan kaikille sekä ystäville että entisille vihamiehilleni, kaikille läsnäkuulijoille ja siivoille pojille porstuaankin, rauhaa ja rakkautta rapiaa. Silloin pojat kelpaa kuin ennenkin. Niille, joilla alkaa nenä ja niska punoittaa, tai pian rupeaa, en puhu mitään. Nassakan kulettajille sanon varoitukseksi: korjatkaa luunne! Sillä aijonpa, peeveli vie, muutaman kympin seuran kassasta nostaa. Perästä kuuluu, sano torven tekijä.
Uudet penkit, no lennä ja nouse! Niin totta maar olikin seuran salissa kun ”Murtovarkaus” tehtiin. Ja siellä ne kuuluu tulevan olemaankin, niin ainakin minun vierustoverini selitti. Jo, oli hyvä istua, sitä minä ajattelin koko ajan. Enkä sitä yksin jaksanut ajatella, puhuin siitä vierustoverillenikin. Hän ei kuullut sitä ensi kerralla, sillä yleisö puheli ääneensä, näyttämöllä Hoppulainen lauloi ja tanssasi ja kartanolla soivat tuhannet italialaiset tuohitorvet ja joku koetti harjoitella kiljumista. Silloin sanoin suuresti eikä vieläkään kuullut toverini. Vasta kolmannella kerralla hän käsitti puheeni ja sitten me puhuimmekin koko ajan niistä hyvistä penkeistä. Istuin penkillä, jossa oli numero sata on kaksikymmentä on yhdeksän. Siinä istun vastakin. Ihmettelen vain kun tuo numero ei tarttunutkaan vaatteisiini, onpa se ennen tarttunut. Miten sen nyt muistaa.
En ollut muistaa poiskaan lähteä seuralta, niin hyvät olivat ne uudet penkit. Jo olin säikähtää itseni kuoliaaksi, kun muistin, että muut olivat jättäneet ja miten nyt yli joen päästä? Avopäin juoksin rantaan ja huusin kuin sodomalainen, mutta eipä hätääkään, sillä seurahan oli palkannut oman ylikuljettajan. Mutta sievästi piti istua veneessä, sillä kosken kylästä oli tullut paljon nahkiaispatoja, ja niihin tahtoi veneemme tarttua. Päästiin kuitenkin. Kun pääsin maalle, rupesin ajattelemaan uutta ylimenokeinoa, tuleehan tuo niin kalliiksikin, ja mistä niitä aina 15 pennisiä piisaa. Siinäpä selvisi minulle uusi ja aivan mainio keino. Laitetaan seuran varoilla pitkä ja joustava kuusi-vipu keskelle jokea pystyyn. Sen latvaan asetetaan nuorat molemmille puolille jokea. Jos te tahtoisitte yli kulkea, niin vetäkää vain nuorasta kun vipu taipuu, nyt lujasti nuorasta kiinni ja yhtäkkiä vipu ponnahtaa takaisin ja punnistaa teidät joen yli, eikä mene mitään. Totta maar se heiluttaisi ja keikuttaisi Hoppulaistakin kuin sutta vivussa. Ja vakuutan että kosken kyläläiset pääsevät tälle puolen ”selvänä miehenä”, vauhti vie näet päästä pillerit.
Olihan se Murtovarkaus pitkä kappale ja hauska se oli. Nauroin minäkin heti kun muutkin nauroivat. Oli siellä Penttulalla soma takki ja Heleenalla monet raudat, ei olisi päässyt, ei jo, ja Hoppulaisen viulu soi, vaikk’ei sitä aina rokallakaan vedetty. Ei saanut Peltola poikaansa opetetuksi, omansa otti Niilo ja Hoppulainen jäi yksin kuin pukin sarvi. Turhaan meni Loviisankin rukiit, Penttula nauroi vaan. – Olihan siinä liikuttaviakin kohtia, sydämeni silloin löi sangen nopeaan – Mutta yksi veljeni oli vielä enemmän liikutettu, sillä hänen sydämensä löi niin nopeaan, että sieltä alkoi tulla kaikenlaista. Ja katso, hän itki ihan suun täydeltä. Kyyneleitä piti muutaman muijan siivoilla kesken kaiken.
Ja maanantaina sitä tanssittiin ihan koko illan. Kuuma oli. Meinasin heittää nutunkin pois, mutta kun en huomannut muidenkaan heittävän, niin annoin olla päällä. – Polveni ovat vieläkin kipeänä, sattuuhan se siinä rytäkässä. – Se mikä maanantaina jäi kesken jatkettiin tiistaina. Ja joiltakin se jäi vielä silloinkin kesken, ne kävivät Hietalan römppätansseissa. Ei sielläkään kaikki saaneet kylläänsä.
Eräänä iltana pistäessäni nenäni ulos, kuulin suurta huutoa. Sehän kuului, kuin Jerusalemin hävityksen aikaan, idästä lännestä ja kaikilta suunnilta. Heristin korviani ja kuulin suuresti huudettavan ”Viippolassa on tanssit.” Huutaja oli jonkun pylvään päässä tuolla puolen jokea. Niin kovaa oli huuto, että kosken kylään kuului, sillä sieltä niitä tuli kuorma tyttöjä ja niin päästiin alkuun. Osasivat toki meidän tyttömme rehjauksia karttaa ja nyt sanon: osotelkaa sormillanne niitä ahneita tanssijoita, jotka kävivät Viippolassa ja joiden jalkaa vieläkin ehkä kutkuttaa valssin mutkat. Sanon teille toisille, jotka sinne ette menneet: olittepa kunnon tyttöjä, kun ette kuulleet huutajan ääntä korvessa.
Tosin mullakin on vähän tanssisyntejä sillä koetinhan minäkin tiistai-iltana muutamien toverieni kanssa enintä valssin vauhtia jäällä haihduttaa, mutta niinpä se oli röykkystä. Pelkäsin jo kaiken loppuvan kesken viikon, mutta tovereitani se vain yhäkin hytkytti ja ehkä vieläkin hytkyttää. Eihän ihmekään, sillä saaneehan neljä ”pelimannia” kankeammankin polven nousemaan. Ja nyt hyvästi.
Perä-Pohjolainen 17.1.1905
Tervolan kirje 12/1 05.
Parasta jatkoa alkaneelle vuodelle saan vihdoinkin toivottaa Perä-Pohjolaiselle lukijoineen, ystävineen!
– –
Naapurin Janne kertoi uteliaana ja ”oppia ottaakseen” patikoineensa Taivalkosken nuorisoseuran viime iltamaan. Ja siellähän oli ohjelmaa: tanssia ja… On omituista, että aatteelliset seurat niin elävistä esimerkeistä välittämättöminä ryhtyvät tanssimaan itsensä kuoliaaksi.
Sikäläisellä seurallahan on tuore esimerki melkein omalla vaikutusalallaan. Mahtaneekohan olla totta, mitä Janne tiesi, että mainitun seuran ohjelmisto sisältää enimmän näytelmiä, sitä lähinnä tanssia j.n.e. Onkohan tuo aatteen mukaista?Terve toistaiseksi!
Tuomo.
Perä-Pohjolainen 19.1.1905
Yleisöltä.
Vähän selvitystä ”Tervolan kirjeen” johdosta herra ”Tuomolle”.
Viime Tervolan kirjeessänne Perä-Pohjolaisen 7 numerossa puhuitte m. m. kuulemianne, mitä ”naapurin Janne” tiesi kertoa käynnistään Taivalkosken nuorisoseuran viime iltamassa. Tämän johdosta pyydän hra ”Tuomolle” hyväntahtoisesti esittää seuraavan selvityksen.
Seuran viime iltama – lukuunottamatta virallista vuosikokousta – on ollut viime kuun 26 p:nä ja ohjelmana siinä oli puhe, lausuntoa, laulua, kertomusten ja sadun esityksiä, eikä askeltakaan tanssia. – – Sitä ennen oli seuralla iltama v. k. 23 p:nä. Se oli muodostettu erityiseksi ”kuusijuhlaksi” muistuttamaan valoisine kuusineen rauhan ruhtinaan maailmaan tuloa. Ohjelma siinä oli enimmäkseen vapaita esityksiä, pohjaltaan vakavia, eikä tanssi tullut kysymykseenkään. – Tämän edellisessä iltamassa, joka pidettiin v. k. 4 p:nä, ei niinikään ollut askeltakaan tanssia. Siinä esitettiin toistamiseen näytelmä ”Murtovarkaus” ja jos Te, hra ”Tuomo”, tunnette kappaleen, voitte käsittää, miksi ei sinä iltana muutakaan ohjelmaa ollut. Sillä meikäläisten iltamat voidaan aloittaa vasta klo 7:n illalla ja kappaleen esittäminen kestää täkäläisissä oloissa lähes 4 tuntia.
Etsiäksemme tanssia seuran iltamista, saamme mennä aina viime marraskuun 13 p:vään asti eikä silloinenkaan iltama ollut pelkkä tanssi-iltama. Ohjelmaan kuului näet m. m. runonlausuntoa, keskustelua, köörilaulua, kertomuksia ja seuran lehden lukua. Vähäinen aika ohjelman loputtua käytettiin leikkiin ja tanssiin.
Tästä käynee jo hra ”Tuomolle” selväksi, ettei ohjelmamme ole ollut sellaista kuin Te tökerösti kuvasitte, sitä osoittaa myöskin tässä lehdessä ollut vuosikertomus.
Näytelmillekään ei hra ”Tuomo” näytä antavan minkäänlaista kehittävää arvoa. Eiköhän ne kuitenkin selvillä esimerkeillään totuuden voitosta ja paheiden kurjasta palkasta jotain opeta.
Tanssia ei tahdota puoltaa. – Jospa siihen pääsisimme, että aikamme seuran kokouksissa voitaisiin käyttää kaikin puolin henkiseksi kehitykseksemme! Siihen pyrimme!
Mutta voimamme vielä ovat heikot, viljeltävä maaperä korpea, kolkkoa ja kylmää. – Ei korpi pikaista satoa anna.
Muuten toivotaan, että hra ”Tuomo” itse ”patikoisi” katsomaan seuramme puuhia, eikä uskoisi ”naapurin Jannen” opintomatkoja. Ja ehkäpä lähin ympäristö ensikädessä tarvitseisi hra ”Tuomon” herätyshuudon.
Kemi, Alapaakkola 18/1 05.
Taivalk. n-seuran esimies
Perä-Pohjolainen 31.1.1905
Sananen Taivalkosken n.-seuran hra esimiehille t. k. 8 N:o
Kun naapurin Jannen myötäsyntynyt harvasanaisuus ei seurassamme käynnistään kertoessa saanut tehneeksi eroitusta iltaman ja kokouksen välillä, saitte Te siitä aiheen tekeleessänne melkein kieltää sanotussa tilaisuudessa tanssitun, vieläpä esittää pitkähkön jälkipoiminnon seuranne historiaan. Turha vaiva! Ett’ei tanssia ole seurassanne harjoitettu sitte Marrask. 13 p. se on Teidän mielipiteenne; on – viimeksi t. k. 6 p:nä pidetyssä vuosikokouksessa – se meidän. Kumpi tökerömmästi?
Näytelmien kehittävästä arvosta sopinemme hra esimiehen kanssa oikeen hyvin. Yksityinen mielipiteeni vaan on siitä sellainen, ettei näytteleminen ”korpi” voimilla korvell ole tehokkainta raivaustapaa. Pyrkii niin kovin taajaan katsomolta esiin ilmiö, joka osoittaa, että pääasia tehtiinkin sivuasiaksi ja päinvastoin. Ja melkeimpä samaa huomaa muiden puutteellisuuksien lisäksi näyttämöltäkin. – Siten kehittävä vaikutus jää – olemattomiin. En ole ollut tilaisuudessa tarkata Teidän johtamanne seuran kehityskantaa tässä enemmän kuin muussakaan suhteessa, mutta omasta lausunnostanne päätän, ett’ei sielläkään olla vielä paljoakaan ylempänä tavallisia maalaisoloja. Se siitä.
Lopuksi: missä määrässä seurassanne on tanssia harjoitettu, se kuulunee seuran vuosikertomuksen tilastolliseen puoleen. Mutta väärin on mielestäni vähälläkin pahalla tahria se paljo ja hyvä, jota seurassanne vuosikertomuksestanne päättäen on aikaan saatu. Eiköhän henkisten harrastusten ja paritanssin väliltä mitään löytyisi?
Tuomo.
Perä-Pohjolainen 4.2.1905
Vieläkin selvitystä Tervolan hra ”Tuomolle”.
Näyttää siltä, kuin ette Te, hra ”Tuomo”, olisi selitystäni kirjeeseenne t. k. 7:ssä numerossa ollenkaan ymmärtänyt, koskapa tahdotte sitä sotkea vähäpätöisillä sivuseikoilla. Sentähden pyydän sulkea huomioonne suoremman selityksen.
Sanoitte edellisessä kirjoituksessanne, että ohjelmamme ovat eniten näytelmiä, toiseksi tanssia j.n.e. Tämän selvittämiseksi kerroin neljän iltaman ohjelmat seurallamme järjestyksessä taaksepäin. Eihän ne loistavia olleet, jollaisiksi hra ”Tuomon” henki ja nero olisi ne voinut luoda, mutta päätelmänne kuitenkin ne näyttivät valheeksi. Sillä olihan neljästä peräkkäin seuraavasta iltamasta ainoastaan yhdessä vähäinen määrä tanssia ja niistä yksi näytelmä-iltana. Johtuuko tästä siis, että ohjelmamme ovat eniten näytelmiä, sitten tanssia – se oli selvityksen tarkoitus. Näyttää siltä, että laskelmat ovat hra ”Tuomolle” turhaa vaivaa, koskapa ne eivät ole sopusoinnussa hra ”Tuomon” juttujen kanssa.
Sitten viime kyhäelmässänne tahdotte Te, hra ”Tuomo” tehdä minun mielipiteekseni, ettei vuosikokouksessamme ole tanssittu. En ymmärrä mistä syystä ja millä oikeudella? Lukekaa hra ”Tuomo” kirjoitukseni, niin huomaatte, että taaskin lausuitte valheen ja mielestäni tökerön. Jos vuosikokouksessa tanssittiinkin, niin johtuuko siitä sitten, että ohjelmamme ovat yksinomaan tanssia. Kovin on hra ”Tuomon” arvostelu yksipuolinen suuren yleisön edessä – pidän sitä kielittelemisenä, en arvosteluna. Tosiaankin – kumman tökerömmästi?
Puhuitte sitten myöskin, että ”korven voimilla” esim. näytelmien esittäminen menee hukkaan siitä syystä, kun ei ymmärretä pääasioita sivuseikoista eroittaa. Lienee kuitenkin sekä katsomolla, että näyttämöllä joitakin joukossa, jotka ainakin suurimmat pääasiat ymmärtävät ja silloin on jo kehitysmahdollisuutta. Ainoastaan näytelmien esityksestä hra ”Tuomo” on tätä huomannut. Kyllä sitä tapahtuu, vielä melkeinpä kaikkia esitettäessä ainakin maalaisoloissa, että kaikki eivät ymmärrä esitettävän pääseikkoja tarkoin eroitella. Näin ei jää mitään toimintamahdollisuutta hra ”Tuomon” systeemin mukaan. Vai lieneekö hra ”Tuomo” sitten nykyajan Demosthenes, joka voi esityksensä tehdä niin jaloksi ja kauniiksi, että sen kaikki ymmärtävät samalla tavalla. Vähän epäilen. – Soisin kuulevani.
Lopuksi: Mitä tekemistä hra ”Tuomolla” on Taivalkosken n:seuran kanssa. Vähäinen lienee se vahingonilo, mitä saatte valheellisilla sepustuksillanne aikaan tuntemattoman nimen takana. Ei siitä ainakaan noin ihanteellisen miehen, kuin hra ”Tuomo” on, luulisi nauttivan.
Kemi & Alapaakkola ½ 05.
Taivalkosken n:seuran esimies.
Revontulet 5.2.1905, Revon kirje
Onnea alkaneelle vuodelle toivotan ensiksikin, sillä emmepä vielä tänä armon vuonna ole sanoja vaihelleet.
Kovia pakkasia niitä on ollut nyt viime aikoina. Tuollakin Perä-Pohjolan tukkimetsissä ei kuulu voivan näet pitää tupakkia suussa, sillä armotta kuuluu peräpuru jäätyvän poskeen kiinni. Luoja meitä varjele noin kovista ilmoista, sillä mitä sitten suuhun pantaisiin, jos puru poskeen jäätyisi. Ja ainoastaan vilkaspuheiset ihmiset voivat kielensä jäätymättä säilyttää. Niin sanotaan.
Jopa Tervolassakin tuntui tuo ankara pakkanen. Veli Tuomolla oli näet jäätynyt mustepullo kahdeksi viikoksi, ja sitten vasta hän pääsi Perä-Pohjolaiseen kirjoittamaan. En tiedä muita noin suuria vahingoita – liekö ollut vakuutettu.
Niin. – Tervolan veli Tuomo se on ruvennut kuuluuttamaan ihmisille, että me täällä tanssaamme niin rytyyttämällä ja monikerrassa, jotta pienimmät kuolevat. Viisas ja hyvänsuopa mies se veli Tuomo, sen huomaa heti, sillä hän tahtoo säästää ihmishenkiä. On toki hyvä, että on niin sääliväisiä ihmisiä Tervolassa saakka.
Sanoipa se veli Tuomo myöskin, että näytteleminen pitää heittää sikseen siihen asti, kunnes viisastumme ja ymmärtäväisiksi tulemme, sillä pää- ja sivuasiat niin tökerösti sotkemme, ettei niistä veli Tuomokaan tahdo selvää saada. Oikein sydämelle käypi ja kyynel silmiin tulee kuullessa sitä veli Tuomon hellää huolta meidän seurastamme. Mutta sittenpä kuulin – minäkin näet olen naapurin Jannen ystävä – että se onkin vain ammattikateutta, mikä veli Tuomon on kynään saanut. Nytpä sanon veli Tuomolle Tukkijoen Maijan sanat: ”komentele Tuomo siellä omilla maillasi ja pysy erilläsi meidän pojista!”
Tiukalle otti saada rahastonhoitajaa seuralle. Kaksi valittiin, mutta kolmas vasta toden sanoi. Oikeassahan ne kieltäjät ja kieltäytyjät ovat kyllä olleet, sillä eihän pidä koota itselleen tavaraa täällä surun ja murheen laaksossa, kussa koi syö ja ruoste raiskaa.
Tänään on meillä syytä iloon, sillä 101 vuotta on siitä nyt kulunut kun suurin runoilijamme J. L. Runeberg päivän valon ensi kerran näki. Kaikkialla hänen muistolleen juhlitaan ja hänen kuolemattomia teoksiaan luetaan. Saakoon hänen suuri henkensä meissäkin kuin itsessään, suuren ja palavan rakkauden tätä pohjoista isänmaatamme kohtaan. Se kehoittakoon meitä työhön ja toimeen sen henkisen tilan kohottamiseksi.
Tänä muistopäivänä tahdon sulkea huomioonne seuraavan asian: Lainakirjaston kaapissa on paljon kirjoja kotona ja vähän lainassa. Käykääpä yhä useammat siellä itsellenne lukemista hakemassa näinä pitkinä puhteina!
Ystävänne Repo.
Perä-Pohjolainen 14.2.1905
Vieläkin sana Taivalkosken n:seuran hra esimiehelle.
Jankutuksenne t. k. 15 n:ssa muistuttaa akkaa, joka toransa esineeksi joutuneelle vähän väliä tiuskasi: ”valehtelet, valehtelet, voi kun sinä valehtelet!” vaik’ei sätittävä virkkanut niin luotuista sanaa. Tekin jätätte osoittamatta, mitä se on kun minä valehtelen, sen ohessa kun vaaditte minut laskelmistanne ymmärtämään, että Te jo muka ensi sepustuksessanne myönsitte seurassanne viime marraskuun 13 päivän jälkeen tanssitun. Tuo ainakin on kaukana demostenesmäisestä ymmärrettäväisyydestä. lisäksi Te todistelette lausuneeni, että seuranne ohjelmat ovat yksinomaa tanssia. Koska? En tahdo sanoa Teitä valehteleijaksi, mutta auttamattoman heikkomuistoiseksi. Olkaa niin hyvä ja terästäkää sitä silmäämällä vielä kertaan edelliset kyhäykseni. Hinkkailunne: seurassamme ei ole sitte marraskuun 13 p:n tanssittu. – – Emme ole tanssin puolustajia… ”Jos vuosikokouksessa tanssittiinkin”, osottaa johdonmukaisuuden puutetta.
Luulette nimimerkkini takaa tuntevanne ”ihanteellisen miehen”. Siitä kunniasta kiitän! Minulla ei ole kunnia Teidän persoonaanne enemmän kuin siihen liittyvää nimeäkään tuntea, enkä sitä tässä yhteydessä haluakaan. Tarkoitukseni onkin puhua asioista; enkä semmoisia valikoidessani voi myöntää seurannekaan olevan poikkeusasemassa. Olen varma, että se aika on kaukana tulevaisuudessa, jolloin Taivalk. n:seura on kaiken arvostelun yläpuolella.
Lausuntonne kielittelemisestä osoittaa, valehtelijaksi syytösten ohessa, ennen aikojaan seurassanne herännyttä itserakkautta. Mistähän se on kotoisin?
Tuomo.
Esiintulleesta syystä pyydän huomauttaa, etten ole kirjoittanut ”Tervolan kirjettä”, josta on aiheutunut sanakiistaa Taivalkosken nuorisoseuran kanssa.
K. H. Tuoma,
(maapoliisi).
Kemin Alapaakkolan nuorisoseuralle.
Koska Alapaakkolan nuorisoseuran keskuudessa on levitetty ja uskottu huhua, että minä olisin tämän lehden palstoilla ruvennut solvaamaan heidän nuorisoseuransa toimintaa, niin saan ilmoittaa, että tuo huhu on kerrassaan perätön, ja pyydän toimitusta todistamaan, etten minä ole nimimerkki ”Tuomon” nimellä kirjoittaja.
Tervola, 7 p. helmik. 1905.
Edvard Pallari.
Todistetaan.
Toimitus.
H. J. Myllylä
Hannes Jaakko Myllylä syntyi Kärsämäellä vuonna 1881. Hän valmistui opettajaksi Kajaanin seminaarista ja toimi sen jälkeen kansakoulun opettajana Kemin Alapaakkolassa 1904–1906 ja Kangasalan Huutijärven koulussa 1906–1910. Kangasalta Myllylä siirtyi Koulutarpeiden Keskusliikkeen toimitusjohtajaksi. Aleksis Kiven päivänä vuonna 1930 hän perusti Helsingin Kluuvikadulle Kirjaliike-yhtiön ja toimi sen johtajana kuolemaansa eli vuoteen 1942 asti.
Myllylä oli ahkera kirjoittaja. Ensimmäinen hänen kirjoittamansa kirja oli vuonna 1915 julkaistu Korkokirja. Sitä edellisenä vuonna hän kirjoitti laajan pitäjäkertomuksen syntymäpitäjästään Kärsämäestä, jonka seurakunnan perustamisesta tuli silloin kuluneeksi 150 vuotta. Hän käsitteli kirjoituksessaan myös Kärsämäelle vuonna 1899 perustettua nuorisoseuraa ja kirjoitti siitä esimerkiksi näin:
Myllylä toimi nuorisoseuran esimiehenä myös Kangasalla.
Lähteitä:
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Perä-Pohjolainen 17.1.1905, 19.1.1905, 31.1.1905, 4.2.1905 ja 14.2.1905. Kaiku 20.12.1914.
Kemin Taivalkosken Nuorisoseura ry:n arkisto. Luvan arkiston käyttöön antoi Varpu Wiens.
Vinkki:
Minna Canthin Murtovarkaus-näytelmän teksti Gutenberg.org-sivustolla.
Näytelmästä tehty mykkäelokuva Elonet.fi-sivustolla.
