Avainsana 1800-luku

Jouluherkkuja ja lahjavinkkejä

Joulu oli hyvää myyntiaikaa kauppiaille 1800-luvullakin. Hämeen­linnan lehdissä ilmoiteltiin ”joulunäyttelyistä”, joiden tarjonta oli suureksi osaksi herkkutavaroita ja kalaa. Vuonna 1870 kauppias J. G. Grönfors tarjosi Hämäläinen-lehdessä 15.12. muun muassa Bisqwittiä (Englantilaista teeleipää)MontpencieriäPastilliäFiikunia, Smyrnan sokuri-leiwoksia ja Malagan PähkiniäRusinoita, Malagan ja SmyrnanPlummonia…

Mitaleita Lopelle

Aiemmin tässä blogissa on kerrottu Suomen Talousseuran 1800-luvun alkupuolella jakamista huomionosoituksista. Palkinnonsaajien joukos­sa oli myös Sajaniemen uudistilallinen Matti Eerikinpoika Mattila, joka vuonna 1815 sai kullatun hopeapikarin palkinnoksi uudisraivauksestaan.  Palvelusväelle jaettiin palkintoja pitkästä ja uskollisesta palveluk­sesta. Vuosisadan loppupuolella loppilainen palkinnonsaaja oli…

Kuka murhasi Joonas Reivilän II

Tarinan aikaisemmat osat: Korpilahden miehet HelsingissäJoonas Reivilä matkansa päässäKuka murhasi Joonas Reivilän? Heinäkuu 1838 Joonas Reivilä Korpilahdelta oli löydetty kuolleena Helsingin Valas-korttelista 4. maaliskuuta 1838. Helsingin kämnerin­oikeu­dessa 22. touko­kuuta 1838 alkanut murha­oikeu­den­käynti jatkui 13. heinä­kuuta. Kaikki oikeu­teen haaste­tuista eivät olleet…

Sophia erotetaan kehruuhuoneesta

Kehruumestari Sophia Nordlundin vaikeudet Lappeenrannan kehruu­huoneessa jatkuivat häntä solvanneen vartijan poistumisesta huolimatta. Vuonna 1832 tilanne kärjistyi niin, että Sophiaa esitettiin erotettavaksi virastaan. Erottaminen vaati maaherran päätöksen. Lappeenrannan kehruu­huoneen johtokunta teki Sophiasta valituksen maaherralle tammikuun lopulla 1832, ja maaliskuussa Sophia määrättiin…

Aa pee see ummee nälkäpuuroo

Suometar-lehden numerossa 5.5.1848 julkaistussa artikkelissa ”Rahwaanopetus-keinoja Suomessa” kerrottiin lehden saaneen monista seurakunnista tietoja kansanopetuksen tilasta. Joukossa oli myös selonteko Lopella vuonna 1847 aloitetuista sunnuntaikouluista. Kirjoittajana oli ilmeisesti kirkkoherra Fredrik Elers, vaikkei se käy jutusta ilmi. Hänen mukaansa sunnuntaikouluja oli jo…

Kulkuri-Mikko

Isänisäni isänisän isän avioliitto Marketta Koleh­maisen kanssa on ollut vuosia mys­teeri. Missä ja mil­loin Mikko ja Mar­ketta meni­vät nai­mi­siin? Mar­ketta on vie­lä­kin jonkin­lainen mys­teeri, mutta Ii­salmen maa­seura­kunnan ar­kis­ton virka­todis­tuk­sesta selvisi, että hän oli tammi­kuussa 1792 loisen leski ja että hänet…

Nimittelyä ja solvaamista kehruuhuoneessa

Lappeenrannan kehruuhuoneen kehruumestari Sophia Nordlund vaati raas­tuvanoikeudessa huhtikuussa 1830 vartija Carl Lindströmiä lailliseen edesvastuuseen miehen häntä kohtaan esittämistä solvauksista. Sophia oli tuolloin hieman alle 28-vuotias ja toiminut kehruumestarina runsaat kuusi vuotta. Vartija Lindström oli naimisissa oleva entinen sotilas, jonkin verran…

Benvikistä Luvialle ja Lappeenrannan kehruuhuoneeseen

Samaan aikaan Benvikin kouluun saapuneet kolme euralaisneitoa valmistuivat opettajattariksi vuoden 1821 syksyllä. Loviisa Eerikintytär oli Benvikissä ottanut Nordström-sukunimen, joka oli perua hänen isoisältään, rakuuna Matts Nordströmiltä. Moukon torpparin tyttäret Agatha ja Sophia olivat ottaneet käyttöön Nordlund-nimen (joskus muodossa Norrlund). Loviisa…

Kuka murhasi Joonas Reivilän?

Helsingin Valas-korttelista kauppias Lillje­forsin navetta­raken­nuksen alta löytyi maalis­kuun 4. päivänä 1838 korpi­lahte­laisen Joo­nas Reivilän ruumis. Helsin­gin kämnerin­oikeus aloitti murha­tutkinnan 22. touko­kuuta. Istun­toon saapui­vat Korpi­lahdelta Joo­nas Rei­vi­län äiti Maria Matin­tytär Rei­vilä, torp­pa­rit Juho Erkin­poika Pel­tola, Joo­nas Joonaan­poika Ahola, Alek­san­teri Aapra­hamin­poika Rist­vehmas ja…

Häätö pappilan mailta

Lopen kirkkoherra Fredrik Elers anoi vuonna 1849 lääninkansliaan lähettämässään kirjeessä, että itselliset Iisak Duktig ja Nikodemus Kustaanpoika määrättäisiin lähtemään pappilan mailla sijaitsevasta Rajalan torpasta. Duktig ja Nikodemus Kustaanpoika olivat päätyneet vävyiksi pappilan Rajalaan, joka oli tarkoitettu torpaksi mutta oli tuohon…