Avainsana jatkokertomukset

Kuka murhasi Joonas Reivilän VII

20.11.1839 Joonas Reivilän murhaoikeudenkäynti jatkui Helsingin raastuvanoikeudessa 20.11.1839. Istuntoon olivat saapuneet kuultaviksi kauppias Adolf Lilljefors ja merimies Östermanin vaimo Hedvig. Kauppias Lilljefors totesi, ettei hän voinut enää tietää, keitä kaikkia hämäläisiä talollisia ja uusmaalaisia henkilöitä hänen luonaan oli murha-aikaan ollut…

Rikoksia rakuunarykmentissä 2

Suomen Rakuunarykmentin sotaoikeuden juttu vahtimestari Oskar Saarista ja varusmestari Theodor Evald Björklundia vastaan oli käsiteltävänä ensimmäistä kertaa 27.1.1896. Istunnon alusta on selonteko aiemmassa blogikirjoituksessa. 27.1.1896 Syyttäjä von Essenin vaadittua vastaajien eli Saarisen ja Björklundin saattamista edesvastuuseen vastaajat tulivat vuorollaan kuulluiksi:…

Kuka murhasi Joonas Reivilän VI

Syyskuu 1839 Kämnerinoikeus jatkoi Joonas Reivilän murhajutun käsittelyä 3. syyskuuta 1839. Paikalla olivat syyttäjä Berndt Gabriel Sahlbergin lisäksi vankilasta noudetut rengit, Joonas Reivilän murhasta epäillyt Fredrik Ropsfelt ja Fredrik Thusberg sekä kauppapuukhollari Carl Joseph Hildén, kivalteri Gabriel Dahlberg ja renki…

Rikoksia rakuunarykmentissä 1

Monissa suomalaisissa sanomalehdissä julkaistiin 17.–25.1.1896 uutinen Lappeenrannasta: Suurta hämmästystä on waikuttanut Lappeenrannassa se, että rakuunarykmentin 4:jännen eskadroonan wahtimestari Saarinen ja warusmestari Björklund istuwat wangittuina, Björklund rykmentin yleisessä arestihuoneessa ja Saarinen 2:sen eskadroonan werstassa. Wiime maanantaina tuli siellä ilmi, että mainitut…

Kuka murhasi Joonas Reivilän V

Heinäkuu 1839 Joonas Reivilän murha­oikeuden­käynti jatkui Helsingin kämnerin­oikeu­dessa perjan­tai­aamuna 12.7.1839. Puheen­johtajana toimi vara­tuomari Nils Herman Sanmark, ja muina jäseninä oikeutta istuivat viini­kauppias Ståhl ja kulta- ja hopea­työn­tekijä Wick­man. Pöytä­kirjaa piti notaari Bergman.  Oulun läänin maa­herra oli pas­sit­ta­nut kuusamo­laiset Pekka Ema­nuel…

Kuka murhasi Joonas Reivilän IV

 Huhtikuu 1839 Joonas Reivilän murhaoikeudenkäynti jatkui Helsingin kämnerin­oikeudessa 19.4.1839. Paikalla olivat kaupungin­vankilasta noude­tut renki Fredrik Rops­felt Siika­joen pitä­jästä ja renki Fredrik Thus­berg Helsin­gistä, edelli­sessä pöytä­kirjassa mainitut piika Anna Sofia Malm­berg, postil­joonin vaimo Maria Sund­man, kauppa­puuk­hollari Carl Joseph Hildén, piiat Marga­retha…

Kuka murhasi Joonas Reivilän III

 Tarinan aikaisemmat osat: Korpilahden miehet HelsingissäJoonas Reivilä matkansa päässäKuka murhasi Joonas Reivilän?Kuka murhasi Joonas Reivilän II Lokakuu 1838 Oikeudenkäynti jatkui 12.10.1838. Paikalla olivat syyttäjä Sahlbergin ohella kaup­pias Lillje­fors, puuk­hollarit Ekroos ja Holm­gren, rengit Fredrik Thus­berg ja Carl Gustaf Björk, työ­mies…

Kuka murhasi Joonas Reivilän II

Tarinan aikaisemmat osat: Korpilahden miehet HelsingissäJoonas Reivilä matkansa päässäKuka murhasi Joonas Reivilän? Heinäkuu 1838 Joonas Reivilä Korpilahdelta oli löydetty kuolleena Helsingin Valas-korttelista 4. maaliskuuta 1838. Helsingin kämnerin­oikeu­dessa 22. touko­kuuta 1838 alkanut murha­oikeu­den­käynti jatkui 13. heinä­kuuta. Kaikki oikeu­teen haaste­tuista eivät olleet…

Kuka murhasi Joonas Reivilän?

Helsingin Valas-korttelista kauppias Lillje­forsin navetta­raken­nuksen alta löytyi maalis­kuun 4. päivänä 1838 korpi­lahte­laisen Joo­nas Reivilän ruumis. Helsin­gin kämnerin­oikeus aloitti murha­tutkinnan 22. touko­kuuta. Istun­toon saapui­vat Korpi­lahdelta Joo­nas Rei­vi­län äiti Maria Matin­tytär Rei­vilä, torp­pa­rit Juho Erkin­poika Pel­tola, Joo­nas Joonaan­poika Ahola, Alek­san­teri Aapra­hamin­poika Rist­vehmas ja…

Joonas Reivilä matkansa päässä

Korpilahdelta kauppamatkalle Helsinkiin tullut Joonas Reivilä katosi jäljettömiin torstaina 1. maalis­kuuta. Seuraavana sunnuntaina 4. maalis­kuuta Suomen kaartin alokas Elis Vilhelm Holm­gren poikkesi kadulta kaup­pias Lillje­forsin pihaan. Kyyk­ki­es­sään lantalassa luon­nol­li­sil­la tar­peill­aan hän huomasi, että nave­tan alta kuuden tai seitsemän kyynärän päässä pil­kisti…