Avainsana Kustaa En

Kustaa En perää palkkarästejään

Vuodesta 1859 Kustaa En oli muonatorpparina Konkkalan Hyvähuhdan torpassa Joentakana. Talvikäräjillä 1861 hän vaati torppari Kustaa Mikonpoika Hyvähuhdalta saamatta jäänyttä palkkaansa. En kertoi edellisen palvelusvuoden ajan tehneensä Hyvähuhdalle kolme työpäivää viikossa, ja palkaksi oli sovittu pestuurahana yksi rupla hopeassa, neljä…

Kustaa Enin hevoskauppa

Lopen Salonkylässä 30.10.1806 syntynyt Kustaa En (Ehn) oli Pietarin seikkailujensa jälkeen ja kärsittyään rangaistuksen hevosvarkaudesta palannut kotikyläänsä Launosiin vuoden 1836 tienoilla. Vuonna 1840 hän avioitui 29-vuotiaan Fredrika Fredrikintyttären kanssa. Kustaan ja Fredrikan esikoinen syntyi tammikuussa 1838. Pariskunta oli silloin jo…

Lain kouraa pakoillut

Vilhelm Lundellin matkakumppanin Kustaa Enin eli Riihimäen asiat alkoivat mennä huonoon suuntaan markkinamatkalla syksyllä 1832. Lokakuun 15. päivänä Hämeenlinnan raastuvanoikeudessa käsiteltiin kaupungin torilla käytyä tappelua, jonka syyksi ilmeni syysmarkkinoiden aikaan tapahtunut hevosvarkaus. Hausjärveläisen siltavouti Otto Reissin ilmiannosta syytettiin porvoolaisia karvari…

Väärällä nimellä kulkeneet

Lopelta Pietariin muuttaneita tutkiessa osui kohdalle rusthollarinpoika Vilhelm Lundell, s. 29.12.1806, joka lokakuussa 1832 otti muuttokirjan Pietariin. Samana päivänä on Pietariin muuttaneeksi merkitty myös torppari Mikkel Kuulan poika Erik, joka siihen aikaan oli renkinä Vilhelmin kotitalossa Launosten kylässä. Pietarissa Vilhelm…