Hämeen Sanomat julkaisi elokuussa 1891 nimimerkki ”U. A.:n” selostuksen janakkalalaisten nuorten lomaretkestä:
Muistoja Janakkalan nuorten ”käpäläjunista”. Näin kesäiseen aikaan, kun luonto on ihanimmillaan, nurmet viheriöi, kukat tuoksuaa, lintuset liwertelee, läikkywät laineet kimaltelewat päiwän paisteessa, silloin mielii ihminenkin hetkeksi wapaan luonnon helmaan johonkin rannan kiwelle tai koiwun alle ahon laitaan. Siellä saa hän ahmia keuhkonsa täysi kesän raitista, wirkistäwää ilmaa, muistella menneitä tapahtumia, toiwoa tulewaisia. Mutta missä taasen on useampia nuoria likimailla, warsinkin kesälomalla olewaa opiskelewaa nuorisoa, siellä ei kesän mittaan tyydytä tuollaisiin hetkellisiin luonnon ihailemisiin ja haaweilutilaisuuksiin. Ennen pitkää on jo walmiiksi suunniteltuna joku isompi yhteinen weneretki järwentakaiseen niemeen, jonka rantakiwien lomaan laitetusta walkeasta kahwipannu iloisesti porisee, tai on sitte mielessä rawustusmatka, tai käwelyretki peninkulman päässä olewalle harjulle, josta on laaja näköala yli metsien ja järwien ja jonka takaisella nurmella piiritanssikin sujuu aiwan mainiosti, ilman että wäsymyksestä tiedetäänkään. – –
Edellisenä vuonna nuoret olivat käyneet katsastamassa Karlbergin puistoa (Aulankoa) Hämeenlinnassa. Nyt alkukesästä oli jo tehty pari retkeä lähiseudulle, Hakoisiin ja Irjalaan. Juhannuksen jälkeen päätettiin lähteä pidemmälle matkalle tutustumaan Lopen uuteen kirkkoon ja Loppijärven seutuihin.
– – Matkalle lähdettiinkin oikein kirjawana joukkona, 23 henkeä, naiset kansallispuwuissa. ”Wenehessä wetten päällä” kulettiin L-koskelta Uhkolaan; sieltä jalan T:kosken seurahuoneelle josta taas ”Saimalla” ja ”Wellamolla” ensin yli järwen, ja sitte pujottelimme pitkin mutkikasta jokea hiljalleen yömajaa kohti. Kansanlaulut kaikuili ”Saimaassa”, mansikoita syötiin ”Wellamossa”, ja niin tultiin Käsijärvelle. Täällä hiljalleen eteen päin kulkiessa nautittiin siitä suloisesta näöstä, jonka luo auringon lasku kesäiltana tyynellä järwellä. Yötalossa sitte ”soudeltiin pitkin Tonawan aaltoja”, ”heitettiin heipparallaa” ja sitte syötiin puuroa, juotiin kahwia ja teetä, ”kudottiin kangasta”, kaikki luonnon suuressa salissa ja ilman sääty-eroitusta, mutta eihän sitä J:kalan nuorison seuroissa tawatakaan. Neitosille oli talon erittäin ystäwällinen ja wieraanwarainen emäntä walmistanut yösijoja tuwasta, salista ja kamarista, pojat taas nukkui riwissä tallin wintillä.
Seuraavana päivänä käytiin Lopen kirkossa:
Heti kun aamulla oli eine syöty, kilisi taas Jönssin kello, marssi kaikui ja niin sitä mentiin Lopen kirkkoon, joka juhlallisena kohoaa kummullaan ja on ulkoa sekä sisästäkin nähden ehkä muhkein Suomen maaseutukirkoista. J:palw:n loputtua sitten kahdessa suuressa kirkkoweneessä yli Loppi järwen lahdelman waahtoisten aaltojen wälitse ja taiwaan tulen wälkkyessä Leppälahden rantaan. Sieltä jalan pitkin siewää rantatietä Sarwijokeen – tuuheiden pensastojen wälistä pilkisti joskus esiin tuo ”Lopen saaarekas Saimaa”–. Uimasta tultua syötiin hywällä halulla päiwällinen ja iltaa kulutettiin lähisessä huwilassa, mutta ei se tanssi siellä salissa oikein sujunut, tuntui kuin olisi ilo kadonnut, ehkä sen teki pianon soitto ja …. Mutta sitte kun tsaju oli juotu ja talosta lähdettiin, niin kyllä oli melua ja hälinää. Lähikummut kajahteli waan molemminpuolisista ”hyvästi” ja ”eläköön” -huudoista ja ilmassa liehui nenäliinoja, huiwia ja walkeita lakkeja. Niin sitä laulain ja puhellen kulettiin ”ruunun reittiä” entiseen yötaloon, jossa tapa wanha taasen aljettiin. Wiulu winkui, lattia notkui ja sydän tanssista tykytti; olipa saatu jotain uuttakin álá poff -tuurit franseesiin – kas siitä ilo syntyi. Tanssittiin, juotiin kahwia, katseltiin ”kuwaelmaa”, kuunneltiin neitosten lauluja ja ennenkuin mentiin nukkumaan laulatettiin talon kukkoa. Aamulla hakattiin nimet kiwiin ikuisiksi ajoiksi ja sitte lähdettiin takaisin. Samoja teitä tultiin kuin oli mentykin. ”Saiman” reuna oli wain pari tuumaa lainehtiwan weden yläpuolella, mutta sentään siinä laulettiin ”Taiwas on sininen ja walkoinen” ja ”Wenehessä wetten päällä”
y. m. m.; ja Lorelay-kallion luona, sillä sellainen oli jokimatkan warressa, tietysti Loreley. Taiwas oli sill’aikaa rawistunut, eihän tarwinnut suotta sateenwarjoja kulettaa. Terwakoskesta tullessa teki Jönssi konstejaan. (Jatk.)
Selostus jatkoi lehden seuraavassa numerossa:
(Jatkoa viime numeroon.)
Perunat oliwat jo hältä loppuneet, mutta porokello, eli oikeastaan pieni lehmänkello, oli wielä jälellä, ja kun wielä nuoran pätkän löysi, ei muuta tarwinnutkaan. Uhkolasta kun lähdettiin, niin oli meri muotonsa muuttanut ja ”möyri alimpia pohjakerroksia myöden”, kuten Vergilius sanoo. Wenoset keinui kammottawasti walkopäisten aaltojen keskellä, wettä löi sisälle, mutta tyyni oli wielä peräsintä hoitawan Lauran katse, tyynenä lauloi Etelän mustatukkainen weneen keulasta wiihdytyslaulun lainehille; tyynenä oli myös toisen weneen peräsimessä ”mies merentakainen” ja hymysuin katseli ”Itämaiden kulkija pelwoton” kultansa kalpenewaa poskea. Uhkarohkeana oli pienonen walkosiipi allikin uskaltanut lähteä aaltojen tanssiin, mutta kylläpä löikin peräsintä hoitawan tytön sydän ”puolikolmatta tahtia” – turnasi, ponnisti woimiansa ja woitettu oli Ahdin walta. Alli oli ensimmäisenä rannassa. Kohta tuli ”Kauko” ja sitten kolmas wene. Melkein läpimärkinä menimme taloon sisälle. Äskeinen myrsky unohtui nähdessämme Gretchenin ja Lydian tyynet, lempeät katseet. Päiwällinen kun oli syöty, lähdettiin taas eteenpäin, tultiin L:kosken ”wäntsaliin” ja pyöriessä laulettiin että: ”paljon ne tytöt pojista tykkää” ja ”hih! kun on pojan lysti olla j. n. e. – Juna tuli, wihelsi ja lähti. Nenäliina heilui merkiksi, että Lopen matkue oli hajonnut. ”Kowin” oli hauska, matkamuistot kaikkine yksityiskohtineen, joita ei tässä ole mainittukaan, pysyy kauan mielessä.
Osa seurueesta jatkoi vielä ”käpäläjunalla” Mallinkaisten peräkulmille Löyttymäen kartanoon. Kahden aikaan saavuttiin Löyttymäen koululle.
– – Täällä kohtasi meitä ystäwällisin wastaan-otto. ”Terwetuloa” kaikui joka puolelta. ”Mutta miksi Teitä on niin wähän?” – sitä emme voineet selittää. Astuimme sitte huoneisin. Täällä on m. m. sali koiwuilla koristettu; yltympäri lattiaa oli pienillä pöydillä seurapeliä, ken tahtoi kilpaa ajella, ken matkailla, waikkapa Aawasaksalle asti, ken dominassa tai tamissa towerinsa woittaa. Olipa nähtäwänä muutamia ”riiaripoikain” naamojakin kauniimmasta ruminpaan ynnä heidän hempukkansa. Kahwit kun oli juotu, menimme 7 miestä järjestään wihmosaunaan – kas se wirkisti wäsyneet jäsenet, kylmältä wain wesi tuntui. Päiwällisen jälkeen alkoi iloinen iltapäivän wietto, leikittiin, tanssittiin, herophonin ja wiulun wuoroon soidessa. (Kartanon omistaja kauppaneuvoksetar rouva L. oli aikonut tilata torwimusiikin meille iloa yllä pitämään, mutta oli onneksi saatu luopumaan niin liiallisesta puuhasta). Nopeaan kului aika, kunnes alkoi hämärtää. Silloin sytytettiin ulkona walaisemaan suuri joukko kirjawia paperilyhtyjä, niin että harwoin täällä Hämeen sydämessä saati sitte Mallinkaisilla moisia walaistuksia nähdään.
Illalla tuliwat sitte kanssamme teenjuontiin yllämainittu rouwa L. sekä hänen luonnon kesää wiettäwä tyttärensä senaattorin rouva M. ja neiti M. Tyytywäisenä katseli tuo kohta kahdeksankymmen wuotias wanhus nuorison iloa, seurasi wolangin heittoa, ”Aatamia ja Eevaa” ja pyörötanssia. Kauwan ei kestänyt tämäkään ilta, waikka yötä jatkoksi otettiin. – Aamulla piti paluumatkalle lähdettämän, mutta oli jo puolipäiwäkin, ennenkuin kolmannen kerran soi. Matkue oli lisääntynyt 3:lla hengellä ja niin läksi kymmenhenkinen ”käpäläjuna” paluumatkalle tuntien sywintä kiitollisuutta kaikkia niitä kohtaan, joiden wieraina olimme tuon hauskan ajan wiettäneet.
U. A.
Kertomuksen lopussa on toimituksen huomautus:
(Toim. olisi suonut, että arw. reportteri olisi selwemmin selittänyt, minkä waikutuksen Gretchenin ja Lydian lempeät katseet tekiwät hänen. Lukijakunta jää tästä niinkuin monesta muusta hämärästä paikasta epätietoon.)
Lähteet:
Hämeen Sanomat 18.8.1891 no 66 ja 21.8.1891 no 67. Kansalliskirjaston digitaalinen aineisto.
Artikkelikuva: Näkymä Sajaniemenvuorelta Loppijärvelle. Kuvaaja Sakari Pälsi 1912. Museovirasto. Historian kuvakokoelma. CC BY 4.0.
Lisätietoa ja selityksiä:
Lopen kirkko. www.tiekirkot.fi.
Löyttymäen kartano Häme-Wiki.
Herophone. youtube.com.
”Käpäläjuna” = jalkapatikka, kulkeminen jalkaisin.
