Kategoria henkilöhistoria

Orpotyttö Amalia

Lopen pitäjänkokouksessa 21. lokakuuta 1860 käsiteltiin orvoksi jääneen yhdeksän kuukauden ikäisen Amalia Augustan kohtaloa: 1o Että Launoisten Kartanon edesmennen entisen piian Ulrika Isakintyttären orpo epärä lapsi Amalia Augusta, syntynyt 29.1.1860, kristillisesti kasvatetaan äidin äidillänsä Ulrika Adamintyttäreltä, Joentaan Konkalasta, yhtä hänen…

Puutarhurin perhe

Hämeenlinnan vanhan hautausmaan läpi kuljeskellessa tulee usein miettineeksi, millaisia ihmiskohtaloita hautakivien alle kätkeytyy. Kaikista jäljellä olevista kivistä ei nimiä enää erota, mutta esimerkiksi vuonna 1872 haudatun Maria Wiikmanin hautakivi on säilynyt suhteellisen hyvin. Hän lieneekin viimeisimpiä tälle hautausmaalle haudattuja, sillä…

Aatami Haili III

Esittelin edellisessä Haili-kirjoituksessani Aatami eli Adam Hailin heinäkuussa 1945 jättämää korvaushakemusta Karjalaan jääneestä omaisuudesta. Viipurin maalaiskunnan I arvioimislautakunta teki asiassa päätöksen toukokuussa 1946. Hailin hakema korvaussumma oli 830 506 markkaa, ja lautakunnan myöntämä korvaussumma lähimpään satalukuun pyöristettynä oli 481 200 markkaa. Lautakunta…

Postineiti Kallista Sanmark

Kallista (Callista) Vilhelmina Sanmark syntyi Hämeenlinnassa 20.7.1835 varatuomari Nils Herman Sanmarkin ja (Christina) Sofia Sundbergin vanhimpana eloonjääneenä lapsena. Hänen kummiluettelonsa on vaikuttava: linnan- ja lasaretinlääkäri B. F. Åkesson, pormestari O. G. Utter puolisonsa Sofien kanssa, kauppias V. Uschakoff, apteekkari J.…

Luukas Hedborg

Kemin järjestysoikeuden arkiston vanhin pöytäkirjanide on vuodelta 1876. Ensimmäinen pykälä on 15.1.1876 pidetystä istunnosta: Kemin kaup. Järjestysoik. pöytäkirja Tammik. 15 pä 1876.Läsnä: Neuvosmies Matti Niemelä ja nyt määrätty pakari R. W. Lackström. §: 1. Färjäri Luukas Hedborg esilletuli ja antoi…

Triviaalikouluun Hämeenlinnaan

Hämeenlinnan triviaalikoulu oli vielä 1800-luvun alussa läänin ainoa koulu, josta saattoi päästä yliopisto-opintoihin, yleensä Porvoon lukion tai Turun katedraalikoulun kautta tai hankkimalla yksityistä lisäopetusta. Aluksi luokka-asteita oli kolme: apologistan, kollegan ja rehtorin luokat, myöhemmin tulivat lisäksi ylemmän kollegan ja konrehtorin…

Amanda ja Alie Lindberg

Amanda Wilhelmina Charlotta ja Alexandra Emilia eli Alie Lindberg olivat siskoksia. Heidän vanhempansa olivat Carl Gustaf Lindberg ja Agatha Wilhelmina Jahn, Benvikin neito 28. Musikaalisuus periytyi tyttärille sekä isän että äidin puolelta. Viulutaiteilija Carl Johan Lindberg (1837–1914) oli Amandan ja…

Latinan taitajille

Lopen kirkonarkistossa on säilynyt kappalaisen puolisosta Christina Schytteruksesta laadittu latinankielinen elämäkerta. Muutama sana on kyllä suomeksikin. Elämäkerran kirjoitusajankohta ei paperista selviä. Kirjoittaja saattaa olla joku Christinan kouluja käyneistä pojista tai vuonna 1771 ylioppilaaksi päässyt pojanpoika. Christina Schytteruksen vanhemmat olivat Johan…

Työmies Jänkälän vararikko

Perustietoja Juho Erkki Sakarinpoika Jänkälä syntyi Alatorniolla marraskuussa 1838 ja kuoli Torniossa maaliskuussa 1896. Hänellä oli kolme vaimoa: Valpuri Jänkälä (1838–1875), Priita Roininen (1844–1880) ja Anna Helena Louhela (s. 1857). Avioliitoista syntyi kaikkiaan kymmenen lasta. Vararikko Työmies Juho Erkki Jänkälä…

Runoniekka Léman

Elämänkaari Merimies Johan Lejman ja hänen vaimonsa Elsa Katariina Hansk saivat 15.12.1800 Oulussa pojan, jonka kummit olivat tarkastaja (visiteur) Anders Keckfors ja vaimo Susanna, merimies Carl Sundberg ja vaimo Kaisa, kauppa-apulainen Lars Bång ja neito Susanna Axelsson. Kasteessa poika sai…